Pielavesi ponnistaa uutisistaan

Mitä siellä suhmuroidaan? Uutisissa oli, että on tehty kantelu, jossa kunnanjohtajaa epäillään mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä, vaalirauhan rikkomisesta ja hallinnon puolueettomuuden vaarantamisesta. Eipä ole pariin kymmeneen vuoteen ollut kunnanjohtajat mediassa esillä noin näyttävästi. Aikoinaan uutisoitiin, kun kunnanjohtaja oli käynyt viinijuhlilla.
7197269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 719

Vanhimmat

Avariryhmän järenjättiläiset siellä vaan tekevät mitä parhaiten osaavat, eli puutaheineepaskoo öyhöövät.

1Äänestä
  • Perehdy sinäkin kyseiseen asiaan paremmin….

    1Äänestä

  • Oletko itse mukamas viisaampi

    Äänestä

Avarit aloitti välittömästi suhmuroinnin. Tulevana 4 vuoden aikana kerkiivät vielä monta suhmurointia aloittaa.

1Äänestä
  • Olisiko kuitenkin niin, että ovat ainoat, joilla riittää kanttia puuttua, eivätkä vaan tuppisuina katsele laittomuuksia? Rötöstelijät kiikkiin, vai miten se meni?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Olisiko kuitenkin niin, että ovat ainoat, joilla riittää kanttia puuttua, eivätkä vaan tuppisuina katsele laittomuuksia? Rötöstelijät kiikkiin, vai miten se meni?

    Höpöhöpö, herätkää foliohattukansa.

    1Äänestä

  • Miksi nykypäivänä näin paljon tapahtuu näitä ettei suutari pysy lestissään.
    Onko kaikki ylimmälle pallille pyrkijät ja päässet jotenkin epärehellistä, käyttävät valtaansa väärin jne.
    Mikä tätä maata vaivaa? Onko Suomessa ollut hyvinvointia jo liian kauan. Korjaantuuko tilanne vasta sitten kun käydään aivan pohjalla (vrt. toinen maailmansota ja Suomen kohtalo).
    Tuntuu että nykyään kaikki on kaatumispisteessä, SOTE-alueilla ei riitä rahat, kunnat on kusessa, nuoriso puukottaa toisiaan, mopopojat potkii ja puree poliisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi nykypäivänä näin paljon tapahtuu näitä ettei suutari pysy lestissään.
    Onko kaikki ylimmälle pallille pyrkijät ja päässet jotenkin epärehellistä, käyttävät valtaansa väärin jne.
    Mikä tätä maata vaivaa? Onko Suomessa ollut hyvinvointia jo liian kauan. Korjaantuuko tilanne vasta sitten kun käydään aivan pohjalla (vrt. toinen maailmansota ja Suomen kohtalo).
    Tuntuu että nykyään kaikki on kaatumispisteessä, SOTE-alueilla ei riitä rahat, kunnat on kusessa, nuoriso puukottaa toisiaan, mopopojat potkii ja puree poliisia.

    Ei ole kJ käyttänyt valtaansa väärin. Nyt vaan tuulimyllyjä vastustavat "wanna be" paikalliset polliitikot eivät muuta kiusaa enää keksi.

    1Äänestä

  • Rötösherrat kiikkiin

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole kJ käyttänyt valtaansa väärin. Nyt vaan tuulimyllyjä vastustavat "wanna be" paikalliset polliitikot eivät muuta kiusaa enää keksi.

    Minkä alan asian tuntija olet, kun noin varmana tietona kerrot, että ei ole syyllistynyt rötöstelyyn? Toivottavasti älyäisi tehdä itse omat johtopäätökset.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minkä alan asian tuntija olet, kun noin varmana tietona kerrot, että ei ole syyllistynyt rötöstelyyn? Toivottavasti älyäisi tehdä itse omat johtopäätökset.

    No ei tarvitse olla mikään ruudin keksiä, kun ihan ajatuksen kanssa kj:n puheen kuuntelee, niin ei nää siinä mitään väärää. Mutta jos on avari ryhmäläinen, niin ei voi odottaa ymmärtämistä....

    1Äänestä

Eikö enää kuuseen kurkotetakaan taitaa puheissa nousta jo 350m korkeita tuulimyllyjä. Hyvähän se on, että pieni kunta pääsee valtakunnan mediaan edes tuulimyllyillään.

Äänestä
  • Tai rötöstelyillään. Kunnia meni, mutta maine kasvoi.

    Äänestä

Onneksi se on vain pieni piiri joka älämölöä pitää.

1Äänestä
  • Toivottavasti viimein loppuu Kepulaisten virkamiesten suhmurointi ja ylimielisyys, joita yksinvaltias puolue on vuosikymmeniä suojellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toivottavasti viimein loppuu Kepulaisten virkamiesten suhmurointi ja ylimielisyys, joita yksinvaltias puolue on vuosikymmeniä suojellut.

    Onko oikeasti niin että Keskustan väki syyllinen tähän jupakkaan?
    En oikein jaksa uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko oikeasti niin että Keskustan väki syyllinen tähän jupakkaan?
    En oikein jaksa uskoa.

    Se nähdään maanantaina, että antavatko viedä, kun pässiä narussa.

    Äänestä

  • Mielestäni suurin osa kuntalaisista on onneksi rehellisiä ja eivät hyväksy rötöstelyä. Pieni sisäpiiri suojelee johtajaansa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mielestäni suurin osa kuntalaisista on onneksi rehellisiä ja eivät hyväksy rötöstelyä. Pieni sisäpiiri suojelee johtajaansa

    Puhut puppua Tuulivoimaa kiitos

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Puhut puppua Tuulivoimaa kiitos

    Sekö oikeuttaa rötöstelyyn, kun kannattaa tuulivoimaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mielestäni suurin osa kuntalaisista on onneksi rehellisiä ja eivät hyväksy rötöstelyä. Pieni sisäpiiri suojelee johtajaansa

    Näin se on, mutta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja jokainen toimi oman näkemyksensä pohjalta mutta kompromissi ratkaisu täytyisi löytää.
    Tuulivoiman osalta kyllä nykypäivänä täytyy ajatella että tuulivoimaakin tarvitaan ja Pielavesi ei voi olla pitäjä johon ei yhtään tuulivoimala tulisi.
    Pitää ajatella myös niin että väki vähenee lähes joka kuukausi kun joku poistuu elävien kirjoissa. Lisää tulee vähemmän. Ei mene kovinkaan kauan kun verorahat eivät enää riitä ja siksi tuulivoimasta saatavat rahat ovat myös tarpeen. Ei voi ajatella että tuulivoimaa saa kyllä rakentaa kunhan ei tänne!
    Ihmettelen suuresti kun vastustajat sanoo syyksi että pilaa maiseman tuulivoimalat mutta eivät vastusta avohakkuita.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vastustan avohakkuita. Vaan myös ymmärrän eron tuulivoimaloihin, että avohakkuu kohdalle nopeasti kasvaa uutta puustoa. Vaan tuulivoimaloiden kohdalle ei kasva uutta puustoa.
    Toinen asia..minusta todella huolestuttavaa, että monet eivät tajua tätä juttua. Eli suomalainen on sinisilmäinen..aikoinaan myytiin monet siirtolinjat ulkomaalaisille firmoille. Nyt käsi ojossa annetaan sähköntuotannon eli tuulivoimalat ulkomaalaisille. Kai nyt joku tajuaa, että se merkitsee sähkön hintojen nousua?

    Äänestä

  • Pieni piiri eli Pielaveden asukkaat kokonaisuudessaan. Aika sakkia koko kylä.

    1Äänestä

  • Kunhan huutelevat. Joutaisivat karkottaa pois Pielavedeltä

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toivottavasti viimein loppuu Kepulaisten virkamiesten suhmurointi ja ylimielisyys, joita yksinvaltias puolue on vuosikymmeniä suojellut.

    Monessa kunnassa on yksinvaltias puolue. Ei Pielavesi ole poikkeus

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Toivottavasti viimein loppuu Kepulaisten virkamiesten suhmurointi ja ylimielisyys, joita yksinvaltias puolue on vuosikymmeniä suojellut.

    Kepulaiset saivat koko Suomen huonoon jamaan. Tyytymättömiä ollaan kaikkialla

    Äänestä

Näemmä paikallinen poliittinen ryhmä asialla. Entisiä kovan luokan kommunisteja, nyt varmaan Putinin lakeijoita.

Joku varmaan voi valaista näitä vanhempien kommunistien listoja …..

Äänestä
  • Varmaan onkin Vladimir Viita näitä mainitsemisia lakeijoita.

    Äänestä

Inhottavaa, että avoin valtuustoryhmä toimii näin ja yrittää kaikin keinoin estää Pielavettä kehittymästä ja pärjäämästä myös tulevaisuudessa. Harmittaa kj:n puolesta, koska hän on hyvä tyyppi ja vuosikymmeniin ensimmäinen kj, joka haluaa kehittää kuntaa. Avoimille ei käy mikään kehitys ja uudistus. Uutta kouluakin vastustavat, vaikka vanha sairastuttaa koululaiset ja työntekijät. Pelkkä katkerien valittajien porukka, sanon minä.

Äänestä
  • Salakähmäisyydellä ja hyväveliverkostollako kuntaa kehitetään? Näkeehän se sokeareettakin miten kunta on näivettynyt. Purkukuntoisia kiinteistöjä koko kunnan keskusta täynnä. Onko muita hyviä vitsejä?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Salakähmäisyydellä ja hyväveliverkostollako kuntaa kehitetään? Näkeehän se sokeareettakin miten kunta on näivettynyt. Purkukuntoisia kiinteistöjä koko kunnan keskusta täynnä. Onko muita hyviä vitsejä?

    Ensin Persut törttöili🤣 sitten nää avarit jatkaa samalla kaavalla ee oo tolokkua niitten jutuissa tekevät kuntaan pitkää miinusta 🤑

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Voi sinua raukkaa, kun ei ole muuta tekemistä haukkua muita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ensin Persut törttöili🤣 sitten nää avarit jatkaa samalla kaavalla ee oo tolokkua niitten jutuissa tekevät kuntaan pitkää miinusta 🤑

    Joka toimielimessä on yli puolet Kepulaisia ja sinä raukkis syytät muita, häpeä, jos osaat edes sitä. Ei muuta, kun johtaja vaihtoon.

    Äänestä

  • Erittäin hyvin sanottu!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Salakähmäisyydellä ja hyväveliverkostollako kuntaa kehitetään? Näkeehän se sokeareettakin miten kunta on näivettynyt. Purkukuntoisia kiinteistöjä koko kunnan keskusta täynnä. Onko muita hyviä vitsejä?

    Mikä puolue on ollut vallallaan, että ei ole huolehdittu kunnan omaisuudesta eli veronmaksajien omaisuudesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ensin Persut törttöili🤣 sitten nää avarit jatkaa samalla kaavalla ee oo tolokkua niitten jutuissa tekevät kuntaan pitkää miinusta 🤑

    Kannattaa perehtyä asioihin enne kuin ulisee

    1Äänestä

Entä harkintaan kuntaliitos. Mihin enää kääpiökuntia tarvitaan.

Äänestä
  • Kuntaliitos Kiuruveden kanssa koska tuulivoima tulee sieltä.

    Äänestä

  • Ei sitä muuhun, kun Kepulaisille virkamiehille suojatyöpaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kuntaliitos Kiuruveden kanssa koska tuulivoima tulee sieltä.

    Kannattaa jonkun uuden valtuutetun tehdä aloite, että Pielaveden on haettava kuntaliitosta Keiteleeseen. Siellä on pätevä kunnanjohtaja joka on toiminut myös kaupunginjohtajana ja saammehan satamäärin teollisia työpaikkoja jotka meiltä puuttuu kokonaan. Näinollen emme tarvitse enää elinkeinoasiamiehestäkään turhaan maksaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kannatan kuntaliitosta Keiteleen kanssa. Mitä pikemmin niin sen parempi Pielaveden kannalta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kannatan kuntaliitosta Keiteleen kanssa. Mitä pikemmin niin sen parempi Pielaveden kannalta.

    Kyllä. Samaa mieltä, niin saadaan työpaikkoja ja osaava kunnanjohtaja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä. Samaa mieltä, niin saadaan työpaikkoja ja osaava kunnanjohtaja.

    Ei Keitele ota pielavetisiä taakakseen.

    Äänestä

Saihan kepu vaalivoiton lobbauksen ansiosta, nyt löytänää ei tarvinnutkaan enää lobata rahakirstut pursuaa entisestään.

Äänestä

Kepulit näyttelee kesäteatteria tuulivoiman kustannuksella ja nyt päänavaajaa syytetään lobbauksesta.

Äänestä
  • 🤔 lobbaus mitä haet.

    Äänestä

  • Päänavaaja? Eikös se oo aivokirurgi.

    Äänestä

Milloinhan lähtökahvit juuaan?

Äänestä

Kenen Lähtökahvit?

Äänestä
  • Vladimirin, vai mikä se oli?

    Äänestä

  • Lähteekö torimyyjät vae tuulimyllyn vastustajat? Maksaako lähtökahvit.

    Äänestä

Reservaatti kebuloille

Äänestä
  • Saas nähdä oliko näillä avarien valtuusto höpinöillä mitään jären häivää🥱 hätäpäissään nyt muutamia tuulimyllyjä vastustelevat,mutta mistä saada tulevaisuudessa rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Saas nähdä oliko näillä avarien valtuusto höpinöillä mitään jären häivää🥱 hätäpäissään nyt muutamia tuulimyllyjä vastustelevat,mutta mistä saada tulevaisuudessa rahaa.

    Taita sinulle, kuten kunnanjohtajallakin olla hätähousuissa ja yhtä vähän ymmärrätte sika tuulimyllyistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Saas nähdä oliko näillä avarien valtuusto höpinöillä mitään jären häivää🥱 hätäpäissään nyt muutamia tuulimyllyjä vastustelevat,mutta mistä saada tulevaisuudessa rahaa.

    Niin, avarit yrittää tehdä Pielavedesta paremman, entä muut puolueet? Niistä vasta ei ole mihinkään :)

    Äänestä

Eihän sillä viinijuhlareissulla tainnut päästä edes oikeusasiamiehen tietoisuuteen.

Äänestä
  • Ei päässyt, muuta kun lehteen, kuten nykyinen johtajakin. Niillä saavutuksilla sitä passaa leveillä, kun on lehteen päässyt. Kunnanjohtajan vastuulla on elinkeinojen kehittäminen. Yrittäisi edes hoitaa sitä. Tulokset ovat nähtävissä, kuten epäkelpojohtajankin. Eivät kykene edes valtuutetuille kertomaan mitä on saatu aikaiseksi.

    Äänestä

Kyllä kaikki järjestyy. Nukkukaa tänne ihan rauhassa.

Äänestä
  • Siis...nukkukaa yönne ihan rauhassa.

    Äänestä

Bumerangina tulee se valitus takasi ja sitten se ulina kennelliitossa vasta avareilla alkaakin.

Äänestä
  • Menehän siitä jatkamaan ihailemasi johtajan pyllyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Menehän siitä jatkamaan ihailemasi johtajan pyllyä.

    Käykö katteeksi, sulla ei ole mitä ihailla. Korkeintaan peilin kautta omaa ahteriasi😂

    1Äänestä

  • Jokainen tekee sitä mistä tykkää. Ei kuulu sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Menehän siitä jatkamaan ihailemasi johtajan pyllyä.

    :):) ulisijaan osu ja upposi:) Seuraavat 4 vuotta kuullaankin sitten tuollaista ulinaa, kun muuhun ei kyetä. Voimia valtuustoon muille puolueille.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kylläpä ottaa Keputtajata lujille, kun jäi kj rysäpäältä kiinni ja hyvä, että jäi.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    :):) ulisijaan osu ja upposi:) Seuraavat 4 vuotta kuullaankin sitten tuollaista ulinaa, kun muuhun ei kyetä. Voimia valtuustoon muille puolueille.

    Nyt kun kunnanjohtajaa epäillään mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä, vaalirauhan rikkomisesta ja hallinnon puolueettomuuden vaarantamisesta. Olisiko aiheellista hyllyttää jo selvityksen ajaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Höpöhöpö! Ei voi kun sääliä teitä "wannabe Robin Hoodeja" ja foliohattuja. Elämänkoulu ja joutoaikaa kun on alla, niin ei pysty muuhun kuin räkyttämiseen.

    Paras kJ pitkästä aikaa. Avarit varmaan kohta tekevät omista hölmöilyistä valtuusto aloitteen.😂

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei niillä siellä muuhun taidot riitäkkään🤪

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei niillä siellä muuhun taidot riitäkkään🤪

    No niin nyt se pullo kiinni ja nukkumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Höpöhöpö! Ei voi kun sääliä teitä "wannabe Robin Hoodeja" ja foliohattuja. Elämänkoulu ja joutoaikaa kun on alla, niin ei pysty muuhun kuin räkyttämiseen.

    Minä arvostan päättäjiä, joilla on kanttia puuttua vääryyksiin. Liian pitkään täällä on katsottu sormien läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Paras kJ pitkästä aikaa. Avarit varmaan kohta tekevät omista hölmöilyistä valtuusto aloitteen.😂

    Tuo on paras vitsi, jonka olen kuullut, vai onko omaa kehua?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Paras kJ pitkästä aikaa. Avarit varmaan kohta tekevät omista hölmöilyistä valtuusto aloitteen.😂

    Jatka vaan päättäjien haukkumista, kun ei taidot muuhun riitä. On hyvä, että on viimein löytynyt päättäjät, jotka ei vääryyttä hyväksy.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Jatka vaan päättäjien haukkumista, kun ei taidot muuhun riitä. On hyvä, että on viimein löytynyt päättäjät, jotka ei vääryyttä hyväksy.

    Taas niitä huumori pläjäyksiä jo aamusta alkaen .

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Taas niitä huumori pläjäyksiä jo aamusta alkaen .

    Jokohan se huumori loppuu huomen illalla. Toivottavasti on k.hallituksella kanttia.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Sinun tehtävä on vain maksaa verot. Jätä muut asiat muiden huoleksi. Äläkä ole aina noin negatiivinen vastarannankiiski.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Sinun tehtävä on vain maksaa verot. Jätä muut asiat muiden huoleksi. Äläkä ole aina noin negatiivinen vastarannankiiski.

    En olekaan. Ei muuta kun lopputili ja lomakorvaukset ja tienpäälle rötöstelijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    En olekaan. Ei muuta kun lopputili ja lomakorvaukset ja tienpäälle rötöstelijä.

    Kunta ponnistaa luonnostaan.Avarien pitäsi tämä jo ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kunta ponnistaa luonnostaan.Avarien pitäsi tämä jo ymmärtää.

    Siksikö se pitää pitää tuhota?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Jokohan se huumori loppuu huomen illalla. Toivottavasti on k.hallituksella kanttia.

    Uutisen mukaan: ” Yllätysvedon teki väistyneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mia Simpanen (kesk.), joka esitti, että asia palautetaan valmisteluun, koska päätöksenteko on mahdollisesti tapahtunut virheellisesti. Hänen mukaansa on herännyt epäily, että päätöksentekoon on osallistunut yksi tai useampi esteellinen henkilö.” Juonikäänteet on, kun Kauniissa ja rohkeissa. Minä olen, epäillyt pidemmän aikaa onkohan tämäkään kenenkään hallinnassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Paras kJ pitkästä aikaa. Avarit varmaan kohta tekevät omista hölmöilyistä valtuusto aloitteen.😂

    Mistä hölmöilyistä?

    Äänestä

Avarit ei herroja pokkuroi kun vastustaavat tuulivoimaa eivätkä kysele keltään.

Äänestä
  • Mitäpä tuo sinua haittaa.

    Äänestä

Teeppä niin tai näin niin aina jonkin mielestä väärinpäin . Kunta liitoksia pitäisi ruveta oikeasti viemään eteenpäin että saataisi hallintokuluja alaspäin . Tämä ei tietysti käy kellekään virka /luottamus henkilölle kun menee paljon virkoja ja edustustehtäviä ja samalla kokouspalkkioita ja kilometrirahoja saamatta .Neuvottelut tulille aluksi Keiteleen kanssa ja katsoa sitten uudestaan miten Vesanto ja Tervo syttyvät asialle .

Äänestä
  • Höpiset jo aikalailla. Ottakaa tuulivoima heti avosydämmin vastaan, älkää nyt uskoa avareitten ja muutaman perssun aivopieruihin,Taitaa matematiikka olla numero -4, kerrankin on rahaa tarjolla.

    Äänestä

  • Tämä ei ollut tuulivoima vastainen kommentti vaan tarpeettomat edustajat pois jotka pönkittävät omaa egoa näillä valituksilla .

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Kyllä

    Kyllä

    Äänestä

  • Ei ole hyötyä kuntaliitoksista.

    Äänestä

On se hyöty, että saadaan teollisia työpaikkoja liitoskuntaan. Kun ei elinkeinoasiamies niitä kerta ole saanut kymmeneen vuoteen Pielavedelle.

Äänestä
  • Ei näy osaaminen riittävän elinkeinoasioiden hoitamisiin, sen enempää kunnanjohtajalla, kun epäkelpojohtajallakaan. Pizzan syönti taitaa olla ainu mitä, on edes yritetty viimeaikoina.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Ei näy osaaminen riittävän elinkeinoasioiden hoitamisiin, sen enempää kunnanjohtajalla, kun epäkelpojohtajallakaan. Pizzan syönti taitaa olla ainu mitä, on edes yritetty viimeaikoina.

    Kyllä avari ryhmässä olisi niin paljon parempia ammattilaisia kunnanjohtajaksi ja elinkeinoasioita hoitamaan☝️

    Äänestä

Hyvä, että edes pizzahomma työllistää ja tuo veroeuroja kuntaan. Kunta pysyy pitempään pystyssä.

Äänestä
  • Pisteriaa ja muita yrityksiä kannattaa suosia. Näin pysyy Pielavesi virkeänä. Älkää murjottako kotona vaan liikenne sieltä varsinkin viikonloppuisin. Kesällä porukalla satamaan syömään tai kahville.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Pisteriaa ja muita yrityksiä kannattaa suosia. Näin pysyy Pielavesi virkeänä. Älkää murjottako kotona vaan liikenne sieltä varsinkin viikonloppuisin. Kesällä porukalla satamaan syömään tai kahville.

    Vieläkö kuntalaiset joutuu maksamaan ne sähkölaskut, vai onko ne kytkennät muutettu?

    Äänestä

Liiketalossa on Pielaveden parhaat pitzat.

Äänestä
  • Hyvä

    Äänestä

Jos kunta liitoksia toteutuisi niin esim.,kouluverkko rajoja voisi toteuttaa paljon notkeammin kuin nykyään . Kaikki kunnat on keskimäärin koittavat pitää kiinni omista rajoista ,vaikka pientä keskustelua pohjois-Savossa tästä asiasta on viriämässä . Kyllä n. 10000 tuhannen asukkaan asiat pitäisi pystyä hoitamaan nykyisellä yhden kunnan virka henkilö määrällä . Tehostaa vähän ajan käyttöä , epäilen että välillä on päiviä että ei ole paljon asioita pöydällä . Itse olen en ole sidoksissa mihinkään puolue ryhmään enkä äänestämässä edustajana näistä asioista .

1Äänestä
  • Kuljetuskustannukset nousisi, oppilailla koulumatkat olisi pitkät.

    Äänestä

  • Eikö näitä asioita voisi ulkoistaa? Ei tarvitsi mitään kuntaliitoksia, kun ulkoistetaan tiettyjä asioita niin niistä maksetaan vain niiltä päiviltä kun asiaa selvitetään ja käydään läpi, nyt maksetaan turhaa palkkaa sellaisilta päiviltä milloin ei tapahdu mitään.

    Äänestä

  • Pielavedellä on väki vähennyt tasaiseen tahtiin mutta hallintoa ei ole pienennetty. Päinvastoin asiantuntijan virkoja on perustettu lisää. On totta, että hallintoa on yhtä paljon kuin pienissä kaupungeissa. Ainakin sen 10000 asukasmäärä hoituisi tällä määrällä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Pielavedellä on väki vähennyt tasaiseen tahtiin mutta hallintoa ei ole pienennetty. Päinvastoin asiantuntijan virkoja on perustettu lisää. On totta, että hallintoa on yhtä paljon kuin pienissä kaupungeissa. Ainakin sen 10000 asukasmäärä hoituisi tällä määrällä.

    Juuri näin. Tehotonta hallintoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Pielavedellä on väki vähennyt tasaiseen tahtiin mutta hallintoa ei ole pienennetty. Päinvastoin asiantuntijan virkoja on perustettu lisää. On totta, että hallintoa on yhtä paljon kuin pienissä kaupungeissa. Ainakin sen 10000 asukasmäärä hoituisi tällä määrällä.

    Juuri näin. Ylikunnallisilla virkojen yhdistämisillä saataisiin huomattavia säästöjä aikaiseksi. Ja irtautumalla savogrowsta ja palkkaamalla alan ammattilainen elinkeinopuolta vetämään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Sitä ihmettelen kun esim jätteiden vastaanotossa säästetään. Parina päivänä vain jäteasema auki ja saa olla tietty määrä vain esimerkiksi kodinkoneita joita vastaanotetaan. Sitten näitä kodinkoneiden raatoja löytyy pitkin teiden varsia , metsäautoteitä yms.
    Tietyt jätteet kuskattava iisalmeen saakka. Minä lippaan sohvat ja joustinpatjat jonnekin pöpelikköön

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Juuri näin. Ylikunnallisilla virkojen yhdistämisillä saataisiin huomattavia säästöjä aikaiseksi. Ja irtautumalla savogrowsta ja palkkaamalla alan ammattilainen elinkeinopuolta vetämään.

    Onkohan missään muussa kunnassa hoidettu yhtä löperösti elinkeinoasioita?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Onkohan missään muussa kunnassa hoidettu yhtä löperösti elinkeinoasioita?

    Tuskin on varaa hoitaa. Joskus 80 luvulla oli Pielavedellä kunnan palkkalistoilla elinkeinoasiamies, joka itse erosi kun koki, että ei ole saanut mitään kehitystä aikaseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Tuskin on varaa hoitaa. Joskus 80 luvulla oli Pielavedellä kunnan palkkalistoilla elinkeinoasiamies, joka itse erosi kun koki, että ei ole saanut mitään kehitystä aikaseksi.

    Milloinkahan toi nykyien älyäisi erota?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Milloinkahan toi nykyien älyäisi erota?

    Tämä on taas avareiden vikisemistä, kun eivät nää asioita nokkaansa pidemmälle ja osaisivat ite hoitaa asiat paremmin. Melkoinen tarharyhmä koko ryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Se koira älähtää...Tekikö kipiää?

    Minkä alan osaaja itse olet, kun arvostelet muita?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Se koira älähtää...Tekikö kipiää?

    Avareitten kulahtanut sanonta.....

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Avareitten kulahtanut sanonta.....

    Kepu pettää aina. Vanha viidakon sanonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Tämä on taas avareiden vikisemistä, kun eivät nää asioita nokkaansa pidemmälle ja osaisivat ite hoitaa asiat paremmin. Melkoinen tarharyhmä koko ryhmä.

    Mene itse tekemään asiat paremmin, vai kykenetkö? Sinun päätepisteesi on täällä vikiseminen… Kertoo ihmisestä 😉…

    Äänestä

En millään muotoa politiikan osaaja ja enkä mukana siinä. Sivusta seurannut vain kepulaisten maalittamista sekä henkilökohtaisuuksiin menemistä näissä keskusteluissa. Miksi ei siis arvostelu voisi kohdistua avareihin🤷‍♂️

Äänestä
  • En minäkään ole, mutta miksi pitää arvostella niitä, jotka pitää kuntalaisten puolia, eikä hyväksy rötöstelyä ja kuntalaisten rahojen väärinkäyttöä?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    En minäkään ole, mutta miksi pitää arvostella niitä, jotka pitää kuntalaisten puolia, eikä hyväksy rötöstelyä ja kuntalaisten rahojen väärinkäyttöä?

    Mihin rahaa on käytetty väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Mihin rahaa on käytetty väärin?

    Ei meidän kuntalaisten tarvitse miettiä mihin rahaa on käytetty. Meidän tarvitsee vaan maksaa verot ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    En minäkään ole, mutta miksi pitää arvostella niitä, jotka pitää kuntalaisten puolia, eikä hyväksy rötöstelyä ja kuntalaisten rahojen väärinkäyttöä?

    Jonniijoutavaa hämmentämistä. Jotkut trollit lyövät vettä myllyyn ihan tahallaan.

    Äänestä

Mitähän on kunnanhallitus päättänyt oikeusasiamiehelle tehdystä lausunnosta? Onkohan viety, kun pässiä narussa? Kertovatkohan kokous terveisissä?

Äänestä
  • Onkohan kunnanhallitus alkanut tuomaroimaan kantelua ennenkuin oikeusoppineet sanoneet yhtään sanaa puolesta tai vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Onkohan kunnanhallitus alkanut tuomaroimaan kantelua ennenkuin oikeusoppineet sanoneet yhtään sanaa puolesta tai vastaan.

    Mikäli on, niin on tehneet virheen.

    Huomenna se nähdään onko kunnanhallitukselle tärkeämpää pelastaa kj:n nahka kuin olla rehellinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Pielavesi- Keiteleen sanomien mukaan näytti yksi järkevä olevan. Loput oli olleet perinteisesti tuppisuuna. Eli ei riitä kanttia puuttua suhmurointiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Huomenna se nähdään onko kunnanhallitukselle tärkeämpää pelastaa kj:n nahka kuin olla rehellinen?

    Entäs jos kj. todetaan vaalihäirinnästä niin yksikään nykyinen kh. jäsen ei kelpaa jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Mikäli on, niin on tehneet virheen.

    Monikohan kh. jäsenistä on opiskellut oikeustiedettä?

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Monikohan kh. jäsenistä on opiskellut oikeustiedettä?

    Ilmeisesti yhtä vaille kaikki kun lähtivät oikeusasiamiestä viisaammiksi tekemään johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    LOL

    Nähdäänkö sitä päivää, että demokratia toimii kunnassamme oikeudenmukaisesti? Toivottavasti nyt kun päättäjät vaihtuvat alettaisi viimein toimimaan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Nähdäänkö sitä päivää, että demokratia toimii kunnassamme oikeudenmukaisesti? Toivottavasti nyt kun päättäjät vaihtuvat alettaisi viimein toimimaan oikein.

    Toivossa on hyvä elää vaatinee useammat vaalit ja paljon ehdokkaita, että porukka vaihtuu tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Entäs jos kj. todetaan vaalihäirinnästä niin yksikään nykyinen kh. jäsen ei kelpaa jatkoon.

    Juuri näin. Toivottavasti älyäisi kj tehdä jo omat johtopäätöksensä ja siirtyä syrjään.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Juuri näin. Toivottavasti älyäisi kj tehdä jo omat johtopäätöksensä ja siirtyä syrjään.

    Avarit höpöttää aikansa kuluksi!Onko kenties suomen negatiivisin joukkue.

    Äänestä

Uusilla valtuutetuilla alkaa näytön paikka heti kesäkuun kokouksessa. Löytänän kaava ja monta muuta mm. Opinportin urakkatarjoukset.

Äänestä
  • Siksihän ovat siellä ja kokeneemmat auttaa..näin uskon.

    Äänestä

  • Tuskimpa kukaan uusista valtuutetuista lähtee heti mihinkään suhmurointiin mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Tuskimpa kukaan uusista valtuutetuista lähtee heti mihinkään suhmurointiin mukaan.

    Ei lähde koska heillä ei ole vielä kokemusta mutta heidät voidaan vetää mukaan suhmurointiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ei lähde koska heillä ei ole vielä kokemusta mutta heidät voidaan vetää mukaan suhmurointiin.

    https://yle.fi/aihe/a/20-177094

    Tässä tietoa mitä on suhmurointi ja miten sitä tehdään.

    Äänestä

Erittäin hyvä suhmuroinnin opas. Tämän Pielaveden valtaapitävät osaavat ulkoa. Lienee pääsyvaatimuksensa hyvävelikerhoon.

Äänestä
  • juuri näin ja kun on löperöitä päättäjiä, jotka on lahjottavissa, jopa vehnäskahvilla, jonka virkamies tarjoaa kunnan piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    juuri näin ja kun on löperöitä päättäjiä, jotka on lahjottavissa, jopa vehnäskahvilla, jonka virkamies tarjoaa kunnan piikkiin.

    Kaikella on kääntöpuolensa, asiat voisi olla aina huonomminkin.
    Tuntuu siltä että ihmiset valittaa silloin kun on liian hyvä olla. Hyvinvointi Suomen kääntöpuoli.
    Pielavesi on vielä virkeä kunta ja kaikilta pitäisi löytyä positiivisuutta eikä nähdä vain pelkää negatiivista.
    Jokainen kun on positiivinen niin se ruokkii positiivisuutta.
    Pielavedestä tulisi brändätä Suomen positiivisin kunta.
    Meillä on hieno luonto, hieno järvi.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    On tärkeää uskaltaa sanoa, mitä voidaan tehdä paremmin, jos vaan kehutaan, että kaikki on kunnossa mitään kehittymistä ei tapahdu, eikä mitään korjata. Johtajan pitäisi omalla esimerkillään näyttää mallia. Jostain syystä ei olla saatu kunnollista johtajaa, jota aidosti kiinnostaisi kunnan ja kuntalaisten hyvinvointi. Tärkeintä näyttää olevan, että saa vaan oman nahkansa pelastettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Olikos nyt niin että nykyinen kunnanjohtaja ei edes asu Pielavedellä?
    Jos ei asu niin se on suuri virhe. Ei pitäisi valita sellaista kunnanjohtaja joka asuu muualla. Silloin on hälläväliä meininki.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Olikos nyt niin että nykyinen kunnanjohtaja ei edes asu Pielavedellä?
    Jos ei asu niin se on suuri virhe. Ei pitäisi valita sellaista kunnanjohtaja joka asuu muualla. Silloin on hälläväliä meininki.

    Taidat kuunnella vaan niitä hevosmiesten juttuja torin nurkka kojussa.

    Äänestä

Kyllä tämä nykyinen asuu kunnassa mutta edellinen viranhaltija kulki jostain Kuopion suunnasta.

Äänestä
  • Edellinenkin asui Pielavedellä lähes koko aikansa. Muutti pois vasta ennen viran loppumista.

    Ja pikaisesti luettuani viestiketjua kommentoin
    vaan, että voi teitä katkeria ihmisiä minkälaista myrkkyä olette. Levitätte vain pahaa kaikkialle ja olette niin sairaita ajatuksienne kanssa, että uskotte varmaan itsekin jo juttuihinne. Muuttakaa pois, jos löydätte kaltaisenne heimon jostain, mikä elää tuolla negatiivisuudella. Siellä teidän on hyvä olla ja meidän Pielavedelläkin ilman teitä. Emme jää kaipaamaan. Meillä on sydämellinen ja maalaisjärjen omaava kunnanjohtaja, joka toivottavasti ei lue juttujanne vaan jatkaa kehittämistä parhaaseen suuntaan. Yhtä puoluetta vailla oleva Pielaveden parhaaksi toimivat päättäjät, jotka osaa katsoa kokonaisuutta, eikä levittää pahaa verta kaikkialle valittamalla. Ilman tätä kaikkea höpötystä Pielavesi loistaisi. Mikä voikaan olla tuollaisten ihmisten tarkoitus? Jos itsellä paha olo, niin pakkoko sitä on levittää kuin ruttoa. Yäk, halveksuttavaa tuo muiden haukkuminen. Peil

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Edellinenkin asui Pielavedellä lähes koko aikansa. Muutti pois vasta ennen viran loppumista.

    Ei haukku haavaa tee.

    Ilmeisesti tuokin kirjoitus on kj:n tekemä, tai palkannut jonkun tekemään. Pitäähän se nahka yrittää pelastaa, keinolla millä hyväänsä. Hänellä, kun on tapana kirjoitella mielipide palstalla ja Facebookissa. Kj näyttää omalla esimerkillään, miten kunnassa toimitaan, kirjoittelee kunnan virallisella Facebook-sivulla, mutta kommentointi estettiin kuntalaisilta. Kannattaisikohan, oikeasti käyttää työaika johonkin hyödyllisempään, vaikkapa kunnan kehittämiseen, jonka mainitsit. Olisiko ollut reilumpaa myöntää virheensä ja parantaa tapansa. Pielavedellä on hyvä asua, kun päättäjillä olisi kanttia puuttua suhmurointiin ja pitää oikeasti kuntalaisten puolia.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Tuskinpa on kj. Kyllä täällä kaikki kirjoittelijat on kuntalaisia ja osa jopa muualla asuvia trolleja jotka vaeltaa palstalta palstalle trollaamassa eli sekoittamassa keskusteluita ja luomassa epäjärjestystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Tuskinpa on kj. Kyllä täällä kaikki kirjoittelijat on kuntalaisia ja osa jopa muualla asuvia trolleja jotka vaeltaa palstalta palstalle trollaamassa eli sekoittamassa keskusteluita ja luomassa epäjärjestystä.

    Joka kerran keksitään, niin sitä aina epäillään ja nyt kun se jäi rysänpäältä kiinni. Kantelussa Viitaa syytetään muun muassa mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä ja vaalirauhan rikkomisesta.

    Äänestä

Muutoksen alku on tosiasioiden tunnustaminen.
Mikään ei muutu jos kukaan ei suutu.

Äänestä
  • Voitaisiin valita aina kerran vuodessa kunnan imagon kannalta negatiivisin henkilö ,uusi kunnia titteli vuodeksi kerrallaan . Uusi kunnan mainos Pielavesi ponnistaa negatiivisuudesta .

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Voitaisiin valita aina kerran vuodessa kunnan imagon kannalta negatiivisin henkilö ,uusi kunnia titteli vuodeksi kerrallaan . Uusi kunnan mainos Pielavesi ponnistaa negatiivisuudesta .

    Viimeaikaisten uutisoinnin mukaan ei ole epäselvyyttäkään kuka on hankkinut negatiivista mainetta kunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Viimeaikaisten uutisoinnin mukaan ei ole epäselvyyttäkään kuka on hankkinut negatiivista mainetta kunnalle.

    Tarkennan että näillä eri palstoilla öyhöttämisestä negatiiviseen sävyyn milloin mistäkin asiasta . Tietyillä henkilöillä on elämäntehtävä kaivaa näitä esille eri asian yhteyksissä .

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Tämä on huomattu. Toivottavasti eivät tule nämä negativet kunnan asioista päättää 🥱 tulis meleko villi länsi meininki.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Tarkennan että näillä eri palstoilla öyhöttämisestä negatiiviseen sävyyn milloin mistäkin asiasta . Tietyillä henkilöillä on elämäntehtävä kaivaa näitä esille eri asian yhteyksissä .

    Ja myös niillä on elämäntehtävä kaivaa asioita esiin, jotka eivät edes asu pielavedellä…

    Äänestä

Taitaa olla päättäjien tehtävä puuttua tarvittaessa myös epäselviin ja kyseenalaistettaviin tapauksiin mitä kunnassa tapahtuu.

Äänestä
  • Hohhoijaa 🥱ei kyllä kiinnosta yhtään.

    Äänestä

  • Nimenomaan pitää olla kanttia puuttua. Toivottavasti uusilla päättäjillä on halua puuttua epäselviin asioihin. Vuosikausia on viety kunnanhallitusta, kun pässiä narussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    Nimenomaan pitää olla kanttia puuttua. Toivottavasti uusilla päättäjillä on halua puuttua epäselviin asioihin. Vuosikausia on viety kunnanhallitusta, kun pässiä narussa.

    Kunnanjohtajan tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa, taloutta ja muuta toimintaa. Jos kunnanjohtaja ei suori tätä tehtävää riittävästi, tai jos kunnan hallinnossa ilmenee muita ongelmia, puhutaan huonosta kunnanjohtamisesta. Mitäs muuta tämä on, kun jatkuvasti joudutaan selvittämään, onko menetelty oikein?

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Entäs jos vika onkin teidän valittajien päässä? Kaikki on tehty oikein, mutta teidän mielestä kaikessa on jotain salamyhkäistä ja suhmurointia. Olisiko loogisempi vastaus ongelmaan, jonka vain te aina löydätte ja teette numeroa asiasta kuin asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Niinpä niin ,onko tämä sitä avareitten uutta kuntasuhmurointia! Purralaiset tekivät jo sitä takin kääntöä enää ei kuulu tuulivoimasta mitään oliko vaalitemppu.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Entäs jos vika onkin teidän valittajien päässä? Kaikki on tehty oikein, mutta teidän mielestä kaikessa on jotain salamyhkäistä ja suhmurointia. Olisiko loogisempi vastaus ongelmaan, jonka vain te aina löydätte ja teette numeroa asiasta kuin asiasta.

    Ja että asioita huomioisi pelkästään pielavetiset, eikä esimerkiksi negatiivissävytteiset mökkiläiset, joka/jotka olleet eniten äänessä joka paikassa. Eivät sentään koko vuotta pielavedellä asu, mutta eniten kiinnostuneita ovat muiden asioista…

    Äänestä

Kyllähän näkyyvät pyörittävän poliittista teatteria tuulivoimapäätöksellä. Avoimella ei taida suhtautuminen muuttuvan mistä päin milläkin viikolla sattuu tuulemaan.

Äänestä
  • Täyttä sirkusta on avareitten touhu. Ei pysy edes kuntalainen mukana tässä kähmäröinissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Täyttä sirkusta on avareitten touhu. Ei pysy edes kuntalainen mukana tässä kähmäröinissä.

    Kj:ko täällä kirjoittelee, eikö Facebook ja mielipide palsta enää riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Kj:ko täällä kirjoittelee, eikö Facebook ja mielipide palsta enää riitä?

    Kyllä normaali kansalaiset pysyy mukana. Te ette pysy mukana, kun pitää olla kokoajan miettimässä kuka salailee ja kähmäröi millon mitäkin. Käykö mielessä hetkeäkään, että ehkä ei kukaan vaan te vaan olette vainoharhaisia 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Kyllä normaali kansalaiset pysyy mukana. Te ette pysy mukana, kun pitää olla kokoajan miettimässä kuka salailee ja kähmäröi millon mitäkin. Käykö mielessä hetkeäkään, että ehkä ei kukaan vaan te vaan olette vainoharhaisia 😉

    Tarkennetaan tämän viimeisen kommentin tarkoitus: nämä hörhö-suhmurointi-salaliitto-epäilijät (täällä avarit?) ovat niitä vainoharhaisia. Ja normikansalainen naureskelee niiden sekoilulle, joka parin ihmisen voimin jatkuu vuodesta toiseen. Tämä joukko vastustaa kaikkea, mutta harmi kun niihin yhdistetään viattomat tuulivoimavastustajat........vai onko se sittenkin nykyinen kaikenvastustajajoukko, joka ahdistuu yhdestä vastoinkäymisestä ja sen jälkeen kaikki on paskaa ja suhmurointia? Tiedäpä sitä, mitä ihmisten päässä liikkuu, jos osaavat/eivät osaa katsoa kuin yksien lasien läpi.
    Yksi aloitti sekoilunsa n. 4-5 vuotta sitten persuissa ja saanut nyt nämä avarit tähän mukaan, persujen tajutessa jättää tämä hullu muihin joukkoihin huutelemaan. Jopa persut siis erottivat omansa, mutta löytyi uusi kohde, joka hyväksyi kaltaisensa. Jännittää ihan nähdä, mihin tämä johtaa. Viekö hullu pässejä narusta vai löytyykö omaa aivokapasiteettia, jolla hehkuttavat. Miten teräviä kyniä sieltä löytyykään, kun niin koulutuksilla kehutaan. Näytön paikka? Vai käytöskoulun?

    1Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Täyttä sirkusta on avareitten touhu. Ei pysy edes kuntalainen mukana tässä kähmäröinissä.

    Mene ja tee itse jos siltä tuntuu, että paremmin menisi. Näyttää kyllä siltä, että itse et kykene muuta tekemään ku jauhamaan sontaa tälläisellä sivustolla… 😁🤣 Tsempit sulle elämään, tuolla menolla ei kyllä pitkälle elämässä mennä🥸

    1Äänestä

Myös perussuomalaiset ovat ryhdikkäästi tuulivoimavastaisia.

Äänestä
  • On tainnut aika mennä niillä vaan huomenia kertoessa se hillotolppa on vaan hyvää.

    Äänestä

Mitä ihmettä riehumaan kantelusta. Sillähän selvitetään onko asia oikein. Eikö kyseessä ole kansalaisten oikeudesta. Sivusta tulee vain mieleen, että pelätäänkö?

Äänestä
  • Ei pelätä vaan varmaan mietitään miten tuonkin ajan olisi voinut käyttää oikeisiin töihin kunnan eteen. Nuo selvitykset ym turhanpäiväiset valittamiset vastauksineen maksaa tuhansia euroja jo työtunneissakin. Siitähän ei valittaja välitä tai valita...mutta muistaa valittaa, ettei oikeita asioita hoideta ajoissa. Oikea järjenjättiläinen. Ammattilaisvalittaja voisi käyttää aikansa vaikka muuttolaatikoita pakkaamalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Ei pelätä vaan varmaan mietitään miten tuonkin ajan olisi voinut käyttää oikeisiin töihin kunnan eteen. Nuo selvitykset ym turhanpäiväiset valittamiset vastauksineen maksaa tuhansia euroja jo työtunneissakin. Siitähän ei valittaja välitä tai valita...mutta muistaa valittaa, ettei oikeita asioita hoideta ajoissa. Oikea järjenjättiläinen. Ammattilaisvalittaja voisi käyttää aikansa vaikka muuttolaatikoita pakkaamalla!

    Jos ihmiset tekisi asiat oikein, selvityksiä ei tarvittaisi…. Tarkoittaako tämä sitä, että Pielavedellä pitäisi muitakin tärkeitä asioita jättää tutkimatta rahan takia? :D On kyllä todella typerä kommentti sinulta, toivottavasti et ole kunnanvaltuustossa.

    1Äänestä

Jos on puhtaat jauhot pussissa, niin saa nukkua kantelusta nähden rauhalliset yöunet. Ellei taas ole, niin on varmasti edessä unettomia öitä, jos on yhtään omatuntoa jäljellä.

Äänestä
  • Vuosikausia kun on saatu huseerata, ettei päättäjät ole puuttuneet niihin mitenkään. Nyt on ilmeisesti herännyt pelko, että enää uudet päättäjät ei katsokaan enää tätä villinlännen touhua sormien läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Vuosikausia kun on saatu huseerata, ettei päättäjät ole puuttuneet niihin mitenkään. Nyt on ilmeisesti herännyt pelko, että enää uudet päättäjät ei katsokaan enää tätä villinlännen touhua sormien läpi.

    Entäs jos että mitenkä uudet päättäjät ovat omista töppäilyistään arkoina niin keksivät sitä joutavoo jossittelua vanhoista päättäjistä. Siitä se yleensä kertoo omat murot on sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Entäs jos että mitenkä uudet päättäjät ovat omista töppäilyistään arkoina niin keksivät sitä joutavoo jossittelua vanhoista päättäjistä. Siitä se yleensä kertoo omat murot on sekaisin.

    Jospa niillä uusilla ei ole niitä tirkistelyjuttuja, joilla on voitu pitää hiljaisina?

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Jospa niillä uusilla ei ole niitä tirkistelyjuttuja, joilla on voitu pitää hiljaisina?

    Taitaa olla tirkistelylautakuntaan tulossa uusi puheenjohtaja. Entinen ilmeisesti jää kotitirkistelijäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Vuosikausia kun on saatu huseerata, ettei päättäjät ole puuttuneet niihin mitenkään. Nyt on ilmeisesti herännyt pelko, että enää uudet päättäjät ei katsokaan enää tätä villinlännen touhua sormien läpi.

    Tuskin

    Äänestä

Kuka on paras suhmuran Santra?

Äänestä
  • M.J?

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    M.J?

    Niin on! Kyllä on semmoinen pakan sekoittajasuhmura, ettei paremmasta väliä! Hassu juttu, että sai muut vallanhimoiset ja katkerat ottamaan joukkohinsa. Tosin ei tuo perustaja taida nykyään ihan täysillä pyöriä. Melko riski tosin ottaa tämä poispotkittu persu mukaan, liekö sen väärti? Ihmeellinen tämä nykymaailma!!! Kai se kaltainen hakee kaltaisensa luo

    Äänestä

  • Olisiko Tanhupallo?

    1Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Olisiko Tanhupallo?

    Miksi koet tarpeelliseksi käyttää tuota nimitystä? Tuottaako se jotenkin sinulle perverssillä tavalla tyydytystä?

    Äänestä

Taitaa olla se joka toisella viikolla on tuulivoiman vastustaja ja viikkon päästä äänestää samasta asiasta puolesta. Ja sanoo, että suhtautuminen muuttui kun sai lisätietoa asiasta.

Äänestä
  • Ne on niitä ympäripuhuttavia paineen alla. Jotkut harrastaa uhkailua täällä tuon hurmoksen vuoksi, niin siksi kai ei uskalleta olla enää puolesta? Mene ja tiedä. Hulluksi menevät keinoikseen ydinvastustajaporukka. Osa ei halua olla julkisen ja henkilökohtaisen sylkemisen kohteens. Ei ihan reilua tuokaan tapa. Miten kävisi, jos tätä hyökkäilyä ei olisi ja jokainen voisi luoda oman mielipiteensä?

    Äänestä

Jospa nyt löytyy selkärankaisia päättäjiä jotka ei joka toinen päivä muuta kantaansa.

Äänestä
  • Keskusta jatkaa edelleen sirkusesityksiään. Hävetkää!!

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Keskusta jatkaa edelleen sirkusesityksiään. Hävetkää!!

    Mitä pitäisi hävetä!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Mitä pitäisi hävetä!!!!

    Hyvähän se oli, kun Tanhupallo synnin tuskissaan myönsi, että ovat rötöstelleet jääviys asioissa. Olisiko aiheellista tutkia kaikki päätökset?

    Äänestä

  • Näyttää ainakin Kepulaisten hännystelijät jatkavan samanlaista toimintaa. Viedään kun pässiä narussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00179 kirjoitti:

    Keskusta jatkaa edelleen sirkusesityksiään. Hävetkää!!

    Kepulien kesäteatteria parhaimmillaan tämän illan valtuustossa ja pääroolissa oli kukas muu kuin Tanhupallo.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Hyvähän se oli, kun Tanhupallo synnin tuskissaan myönsi, että ovat rötöstelleet jääviys asioissa. Olisiko aiheellista tutkia kaikki päätökset?

    Mikä ihmeen jääviys juttu. Kerro lisää vae onko tää avareitten propagandaa.

    Eipä tainnut olla kovin suuri rötös, mutta ainahan asiasta voi härkäsen tehdä, kun on sillä asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Mikä ihmeen jääviys juttu. Kerro lisää vae onko tää avareitten propagandaa.

    Mikä pakkomielle sinulla on Avointaryhmää kohtaan. Kannattaisikohan sinun jo hakea apua tuohon? Tämäkään ei liity siihen mitenkään. Entinen k.allituksen puheenjohtaja esitti, että Löytänän tuulivoimaosayleiskaavan hyväksyminen viedään uudelleen valmisteluun, koska valmistelu on tehty virheellisesti. Ihmetyttää kun toi esille sen jälkeen, kun toimikausi on päättynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    No uffafaa koko jutulle😅 pääasia että tuulivoima tulee eikä ole takapiruja🤓

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    Hyvähän se oli, kun Tanhupallo synnin tuskissaan myönsi, että ovat rötöstelleet jääviys asioissa. Olisiko aiheellista tutkia kaikki päätökset?

    Mutta eipä ollut Tanhupallolla kanttia tunnustaa virhettä vaikka on toiminut ite nuijanvarressa.

    Ehdottomasti kahdentoista vuoden ajalta joka ikinen päätös kerta tämmöiseksi mäni.

    Äänestä

  • Anonyymi00191 kirjoitti:

    Ehdottomasti kahdentoista vuoden ajalta joka ikinen päätös kerta tämmöiseksi mäni.

    Ehdottomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Mutta eipä ollut Tanhupallolla kanttia tunnustaa virhettä vaikka on toiminut ite nuijanvarressa.

    Nyt taisi kultapossukerhon salaisin lenkki auveta kun itsekin jo epäilee, että joku on tehnyt jääviysvirheen.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Nyt taisi kultapossukerhon salaisin lenkki auveta kun itsekin jo epäilee, että joku on tehnyt jääviysvirheen.

    Onhan siellä ollutkin pukki kaalimaan vartijana.

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Onhan siellä ollutkin pukki kaalimaan vartijana.

    Kenen ja milloin olis pitänyt olla jäävi.

    Äänestä

  • Anonyymi00195 kirjoitti:

    Kenen ja milloin olis pitänyt olla jäävi.

    Kysy Tanhupallolata, hän sen kertoi eilen valtuustossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Mutta eipä ollut Tanhupallolla kanttia tunnustaa virhettä vaikka on toiminut ite nuijanvarressa.

    Tiedä kuinka monta epäselvyyttä on Tanhupallon johtamassa kunnanhallituksessa tapahtunut. Eihän hänelle muu ole kun pöydän antimet tärkeintä hoitaa maha täyteen, niin kun aluevaltuustonkokouksessakin.

    Äänestä

Mitäpäs jos oikeasti hommaisitte rivin myllyjä taajaman ympäri, sammalisrantaan, kirkkosaareen ja pitkin rantaa. Miksi ei sinne, kun kerta ovat hienoja. Sehän olisi aitoa näyttöä, niiden ongelmattomuudesta, eikös?

Äänestä

Se olisi hyvä idea. Ennemmin niihin tottuu kuin avareitten kitinään joka asiassa.

Äänestä
  • Täällä ainakin sinä olet suurin kitisiä. Oletko jokin asian osainen, että on pelko persessä, vai muuten tyhmä?

    Äänestä

  • Anonyymi00197 kirjoitti:

    Täällä ainakin sinä olet suurin kitisiä. Oletko jokin asian osainen, että on pelko persessä, vai muuten tyhmä?

    Täällä kepun porukkaa mollataan ja nimitellään. Sitten kun avareista jotain mainitaan, niin hirmu itku. Sitä saa mitä kylvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Sitä saa mitä tilaa, joskus saa vaikka ei tilaisikaan. Miten nyt saadaan Tanhupallon nahka pelestettua kerroppa se.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Täällä kepun porukkaa mollataan ja nimitellään. Sitten kun avareista jotain mainitaan, niin hirmu itku. Sitä saa mitä kylvää.

    Luulenpa, että Avoin ryhmä ei lue näitä ja vielä vähempi välittää, mitä sinä vähä-älyinen haukut.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Elä nyt hyvä immeinen pelihousujas revi.. Kyllä näillä palstoilla huomaa kirjoitustyylistä kuka täällä kepua mollaa ja henkilöitä nimittelee. Ihan avareiden piiristä lähtöisin tuo tanhupallo nimitys.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Elä nyt hyvä immeinen pelihousujas revi.. Kyllä näillä palstoilla huomaa kirjoitustyylistä kuka täällä kepua mollaa ja henkilöitä nimittelee. Ihan avareiden piiristä lähtöisin tuo tanhupallo nimitys.

    Laita seuraavaan viestiin s.posti osoitteesi, niin minä lähetän siihen kuka sen nimen on keksinyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Täällä kepun porukkaa mollataan ja nimitellään. Sitten kun avareista jotain mainitaan, niin hirmu itku. Sitä saa mitä kylvää.

    Avareille ja pienelle persu porukalle olisko tarpeen se itkumuuri mitä kumartavat jossain kaukana lähi-idässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Avareille ja pienelle persu porukalle olisko tarpeen se itkumuuri mitä kumartavat jossain kaukana lähi-idässä.

    Kannattaisikohan käydä jo arveluttamassa tuota mieltäsi jollain asiantuntijalla, jos siihen vaikka joku lääke auttaisi ja helpottaisi oloasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00205 kirjoitti:

    Laita seuraavaan viestiin s.posti osoitteesi, niin minä lähetän siihen kuka sen nimen on keksinyt.

    Sama mies joka erotettiin persuista ja möyhkää nytten avareissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00208 kirjoitti:

    Kannattaisikohan käydä jo arveluttamassa tuota mieltäsi jollain asiantuntijalla, jos siihen vaikka joku lääke auttaisi ja helpottaisi oloasi?

    Pielavedeltähän löytyy paikkakunnan oma psykologi mutta psykiatri lääkäri taisi ennättää jo jäädä elökkeelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Luulenpa, että Avoin ryhmä ei lue näitä ja vielä vähempi välittää, mitä sinä vähä-älyinen haukut.

    Ei lue 🤣 no kirjoittaa sitäkin enemmän, mutta luetun ymmärtäminen on sitä ja tätä. Eikun niillähän oli ne insinöörit? Penaalin terävimmät kynät?Kyllähän sen käytöksestä huomaa, ettei niitä hommia ole päässyt tekemään ja sekös katkeraksi tekee. Käytöskoulu olisi hyvä suorittaa myös, mutta taitaa olla kunnianhimoisille tekemätön paikka vai oliko perustajalla muita meriittejä?
    Voimme myös tämän palstan mukaisesti tehdä uuden nimimerkin "pielaveden negatiivisin henkilö", joka lukeutuu nykyään avareihin, ex "ulospotkittu" persuihin, joka ei kelvannut edes sinne, mutta avareihin kelpasi mainetta niittämään 😂 Hänhän itse tykkää näitä niminerkkejä kaikille asettaa, joten suodaan se hänellekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00201 kirjoitti:

    Täällä kepun porukkaa mollataan ja nimitellään. Sitten kun avareista jotain mainitaan, niin hirmu itku. Sitä saa mitä kylvää.

    Tämä on totta! Sanottavaa olisi ja paljonkin, mutta toiset on niin viisaita, ettei lähde samaan peliin ja alennu samalle säälittävälle tasolle, kun osa persuista tai nykyään enemmän avareista. Tämä loikkari pilasi persujen maineen pielavedellä ja siksi persut sotkettu! Löytyyhän sieltä kaikennäköistä säätöä. Viisaat vaan ei viitsi lähteä tuolle linjalle, mutta tyhmät tekee itsestään entistä tyhmemmän turhalla ulinalla. Toivottavasti tämä huomataan, eikä yhdistetä Pielaveden yleiseen maineeseen ja toimintatapaan. Pieni porukka öyhöttää ja joka paikkakunnalta löytyy vastaava. Suurin osa ihan järki-ihmisiä, luotetaan niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00214 kirjoitti:

    Kun lukee näitä juttuja, niin huomaa miten Keputtajia vituttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Tiedätkö miksi? Siksi, että joutuvat lopettamaan suhmuroinnin.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Kun lukee näitä juttuja, niin huomaa miten Keputtajia vituttaa.

    Kuten myös avareita, kun heidät täällä mainitaan.

    Äänestä

Tuulimyllyt on saanut kuntavaalissa enemmistön puolelleen eli pulinat pois ja niin paljon myllyjä kun Pielaveille soppii. Ja jääviyksistä ei tarvii välittää mitään kyllä kepu hommat hoitaa.

Äänestä
  • Nyt puhut asiaa!! Myllyjä vaan rakentamaan 👍 onhan niitä jo Iisalmen ja putaan puolelta tulossa ja varmasti näkyvät myös tänne kylälle 🥳 Ainahan se pieni narisija porukka valittaa kaikesta.

    Äänestä

  • Eipä ne jääviydet ole ennenkään haitanneet. On saatu yhdistysten velatkin kunnalle ja omanlautakunnan alaisuudessa saa olla töissä.

    2Äänestä

Entäs ne pizzanpaistosähköt menikö nekin kunnan piikkiin vai velotettiiko jälkikäteen? Mitenkäs Monitaitoisten kalustonmyynti onko tilit tarkastetttu?

1Äänestä

Tulleekohan milloinka ne surukuuset? Kylänraitti on kyllä todella kaunis noinkin.

Äänestä

Tokmannin kulman ovat laittaneet siistiksi. Ihastelin sitä tänään kaupalla käydessä.

Äänestä
  • Minä huomasin myös tämän eilen. Kunnassa on hyvät työntekijät pitämään yllä siisteyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Minä huomasin myös tämän eilen. Kunnassa on hyvät työntekijät pitämään yllä siisteyttä.

    Ei taida Tokmannin pihat kunnalle kuulua. Viikkotolkulla liikenne ympyrää kitkevät😂 onhan sitä julkisuutta kerrakseen.

    1Äänestä

Onneksi Saaran tuvalle pääsee jäätelölle ja nauttimaan kesästä. Suosittelen samaa täällä mielensä pahoittajille. Nyt vähän iloisempaa mieltä ja positiivisuutta ajatuksiin. Pielavedellä on asiat hyvin.

Äänestä
  • Näin on, maanantaina oli se sirkusesityskin. Juonikäänteet olivat, kun Kauniissa ja rohkeissa. Jäi jännään kohtaan, kuka tai ketkä on olleet esteellisiä. HP koetti kysellä, missä jääviys on tapahtunut, mutta siihen MS ei vastannut. HP huomautti, että pitkittymisen myötä asiat myös monimutkaistuvat. Milloinka tulee jatko osa?

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Näin on, maanantaina oli se sirkusesityskin. Juonikäänteet olivat, kun Kauniissa ja rohkeissa. Jäi jännään kohtaan, kuka tai ketkä on olleet esteellisiä. HP koetti kysellä, missä jääviys on tapahtunut, mutta siihen MS ei vastannut. HP huomautti, että pitkittymisen myötä asiat myös monimutkaistuvat. Milloinka tulee jatko osa?

    Taitaa olla jo ryhmän sisälläkin kissa ja hiirileikkiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Taitaa olla jo ryhmän sisälläkin kissa ja hiirileikkiä.

    Avareissa se leikki vasta alkaakin, kun siellä on niin monta päällepäsmäriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Ken leikkiin ryhtyy...

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Avareissa se leikki vasta alkaakin, kun siellä on niin monta päällepäsmäriä.

    Hyvä että on innokkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00228 kirjoitti:

    Avareissa se leikki vasta alkaakin, kun siellä on niin monta päällepäsmäriä.

    Älähän ilakoi liian aikaiseen, ettei vaan hymy hyytyisi.

    Äänestä

Missä lehdessä oli juttua torin kalateltasta?

Äänestä
  • Ai mitä juttuja, että voi keskellä toria savustella kaloja ei taida ihan joka kylällä se onnistua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Ai mitä juttuja, että voi keskellä toria savustella kaloja ei taida ihan joka kylällä se onnistua.

    Pielavesi on savuton kunta, kuitenkin roskakatoksessa on savua, kun seppäin pajassa, kun johtava virkahenkilö kessuttelee työaikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Ai mitä juttuja, että voi keskellä toria savustella kaloja ei taida ihan joka kylällä se onnistua.

    Kuppauta pääsi!

    Äänestä

Laivuri on vuokrattuna kesän ajan. Kuitenkin vuokralainen pitää siellä tavaransa ympäri vuoden. Tietääkö kukaan voiko kuntalaiset viedä tavaransa säilöön talven ajaksi?

1Äänestä

Anna lehdessä taisi olla se juttu jounin kalateltasta. Oli oikein hyvin kirjoitettu ja ylistetty kalaruokia. Sieltä kyllä saa todella hyvät annokset!

Äänestä

Pielaveden torin maamerkki on kyllä jounin kalateltta. Ja myös saaran tupa. Jounilta ensin mahat täyteen savulohta ja saaralta jälkiruuaksi jäätelöt.

Äänestä
  • Ranta satamasta saa sitten pizzaa sekä tuopin olutta vatsa kylläkin täyttyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Ranta satamasta saa sitten pizzaa sekä tuopin olutta vatsa kylläkin täyttyy.

    jokos se sähkön kytkentä on selvitetty?

    1Äänestä

Onko torilla tänä kesänä ohjelmaa viikottain, kuten viime kesänä? Haitarin soittoakin taisi olla muutamina päivinä.

Äänestä

Kukahan nämä sotkut selvittävät ja maksaa?

Äänestä

Mehtolan Erkin kaivuristakii pitäs sähkövika löytää ja korjata. Kukahan sennii tekis.

Äänestä
  • Pysypäs aiheessa, äläkä muuta puheen aihetta. Uutisissa oli, että on tehty kantelu, jossa kunnanjohtajaa epäillään mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä ja nyt oli Löytänän tuulivoimaosayleiskaavan etenemiseen tuli jälleen uusi mutka matkaan, koska päätöksenteko on mahdollisesti tapahtunut virheellisesti. Ei taida olla hallinto kenenkään hallinnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Pysypäs aiheessa, äläkä muuta puheen aihetta. Uutisissa oli, että on tehty kantelu, jossa kunnanjohtajaa epäillään mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä ja nyt oli Löytänän tuulivoimaosayleiskaavan etenemiseen tuli jälleen uusi mutka matkaan, koska päätöksenteko on mahdollisesti tapahtunut virheellisesti. Ei taida olla hallinto kenenkään hallinnassa.

    Hallinto säkeltää ja yrittää tavoitella pikavoittoja asuinympäristön kustannuksella. Jos joku luottamushenkilöistä on töpännyt kaavan käsittelyssä hänet pitää valtuuston erottaa välittömästi. Erotettiinhan pari vuotta sitten kh. jäsen joka oli myös valtuutettu omassa yhtiössä sattuneen sotkun takia. Hänellä oli nuhteeton luottamushenkilöpalvelus kunnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    Ehdottomasti näin. Luottamus on elintärkeää päätöksenteossa, koska se luo pohjan yhteistyölle ja avoimuudelle. Kun luottamus katoaa, päätöksenteon laatu voi heiketä ja päätökset voivat vaikuttaa ennustamattomilta. Kuntapäättäjien on lunastettava kuntalaisten luottamus. Sillä, miltä asiat näyttävät ulospäin, on päätöksenteossa merkitystä. Julkisen vallan käytön tulisi kestää päivänvaloa kaikissa olosuhteissa. Silloinkin perusteltiin, että on kyse myös valtuuston luottamuksesta ja kuntalaisten luottamuksesta valtuustoa kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00248 kirjoitti:

    Kyllä luottamus valtuutettuja ja kunnanhallitusta kohtaan on tärkeä. Me olemme äänestäneet sinne henkilöt ja uskomme että he toimivat luottamuksemme arvoisesti. Vuosikymmeniä sitten kun kunnanhallituksen kokouksessa oli kahvitarjoilu niin tarjolla oli läpikuultavia pullaviipaleita tai vesirinkeleitä. Sen jälkeen piti olla ihan pöytä koreana tarjoilusta ja päätökset on olleet sen mukaisia. Tärkeintä nauttia enempi syömisestä kun asioista joista päätetään, puhumattakaan jääviydestä joka ennen oli tarkkaa hommaa hallinnon puolellakin kun asioita valmisteltiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00249 kirjoitti:

    Joo paitsi nyt tämä prakkasi. Kunnanhallituksessa istuu nainen, joka ei ole ollut edes ehdolla ja kuka hän edes on?! Miten ihmeessä tällainen on valittu? Melkoista äänestäjien loukkaamista! En näe tätä mitenkään hyvänä asiana.

    Se siitä avoimuudesta. kuka tämän on nimennyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Niinpä sitä se on avareiden tehokkuutta. Ottavat sivusta päätöksen tekoon huit hapeli touhua

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    Hallinto säkeltää ja yrittää tavoitella pikavoittoja asuinympäristön kustannuksella. Jos joku luottamushenkilöistä on töpännyt kaavan käsittelyssä hänet pitää valtuuston erottaa välittömästi. Erotettiinhan pari vuotta sitten kh. jäsen joka oli myös valtuutettu omassa yhtiössä sattuneen sotkun takia. Hänellä oli nuhteeton luottamushenkilöpalvelus kunnassa.

    Eikait se tanhupallo ole se suhmuran santra. Olikait ensimmäisenä persua erottamassa kaikista luottamustoimista.

    Äänestä

  • Anonyymi00255 kirjoitti:

    Eikait se tanhupallo ole se suhmuran santra. Olikait ensimmäisenä persua erottamassa kaikista luottamustoimista.

    Ulkopuolinen selvittämään jääviys asioiden virheitä ja uudelleen käsittelyn kulujen lasku hänelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Joo paitsi nyt tämä prakkasi. Kunnanhallituksessa istuu nainen, joka ei ole ollut edes ehdolla ja kuka hän edes on?! Miten ihmeessä tällainen on valittu? Melkoista äänestäjien loukkaamista! En näe tätä mitenkään hyvänä asiana.

    Sinnekö ei saa valita kun sinun tuttuja? Kunnan valtuusto valitsee jäsenet kunnanhallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Se siitä avoimuudesta. kuka tämän on nimennyt?

    Kunnan valtuusto valitsee jäsenet kunnanhallitukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Tiedän tämän hyvin. Kysyinkin kuka on asettanut nimen valittavaksi. Äänestäjien pettämistä tällainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Joo paitsi nyt tämä prakkasi. Kunnanhallituksessa istuu nainen, joka ei ole ollut edes ehdolla ja kuka hän edes on?! Miten ihmeessä tällainen on valittu? Melkoista äänestäjien loukkaamista! En näe tätä mitenkään hyvänä asiana.

    Eikös sinne menny ryhmän perustajakin, vaikka ei äänillä päässyt läpi?

    Äänestä

  • Anonyymi00290 kirjoitti:

    Eikös sinne menny ryhmän perustajakin, vaikka ei äänillä päässyt läpi?

    Sekin vielä! Vallanhimo on ihmeellinen asia. Ja valittaminen. Ilman tätä voisi asiat olla paljon paremmin. Mistä näitä sikiää?

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Sekin vielä! Vallanhimo on ihmeellinen asia. Ja valittaminen. Ilman tätä voisi asiat olla paljon paremmin. Mistä näitä sikiää?

    Osaatko itse tehdä asiat paremmin? Taitaa elämäsi olla säälittävällä tasolla kun täällä huutelet…🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00251 kirjoitti:

    Joo paitsi nyt tämä prakkasi. Kunnanhallituksessa istuu nainen, joka ei ole ollut edes ehdolla ja kuka hän edes on?! Miten ihmeessä tällainen on valittu? Melkoista äänestäjien loukkaamista! En näe tätä mitenkään hyvänä asiana.

    Kateellista kansaa…

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Kunnan valtuusto valitsee jäsenet kunnanhallitukseen

    Ei valitse valtuusto ketään mihinkään vaan hyväksyy sovitust toistensa eli puoluveitten ehdotukset paikkoihin

    Äänestä

Millonkahan tästä jääviysasiasta tiedotetaan kuntalaisille?

Äänestä
  • Sitä päivää saa odottaa, että Kepulaisten suhmuroinnista kerrotaan, jos olisi Perusuomalaiset, olisivat joka lehdessä kunnanjohtoa myöten uutisoimassa. Eipäs edes kunnanjohtajalla ole kanttia kommentoida edes Facebookissa, mielipidepalstasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Onkohan tämä loppujen lopuksi avareiden ja sen persustelijan jonniin joutavoo huutelua 🤓 käättäsivät aikansa huomenien toittomiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Onkohan tämä loppujen lopuksi avareiden ja sen persustelijan jonniin joutavoo huutelua 🤓 käättäsivät aikansa huomenien toittomiseen.

    Huomenta vaan sinullekkin ja valoja päähän. Haloo, kuuluuko mitään? Tyhjää kaikuu pää. Kyllä on tähän maahan syntynyt taas semmosta saastaa että huhu. MENE JA TEE ITSE. Taidat olla rakki vailla kotia…

    1Äänestä

  • Anonyymi00261 kirjoitti:

    Onkohan tämä loppujen lopuksi avareiden ja sen persustelijan jonniin joutavoo huutelua 🤓 käättäsivät aikansa huomenien toittomiseen.

    Luulen, että olet oikeassa.

    Äänestä

Jäävit henkilöt maksaa selvitystyölaskun. Päättäjillä on henkilökohtainen virkavastuu aiheuttamistaan taloudellisista tappioista kunnalle. Lex Kittilä malliesimerkin mukaan.

Äänestä
  • Ja nämä ainaiset valitusten tekijät myös samalla lailla maksamaan omat valituksensa ja siitä aiheutuvat haitat ja kulut myös kunnalle. Kallista on viranhaltijoiden ajan tuhlaaminenkin turhien valitusten selvityksiin ja niistä aiheutuviin muihin harmeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Ja nämä ainaiset valitusten tekijät myös samalla lailla maksamaan omat valituksensa ja siitä aiheutuvat haitat ja kulut myös kunnalle. Kallista on viranhaltijoiden ajan tuhlaaminenkin turhien valitusten selvityksiin ja niistä aiheutuviin muihin harmeihin.

    Älä puolustele yhtään rötöstelijöitä. On hyvä että nyt joutuvat viimein käpälälautaan.

    Olet täysin oikeassa,kuinkahan paljon meille kuntalaisille veronmaksajille on tullutkin kuluja näistä turhista valituksista vuosien varrella,valittavat tienteosta puista jne. Menisivät töihin eivätkä kyttäisi toisten röökien sauhuttelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00265 kirjoitti:

    Olet täysin oikeassa,kuinkahan paljon meille kuntalaisille veronmaksajille on tullutkin kuluja näistä turhista valituksista vuosien varrella,valittavat tienteosta puista jne. Menisivät töihin eivätkä kyttäisi toisten röökien sauhuttelua.

    Se koira älähtää.. Työaikana pitää tehdä töitä, eikä vetää sätkää roskakatoksessa ja vielä mainostetaan savuttomana kuntana.

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Jokaiselle kuuluu tauko!! Myös sullekin tavallinen tallooja.🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00263 kirjoitti:

    Ja nämä ainaiset valitusten tekijät myös samalla lailla maksamaan omat valituksensa ja siitä aiheutuvat haitat ja kulut myös kunnalle. Kallista on viranhaltijoiden ajan tuhlaaminenkin turhien valitusten selvityksiin ja niistä aiheutuviin muihin harmeihin.

    Vai että aiheeton…

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Älä puolustele yhtään rötöstelijöitä. On hyvä että nyt joutuvat viimein käpälälautaan.

    Kyllä ne rötöstelijät löytyy ihan muualta, kun kepun riveistä. Pää pois hanurista!

    Äänestä

  • Anonyymi00266 kirjoitti:

    Se koira älähtää.. Työaikana pitää tehdä töitä, eikä vetää sätkää roskakatoksessa ja vielä mainostetaan savuttomana kuntana.

    Mikäs kateellinen siellä huutelee? Eiköhän me tauot saa jokainen käyttää miten haluaa, vaikka röökiä vetämällä. Vetäisin minäkin tällaisten talipallojen juttujen takia ihan vitutukseen jos polttaisin. Tiesitkö että esimerkiksi sähköröökit on kiellettyjä julkisissa sisätiloissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00295 kirjoitti:

    No suotta sitten julistautua savuttomaksi, jos röökinveto nostaa kunniaa

    Äänestä

Jos valtuustokeskustelussa olisi tunnustettu kuka on ollut jäävi olisi tilanne auennut kaikille kuntalaisille. Nyt arvaillaan ja jahkaillaan. Onhan se suuri mediapommi kun kaikki lehdet ja mahdollisesti aluetelevisio hyökkää uutisen kimppuun. Siinä vaiheessa on liian myöhäistä ja siitä voi kiinnostua jopa oikeusasiamieskin.

Äänestä
  • Ylintä päätösvaltaa kunnassa käyttävät luottamushenkilöt valtuustossa. Menettivätkö valtuutetut luottamuksen jo heti ensimmäisessä kokouksessa. Nyt jos koskaan pitäisi, tulla esille eikä piilotella.

    Äänestä

Ompa hyvä, että on perustettu tömmöinen suhmuran santra keskustelufoorumi. Kun näitä santroja näkyy Pielavedellä riittävän jopa päättävissä elimissäkin.

Äänestä
  • Tämä on vain avareitten ja niiden opetuslasten itkualusta kun voi nimettömästi huudella mitä sylkisuuhun tuo. Täällä jos pitäisi nimellä kommentoida, niin aika hiljasta olisi...

    Äänestä

Taitaapi tämä t.pallukka olla monessa takapiruna, jota rakit seuraa ja räksyttää.

Äänestä
  • Tanhupalloko?

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Tanhupalloko?

    Täällä sitä taas nimitellään ihmisiä. Eikö teitä hävetä yhtään?

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Täällä sitä taas nimitellään ihmisiä. Eikö teitä hävetä yhtään?

    Se on tämmöistä kun on lusikalla annettu.Ei voi muuta odottaa ovat 5 vuotiaan tasolla nämä Kepun haukkujat.

    Äänestä

On ymmärrettävää, että Keputtajia suututtaa, kun heidän messias jäi rysänpäältä kiinni. Kannattaa asia hoitaa asiana. Paras olisi, kun jättäisi itse eroanomuksen kaikista luottamustoimista.

Äänestä
  • Mitenhän tämän onnettoman nahka saadaan pelastettua?

    Äänestä

Tyylikkäin korjaus olisi jättää ero kaikista luottamustoimista. Persun erottamiseen käyttivät kaikki voimavaransa eikä yhtään annettu armoa eikä ymmärrystä häntä kohtaan. Ei ollut paljon kunnioitusta ihmisarvolle.

Äänestä

Eikö avarit vois ottaa asiakseen aktiivisena epäkohtiin puuttujina myös aikaisemminkin mainitun kunnan savuttomuuden . Aikaiset naiset käy TK.lla ja Pielakodilla nurkan takana salatupakalla ihan kuin koulussa aikanaan tehtiin . Kuka esittäisi valtuutetuista ilmaisen korvaus purukumin riippuvaisille . Ei tarvitsisi pinna kireänä olla työ paikalla .

Äänestä

Joka valittaa niin voi itse pyrkiä ja mennä hoitamaan asiat.

Äänestä
  • Tarkoitatko kunnan valtuustoon vai eri työtehtäviin ed.mainittuihin paikkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Tarkoitatko kunnan valtuustoon vai eri työtehtäviin ed.mainittuihin paikkoihin.

    Mihin tahansa, jos on valittamista niin sinne vaan parantamaan maailmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    Mihin tahansa, jos on valittamista niin sinne vaan parantamaan maailmaa.

    Ei ne valittajat osaa niitä asioita parantaa. Ainoa mitä osaavat, niin valittaa.

    Äänestä

Eikös se yhteisten verorahojen käyttö vaadi tarkkaa valvontaa. Laskeppa paljonko tuli kunnalle maksamaan kaavan valmistelu kaikkine kokouspalkkioineen ja hyväksymiskokouksessa yksi suhmuran santra ilmoittaakin, että on jäävi henkilö osallistunut kaavan valmisteluun.

Äänestä
  • Kalliimmaksi tulee nuo avareitten tyhjänpäiväiset valittamiset....

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Kalliimmaksi tulee nuo avareitten tyhjänpäiväiset valittamiset....

    Aamusta iltaan valittavat mutta eipähän niiltä voi muuta vaatia kun ei oo työkaluja🤗

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Kalliimmaksi tulee nuo avareitten tyhjänpäiväiset valittamiset....

    Kalliiksi tulee pielaveden kunnalla, kun sisäpiiriläiset otetaan töihin ja paremmat sivuun jätetään. Siitäpä sitä alkaa paskaa syntymään ja rahaa kuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Kalliiksi tulee pielaveden kunnalla, kun sisäpiiriläiset otetaan töihin ja paremmat sivuun jätetään. Siitäpä sitä alkaa paskaa syntymään ja rahaa kuluu.

    Sillä sisäpiirillä mahdollistetaan suhmuroinnin jatkuvuus ja hyväveliverkostot. Jos ei tunnu sopivan suhmurointiin laitetaan koeaikana ilman pätevää syytä pois.

    Äänestä

Älä höpötä kokoajan samaa valetta. Olisiko parempi lopettaa suhmurointi?

Äänestä

Maksetaan on viini kokokansan piikkiin

Äänestä

Tai on viini makeeta

Äänestä

Jonnii joutavia itkijämummoja.

Äänestä

Pielavesi ponnistaa suhmuroinnistaan on uusin slougani. Muikkuvestivaaleilla valitaan aina vuoden Suhmuroija jota titteliä on kunnia kantaa vuosi.

Äänestä
  • Elikkäs valitaan vuoden Avari ja perintö prinssiksi hyvä huomen.

    Äänestä

  • Anonyymi00320 kirjoitti:

    Elikkäs valitaan vuoden Avari ja perintö prinssiksi hyvä huomen.

    Sekä vuoden persu ja kepulainen 🫢 Ja kaikkein suurin palkinto, vuoden feikein pielavetinen! Kyllä moni yrittää olla se kaikista positiivisin ja ”pielaveden kyläläisten puolesta” , mutta todellisuus aivan muuta… 🤥 Netissä vaan sitten kehutaan mitä on tehty pielavetisten eteen, eli tuleeko sydämestä? 😲

    Äänestä

Muikkufestivaaleilla voisivat jakaa vuoden negatiivisemmän immeisen palkinnon. Helposti löytyisi puskaradiosta(samat kitisiät myös täällä)

Äänestä

Suotta täällä on muita syytellä, kunnanjohtajan ja väistyvän kunnanhallituksen puheenjohtajan tulee kantaa seuraukset tekemisistään.

Äänestä

Täällä kitisee ne jotka ei uskalla suutaan avata livenä.
Joutilaita kitisijöitä.

Äänestä
  • Niinpä näytät olevan.

    Äänestä

  • Hyvin itsekkin olet kommentoinnin aloittanut 🤣😂

    Äänestä

Tulee median kautta varmaan lähiaikoina faktat esille kitise sinä sitten vastaan.

Äänestä
  • Juuri näin. Millähän opilla yrittävät päästä pälkähästä?

    Äänestä

Taisi olla vikatikki lähteä valtuustossa tietämättömäksi. Olisi myöntänyt, että on itse jäävinä osallistunut. Nyt ei ole enää minkäänlaista luottoa. Samoin kaikki jotka kannatti esitystä. Keskustalla ei ollut, kun yksi suoraselkäinen.

Äänestä
  • Mitä vahtoot ,keskustalla oli kaikki suoraselkäisiä .

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Mitä vahtoot ,keskustalla oli kaikki suoraselkäisiä .

    LOL

    Äänestä

Kuntalaisten luottamuksen voi pettää vain kerran. Kaikki selviää ajallaan, myös se onko luottamus mennyt. Aikamoista näyttelimistä ja pokka pitää mutta minne asti.

Äänestä
  • Minulla ei ole avareihin ehtinyt edes kertyä sitä luottamusta minkä voisi menettää. Eivät ole vielä tähän päivään mennessä ehtineet muuta kun valittaa kaikesta ja tehdä turhia rahamenoja valituksillaan. Saas nähdä saavatko jatkossa aikaan jotain muutakin. Keskusta on kerännyt luottamusta ja muutkin puoleet. Enpä usko, että tästä spekulaatiostanne saatte taas mitään käteen muuta kun sitä valittamista taas. Kepulla ei ole tarvetta suhmuroida! Turhaa riehkaamista nämä jutut, kun pitää yrittää tikusta saada asiaa kun omat pullat ei ole uunissa kovin hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Minulla ei ole avareihin ehtinyt edes kertyä sitä luottamusta minkä voisi menettää. Eivät ole vielä tähän päivään mennessä ehtineet muuta kun valittaa kaikesta ja tehdä turhia rahamenoja valituksillaan. Saas nähdä saavatko jatkossa aikaan jotain muutakin. Keskusta on kerännyt luottamusta ja muutkin puoleet. Enpä usko, että tästä spekulaatiostanne saatte taas mitään käteen muuta kun sitä valittamista taas. Kepulla ei ole tarvetta suhmuroida! Turhaa riehkaamista nämä jutut, kun pitää yrittää tikusta saada asiaa kun omat pullat ei ole uunissa kovin hyvin.

    Eikö ole hyvä että valittavat, muutosta ei tule jos ei valiteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00334 kirjoitti:

    Eikö ole hyvä että valittavat, muutosta ei tule jos ei valiteta.

    Mihin tarvitaan muutosta? Se ettei tule tuulivoimaa? Ei tule uutta koulua? Pää pois perseestä ja annetaan kehityksen tulla!

    Äänestä

  • Anonyymi00333 kirjoitti:

    Minulla ei ole avareihin ehtinyt edes kertyä sitä luottamusta minkä voisi menettää. Eivät ole vielä tähän päivään mennessä ehtineet muuta kun valittaa kaikesta ja tehdä turhia rahamenoja valituksillaan. Saas nähdä saavatko jatkossa aikaan jotain muutakin. Keskusta on kerännyt luottamusta ja muutkin puoleet. Enpä usko, että tästä spekulaatiostanne saatte taas mitään käteen muuta kun sitä valittamista taas. Kepulla ei ole tarvetta suhmuroida! Turhaa riehkaamista nämä jutut, kun pitää yrittää tikusta saada asiaa kun omat pullat ei ole uunissa kovin hyvin.

    Kepu pettää aina.

    Näistä hölmön tölväyksistä ei voi, kun Kepulaiset syytää itseään. Olihan tuo sirkusta ensin jätettiin pöydälle ja seuraavassa kokouksessa kerrottiin, että joku on osallistunut esteellisenä. Häpeäisitte edes!

    Äänestä

  • Anonyymi00337 kirjoitti:

    Kepu pettää aina.

    Lisäyksenä, että joskus myös omiaan.

    Äänestä

Mikään ei muutu jos kukaan ei suutu. Nyt kuulostaa jo hyvältä.

Äänestä
  • Sinun taktiikkasi "pielaveden negatiivisin ihminen" ei toimi. Jopa oma puolueesi vihaa sinua. Ja ex puolueesi. Ja kuntalaiset. Eli vaihda asennetta tai paikkakuntaa, up to you?

    Äänestä

Kyllä viitsii jotkut valittaa ja itkeä. Keksikää itsellenne jotain tekemistä, harrastuksia ja keskittykää niihin.
Mulle on ihan sama mitä suhmuroivat. Maksan verot ja kun saan peruspalvelut joten kuten niin se mulle riittää.

Äänestä
  • Rehellisyys maan perii.

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Rehellisyys maan perii.

    Avarit lähti persujen linjalle 🥱persujen porukka hävisi kuin pieru saharaan 😂 ol vaikka minkälaista suhmurointia. Nyt sitten avarit otti kopin siitä ja vali vali vali jne.😭

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Rehellisyys maan perii.

    No laitapas rehellisenä nimesi viestisi perään.

    Äänestä

  • Anonyymi00342 kirjoitti:

    Avarit lähti persujen linjalle 🥱persujen porukka hävisi kuin pieru saharaan 😂 ol vaikka minkälaista suhmurointia. Nyt sitten avarit otti kopin siitä ja vali vali vali jne.😭

    Taidat sinä olla Keputtaja ja suurin valittaja, mutta jatka vaan ei haukku haavaa tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00342 kirjoitti:

    Avarit lähti persujen linjalle 🥱persujen porukka hävisi kuin pieru saharaan 😂 ol vaikka minkälaista suhmurointia. Nyt sitten avarit otti kopin siitä ja vali vali vali jne.😭

    Tämä yksi on kuukausi kaupalla vikissyt Avoimeta ryhmästä. Mitä jos kokeilisit vähentää vikisemistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00344 kirjoitti:

    No laitapas rehellisenä nimesi viestisi perään.

    Ai mää vai?

    Laitan. Tanhupallo

    Äänestä

  • Anonyymi00347 kirjoitti:

    Ai mää vai?

    Tää on tätä nyt avoimet avarit määkii jo keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00348 kirjoitti:

    Laitan. Tanhupallo

    Se siitä rehellisyydestä

    Äänestä

  • Anonyymi00346 kirjoitti:

    Tämä yksi on kuukausi kaupalla vikissyt Avoimeta ryhmästä. Mitä jos kokeilisit vähentää vikisemistä?

    Tämä juuri… tämä keskustelupalsta ei täyty avareiden kommenteista vaan puhutaan enimmäkseen pielavetisistä ihmisistä. Tämähän palsta itsessään kerroo millaisia pielavetiset on. Myrkyllisiä, kateellisia, erittäin lapsellisia. Syytellään muita ja tiettyjä ihmisryhmiä, vaikka syy löytyy lähempää. Kyläläiset eivät nää omaa nenää pidemmälle. 🤥 Aina oma —> etu edellä / hyvävelikerhon / sisäsiittoisuuden luoman ryhmän edellä

    Ja sinä jaksat ketjusta ja vuodesta toiseen vikistä kepuista 😅 reilu neljä vuottako olet naukunut? Palkinnon ansaitsisit sinnikkyydestä taistella omaa päätäsi ja katkeruuttasi vastaan. Epätoivoisilla valheilla ei pitkälle näytä kuitenkaan pötkivän, kai se alkaa sinulle jo avautua?

    Äänestä

  • Anonyymi00352 kirjoitti:

    Tämä juuri… tämä keskustelupalsta ei täyty avareiden kommenteista vaan puhutaan enimmäkseen pielavetisistä ihmisistä. Tämähän palsta itsessään kerroo millaisia pielavetiset on. Myrkyllisiä, kateellisia, erittäin lapsellisia. Syytellään muita ja tiettyjä ihmisryhmiä, vaikka syy löytyy lähempää. Kyläläiset eivät nää omaa nenää pidemmälle. 🤥 Aina oma —> etu edellä / hyvävelikerhon / sisäsiittoisuuden luoman ryhmän edellä

    Huomaatko kuitenkin, että nämä syytökset lähtee hyvin pienestä porukasta ja täällä palstalla aikalailla yhdestä haukkujasta? Muut sittemmin provosoituneet ja nousseet vastarintaan. Ilman näitä valittajia moni asia olisi hyvin ja energiaa ei menisi tyhjään jauhamiseen. Tämä pieni porukka saisi vaihtaa maisemaa, jos täällä on niin paha olla. Saa koittaa siipiään muualla, että onko se makeampaa. Jos ei, niin peiliin katsominen voisi olla kohdallaan. Ei me täällä tuollaisia myrkyttäjiä tarvita! Lietsokoon vihaansa vaikka niuvalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00354 kirjoitti:

    Monesta muustakin se lähtee…

    Äänestä

Tulkaa postin östaussillalle niin saatte turpiin.

Äänestä

Näyttää ainakin yhdellä Kepulaisella olevan maaninen vaihe meneillään, kun lukee näitä juttuja.

Äänestä
  • Vai yhdellä

    Äänestä

  • Anonyymi00356 kirjoitti:

    Vai yhdellä

    Eikö oo muuta tekemistä? Mäne vaekka kerräämään tupakantumppija

    Äänestä

Kepulaiset öykkäröi kun pullat on palanu uuniin. Taitaa olla pallo hukassa mitä on tullut tehtyä.

Äänestä
  • Kaikki hyvin. Ei sinun tarvitse olla huolissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00359 kirjoitti:

    Kaikki hyvin. Ei sinun tarvitse olla huolissaan.

    Missä se Tanhupallo piilottelee?

    Äänestä

  • Anonyymi00360 kirjoitti:

    Missä se Tanhupallo piilottelee?

    Housussas on tanhupallot😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00362 kirjoitti:

    Housussas on tanhupallot😂😂

    🤣🤣🤣🤣tuo oli hyvä😂😂😂🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00362 kirjoitti:

    Housussas on tanhupallot😂😂

    Vai olisiko Tanhupallon housussa kykit?

    Äänestä

Muikkuvestivaaliyhdistys käynnisti positiivisuuskampanjan. Näyttää Keputtajat tehneen saman tänne palstalle, kun kilvan kehuvat omiaan ja haukkuvat muita.

Äänestä
  • Positiivisuus kampanja on 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Positiivisuus kampanja on 👍

    Positiivinen uutinen: Tanhun perhepiiriin ylennys. Onnittelut!

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Positiivinen uutinen: Tanhun perhepiiriin ylennys. Onnittelut!

    Mikä fetissiä sinulla on mennä henkilökohtaisuuksiin ja perhepiiriin? Tuottaako suurtakin tyydytystä kirjoittaa "tanhupallo" ja runkkaat samalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00371 kirjoitti:

    Mikä fetissiä sinulla on mennä henkilökohtaisuuksiin ja perhepiiriin? Tuottaako suurtakin tyydytystä kirjoittaa "tanhupallo" ja runkkaat samalla?

    Menisit jo hoitoon

    Äänestä

Ennen sano sodankäyneet miehet, että korpin natsat saa armeijassa paskantaa housuunsa.

Äänestä

Ei tuolla teidän käytöksellä ole kyllä mitään rajaa! Säälittäviä olette, pitää myöntää! Häpeän tuollaisia kuntalaisia, jotka eivät osaa muuta kuin kateellisina huudella ja haukkua muita. Mitään ette saa aikaan itse ja siitä syystä varmaan pitää vaan haukkua muita. Ei näytä koulutus ja kokemus järkeä tuovan. Ei se muiden haukkuminen teitä ylemmälle pallille nosta, päinvastoin. Uskon ja toivon, että edestänne löydätte tämän kaiken mitä kylvätte. Toivon, että selviätte itsenne kanssa edes jotenkuten elämässä eteenpäin. Ja yksin saattekin pärjätä. Olkoon teillä toisenne ja sietäkää yhdessä muiden viha, jonka ansaitsette muiden haukkumisella ja valittamisella. Valheilla nousitte valtuustoonkin. Mummoni kertoi jutteluhetkestä kaupassa ja sanon vaan että ei taida ihan puhtaat jauhot olla avoimella. Mutta niinhän halvensitte äänestäjiä myös vaalien jälkeenkin. Pielaveden kuntalaisena häpeän teitä ja toivon että hyvin pian ihan kaikki näkisivät tämän teidän halveksuttavan pelin. Myös ne jotka uskoivat vaalivalheet.

Äänestä
  • Suotta on muita syytellä. Olisi reilumpaa nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi ja myöntää esteellisyysrikkomukset, eikä heittäytyä tietämättömäksi, ettei tiedä mukamas kuka on esteellisenä osallistunut päätöksen tekoon. Olisiko ollut parempi myöntää jo valtuustossa. Nyt sai nolattua uuden kunnanhallituksen puheenjohtajankin. Sitä niittää mitä kylvää.

    Äänestä

  • Aikalailla itselläsikin on kehityksen paikka. Mistä tiedät että kyseinen ryhmä on kaiken tämän takana. Ettei vaan ilkeät kyläläiset esimerkiksi kirjoittele täällä kyseisen ryhmän nimellä ja heittää näin lokaa toisille niskaan. Mistä tiedät, että juuri kyseinen puolue kirjoittelee? Mene itsekkin hoitoon! Ole varma syytöksistäsi ennen kuin huutelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00375 kirjoitti:

    Aikalailla itselläsikin on kehityksen paikka. Mistä tiedät että kyseinen ryhmä on kaiken tämän takana. Ettei vaan ilkeät kyläläiset esimerkiksi kirjoittele täällä kyseisen ryhmän nimellä ja heittää näin lokaa toisille niskaan. Mistä tiedät, että juuri kyseinen puolue kirjoittelee? Mene itsekkin hoitoon! Ole varma syytöksistäsi ennen kuin huutelet.

    Joo on kyllä aika sairasta keskustelua. Etenkin radikaalilla tavalla muiden kyseenalaistaminen ja syyttely. Olevinaan itse kirjoittaja ei syyttele mitään ja kaikki on muiden syytä, vaikka voi hyvinkin olla että samainen kirjoittaja ensin syyttelee ja sitten myöhemmin halveksii tekstejä muiden tekeleinä 🤔

    Äänestä

  • Niin, eikö muka muilla puolueilla ollut yhtään vaalivalhetta sinun mielestäsi? 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00376 kirjoitti:

    Joo on kyllä aika sairasta keskustelua. Etenkin radikaalilla tavalla muiden kyseenalaistaminen ja syyttely. Olevinaan itse kirjoittaja ei syyttele mitään ja kaikki on muiden syytä, vaikka voi hyvinkin olla että samainen kirjoittaja ensin syyttelee ja sitten myöhemmin halveksii tekstejä muiden tekeleinä 🤔

    Ketä muuta tästä voi syyttää, kun itseään?

    Pielaveden uusi kunnanvaltuusto palautti kaavan valmisteluun mahdollisten jääviyksien vuoksi.

    Löytänän tuulivoimaosayleiskaavan etenemiseen tuli jälleen uusi mutka matkaan Pielaveden uuden kunnanvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantai-iltana. Kunnanhallitus oli esittänyt valtuustolle, ettei tuulivoimaosayleiskaavaa ja Pielaveden kunnan itäosan rantaosayleiskaavan muutosta hyväksyttäisi.

    Yllätysvedon teki väistyneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mia Simpanen (kesk.), joka esitti, että asia palautetaan valmisteluun, koska päätöksenteko on mahdollisesti tapahtunut virheellisesti. Hänen mukaansa on herännyt epäily, että päätöksentekoon on osallistunut yksi tai useampi esteellinen henkilö. Aku Saastamoinen (kesk.) kannatti esitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00378 kirjoitti:

    Höpö juttuja päivästä toiseen valitat Hanki itteles elämä, näillä kun paskankaan väliä ,tää on avareiden ja persujen tietämättömyyttä ja kohta jauhavat jotakin muuta paskaa🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00379 kirjoitti:

    Höpö juttuja päivästä toiseen valitat Hanki itteles elämä, näillä kun paskankaan väliä ,tää on avareiden ja persujen tietämättömyyttä ja kohta jauhavat jotakin muuta paskaa🤣

    Eikö sinua jo hävetä puolustella ja syytellä muita omista tyhmyyksistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00378 kirjoitti:

    Ketä muuta tästä voi syyttää, kun itseään?

    Pielaveden uusi kunnanvaltuusto palautti kaavan valmisteluun mahdollisten jääviyksien vuoksi.

    Löytänän tuulivoimaosayleiskaavan etenemiseen tuli jälleen uusi mutka matkaan Pielaveden uuden kunnanvaltuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantai-iltana. Kunnanhallitus oli esittänyt valtuustolle, ettei tuulivoimaosayleiskaavaa ja Pielaveden kunnan itäosan rantaosayleiskaavan muutosta hyväksyttäisi.

    Yllätysvedon teki väistyneen kunnanhallituksen puheenjohtaja Mia Simpanen (kesk.), joka esitti, että asia palautetaan valmisteluun, koska päätöksenteko on mahdollisesti tapahtunut virheellisesti. Hänen mukaansa on herännyt epäily, että päätöksentekoon on osallistunut yksi tai useampi esteellinen henkilö. Aku Saastamoinen (kesk.) kannatti esitystä.

    Tarkoitin näitä henkilöitä, jotka väittää, että tätä ei olisi tapahtunut.

    Äänestä

Kepu pettää aina on vanha sanonta joka pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä.

Äänestä
  • Mut ei enää huomenna. Oot jämähtänyt kuuskyt luvulle herää pahvi.

    Äänestä

Onhan tämä noloa Pielaveden kunnalle, kun kunnanhallituksen tehtävä on mm. laillisuuden valvonta ja kun puheenjohtaja jää rysänpäältä kiinni itse kuntalain rikkomisesta. Sitten kun ei ole edes kanttia tunnustaa, vaan yritetään luikerrella. Onko Pielaveden hallinnolla enää mitään uskottavuutta, jos tämäkin asia painetaan villaisella?

Äänestä
  • Eihän tässäkään oo oikeasti mitään väärää edes tapahtunut.Tämänkin asian pystyy korjaa.Hölmöä näillä foorumeilla tuoda asiat väärin tarkoituksella.Sitä se yleensä on nämä hevosmiesten jutut turpoo toriparlamenteissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00385 kirjoitti:

    Eihän tässäkään oo oikeasti mitään väärää edes tapahtunut.Tämänkin asian pystyy korjaa.Hölmöä näillä foorumeilla tuoda asiat väärin tarkoituksella.Sitä se yleensä on nämä hevosmiesten jutut turpoo toriparlamenteissä.

    Vai ei mitään väärää? Tällä tasollako meidän päättäjien moraali on, mikäli ei puututa tähän, vaan annetaan jatkua, niin kun mitään ei olisi tapahtunut? Kuvitteleeko poliitikot, että ihmiset ovat tyhmiä? Täytyy sanoa, että kyllä kuntalaisia on viety kuin litran mittaa, usean vuoden ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Kyllä kannattaisi olla rehellinen ja tunnustaa kuntalaisille miten suuren virheen on tehnyt ja paljonko se tulee maksamaan kunnalle. Tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin kaikkien tietoisuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00387 kirjoitti:

    Kyllä kannattaisi olla rehellinen ja tunnustaa kuntalaisille miten suuren virheen on tehnyt ja paljonko se tulee maksamaan kunnalle. Tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin kaikkien tietoisuuteen.

    Kerropas mitä sitten on tapahtunut, lyö faktat tiskiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Täällä et näiltä virren veisaajilta faktoja saa. Avarit voisi kertoa myös, että millä perusteilla hallituksessa istuu henkilöt, jotka ei saaneet edes tarvittavaa äänimäärää tullakseen valituksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Saati ollut ehdolla!

    Se onkin nyt sitten tosi avointa🤣seka metelisoppa jatkuu täyttä ymmärrystä vailla olevilla valtuusto aloitteen höpinöillä avarit on näihin erikoistuneet.🥱

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Täällä et näiltä virren veisaajilta faktoja saa. Avarit voisi kertoa myös, että millä perusteilla hallituksessa istuu henkilöt, jotka ei saaneet edes tarvittavaa äänimäärää tullakseen valituksi?

    En ole avari, mutta vastaan yleisellä tasolla. Kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenet. Ilmeisesti olet katkeroitunut, kun sinua ei ole valittu. Yritä päästä jotenkin katkeroitumisesta, jos muu ei auta hae vaikka apu mielenterveyspalveluista.

    Äänestä

  • Anonyymi00388 kirjoitti:

    Kerropas mitä sitten on tapahtunut, lyö faktat tiskiin!

    Kysy SuhmuranSantralta. Tosin ei tietenkään ole tehnyt mitään, eikä muista mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Kyllä sinun pitäisi tietää koska täällä asiasta vaahtoat.

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    Kysy SuhmuranSantralta. Tosin ei tietenkään ole tehnyt mitään, eikä muista mitään.

    Suhmuran Santra on kadonnut jäljettömiin. Pitää tehdä katoamisilmoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00389 kirjoitti:

    Täällä et näiltä virren veisaajilta faktoja saa. Avarit voisi kertoa myös, että millä perusteilla hallituksessa istuu henkilöt, jotka ei saaneet edes tarvittavaa äänimäärää tullakseen valituksi?

    Oletko kateellinen?

    Eikös ennenkin ole hallituksessa ollut muitakin kuin valtuutettuja

    Äänestä

Täällä näyttää taas Keputtajat meuhkaavan ja yrittävät kääntää syyt ja puheenaiheet pois varsinaisesta asiasta. Ymmärtäähän sen kun heidän messias jäi rysänpäältä kiinni esteellisyys rikkomuksista. Pitää yrittää keinolla millä hyväänsä saada pelastettua sen nahka.

Äänestä

Erityisesti kunnanhallitus ja sen puheenjohtaja kantaa suurta vastuuta koko poliittisen järjestelmän arvostuksesta. Suhmurointi saisi jo viimein loppua. Maanantain kunnanhallitus voi näyttää, onko sillä kykyä hoitaa asia kuntoon, vai painaako se asian villaisella ja suhmurointi jatkuu edelleen. Asianomaisen kannattaisi itse siirtyä syrjään.

Äänestä
  • Jonniin joutavoo tuas pienistä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00396 kirjoitti:

    Jonniin joutavoo tuas pienistä asioista.

    Näin on! Mutta epätoivoisten on johonkin tartuttava ja tehtävä tikusta asiaa.
    Niin ja sitten tuohon kh:n epämääräisiin jäsenyyksiin. Avareiden vastaaja on oikeassa, että valtuustohan ne tietenkin nuijii pöytään. Mutta vastaaja ei halua kuitenkaan myöntää, että jokuhan ne on sinne esittänyt. Eli he aivan itse pistänyt sinne ihmiset, jotka eivät nauti kuntalaisten luottamusta.

    Äänestä

Et sitten parempaa vitsiä keksinyt kepulien puolustamiseksi.

Äänestä
  • Näinhän se on, että ei korppi korpin silmä syö.

    Äänestä

  • Anonyymi00405 kirjoitti:

    Näinhän se on, että ei korppi korpin silmä syö.

    Täysin ulkopuolinen selvitysmies tarvitaan selvittämään tämä suhmurointi. Voi tulla isokin hintalappu.

    Äänestä

Pakkohan niiden on tulla ulos virallisella tiedotteella miksi kaavoitus laitetaan uudelleen valmisteluun.

Äänestä

Pahimmat suhmurat on tällä palstalla!

Terv. -Keskusta-

Äänestä
  • Nyt näyttää tulevan, niin paksua propagandaa, että on, tainnut itse Tanhu lähteä asialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00404 kirjoitti:

    Nyt näyttää tulevan, niin paksua propagandaa, että on, tainnut itse Tanhu lähteä asialle.

    Avarit täällä keskenään kokoustaa🤣🤣!! Taitaa niillä olla se pallo muutenkin hukassa .Tulee mieleen se elokuva siunattu hulluus😁

    Äänestä

  • Anonyymi00407 kirjoitti:

    Avarit täällä keskenään kokoustaa🤣🤣!! Taitaa niillä olla se pallo muutenkin hukassa .Tulee mieleen se elokuva siunattu hulluus😁

    Tarkoitatko Tanhupalloa, että on hukassa?

    Äänestä

Pielavesi tunnetaan keppanoiden suhmuroinnista parhaiten.

Äänestä
  • Tuo on valhetta. Pielavesi City tunnetaan perssujen kiidon loppumisesta sekä avareiden tyhjistä valtuusto aloitteista.

    Äänestä

  • Anonyymi00410 kirjoitti:

    Tuo on valhetta. Pielavesi City tunnetaan perssujen kiidon loppumisesta sekä avareiden tyhjistä valtuusto aloitteista.

    😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁

    Persuilla loppui kiitorata joka puolella Suomea.

    Äänestä

Kyllä huomaa, että Kepulla on hätä kädessä ja housuissa.

Äänestä
  • Ei kait tässä tarvii hättäilä. Tulisi vaan piakkoin myllyt rupeaisi evukasta sähköä tulemaan,

    Äänestä

  • Anonyymi00415 kirjoitti:

    Ei kait tässä tarvii hättäilä. Tulisi vaan piakkoin myllyt rupeaisi evukasta sähköä tulemaan,

    Saadaan vielä odotella, kun päättäjät tekivät töllöntöitä ja osallistuivat jäävinä päätöksen tekoon. Joudutaan aloittamaan taas kaikki alusta. Pitäisiköhän niillä maksattaa menetetyt verotulotkin?

    Äänestä

  • Anonyymi00417 kirjoitti:

    Saadaan vielä odotella, kun päättäjät tekivät töllöntöitä ja osallistuivat jäävinä päätöksen tekoon. Joudutaan aloittamaan taas kaikki alusta. Pitäisiköhän niillä maksattaa menetetyt verotulotkin?

    On se hyvä, kun Tanhu esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja kaikki hänen 13 opetuslastaan kannatti esitystä. Nyt riittää taas muutamaksi vuodeksi kokouspalkkioita, kun pidetään uusinta kokoukset ja vähän parempia tarjoiluja kokouksissa, niin pysyy kurvit kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00418 kirjoitti:

    Kunhan summa tulee selville paljonko kolmen vuoden suunnittelu ja kokoukset maksoi kunnalle niin kyllä se tanhu saa itse sen laskun kunnalle maksaa. Muuten saattaa joutua leivättömän pöydän ääreen märehtimään.

    Äänestä

  • Anonyymi00419 kirjoitti:

    Ootkohan kartalla näistä asioista nyt tuntuu nämä sun kommentit ja aivopierut olevan taas lapsen tasolla. Keskity ennemmin kattomaan Muumilaakson tarinoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00420 kirjoitti:

    Ootkohan kartalla näistä asioista nyt tuntuu nämä sun kommentit ja aivopierut olevan taas lapsen tasolla. Keskity ennemmin kattomaan Muumilaakson tarinoita.

    Kerropa sinä, kun oot kartalla. Minä odotan, kun uutta kuuta, että Tanhu kertoo ensiviikolla kokousterveisissä töllöntöistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00419 kirjoitti:

    Kunhan summa tulee selville paljonko kolmen vuoden suunnittelu ja kokoukset maksoi kunnalle niin kyllä se tanhu saa itse sen laskun kunnalle maksaa. Muuten saattaa joutua leivättömän pöydän ääreen märehtimään.

    Sinun ei tarvitse noista asioista huolta kantaa, sinun tehtävä on vain maksaa verot ja velvollisuus käydä äänestämässä.
    Muut asiat voit jättää niiden huoleksi joille se kuuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00422 kirjoitti:

    Sinun ei tarvitse noista asioista huolta kantaa, sinun tehtävä on vain maksaa verot ja velvollisuus käydä äänestämässä.
    Muut asiat voit jättää niiden huoleksi joille se kuuluu.

    Asia juuri näin !!!! Kyllä ne KH jäsenet osaa asiat hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00423 kirjoitti:

    Asia juuri näin !!!! Kyllä ne KH jäsenet osaa asiat hoitaa.

    Kunnanhallituksella on merkittävä rooli kuntamaineen ja kunnan politiikan hoitamisessa ja kunnan johtamiskulttuuri vaikuttaa kunnan maineeseen. Kunnanhallituksen tehtäväpiiriin kuuluu myös laillisuuden valvontaa. Aika lailla kusee kintuille, jos kunnanhallitus ei puutu jääviys rikkomuksiin, vaikka kuuluu sille.

    Äänestä

  • Anonyymi00424 kirjoitti:

    Muuta pois niin ei kyrsi! Mene muualle katsomaan onko asiat paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Kerropa sinä, kun oot kartalla. Minä odotan, kun uutta kuuta, että Tanhu kertoo ensiviikolla kokousterveisissä töllöntöistään.

    Olet ollut varmaan jo koulussa koulukiusaaja ja nyt kiusata täällä nimittelemällä yms.
    Mihinkäpäs koira karvoistaan pääsee ja koulukiusaaja tavoistaan.

    Kyllä Tanhu varmaankin järjestää videotiedotustilaisuuden entiseen malliin ja apurit mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00426 kirjoitti:

    Olet ollut varmaan jo koulussa koulukiusaaja ja nyt kiusata täällä nimittelemällä yms.
    Mihinkäpäs koira karvoistaan pääsee ja koulukiusaaja tavoistaan.

    Onko Tanhu ollut koulukiusaaja?

    Äänestä

  • Anonyymi00429 kirjoitti:

    Onko Tanhu ollut koulukiusaaja?

    Älä vatvo joutavia ootko ottanut jo iltalääkkeet. . Rupeaisit jo keskittyy oman elämän hallintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00424 kirjoitti:

    Kunnanhallituksella on merkittävä rooli kuntamaineen ja kunnan politiikan hoitamisessa ja kunnan johtamiskulttuuri vaikuttaa kunnan maineeseen. Kunnanhallituksen tehtäväpiiriin kuuluu myös laillisuuden valvontaa. Aika lailla kusee kintuille, jos kunnanhallitus ei puutu jääviys rikkomuksiin, vaikka kuuluu sille.

    Avarit osaa tempauksillaan kyllä tuon kuntamaineen ylläpidon.....

    Äänestä

  • Anonyymi00431 kirjoitti:

    Itsekseen keskustelua tällä eräällä.
    On sanonta että "hullun kirveeseen ei pidä vartta jatkaa".

    Äänestä

  • Anonyymi00431 kirjoitti:

    Avarit osaa tempauksillaan kyllä tuon kuntamaineen ylläpidon.....

    Ja sinä se osaat polkea täällä kunnan mainetta alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00430 kirjoitti:

    Älä vatvo joutavia ootko ottanut jo iltalääkkeet. . Rupeaisit jo keskittyy oman elämän hallintaan.

    En ole vielä ehtinyt. Tänään oli kyläpäivät, niin on mennyt koko päivä tanhutessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00433 kirjoitti:

    Ja sinä se osaat polkea täällä kunnan mainetta alas.

    Se koira älähtää....

    Äänestä

  • Anonyymi00434 kirjoitti:

    En ole vielä ehtinyt. Tänään oli kyläpäivät, niin on mennyt koko päivä tanhutessa.

    Tanhuaminen onkin hikistä hommaa näin helteellä niin illat menee palautumiseen ja saunomiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00435 kirjoitti:

    Se koira älähtää....

    No niinpä heti älähdit🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00421 kirjoitti:

    Kerropa sinä, kun oot kartalla. Minä odotan, kun uutta kuuta, että Tanhu kertoo ensiviikolla kokousterveisissä töllöntöistään.

    Maanantaina näyttää olevan kh kokous, ehkä sen jälkeen Tanhu pitää tiedotustilaisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Maanantaina näyttää olevan kh kokous, ehkä sen jälkeen Tanhu pitää tiedotustilaisuuden.

    Ei ne kerro kun mukavia uutisia, ei varsinkaan omista suhmuroinnista.

    Äänestä

Juuri näin kunhan ei silmät kuitenkaan putoaisi päästä.

Äänestä

Taidanpa tietää kuka täällä palstalla on pääsuhmura.

Äänestä
  • Tanhupalloko?

    Äänestä

  • Avarit on piäsuhmuria ja oisko vielä voita nokassa.

    Äänestä

  • Suhmuran Santra on pääsuhmura ja harrastaa tanhuamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00444 kirjoitti:

    Avarit on piäsuhmuria ja oisko vielä voita nokassa.

    Perustajakehari..eikun avari siipimiehensä kanssa on näitä piäsuhmuroita ja oman edun tavoittelijoita. Etsivät epätoivoisesti virheitä muista peitelläkseen omaa törttöilyään. Ja takapiru keskittyy muiden haukkumiseen. Että semmosta porukkaa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00449 kirjoitti:

    Etkö ole vieläkään päässyt hoitoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00449 kirjoitti:

    Perustajakehari..eikun avari siipimiehensä kanssa on näitä piäsuhmuroita ja oman edun tavoittelijoita. Etsivät epätoivoisesti virheitä muista peitelläkseen omaa törttöilyään. Ja takapiru keskittyy muiden haukkumiseen. Että semmosta porukkaa!!

    Ystäväsi ovat huolissaan sinun mielenterveydestäsi, kun sinun elämässäsi ei ole enää muuta kun Avointen haukkumista. Kannattaisiko mennä, vaikka ulos, kun on noin hieno ilma?

    Äänestä

  • Anonyymi00451 kirjoitti:

    Ystäväsi ovat huolissaan sinun mielenterveydestäsi, kun sinun elämässäsi ei ole enää muuta kun Avointen haukkumista. Kannattaisiko mennä, vaikka ulos, kun on noin hieno ilma?

    Entäs nämä kepulien haukkujat? Mitä mieltä heistä sitten olet?

    Äänestä

  • Anonyymi00447 kirjoitti:

    Suhmuran Santra on pääsuhmura ja harrastaa tanhuamista.

    Suhmurat on porukalla tunnustaneet syntejään uudessa sähköisessä Pielavesi-Keiteleessä joka on printattu iltapäivällä.

    Äänestä

Eiko Puutukkuri Ranesta saataisi uusi hyvä kunnanjohtaja?

On kokenut pisnismiäs ja tuntee etelän miehiähhii. Eli on niinkö kontaktit kunnossa.

Lisäks huumormiehiä ja laulaakki ossoo.

Äänestä
  • Suutari pysyköön lestissään.

    Äänestä

  • Kunnanjohtajan kun ei tarvitse olla mikään pölkkyjen myyjä, bisnesmies.
    Kunnanjohtajana muut avut on tarpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00452 kirjoitti:

    Kunnanjohtajan kun ei tarvitse olla mikään pölkkyjen myyjä, bisnesmies.
    Kunnanjohtajana muut avut on tarpeen.

    Mitäs apuja meinaat

    Äänestä

  • Anonyymi00454 kirjoitti:

    Mitäs apuja meinaat

    Aloitetaan vaatimusten kärkipäästä eli oltava ylempi korkeakoulututkinto.

    Äänestä

Ei voi taas kun ihmetellä tätä keskustelun tasoa jos tällä palstalla oikeasti pyörii kunnan päättäjiä niin huh huh.

Äänestä
  • Sammoo mietin ? Onko nää avarit oikeasti kuntalaisten etuja avoimesti ajava ryhmä. Joka jutussa vaan vonkuvat ja nahistelevat eli pakka on pahasti sekaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00458 kirjoitti:

    Sammoo mietin ? Onko nää avarit oikeasti kuntalaisten etuja avoimesti ajava ryhmä. Joka jutussa vaan vonkuvat ja nahistelevat eli pakka on pahasti sekaisin.

    Tanhu näyttää sähköisessä paikallislehdessä selittelevän, että jääviys ei päätöksenteon yhteydessä tullut mieleen. Nyt kun on jäänyt rysänpäältä kiinni, niin alkaa selittely. Eipä ollut valtuustossa kanttia sanoa, että on esteellisenä osallistunut. Kuinkahan paljon näitä suhmurointia löytyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00459 kirjoitti:

    Kuinkahan iso lasku sieltä on tulossa kunnalle maksettavaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00459 kirjoitti:

    Tanhu näyttää sähköisessä paikallislehdessä selittelevän, että jääviys ei päätöksenteon yhteydessä tullut mieleen. Nyt kun on jäänyt rysänpäältä kiinni, niin alkaa selittely. Eipä ollut valtuustossa kanttia sanoa, että on esteellisenä osallistunut. Kuinkahan paljon näitä suhmurointia löytyy?

    Minä uskon että kukaan ei tahallaan virheitä tee vaan virheet syntyy ehkä enimmäkseen kokemattomuudesta.
    Virheistä oppivat. Antakaa heidän tehdä työnsä. Jos täällä haukutaan koko ajan ja haukut menee ko. henkilöiden korviin eli sataa niin sanotusti sontaa niskaan niin kyllä se mielessä pyörii ja se häiritsee työhön keskittymistä.
    Yleensähän on niin että negatiivista palautetta kyllä jaetaan muttei kiitosta!
    Tuo on suomalaisen perisynti.

    Äänestä

Onko meidän keskustapuolueen päättäjät munattomia, että eivät puutuu jääviysrikkomuksiin?

Äänestä
  • Sen kun tekee johtaja itse niin kukapa siihen rivihenkilöistä puuttuu. Sitä vartenhan meillä on oikeuslaitos olemassa.

    Äänestä

Ihmetyttää, miten voi olla noin taitamaton hallinto, kun kunnanhallituksen puheenjohtajisto osallistuu jäävinä päätöksen tekoon, keneenkään puuttumatta asiaan. Eipähän noilla taida olla kummoista koulutusta.

Äänestä
  • Pitäisi itse tehdä johtopäätökset onko päättäjäksi ja kantaa vastuu. Pari vuotta sitten yhden päättäjän äänestivät ulos.

    Äänestä

Puhutaanko miten isosta rikkeestä? Eli onko hyötynyt henkilökohtaisesti miten paljon?

Äänestä
  • Avareitten mielestä kaikki on suurta töppäilyä kun muut tekee, mutta jos ne tekee jonkun töolingin niin ovat Hissun kissun samoin kuin Persut täällä kylällä.

    Äänestä

Päättäjän vahingonkorvausvastuu tarkoittaa sitä, että viranhaltija tai luottamushenkilö voi joutua korvaamaan vahinkoa, jonka hän on aiheuttanut toiminnallaan virkatehtävässä. Vastuu perustuu usein siihen, että päättäjä on toiminut huolimattomasti tai tahallisesti virkatehtäviään hoitaessaan. Nyt kannattaa selvittää kaikki rötökset ja maksattaa aiheuttajalla, eikä kuntalaisilla. Onpa hyvä, että jäivät viimein lankaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Pitkäaikainen jääviys varmasti vauhtisokeutta ja piittaamattomuutta kyllä kuuluu päättäjien maksaa itse ehdottomasti.

    Äänestä

  • Höpö höpö

    Äänestä

  • Ei tullut vastausta kysymykseen. Miten suuresta rikkeestä puhutaan? Rautakangalla: missä on ollut jäävi ja millä suhteella?

    Äänestä

Jos olen ymmärtänyt oikein niin kaikissa kokouksissa missä on päätetty tuulivoimasta ja sähkönsiirtolinjoista.

Äänestä
  • Mutta mikä on jääviyden peruste?

    Äänestä

  • Anonyymi00474 kirjoitti:

    Mutta mikä on jääviyden peruste?

    Sulla on hakukone käytössä, kysy sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00476 kirjoitti:

    Sulla on hakukone käytössä, kysy sieltä.

    Eiköhän kysyjä tarkoita, että mikä nimenomaan tässä tapauksessa, mutta eivät nyt halua tarkoituksella ymmärtää. Tai eivät kehtaa edes ääneen sanoa, kun on niin tikusta revittyä potaskaa. Mutta olihan tuo tosiaan tämän päivän lehdessäkin selvennetty. Haiskahtaa vahvasti sille, että hakemalla haettu jääviysvalitus. Maksajatkin taitaisi tässä tapauksessa olla itse valittajat. Turhaa narinaa taas heiltä. Todella turhaa!

    Äänestä

Aikuiset ihmiset, lopettakaa tuo sonnan jauhaminen!
Ottakaa henkilökohtaisesti kyseisiin henkilöihin yhteyttä jos teissä on kanttia siihen.
Todella typerää täällä nimettömänä huudella.

- K.P-

Äänestä

Ikävä tapaus kyseessä, mutta kepulaisena sitä ei voi hyväksyä. Lisäksi tässä on henkilöllä vielä ylimielisyys. Kannattaisi mennä itseensä ja miettiä, eikä mennä takkiauki liehuen. Sama henkilö on ollut kyllä muita omassakin puolueessa sorkkimassa.

Äänestä
  • Luottamustehtävässä kyse on luottamuksesta, eli siitä, nauttiiko henkilö riittävää luottamusta tehtävänsä hoitamisessa.

    Äänestä

  • Ajattelen että on ollut henkilöitä jotka hänestä tykkää ja ovat äänestäneet.
    Kaikille kun ei voi olla mieliksi.

    Äänestä

Äänestäjän luottamuksen voi pettää vain kerran. Se nähty valtakunnanpolitiikassakin. Sen jälkeen saat istua yksin seinäruusuna.

Äänestä
  • Niin tai sitten voi ängetä väkisin paikkoihin, mihin ei ole edes se luottamus riittänyt. Vallanhimo on ihmeellinen asia. Ja lisää vaan haluttaisiin, kuten facebookista tuli luettua ja itketään, kun ei saada kaikkea.

    Äänestä

  • Anonyymi00482 kirjoitti:

    Niin tai sitten voi ängetä väkisin paikkoihin, mihin ei ole edes se luottamus riittänyt. Vallanhimo on ihmeellinen asia. Ja lisää vaan haluttaisiin, kuten facebookista tuli luettua ja itketään, kun ei saada kaikkea.

    Vaikka on 12 vuotta ollut kunnanhallituksenpuheenjohtajana, niin siinä ajassa ei ole oppinut edes jääviys asioita. Ei ole minkäänlaista luottamusta ja nyt kun näyttää siltä, että ei enemmistöllä ole edes halua puuttua jääviysrikkomuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00483 kirjoitti:

    Ei ilmeisesti ole kyky kovinkaan kummoinen, mutta miten on rehellisyyden laita. Nyt on näytön paikka uudella kunnanhallituksella, riittääkö kanttia hoitaa asia, vai yrittää pysyä piilossa?

    Hupiukko taidat olla. Eihän tuossa ole edes jääviyttä 😅 Jos ihan noin pitkälle pitää joka asiassa mennä, niin ei pielaveen pienessä kylässä saa kukaan tehdä mitään päätöksiä. Pilkun viilaamista, mutta kiusa se on pienikin kiusa, jos se on ainoa avoimen tehtävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00485 kirjoitti:

    Ensiksi en ole edes ukko ja toiseksi itsehän lehdessä kertoi, että jääviytemme ei päätöksenteon yhteydessä tullut mieleen. Jospa se alkaisi tulla mieleen, kun laitetaan lasku kouraan. Jatka vaan sinä sitä nuolemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00488 kirjoitti:

    Ensiksi en ole edes ukko ja toiseksi itsehän lehdessä kertoi, että jääviytemme ei päätöksenteon yhteydessä tullut mieleen. Jospa se alkaisi tulla mieleen, kun laitetaan lasku kouraan. Jatka vaan sinä sitä nuolemista.

    Niinpä näytti lehti uutisoivavan:” Simpanen ja Parviainen Löytänän tapauksesta: Jääviydet selvitetään” Alkoikohan synti painaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00484 kirjoitti:

    Ei ilmeisesti ole kyky kovinkaan kummoinen, mutta miten on rehellisyyden laita. Nyt on näytön paikka uudella kunnanhallituksella, riittääkö kanttia hoitaa asia, vai yrittää pysyä piilossa?

    Ei tainnu sattua teidän hallintoon penaalin terävimmät kynät

    Äänestä

  • Anonyymi00489 kirjoitti:

    Niinpä näytti lehti uutisoivavan:” Simpanen ja Parviainen Löytänän tapauksesta: Jääviydet selvitetään” Alkoikohan synti painaa?

    Tällä toisella taisi olla omaatuntoa, kun luopui vapaaehtoisesti. jospa tälle toisellekin löytyisi laki.

    Äänestä

  • Anonyymi00490 kirjoitti:

    Ei tainnu sattua teidän hallintoon penaalin terävimmät kynät

    No olisit itse mennyt sinne jos pidät itseäsi heitä parempana.

    Äänestä

  • Anonyymi00482 kirjoitti:

    Niin tai sitten voi ängetä väkisin paikkoihin, mihin ei ole edes se luottamus riittänyt. Vallanhimo on ihmeellinen asia. Ja lisää vaan haluttaisiin, kuten facebookista tuli luettua ja itketään, kun ei saada kaikkea.

    Jonkun se täytyy nuokin pestit ottaa, ei yhteiskunta toimisi jos ei halukkaita ole ko. tehtäviin.
    Tyhmäkö olet vai muuten vain heikkolahjainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00489 kirjoitti:

    Niinpä näytti lehti uutisoivavan:” Simpanen ja Parviainen Löytänän tapauksesta: Jääviydet selvitetään” Alkoikohan synti painaa?

    Hyväveli sisarukset samassa suhmuroinnissa.

    Äänestä

Villilänsikö pitäisi olla, tai taitaa jo olla

Äänestä

Entäpä jos nyt somepolliisit ja lakimukamiehet raahottusitto ja alkaisitte juhannuksen viettoon. Kyllä sieltä päätökset ajallaan tulee.

Äänestä
  • Polttiko se Tanhu tuhmuuksissaan itsensä, vai peitteleekö sillä vielä isompaa kuprua?

    Äänestä

  • Anonyymi00492 kirjoitti:

    Polttiko se Tanhu tuhmuuksissaan itsensä, vai peitteleekö sillä vielä isompaa kuprua?

    Ai kiessus että olet sitten idiootti! Ei olisi munaa laukoa tuollaista kasvotusten. Te kurttukulliset piiloudutte tänne huutelemaan yrittäen rikastuttaa puutteellista elämäänne. Ei voi kun sääliä teitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00498 kirjoitti:

    Kannattaisiko sinukin käydä muuallakin, kun tupailloissa, että näkisit muutakin kun kurttukullisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00498 kirjoitti:

    Ai kiessus että olet sitten idiootti! Ei olisi munaa laukoa tuollaista kasvotusten. Te kurttukulliset piiloudutte tänne huutelemaan yrittäen rikastuttaa puutteellista elämäänne. Ei voi kun sääliä teitä.

    Onko menny hiekka vakinaan, kun on noin äree?

    Älä muuta sano, joutilaat kurttukulliset täällä huutelee kun muuhun eivät enää kykene.

    Äänestä

  • Anonyymi00511 kirjoitti:

    Onko menny hiekka vakinaan, kun on noin äree?

    Se hiekka ei sinua eunukkia enää haittaa🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00492 kirjoitti:

    Polttiko se Tanhu tuhmuuksissaan itsensä, vai peitteleekö sillä vielä isompaa kuprua?

    Mene ja tutki jos kiinnostaa

    Äänestä

  • Anonyymi00517 kirjoitti:

    Älä muuta sano, joutilaat kurttukulliset täällä huutelee kun muuhun eivät enää kykene.

    Älä mene niihin tupailtoihin,kun ei siellä ole muita, kun kurttukullisia.

    Äänestä

Taisi iskeä vauhtisokeus ja halu olla kaikessa päällepäsmärinä, mutta jatkossa joutaa varmaankin tanhuamaan enemmän.

Äänestä
  • Voisitko hankkia itsellesi jonkun harrastuksen.
    Minun mielenkiinto on omissa harrastuksissa, minä olen tyytyväinen Pielaveden päättäjiin, en fanita mitään puoluetta enkä tunne kaikkia päättäjiä.
    Minulle riittää kunnan tarjoamat palvelut.
    Pielaveden yleiskuva hyvin siisti, nurmikot leikattu siistiksi läpi kylän! Se on harvinaista kun ajelee tuolla pitkin maakuntia niin monessa kunnassa rehottaa nurmikot hoitamatta.
    Pielavesi on ehdottomasti Savon siisteimpiä kuntia.

    Äänestä

  • Anonyymi00497 kirjoitti:

    Voisitko hankkia itsellesi jonkun harrastuksen.
    Minun mielenkiinto on omissa harrastuksissa, minä olen tyytyväinen Pielaveden päättäjiin, en fanita mitään puoluetta enkä tunne kaikkia päättäjiä.
    Minulle riittää kunnan tarjoamat palvelut.
    Pielaveden yleiskuva hyvin siisti, nurmikot leikattu siistiksi läpi kylän! Se on harvinaista kun ajelee tuolla pitkin maakuntia niin monessa kunnassa rehottaa nurmikot hoitamatta.
    Pielavesi on ehdottomasti Savon siisteimpiä kuntia.

    Kannattaisiko aloittaa siistiminen kunnanhallituksesta? On totta, että suurin osa kunnan päättäjistä ajattelee kuntalaisten parasta. Se mikä ihmetyttää, että ei ole kanttia puuttua, siihen kun jokin ajaa vaan omaa etuaan. Esimerkiksi jääviys asiat. Nyt paljastunut kunnanhallituksen puheenjohtajistosta kaksi. Näitä jääviys rikkomuksia on ollut aiemminkin. Yhdistyksen kautta siirretty omaisuuksia ja yhdistyksen velat kunnalle. Kuntalaiset menettävät luottamuksen kaikkiin päättäjiin. Luottamus on herkkä asia, joka voi rapistua nopeasti, mutta sen rakentaminen uudelleen voi olla hidasta ja vaikeaa. Tähänkään ei reagoitu riittävän nopeasti. Edes jonkinlaisen luottamuksen palauttamiseksi kannattaisi ulkopuolisen selvittää muutamalta vuodelta kaikkia epäkohdat.

    Äänestä

  • Anonyymi00500 kirjoitti:

    Toivottavasti uudistunut kunnanhallitus ja virkeä puheenjohtaja saa ryhdikkyyttä päätöksentekoon ja ei ainakaan itse sekannu rikkomaan jääviyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00501 kirjoitti:

    Tuota jääviyden rikkomista tapahtuu varmaan joka kunnassa joskus. Ei kaada maailmaa.

    Minä yhdistys kyseessä?

    Miksi et itse ole kunnanhallituksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00502 kirjoitti:

    Tuota jääviyden rikkomista tapahtuu varmaan joka kunnassa joskus. Ei kaada maailmaa.

    Niin kauan rosvotaan, kun annetaan rosvota

    Äänestä

  • Anonyymi00505 kirjoitti:

    Niin kauan rosvotaan, kun annetaan rosvota

    Oletko kateellinen kun et itse pysty rosvoamaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00502 kirjoitti:

    Tuota jääviyden rikkomista tapahtuu varmaan joka kunnassa joskus. Ei kaada maailmaa.

    On hyvä, että edes nämä kaksi jäi käpälälautaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00501 kirjoitti:

    Toivottavasti uudistunut kunnanhallitus ja virkeä puheenjohtaja saa ryhdikkyyttä päätöksentekoon ja ei ainakaan itse sekannu rikkomaan jääviyttä.

    Eipäs Tanhu ollut kokousterveisiä kertomassa

    Äänestä

  • Anonyymi00509 kirjoitti:

    Sekös sinua harmittaa🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00508 kirjoitti:

    On hyvä, että edes nämä kaksi jäi käpälälautaan.

    Voe voe, etkö tiedä että politiikassa negatiivinen kun julkisuus on eduksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00501 kirjoitti:

    Toivottavasti uudistunut kunnanhallitus ja virkeä puheenjohtaja saa ryhdikkyyttä päätöksentekoon ja ei ainakaan itse sekannu rikkomaan jääviyttä.

    Höpö höpö. Mikään ei muutu

    Äänestä

  • Anonyymi00500 kirjoitti:

    Kannattaisiko aloittaa siistiminen kunnanhallituksesta? On totta, että suurin osa kunnan päättäjistä ajattelee kuntalaisten parasta. Se mikä ihmetyttää, että ei ole kanttia puuttua, siihen kun jokin ajaa vaan omaa etuaan. Esimerkiksi jääviys asiat. Nyt paljastunut kunnanhallituksen puheenjohtajistosta kaksi. Näitä jääviys rikkomuksia on ollut aiemminkin. Yhdistyksen kautta siirretty omaisuuksia ja yhdistyksen velat kunnalle. Kuntalaiset menettävät luottamuksen kaikkiin päättäjiin. Luottamus on herkkä asia, joka voi rapistua nopeasti, mutta sen rakentaminen uudelleen voi olla hidasta ja vaikeaa. Tähänkään ei reagoitu riittävän nopeasti. Edes jonkinlaisen luottamuksen palauttamiseksi kannattaisi ulkopuolisen selvittää muutamalta vuodelta kaikkia epäkohdat.

    Eiköhän nuo korkeammat tahot asian ratkaise etkä sinä

    Äänestä

  • Anonyymi00513 kirjoitti:

    Sekös sinua harmittaa🤣

    Se juuri. Odotin, että naama punaisena tulee selvittämään rötöstelyjään.

    Äänestä

  • Anonyymi00524 kirjoitti:

    Se juuri. Odotin, että naama punaisena tulee selvittämään rötöstelyjään.

    Hähää että saanut sitä iloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00526 kirjoitti:

    Hähää että saanut sitä iloa.

    En niin. Pitää keksiä jotain muuta ilon aihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00500 kirjoitti:

    Kannattaisiko aloittaa siistiminen kunnanhallituksesta? On totta, että suurin osa kunnan päättäjistä ajattelee kuntalaisten parasta. Se mikä ihmetyttää, että ei ole kanttia puuttua, siihen kun jokin ajaa vaan omaa etuaan. Esimerkiksi jääviys asiat. Nyt paljastunut kunnanhallituksen puheenjohtajistosta kaksi. Näitä jääviys rikkomuksia on ollut aiemminkin. Yhdistyksen kautta siirretty omaisuuksia ja yhdistyksen velat kunnalle. Kuntalaiset menettävät luottamuksen kaikkiin päättäjiin. Luottamus on herkkä asia, joka voi rapistua nopeasti, mutta sen rakentaminen uudelleen voi olla hidasta ja vaikeaa. Tähänkään ei reagoitu riittävän nopeasti. Edes jonkinlaisen luottamuksen palauttamiseksi kannattaisi ulkopuolisen selvittää muutamalta vuodelta kaikkia epäkohdat.

    Mites KH voi istua vaikka ee ollut ehokkaana, tosi avointa taas! Onko tämä oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00509 kirjoitti:

    Eipäs Tanhu ollut kokousterveisiä kertomassa

    Jospa tanhulta on pudonnut silmät päästä niin ei näje.

    Äänestä

  • Anonyymi00530 kirjoitti:

    Mites KH voi istua vaikka ee ollut ehokkaana, tosi avointa taas! Onko tämä oikein.

    Oikein on, älä valita joutavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00537 kirjoitti:

    Oikein on, älä valita joutavia.

    No ei ole oikein tuohan on huijausta,pystymetästä tempastaa kunnanhallituksen🥱

    Äänestä

Pielavesi is best!

Äänestä
  • Persujen kannatus eikun menee jo riman alle .Samoin avareiden ,Kepu kylläkin kivasti noussut.

    Äänestä

  • Anonyymi00531 kirjoitti:

    Persujen kannatus eikun menee jo riman alle .Samoin avareiden ,Kepu kylläkin kivasti noussut.

    Totta Tanhu on päässyt lehtien palstoille, jokohan on juhannuksen jälkeen jo Iltalehdessä?

    Äänestä

Suhmuran Santraa mie muistelen....

Äänestä

Ei tule ahvenia

Äänestä
  • Selkäluodolta tullee

    Äänestä

Hyvää juhannuksen aaton aattoa myös kaikille kurttu kull.kaljupäillekin . Terv. Hiekka pill…

Äänestä
  • *ittumaista juhannusta, sadetta ja myrskyä!

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣

    Äänestä

Tanhu on kohta julkisempi, kun Urkki aikoinaan. Pitäisikö Lepikko muuttaa Tanhun torpaksi?

Äänestä
  • Typerys, koeta aikuistua.

    Äänestä

  • Anonyymi00539 kirjoitti:

    Typerys, koeta aikuistua.

    On se vaan hyvä kun on saatu nämä rötöstelijät kiikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00540 kirjoitti:

    On se vaan hyvä kun on saatu nämä rötöstelijät kiikkiin.

    Vaihda jo levyä, saman jankuttaja. Ei taida olla kaikki muumit laaksossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00542 kirjoitti:

    Eipä todellakaan näytä sinulla olevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00542 kirjoitti:

    Vaihda jo levyä, saman jankuttaja. Ei taida olla kaikki muumit laaksossa.

    Näytti olevan muumit Säviässä tanhuamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00544 kirjoitti:

    Näytti olevan muumit Säviässä tanhuamassa.

    Käykö kateeksi kun itse et voi olla mukana🤣
    Kyttäät vaan sivusta kuin mykkä *ittua.

    Äänestä

  • Anonyymi00545 kirjoitti:

    Käykö kateeksi kun itse et voi olla mukana🤣
    Kyttäät vaan sivusta kuin mykkä *ittua.

    Onhan se vielä hereillä tämä Tanhun siipiveikko. Luulin että on mennyt suvijuhliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00546 kirjoitti:

    Onhan se vielä hereillä tämä Tanhun siipiveikko. Luulin että on mennyt suvijuhliin.

    En edes tiedä kuka on tanhu, ihmettelen vaan mikä ongelma sinulla on elämässäsi kun se täytyy tänne purkaa.

    Äänestä

Tanhu jätti sitten tiedotusvideon tekemättä, mutta muutaman rivin oli laittanut paikallislehteen. Ei ole tullut jääviys mieleenkään vaikka istuu hallitus/hallitus jossa voi jelppiä kumpaa hallitusta milloinkin haluaa. Mahdollisesti voi olla jäävi, mutta taitaa meno jatkua vaikka valitus on hallinto-oikeuden pöydällä.

Äänestä
  • Mitähän ne Savon yrittäjissä ajattelevat tästä sohlaamisesta? Vaikuttaako tämä heidänkin imagoonsa?

    Äänestä

  • Anonyymi00548 kirjoitti:

    Mitähän ne Savon yrittäjissä ajattelevat tästä sohlaamisesta? Vaikuttaako tämä heidänkin imagoonsa?

    Yksi puhelua näköjään täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00548 kirjoitti:

    Mitähän ne Savon yrittäjissä ajattelevat tästä sohlaamisesta? Vaikuttaako tämä heidänkin imagoonsa?

    Nää jatkuvat naukuja puolueet voisivat tässä huumassa selvittää torin käyttö maksut. Ei kait nää ilmaisia myynti paikkoja ole.

    Yleensähän työnantajat vapauttavat vastuunalaisista tehtävistä luottamuspulan takia. Kunhan hallinto-oikeuden päätös tulee niin tulee varmaankin arviointi ajankohtaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00551 kirjoitti:

    Nää jatkuvat naukuja puolueet voisivat tässä huumassa selvittää torin käyttö maksut. Ei kait nää ilmaisia myynti paikkoja ole.

    Selvitä sinä Kepulainen ensin Laivurin vuokrat. Vuokratuloja ei tule, kun kesän ajalta. Kuitenkin vuokralainen pitää siellä tavaransa ympäri vuoden.

    Äänestä

  • Anonyymi00553 kirjoitti:

    Lisäksi ne sähkökeskuksen väärin tehdyt kytkennät.

    Juu mutta eihän ne siellä talvella satamassa kuluta mitään. Sun kannattais selvittää ne torin talvi kuukauden vedet ja virrat , näyttää vaan hökkeleitä lisää tulevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00555 kirjoitti:

    Kuluttaa. On siellä lämmöt päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00554 kirjoitti:

    Lisäksi ne sähkökeskuksen väärin tehdyt kytkennät.

    Ai oikein väärin oletko käynyt pizzalla ollessa tutkimassa kytkennät.

    Äänestä

  • Anonyymi00558 kirjoitti:

    Ai oikein väärin oletko käynyt pizzalla ollessa tutkimassa kytkennät.

    En ole. Tarkastuksen on tehnyt täysin ulkopuolinen yritys, joka on todennut, että kytkennät on tehty ihan eri tavalla, kun vuokrasopimuksessa on sovittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00556 kirjoitti:

    Kuluttaa. On siellä lämmöt päällä.

    Missä siellä on lämmöt päällä?

    Äänestä

  • Anonyymi00553 kirjoitti:

    Selvitä sinä Kepulainen ensin Laivurin vuokrat. Vuokratuloja ei tule, kun kesän ajalta. Kuitenkin vuokralainen pitää siellä tavaransa ympäri vuoden.

    Eipä kuulu sulle koska et omista Laivuria.

    Äänestä

  • Anonyymi00555 kirjoitti:

    Juu mutta eihän ne siellä talvella satamassa kuluta mitään. Sun kannattais selvittää ne torin talvi kuukauden vedet ja virrat , näyttää vaan hökkeleitä lisää tulevan.

    Entäs matonpesupaekka. Vettä holovataan letkuista ihan solkenaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00560 kirjoitti:

    Missä siellä on lämmöt päällä?

    Kellarissa

    Äänestä

  • Anonyymi00562 kirjoitti:

    Entäs matonpesupaekka. Vettä holovataan letkuista ihan solkenaan.

    Se on kunnan palvelua matonpesupaikka jokaisella oikeus vettä läträtä. Tori spesiaalit sitten näyttää olevan omassa kastissaan. 🐟🐟

    Äänestä

  • Anonyymi00561 kirjoitti:

    Eipä kuulu sulle koska et omista Laivuria.

    Totta kai kuntalaisten kuuluu maksaa persauksten yrittäjien sähköt.

    Äänestä

  • Anonyymi00565 kirjoitti:

    Totta kai kuntalaisten kuuluu maksaa persauksten yrittäjien sähköt.

    Voit itsekin yrittäjäksi alkaa jos noin kateeksi käy.
    Minusta on todella hyvä että satamassa on toimintaa ei haitta vaikka verovaroin taloa pystyssä pidetään. Onhan talolla historiallinen arvonsa.
    Jos talossa ei olisi mitään toimintaa niin se rapistuisi kun olisi kylmillään ympäri vuoden vuoden ja kesälläkin ovet ja ikkunat suljettuina.

    Äänestä

  • Anonyymi00564 kirjoitti:

    Se on kunnan palvelua matonpesupaikka jokaisella oikeus vettä läträtä. Tori spesiaalit sitten näyttää olevan omassa kastissaan. 🐟🐟

    Joo mutta minun veroeuroillakin vettä holovataan. HANAT KIINNI!!

    Äänestä

  • Anonyymi00568 kirjoitti:

    Joo mutta minun veroeuroillakin vettä holovataan. HANAT KIINNI!!

    Lompsi torille huomenna ja väännä hana kiinni😂j jos oot kerta veroja makselut😆

    Äänestä

  • Anonyymi00556 kirjoitti:

    Kuluttaa. On siellä lämmöt päällä.

    Missä siellä on lämmöt päällä?

    Äänestä

Kunnan kuuluu verovaroin luoda puitteet ja maksaa sähköt ja ylläpitää rakennusta, että yrittäjä pääsee rahastamaan kesäkauden pitzanpaiston omaan taskuunsa.

Äänestä
  • Näin juuri ja talveksi työpaikka.

    Äänestä

  • Onneksi et ole itse yrittäjä. Et olisi pitkä ikäinen jos rahat omaan taskuun työntäisit. Tuollaisilla huutelijoilla ei yleensä matematiikka ole vahvin ala, jos mikään.

    Äänestä

  • Olipa aivopieru 😅 Mistä noita juttuja keksit vai uskotko oikeasti! Tähän on ratkaisu. Mene kysymään? Ehkä ei mene ihan sinun uskomalla tavalla. Katkeruus ja kateus on inhottava vaiva 😏

    Äänestä

  • Anonyymi00572 kirjoitti:

    Olipa aivopieru 😅 Mistä noita juttuja keksit vai uskotko oikeasti! Tähän on ratkaisu. Mene kysymään? Ehkä ei mene ihan sinun uskomalla tavalla. Katkeruus ja kateus on inhottava vaiva 😏

    Tämä! Ei noilla taida olla sisältöä elämässään reppanoilla, niin pitää käyttää ainoat aivosolunsa toisten haukkumiseen ja kateelliseen huutamiseen. Tätä samaa höyryämistä samoista asioista vuodesta toiseen. Ahdasta on mielenmaailma. Mutta mitä ovat saaneet aikaan itse siinä ajassa?

    Äänestä

Minun VERORAHOJA ei tuhlata jonniin joutaviin niin kun matonpessuun tae pitsan tekkoon.

Äänestä
  • Höpöhöpö ja kunnanjauhot pitäisi antaa pizzan tekijälle.

    Äänestä

  • Valtuusto aloite???😂

    Äänestä

  • Anonyymi00575 kirjoitti:

    Valtuusto aloite???😂

    Kyllä, Kokoomus voisi tehdä, että kunnan jauhot pizzan tekijälle. Jääviys asioihin ei kannata takertua.

    Äänestä

  • Anonyymi00576 kirjoitti:

    Kyllä, Kokoomus voisi tehdä, että kunnan jauhot pizzan tekijälle. Jääviys asioihin ei kannata takertua.

    Yrittäjille ilmaisia toimitiloja, sitten kun tulosta syntyy tietyn summan yli niin siten vasta vuokraa maksamaan.

    Äänestä

  • Kuulostaa sille, että ei sinusta veromarkkoja tulekaan. Joten käytä vaan huoleti rahasi cooppiin. Ja eiköhän ainakin tuo yrittäjä itse huolehdi maksuistaan ja tuo varmasti niitä veroeuroja sinunkin palveluihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00582 kirjoitti:

    Kuulostaa sille, että ei sinusta veromarkkoja tulekaan. Joten käytä vaan huoleti rahasi cooppiin. Ja eiköhän ainakin tuo yrittäjä itse huolehdi maksuistaan ja tuo varmasti niitä veroeuroja sinunkin palveluihin.

    Todellakin cooppiin menee minun rahat, on mennyt jo kymmenen vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00577 kirjoitti:

    Yrittäjille ilmaisia toimitiloja, sitten kun tulosta syntyy tietyn summan yli niin siten vasta vuokraa maksamaan.

    Eikös siellä oltu vilunkia pelattu sähkölaskuissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00586 kirjoitti:

    Eikös siellä oltu vilunkia pelattu sähkölaskuissa?

    Jos sähkölasku jää maksamatta , niin sähköt on kohta poikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00587 kirjoitti:

    Jos sähkölasku jää maksamatta , niin sähköt on kohta poikki.

    Kunnan liittymä, joten kuntalaiset maksaa, jos ei muita maksajia löydy.

    Äänestä

  • Anonyymi00585 kirjoitti:

    Todellakin cooppiin menee minun rahat, on mennyt jo kymmenen vuotta.

    Muisti menee lasolin myötä.

    Äänestä

Näyttää olevan kehyksen testiryhmässä satamassa. Näyttää se joutavalla jotain teetättävän.

Äänestä
  • Hieno ol kehys.. Taitava seppä!

    Äänestä

  • Anonyymi00583 kirjoitti:

    Hieno ol kehys.. Taitava seppä!

    Minä ajattelin, että ovat laittaneet etsintäkuulutettujen kuvat, niin kun villissä lännessä.

    Äänestä

Kyllähän siinä jo selkä kippeeksi tulloo kun pitää seistä miesmannekiininä.

Äänestä

Siellä olisi muikkufestarit tulossa. Moniko teistä kitisijöistä on laittamassa tikkua ristiin koko kylän tapahtuman eteen? Aika paljon tulossa euroja kylälle. Vai löytyykö vaan valitettavaa?

Äänestä
  • Hyvä, että sataa lauantaina vettä

    Äänestä

  • Avarit ja persustelijat ovat kalakojun sisällä kalakeittoa hämmentämässä ja laulavat laulua mun pielavesi.

    Äänestä

  • Persaukisten parveilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00591 kirjoitti:

    Hyvä, että sataa lauantaina vettä

    Miksi hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi00592 kirjoitti:

    Avarit ja persustelijat ovat kalakojun sisällä kalakeittoa hämmentämässä ja laulavat laulua mun pielavesi.

    Me Keskustalaiset menemme kuuntelemaan hartaana johtajamme Vladimir Viidan puhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00596 kirjoitti:

    Me Keskustalaiset menemme kuuntelemaan hartaana johtajamme Vladimir Viidan puhetta.

    Minä en jouda, kun on suviseurat.

    Äänestä

  • Anonyymi00591 kirjoitti:

    Hyvä, että sataa lauantaina vettä

    Miksi on hyvä

    Äänestä

  • Anonyymi00592 kirjoitti:

    Avarit ja persustelijat ovat kalakojun sisällä kalakeittoa hämmentämässä ja laulavat laulua mun pielavesi.

    Käykö kateeksi

    Äänestä

  • Anonyymi00592 kirjoitti:

    Avarit ja persustelijat ovat kalakojun sisällä kalakeittoa hämmentämässä ja laulavat laulua mun pielavesi.

    Kannattaa ymmärtää tätä sairasta henkilöä, jolla ei elämässä ole muuta iloa, kun Avoimen ja Perussuomalaisten haukkuminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00600 kirjoitti:

    Juuri näin. Koska mieleltään sairas, ei itse ymmärrä tekevänsä väärin, siitä huolimatta hän ole paha ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00601 kirjoitti:

    Mites se kepulaisten jatkuva mollaaminen ??? Jatkuva haukkuminen ulkonäön perusteella voe hyvä sylivi.

    Näitä sekopäitä on jokaisella foorumilla olipa aihe mikä tahansa. Tähän on menty kun hullut saavat olla vapaana.

    Äänestä

  • Anonyymi00602 kirjoitti:

    Mites se kepulaisten jatkuva mollaaminen ??? Jatkuva haukkuminen ulkonäön perusteella voe hyvä sylivi.

    No tämäpä tosiaan. Vähäistä on muu nälviminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00604 kirjoitti:

    No tämäpä tosiaan. Vähäistä on muu nälviminen.

    Voihan se johtua siitä, että muita ei ole ollut aihetta moittia.

    Äänestä

  • Anonyymi00605 kirjoitti:

    Voihan se johtua siitä, että muita ei ole ollut aihetta moittia.

    Vitsi varmaan tuo 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00600 kirjoitti:

    Kannattaa ymmärtää tätä sairasta henkilöä, jolla ei elämässä ole muuta iloa, kun Avoimen ja Perussuomalaisten haukkuminen.

    Jospa Tanhupallo pitää Muikkareilla tuulivoiman lobbauspuheen kun ylekin paikalla lähetysautoineen. Jääviyksistä ei kannata mainita mitään muuten ihmiset luulee, että pelkää joutuvansa alistumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00607 kirjoitti:

    Odotan että avarit tekee muikkareista valtuusto aloitteen 😂 ja ainut perssu Pekko taputtaa kalakojun takana.

    Äänestä

  • Anonyymi00608 kirjoitti:

    Odotan että avarit tekee muikkareista valtuusto aloitteen 😂 ja ainut perssu Pekko taputtaa kalakojun takana.

    Voi kun tekisivätkin, Muiikareiden lopettamisesta. Olisi paljon hyödyllisempää käyttöä niillekin rahoille. Persaukisten parveilua torilla. Paikkakuntalaiset tulee katsomaan, kun naapurikunnan puolelta tullaan syömään ja juomaan tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00609 kirjoitti:

    Naattiihan se muikunmyyjäkin muikkareista😋 mukavasti kassaan ropisee euroja🤑 eikä tarvii ressiä repiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00609 kirjoitti:

    Voi kun tekisivätkin, Muiikareiden lopettamisesta. Olisi paljon hyödyllisempää käyttöä niillekin rahoille. Persaukisten parveilua torilla. Paikkakuntalaiset tulee katsomaan, kun naapurikunnan puolelta tullaan syömään ja juomaan tänne.

    Minä syön ja juon kotona ei tarvii torilla syyvä enneee.

    Äänestä

  • Anonyymi00611 kirjoitti:

    Minä syön ja juon kotona ei tarvii torilla syyvä enneee.

    Se onkin tarkoitus, että tavallinen rahvas pääsee katsomaan kerran vuodessa, miten yläluokkaan kuuluvat syövät.

    Äänestä

  • Anonyymi00607 kirjoitti:

    Jospa Tanhupallo pitää Muikkareilla tuulivoiman lobbauspuheen kun ylekin paikalla lähetysautoineen. Jääviyksistä ei kannata mainita mitään muuten ihmiset luulee, että pelkää joutuvansa alistumaan.

    Tanhupallo on nähty muikkareilla syömässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00619 kirjoitti:

    Tanhupallo on nähty muikkareilla syömässä.

    Eipäs Tanhupallon innokkaasta tiedotustilaisuudesta ole kuulunut mitään. Onko pelko paljonko tulee selvitystyö maksamaan kun väärässä kohti nuijaa kopautti.

    Äänestä

Vähemmän tekevät syntiä.

Äänestä

Nytkö oli ex.yrittäjä pahoittanut mielen kun kunnan teltta oli lainattu anniskelu käyttöön . Sinne voi mennä parantelemaan kohmeloa jos eilen iltasella alko lukko toiminut some alustalla . Kuka on tästäkin vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta vastuussa ,kepu ,persus,avarit vai kokoomus.

Äänestä
  • Hyvä, että on omalla torilla, vaikka kunnanjohtajan mennä riekkumaan siihen, niin ei tarvitse mennä viinijuhlille, kuten joskus oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00614 kirjoitti:

    Hyvä, että on omalla torilla, vaikka kunnanjohtajan mennä riekkumaan siihen, niin ei tarvitse mennä viinijuhlille, kuten joskus oli.

    Onneksi alkaa vettä satamaan. Pysyy tuoreempana.

    Äänestä

  • Anonyymi00614 kirjoitti:

    Hyvä, että on omalla torilla, vaikka kunnanjohtajan mennä riekkumaan siihen, niin ei tarvitse mennä viinijuhlille, kuten joskus oli.

    Eipä tarvinnut turvamiehiä, kuten nykyinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00617 kirjoitti:

    Eikä lukkojen takana piilotella.

    Äänestä

  • Anonyymi00617 kirjoitti:

    Eipä tarvinnut turvamiehiä, kuten nykyinen.

    Saman olen huomannut, että turvamies on aina mukana missä liikkuukaan,

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Näihin sitä rahaa riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00620 kirjoitti:

    Saman olen huomannut, että turvamies on aina mukana missä liikkuukaan,

    Pitäähän se suuren johtajan esittää. Venäjältäköhän on ottanut mallia?

    Äänestä

  • Taitaa olla näytön paikka kaikilla muilla valtuustoon valituilla jotka sinne on äänestetty keppanoiden suhmurointia valvomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00624 kirjoitti:

    Taitaa olla näytön paikka kaikilla muilla valtuustoon valituilla jotka sinne on äänestetty keppanoiden suhmurointia valvomaan.

    Tehokas virkamiesorganisaatio pantiin asialle pari vuotta sitten kun persu piti erottaa. Kuinkahan käy nyt kun kerrankin oma johtohahmo töppäsi oikein kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00625 kirjoitti:

    Tehokas virkamiesorganisaatio pantiin asialle pari vuotta sitten kun persu piti erottaa. Kuinkahan käy nyt kun kerrankin oma johtohahmo töppäsi oikein kunnolla.

    No se persu tuomittiin oikeudessa, niin eikö oikeus tapahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi00627 kirjoitti:

    No se persu tuomittiin oikeudessa, niin eikö oikeus tapahtunut?

    Totta turiset silloin on oikeus persujen kohdalla toiminut. Täällä vaan jatkavat sitä valittamista päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00628 kirjoitti:

    Totta turiset silloin on oikeus persujen kohdalla toiminut. Täällä vaan jatkavat sitä valittamista päivästä toiseen.

    Mitenkäs jos tulee mahdollinen vahinkorvausoikeudenkäynti niin tapahtuuko oikeus silloin?

    Äänestä

  • Anonyymi00629 kirjoitti:

    Mitenkäs jos tulee mahdollinen vahinkorvausoikeudenkäynti niin tapahtuuko oikeus silloin?

    Älä suotta huoli ee tule mitään vahingon korvaus juttuja,korvien välissä sulla vaan humisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00630 kirjoitti:

    Älä suotta huoli ee tule mitään vahingon korvaus juttuja,korvien välissä sulla vaan humisee.

    Kuntalaisilla maksatetaan kaikki kulut.

    Äänestä

  • Anonyymi00631 kirjoitti:

    Kuntalaisilla maksatetaan kaikki kulut.

    Päättäjät toimii virkavastuulla. Tuleeko tästäkin Lex Kittilä tapaus jota puidaan pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00632 kirjoitti:

    Toivottavasti kaikki päättäjät haluaa, että päätöksenteko selvitetään oikeelliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00632 kirjoitti:

    Päättäjät toimii virkavastuulla. Tuleeko tästäkin Lex Kittilä tapaus jota puidaan pitkään.

    Tästä taitaa tulla LexTanhu

    Äänestä

  • Anonyymi00634 kirjoitti:

    Tästä taitaa tulla LexTanhu

    Toivottavasti tulee, niin loppuu ylimielisyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00632 kirjoitti:

    Päättäjät toimii virkavastuulla. Tuleeko tästäkin Lex Kittilä tapaus jota puidaan pitkään.

    Mene sinä vaan kittilään porolla ajamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00634 kirjoitti:

    Tästä taitaa tulla LexTanhu

    Jospa Lex Tanhu esittää julkisen anteeksipyynnön kaikilta kuntalaisilta niin ei tarvitse käräjöidä.

    Äänestä

  • Anonyymi00636 kirjoitti:

    Mene sinä vaan kittilään porolla ajamaan.

    Parempi silläkin, kun Tanhulla ajelu.

    Äänestä

  • Anonyymi00636 kirjoitti:

    Mene sinä vaan kittilään porolla ajamaan.

    Ei taitaisi pahaa tehdä, jos Tanhukun joutuisi vähäksi aikaa vedelle ja leivälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00637 kirjoitti:

    Jospa Lex Tanhu esittää julkisen anteeksipyynnön kaikilta kuntalaisilta niin ei tarvitse käräjöidä.

    Jospa ko. henkilö vetää käräjille ne jotka täällä räkyttäneet.

    Äänestä

Kaikki on ihan jees, älkää valittako koko ajan. Ihme ankeisia ootte.

Äänestä

Jotkut valittaa että "kuoleva kylä tiällä ei oo mittää".
Mänkee vaekka Laevuriin kahville tae ostakee jiätelö, istukee laeturilla ja antakee järveltä puhaltava tuulen selevittee piänne.
Jutelkoo ihmisille elekeekä murjottako kesällä neljän seinän sisällä ja valittako mitä kunnan piättäjät on tehnynnä ja mitä jättänneet tekemättä.
Piänuppi seleviää kun määtte kylälle kävelemmään ja olokee ulos päin suuntautuvia.

Äänestä

Eipäs ole kuoleva kylä kunhan tuulimyllyt tulee joka niemen notkoon ja saarelmaan.

Äänestä
  • Lisäksi, kun aletaan pitämään Tanhupiiriä, niin on eläväkylä.

    Äänestä

Kyllä, tanhuaminen on nostettava Pielaveden ykkösharrastukseksi meillä on siihen mahtavat puitteet ja opettajia löytyy paikkakunnalta.

Äänestä
  • *ittu miten lapsellinen äijä!

    Äänestä

  • Anonyymi00645 kirjoitti:

    *ittu miten lapsellinen äijä!

    Brändi on tietty mielikuva ja tunne, joka ihmisillä on organisaatiosta. Kuntalaisilla on käsitys, että täällä vaan tanhutaan. Kannattaisiko tämä tanhu hyödyntää markkinoinnissa. Elinkeinoasiamies voisi selvittää voisiko noita kunnantyhjiä iloja käyttää, vaikka tanhukenkä myymäläksi ja korjaamoksi. Ei muuta, kun supikkaita myymään, siitä se kunta lähtee nousuun. Keskusta voisi tehdä tästä valtuustoaloitteen.

    Äänestä

Erittäin hyvä idea. Tanhuamisesta kannattaa luoda Muikkarien rinnalle toinen Pielaveden kasätapahtumista vaikka elokuussa jörjestettäväksi. Kiti Kokkonen vaan suojelijaksi ja avaamaan tapahtuma niin eiköhän saa Pielavesi maailman kartalle siinä missä Sonkajärven eukonkantokin.

Äänestä
  • Entä Tanhun kantokilpailut?

    Äänestä

  • Anonyymi00648 kirjoitti:

    Entä Tanhun kantokilpailut?

    Onko mennyt vähän överiksi nyt?
    Henkilö ketä tässä nyt koko ajan tapetilla pidetään voi kohta tehdä rikosilmoituksen. Kenenkään ei tarvitse sietää jatkuvaa kirjoittelua.
    Näitä esimerkkejä Suomesta löytyy.

    Äänestä

Antaahan muutamien avareitten huudella ja yhden persun. Reppanat kun ei parempaan pysty.

Äänestä
  • ja siellä tämä yksi raukka syyttää joka asiasta Avointa ryhmä ja Perusuomalaista. Seuraavaksi omasta tyhmyydestäänkin.

    Äänestä

  • Kyllä minä jos olisin kohdehenkilö niin tekisin jo rikosilmoituksen ja vastoin tuntuvia korvauksia. Kenenkään ei tarvitse kestää julkista solvaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00652 kirjoitti:

    Kyllä minä jos olisin kohdehenkilö niin tekisin jo rikosilmoituksen ja vastoin tuntuvia korvauksia. Kenenkään ei tarvitse kestää julkista solvaamista.

    Tanhupalloko, hän on sketsihahmo? Oletko ihan pösilö?

    Äänestä

  • Anonyymi00653 kirjoitti:

    Tanhupalloko, hän on sketsihahmo? Oletko ihan pösilö?

    Avarit ne vasta sketsihahmoja onkin. Ehkä jo ensi vuoden putouksessa nähdään.

    Äänestä

  • Anonyymi00654 kirjoitti:

    Avarit ne vasta sketsihahmoja onkin. Ehkä jo ensi vuoden putouksessa nähdään.

    Toivottavasti sinä pääset hourulaan pian.

    Äänestä

  • Anonyymi00655 kirjoitti:

    Toivottavasti sinä pääset hourulaan pian.

    Ja sinä muiden avareiden kanssa tanhuamaan pyöreään huoneeseen etsimään nurkkaa valkeassa asussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00659 kirjoitti:

    Ja sinä muiden avareiden kanssa tanhuamaan pyöreään huoneeseen etsimään nurkkaa valkeassa asussa.

    Sellaisiako ne ovat teidän Keputtajien kokoukset, että tanhuatte ja etsitte nurkkia pyöreästä huoneesta. Hyvä, kun kerroit, niin alan ymmärtämään teidän toimintaanne ja päätösten tekoa paremmin. Itse, kun en ole ollut politiikassa mukana, niin ei ole tietoa miten eri ryhmät toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00661 kirjoitti:

    Ilmeisesti keskustalla onkin viikonloppuna nurkanetsintä tilaisuus, kun joku tuntui etsivän tanhukenkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00662 kirjoitti:

    Ilmeisesti keskustalla onkin viikonloppuna nurkanetsintä tilaisuus, kun joku tuntui etsivän tanhukenkiä.

    Kannattaa uuteen koulurakennukseen tehdä ainakin yksi pyöreä sali tanhuamista varten. Ettei lajin aloittelijat ajaudu nurkkaan.

    Äänestä

Onko Pielavedellä kenkäkauppaa? Olen tulossa viikonloppuna tanhuamaan sinne, niin olisin tarvinnut tanhukengät.

Äänestä
  • Paskat sinä mitään ole tulossa, sinä mätänet Pielavedellä koko ajan🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00666 kirjoitti:

    Paskat sinä mitään ole tulossa, sinä mätänet Pielavedellä koko ajan🤣

    Kyllä mä tulin Hesasta. Oletko sinä edes käynyt Vaaraslahtea kauempana?

    Äänestä

  • Anonyymi00668 kirjoitti:

    Teidän Hesalaisten mielipiteet ne vasta tärkeitä onkin tässä sisäänpäin lämpiävässä junttikylässä. Melkein kaikki kun on sukulaisia keskenään kun sitä puolisoa ei ole lähdetty muualta kauempaa etsimään. Sitten ei kukaan uskalla sanoa mitään suoraan ettei sukulaissuhteet vaan mene huonoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00668 kirjoitti:

    Kyllä mä tulin Hesasta. Oletko sinä edes käynyt Vaaraslahtea kauempana?

    Wau!! Oikeinko Hesasta🤣 Oliko oikeesti Hesa ettei vaan ollut Riihimäki tai Kerava?

    En ole käynyt edes Vaaraslahdessa. Kukaan ei enää nykyään sano "Hesasta". SE ON STADI!

    Äänestä

  • Anonyymi00671 kirjoitti:

    En ole käynyt edes Vaaraslahdessa. Kukaan ei enää nykyään sano "Hesasta". SE ON STADI!

    Kyllä se on edelleen Hesa muualta muuttaneilla, Stadia käyttää paljasjalkaiset. Käyhän Vaarslahdessa kun matkailu avartaa. Kyllähän se kuuluu melkoinen Kekkosslovakia Pielavesi olevan. Onneksi ei tarvitse enää asua siellä enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00666 kirjoitti:

    Paskat sinä mitään ole tulossa, sinä mätänet Pielavedellä koko ajan🤣

    Sinulla on tainnut tulla ne housuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00670 kirjoitti:

    Wau!! Oikeinko Hesasta🤣 Oliko oikeesti Hesa ettei vaan ollut Riihimäki tai Kerava?

    P.vedeltä lähtöisin.

    Äänestä

Kyllä liiketalosta löytyy kenkäkauppa mutta kannattaa tarkastaa aukioloajat. Huomenna on lauantai.

Äänestä
  • Tanhu laittoi viestiä, että voi lainata supikaita, niin ei tarvitse ostaa.

    Äänestä

  • Kenkäkauppiaalla kiirettä pukkaa kun pitää alkaa tilaamaan kattava valikoima tanhupiiriläisille käypiä kenkiä paikkakunnalle. Aukioloaikojakin saisi jatkaa reilusti, että jokainen pääsee valitsemaan omalta paikkakunnalta sopivat kengät.

    Äänestä

  • Anonyymi00664 kirjoitti:

    Kenkäkauppiaalla kiirettä pukkaa kun pitää alkaa tilaamaan kattava valikoima tanhupiiriläisille käypiä kenkiä paikkakunnalle. Aukioloaikojakin saisi jatkaa reilusti, että jokainen pääsee valitsemaan omalta paikkakunnalta sopivat kengät.

    Voisiko siinä kunnanteltassa myydä? Asiakkuuspäällikkö voisi toimia myyntipäällikkönä.

    Äänestä

  • Anonyymi00665 kirjoitti:

    Voisiko siinä kunnanteltassa myydä? Asiakkuuspäällikkö voisi toimia myyntipäällikkönä.

    Kunta voisi pyörittää kesäravintola Laivuria kun ammattilaisia löytyy joka alalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00675 kirjoitti:

    Kunta voisi pyörittää kesäravintola Laivuria kun ammattilaisia löytyy joka alalta.

    Voisithan itsekin sitä pyörittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00677 kirjoitti:

    Voisithan itsekin sitä pyörittää.

    Jepp, peukaloita tai pullonkorkkeja auki, kuten eka kommentoija. Muuhun ei lie osaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00679 kirjoitti:

    Jepp, peukaloita tai pullonkorkkeja auki, kuten eka kommentoija. Muuhun ei lie osaamista.

    Näin on! Nämä kommentoijat pyörittää vaan kateutta ja katkeruutta päissään..eikun päässään! Vähän säälittävää koko komentointiketju. Jospa löytäisivät elämäänsä jotain sisältöä. Harmittavaa, jos elämä on vaan tuollaista. Tosin oma valinta 🤷‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00680 kirjoitti:

    Nyt olisi tärkeämpää miettiä, miten saataisiin Tanhun nahka pelastettua ja, että hän saisi jatkaa jäävinä asioista päättämistä. kyllä se pitää mennä omaetu edellä.

    Näyttää tulleen jo Tanhusta mainehaitta, kun vuoronperään joutuu kaikki Keskustan johtohahmot puolustelemaan mielipidepalstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00681 kirjoitti:

    Nyt olisi tärkeämpää miettiä, miten saataisiin Tanhun nahka pelastettua ja, että hän saisi jatkaa jäävinä asioista päättämistä. kyllä se pitää mennä omaetu edellä.

    Hyvähän se on, kun omat luottaa, että tanhuamalla viedään tätä kuntaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00682 kirjoitti:

    Näyttää tulleen jo Tanhusta mainehaitta, kun vuoronperään joutuu kaikki Keskustan johtohahmot puolustelemaan mielipidepalstalla.

    Kyllä enempi on mainehaittaa tämmöisen palstan huutelijoista, joidenka tieto perustuu "luulen", "epäilen" ja muuhun avareitten ropakantaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00684 kirjoitti:

    Kyllä enempi on mainehaittaa tämmöisen palstan huutelijoista, joidenka tieto perustuu "luulen", "epäilen" ja muuhun avareitten ropakantaan.

    Miksi pitää sitten jokaisessa paikallislehdessä vuoron perään Kepulaisten selitellä? Olisi Tanhulla ollut kanttia myöntää jo valtuuston kokouksessa, niin ei tarvitsisi jälkikäteen selitellä. Mitä tekemistä Avoin ryhmällä on tässäkään asiassa? Kohta sinä olet siittämässä heitä omasta tyhmyydestäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00685 kirjoitti:

    Nyt taisi osua ja upota.

    Äänestä

  • Anonyymi00686 kirjoitti:

    Nyt taisi osua ja upota.

    Kannattaisiko viimein lopettaa jääviysrötöstelyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00687 kirjoitti:

    Kannattaisiko viimein lopettaa jääviysrötöstelyt?

    Olen samaa mieltä. Ei pidä alkaa syyttelemään toisia vaan tunnustaa omat virheensä. Eihän ihmiset tyhmiä ole ja uskottavuus on tosi vähissä jos aletaan muuta uskottelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00688 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Ei pidä alkaa syyttelemään toisia vaan tunnustaa omat virheensä. Eihän ihmiset tyhmiä ole ja uskottavuus on tosi vähissä jos aletaan muuta uskottelemaan.

    Hyvä, että kunnan päättäjissä on vielä valveutuneita jotka huomaa epäkohdat ja väärät menettelytavat ja tuovat virheet rohkeasti tiedoksi kuntalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00689 kirjoitti:

    Hyvä, että kunnan päättäjissä on vielä valveutuneita jotka huomaa epäkohdat ja väärät menettelytavat ja tuovat virheet rohkeasti tiedoksi kuntalaisille.

    Ja tuoko olematon jääviyssyyte oli se suuri epäkohta 😅 Voi että, miten tästä selvitään?! Hankkikaa elämä......

    Äänestä

  • Anonyymi00690 kirjoitti:

    Lain mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan laillisuuden valvonnasta. Luottamusmenetys on ongelma, kun on tullut esille kunnanhallitus ei ole kyennyt hoitamaan tehtäväänsä, vaan on itse syyllistynyt jääviysrikkomuksiin. Toivottavasti riittää kanttia selvittää, myös aiemmat jääviysrikkomukset esimerkiksi Monitaitosten osalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00690 kirjoitti:

    Ja tuoko olematon jääviyssyyte oli se suuri epäkohta 😅 Voi että, miten tästä selvitään?! Hankkikaa elämä......

    Kuuinka paljon niitä epäkohtia on, kun tuo laillisuuden valvonta ei ole kenenkään hallinnassa? Se näyttää tuo oikean ja väärän erottaminen olevan vaikeaa jollekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00692 kirjoitti:

    Kuuinka paljon niitä epäkohtia on, kun tuo laillisuuden valvonta ei ole kenenkään hallinnassa? Se näyttää tuo oikean ja väärän erottaminen olevan vaikeaa jollekin.

    Mutta onneksi meillä on uudet serihvit jotka keskittyy asioiden aikaansaamisen sijasta pilkkujen n*****seen. Näin niitä kunnan asioita saadaan hankaloitettua, kun se tuntuu tarkoitus olevan. Edelleenkään tämä ko "jääviys" ei ole edes olennainen itse asiassa, kunhan pitää taas vaikeuttaa kaikkea vaikeuttamiseen ilosta. Vakavaa se olisi, jos se olisi tehty hyötymisen tarkoituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00693 kirjoitti:

    Tärkeintä on Keskustalle saada pelata vilunkia, joka asiassa, lain säädännöstä välittämättä, kuten on totuttu vuosikausia tekemään. Nyt kun Tanhu jäi kiinni, niin ollaan, muita syyttämässä. Olisiko Tanhulla korkea aika katsoa peiliin? On todella hyvä, että on löytynyt päättäjiä, jotka ei hyväksy rötöstelyä. Kaikki vanhat jääviys rikkomukset tulee viedä uudelleen päätöksen tekoon.

    Keskustan päättäjät näyttää omalla esimerkillään, että kannattaa rötöstellä ja tehty tihutöitä, että niihin ei puututa.

    Äänestä

  • Anonyymi00694 kirjoitti:

    Tärkeintä on Keskustalle saada pelata vilunkia, joka asiassa, lain säädännöstä välittämättä, kuten on totuttu vuosikausia tekemään. Nyt kun Tanhu jäi kiinni, niin ollaan, muita syyttämässä. Olisiko Tanhulla korkea aika katsoa peiliin? On todella hyvä, että on löytynyt päättäjiä, jotka ei hyväksy rötöstelyä. Kaikki vanhat jääviys rikkomukset tulee viedä uudelleen päätöksen tekoon.

    Rötöstelyä 😅

    Äänestä

  • Anonyymi00693 kirjoitti:

    Mutta onneksi meillä on uudet serihvit jotka keskittyy asioiden aikaansaamisen sijasta pilkkujen n*****seen. Näin niitä kunnan asioita saadaan hankaloitettua, kun se tuntuu tarkoitus olevan. Edelleenkään tämä ko "jääviys" ei ole edes olennainen itse asiassa, kunhan pitää taas vaikeuttaa kaikkea vaikeuttamiseen ilosta. Vakavaa se olisi, jos se olisi tehty hyötymisen tarkoituksessa.

    Tarkoitatko avareita että olisivat uusia seriffejä😁kuka niistä on lucky Luke+ jolly jumpperi lisäksi Daltonit.

    Äänestä

  • Anonyymi00697 kirjoitti:

    Tarkoitatko avareita että olisivat uusia seriffejä😁kuka niistä on lucky Luke+ jolly jumpperi lisäksi Daltonit.

    Kaikilla konsteilla pitää yrittää sotkea Keskustan suhmuroinnit. Hävetkää!

    Äänestä

  • Anonyymi00694 kirjoitti:

    Tärkeintä on Keskustalle saada pelata vilunkia, joka asiassa, lain säädännöstä välittämättä, kuten on totuttu vuosikausia tekemään. Nyt kun Tanhu jäi kiinni, niin ollaan, muita syyttämässä. Olisiko Tanhulla korkea aika katsoa peiliin? On todella hyvä, että on löytynyt päättäjiä, jotka ei hyväksy rötöstelyä. Kaikki vanhat jääviys rikkomukset tulee viedä uudelleen päätöksen tekoon.

    Oulussa näyttää päätökset ja niiden toteuttaminen olevan ristiriidassa ja nyt alkaa tutkinta niistä viranomaisten taholta. Sokaiseeko pitkäaikainen vallankahvassa oleminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00693 kirjoitti:

    Mutta onneksi meillä on uudet serihvit jotka keskittyy asioiden aikaansaamisen sijasta pilkkujen n*****seen. Näin niitä kunnan asioita saadaan hankaloitettua, kun se tuntuu tarkoitus olevan. Edelleenkään tämä ko "jääviys" ei ole edes olennainen itse asiassa, kunhan pitää taas vaikeuttaa kaikkea vaikeuttamiseen ilosta. Vakavaa se olisi, jos se olisi tehty hyötymisen tarkoituksessa.

    Eikös muka ole henkilökohtaista hyötyä tullut kun Savon Voiman hallinnosta nostaa suuria kokouspalkkioita ja samaan aikaan kunnassa on jäävinä päättämässä Savon Voiman bisnestä edistäviä kaavoja ja taas nostaa kokouspalkkioita vaikka ei pitäisi olla päättäjänä koska on jäävi ko. asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00702 kirjoitti:

    Vejähän Sherlock henkee ja anna viisaampien päättää, mikä on jääviyttä ja mikä ei. Rauhottukkee avari mestari ja opetuslapset.

    Äänestä

Kyllä nyt tarvittaisiin pizzaeurotkin uuteen kouluun.

Äänestä

Kyllähän päättäjillä on nyt yhteinen intressi laittaa Pielaveden asiat kuntoon ja avata päätösten perustelut myös tavallisille kuntalaisille.

Äänestä

Hyvällä lapsella on monta nimeä. Lehdessä kirjoittivat, että Tanhusta on tuullut Pukki.

Äänestä
  • Mitähän kaikkea kunta joutuukin vielä tuomaan uudelleen käsittelyyn tämän kaalimaan vartijana toimineen pukin päätöksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00705 kirjoitti:

    Mitähän kaikkea kunta joutuukin vielä tuomaan uudelleen käsittelyyn tämän kaalimaan vartijana toimineen pukin päätöksistä.

    Aikoinaan sanottiin, että ei kannata laittaa pukkia kaalimaan vartijaksi, kun on todennäköistä, että pukki syö kaiken kaalin sen sijaan, että vartioisi sitä. Olisiko tämä pukki syönyt muutakin, kun kaalia? Sanonnalla varoitettiin asettamasta henkilöä tehtävään, jossa hänellä on suuri kiusaus toimia omaksi edukseen, vaikka hänen pitäisi huolehtia jostakin tärkeästä. On hyvä muista, että valitaan vastuullisia henkilöitä tehtäviin, joissa heidän on oltava luotettavia ja rehellisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00705 kirjoitti:

    Mitähän kaikkea kunta joutuukin vielä tuomaan uudelleen käsittelyyn tämän kaalimaan vartijana toimineen pukin päätöksistä.

    Voi hyvää päivää sentään teidän foliohattu setien ja tätien kanssa..... Onneksi teitä ei ole kuin prosentti, jotka täällä näkee kaikessa vääryyttä ja mikkään ole mieleen. Menkäähän kalateltalle ilmaselle kahville ja nauttikaa kesästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00707 kirjoitti:

    Voi hyvää päivää sentään teidän foliohattu setien ja tätien kanssa..... Onneksi teitä ei ole kuin prosentti, jotka täällä näkee kaikessa vääryyttä ja mikkään ole mieleen. Menkäähän kalateltalle ilmaselle kahville ja nauttikaa kesästä.

    Esteellisyyssäännöksillä pyritään turvaamaan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen. On syytä epäillä, että ainakin kaksi kunnanhallituksen jäsentä on syyllistynyt esteellisyyssäännösten rikkomiseen, eli 22 %. Onneksi se toinen ymmärsi jäädä pois. Uskotko itsekään siihen, että 99 % hyväksy vilunkipelin päätöksenteossa? Joillekin sen oikean ja väärän erottaminen näyttää olevan vaikeaa, tai sitten he saavat siitä riittävän suuren hyödyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00708 kirjoitti:

    On se maailman loppu teille Sherlockeille, kun sieltä "oikeilta tuomareilta" tulee päätös, ettei teidän kutsuma suhmurointi, olekkaan mihinkään asiaan vaikuttavaa. Muut jatkavat elämäänsä ja teillä alkaa mesominen jostakin muusta tikusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00710 kirjoitti:

    On se maailman loppu teille Sherlockeille, kun sieltä "oikeilta tuomareilta" tulee päätös, ettei teidän kutsuma suhmurointi, olekkaan mihinkään asiaan vaikuttavaa. Muut jatkavat elämäänsä ja teillä alkaa mesominen jostakin muusta tikusta.

    Myönnä pois, että Tanhu alkaa olla jo melkoinen mainehaitta Keskustalle.

    Äänestä

Kovin on vilunkipeli noussut suosioon jos väitetään, että 99% Pielaveden kuntalaisista hyväksyy sen päätöksenteossa. Hatunnosto kh. vassarinaiselle kun virheen huomattuaan jättäytyi kokonaan pois päätöksenteossa eikä lähtenyt suuremmalla virheellä virhettään korjaamaan. Nythän näyttää sille, että tämä jatkava jäävi henkilö pitää paikastaan kynsinhampain kiinni ja on itse jo ollut selvittämässä entisiä jääviyksiään. Tuleeko jo triplajääviyden Suomen ennätys?

Äänestä

Teitä vinkujia on se 1% näissä keskusteluissa, jotka ei uskalla puskaradioissa omalla naamallaan tanhua ja muita suoltamisiaan sanoa. Avointa pitäs olla kaikki niin kuin avarit torvistaan toitottaa.

Äänestä
  • Laitahan sinä vinkuja ensin nimesi, jos on kanttia. Tuskinpa on.

    Äänestä

  • Sitä saa mitä tilaa. Vuosia kausia sai Tanhuta ja sitten kun jäi kiinni rysänpäältä, niin alkaa itkuvirret.

    Äänestä

  • Anonyymi00713 kirjoitti:

    Laitahan sinä vinkuja ensin nimesi, jos on kanttia. Tuskinpa on.

    🤣🤣🤣tämä se on herkkua kun menee tunteisiin. Perus avaria.

    Äänestä

  • Anonyymi00716 kirjoitti:

    Olen kyllä Kepulainen, eikä mene tunteisiin. Sinulle on tullut pakkomielle syyttää avointa kaikista asioista.

    Näyttää menevän tanhuajille ihon alle.

    Äänestä

  • Anonyymi00717 kirjoitti:

    Olen kyllä Kepulainen, eikä mene tunteisiin. Sinulle on tullut pakkomielle syyttää avointa kaikista asioista.

    Yhtä varmasti olet kepulainen kuin avareitten Mestari olisi KD

    Äänestä

  • Että nämä vastaukset senkun paranee🤣🤣🤣

    Äänestä

Mikäpä sen tanhutanssin lopettaa jos omatkin lähtevät selittelylinjalle ja siilipuolustukseen. Jos ei itsellä ole käsitystä mikä on oikein ja mikä vääriin. Toivottavasti kuntalaiset huomaa, että kaikki ei mene oikein päätöksenteossa.

Äänestä
  • Totta. Kuten myös sen, että hallituksessa istuu mies, jonka äänimäärä ei riittänyt lähimainkaan läpimenoon. Niin niitä äänestäjiä narrataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00722 kirjoitti:

    Totta. Kuten myös sen, että hallituksessa istuu mies, jonka äänimäärä ei riittänyt lähimainkaan läpimenoon. Niin niitä äänestäjiä narrataan.

    Toivottavasti ei tee jääviysrikoksia, eikä liity hyväveli verkostoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00722 kirjoitti:

    Totta. Kuten myös sen, että hallituksessa istuu mies, jonka äänimäärä ei riittänyt lähimainkaan läpimenoon. Niin niitä äänestäjiä narrataan.

    Reinoko siellä kyselee?

    Äänestä

  • Anonyymi00722 kirjoitti:

    Totta. Kuten myös sen, että hallituksessa istuu mies, jonka äänimäärä ei riittänyt lähimainkaan läpimenoon. Niin niitä äänestäjiä narrataan.

    Ja nainen joka ei uskaltautunut edes ehdolle ja siellä posottaa. Avointa peliä?

    Äänestä

Tämän ketjun keskustelun nuotti on todella ”avointa” kun maalitetaan henkilöitä haukkumanimillä ja sotketaan asiaan jopa jäkikasvua iarvailu sävyyn . Hyvä että asia tutkitaan nyt eikä huonommassa tapauksessa myöhemmin oikeus salissa .

Äänestä

On se hyvä tällainen (Suomi24) terapiahuone näille avun tarvitsijoille.
Saavat täällä purkaa tuntojaan ettei vaan homma eskaloidu fyysiseksi.

Äänestä
  • Kyllä, tämä on meidän Keskustalaisten terapiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00728 kirjoitti:

    Kyllä, tämä on meidän Keskustalaisten terapiaa.

    Joo kyllä, kun saa Avointa ryhmää nolkittaa täällä, se on kun psykologilla käynti.

    Äänestä

  • Anonyymi00729 kirjoitti:

    Joo kyllä, kun saa Avointa ryhmää nolkittaa täällä, se on kun psykologilla käynti.

    Avoin ryhmä näyttää pärjäävän aktiivisella toiminnallaan. Taisi olla sosiaalinen tilaus tälle ryhtiliikkeelle Pielavedellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00731 kirjoitti:

    Avoin ryhmä näyttää pärjäävän aktiivisella toiminnallaan. Taisi olla sosiaalinen tilaus tälle ryhtiliikkeelle Pielavedellä.

    En ihan allekirjoita. Turhaa häsellystä aiheuttavat valituksillaan ja aloitevyöryillään. Asiat voisi mennä helpomminkin ja säästää aikaa ja rahaa. Aina se vöyhkääminen kuitenkin jonkun virkamiehen työllistää, kun senkin ajan voisi käyttää oikeisiin töihin. Avoin hakee vaan mainetta ja puhetta. Onko se hyvää vai ei, siitä en mene takuuseen. Kuhan pitävät ääntä ja sitä tuntuu riittävän. Olisi edes asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00732 kirjoitti:

    Avoimesta puuttuu sitä osaamista ovat tosi kaukana kunnan päätöksenteossa.Persuilla tähdenlento on jo loppusuoralla.

    Äänestä

  • Anonyymi00733 kirjoitti:

    En lähtisi leveilemään Kepulaistenkaan osaamisella. Kunnanhallituksen puheenjohtajana 12 vuotta ollut, ei ymmärrä edes jääviys asioita. Nyt ne joudutaan käsittelemään uudestaan ja kuntalaiset joutuvat maksamaan. Tietysti hänelle se on hanketta, kun saa uudelleen kokouspalkkiot.

    Kun seuraa valtuuston kokouksia, niin jää toisenlainen kuva osaamisesta. Keskustan edustajista paria lukuun ottamatta ei ole koko 4 vuoden valtuusto kaudella saaneet suustaan, kun yhden sanan kokouksessa ”paikalla.” Sitäkö se osaaminen tarkoittaa, että tuppisuuna ollaan kokouksissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00733 kirjoitti:

    Avoimesta puuttuu sitä osaamista ovat tosi kaukana kunnan päätöksenteossa.Persuilla tähdenlento on jo loppusuoralla.

    Taitaa olla korkeimmin koulutettujen ryhmä avoin jossa on osaamista joka alalta on insinööritaitoja rakentamisesta ydinvoimaloihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00734 kirjoitti:

    En lähtisi leveilemään Kepulaistenkaan osaamisella. Kunnanhallituksen puheenjohtajana 12 vuotta ollut, ei ymmärrä edes jääviys asioita. Nyt ne joudutaan käsittelemään uudestaan ja kuntalaiset joutuvat maksamaan. Tietysti hänelle se on hanketta, kun saa uudelleen kokouspalkkiot.

    Keskustan jäsenkirja on riittävä osoittamaan osaaminen ja pätevyys, ei koulutusta tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00737 kirjoitti:

    Keskustan jäsenkirja on riittävä osoittamaan osaaminen ja pätevyys, ei koulutusta tarvita.

    Keskustan jäsenkirja antaa tunteen itselleen ja kuntalaisille, että on olevinaan pätevä päättäjäksi. Toivottavasti silmät aukeaa kuntalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00736 kirjoitti:

    Taitaa olla korkeimmin koulutettujen ryhmä avoin jossa on osaamista joka alalta on insinööritaitoja rakentamisesta ydinvoimaloihin.

    Aa että mie repeän nauruun vielä oikein ydinvoiman rakentajia. Eikös nää oo kuitenkin tuulimyllyjen vastustajia😂

    Äänestä

  • Anonyymi00739 kirjoitti:

    Nyt Kepulaista taas vituttaa, kun ei onnistunut edes koulutuksella leveily. Kehu paskakasan korkeudella siinä voitatte aina.

    Eipä Kepulaisillakaan riittää ammattitaitoa rakentaa ensimmäistäkään tuulimyllyä, vaikka suu vaahdossa ovat kannattamassa. Hyvä jos kottaraispöntön osaisivat tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00741 kirjoitti:

    Ei heidän tarvitsekaan osata rakentaa tuulimyllyjä, rakentamiseen kun löytyy ammattitaitoista väkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00740 kirjoitti:

    Nyt Kepulaista taas vituttaa, kun ei onnistunut edes koulutuksella leveily. Kehu paskakasan korkeudella siinä voitatte aina.

    Tuskinpa uskaltaisit tuota face to face sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00738 kirjoitti:

    Keskustan jäsenkirja antaa tunteen itselleen ja kuntalaisille, että on olevinaan pätevä päättäjäksi. Toivottavasti silmät aukeaa kuntalaisille.

    Vähintään yhtä pätevä kuin sinä

    Äänestä

  • Anonyymi00741 kirjoitti:

    Eipä Kepulaisillakaan riittää ammattitaitoa rakentaa ensimmäistäkään tuulimyllyä, vaikka suu vaahdossa ovat kannattamassa. Hyvä jos kottaraispöntön osaisivat tehdä.

    Miksi pitää Kepulaisia haukkua?
    He ovat kumminkin ihan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Kuntalaiset on heidät valinneet tehtävään.
    Uskon että tekevät parhaansa ja heillä kun on oma agendansa niin siihen pyrkivät.
    Suomessa politiikka mennyt väärään suuntaan, haukkumista ja nälvimistä esiintyy myös eduskunnassa. Miksi ei vain voi tehdä sovussa yhteistyötä ja löytää kompromisseja ja olisi myös hyväksyttävä toisten linja tietyissä asioissa.

    Äänestä

Opinportin päälle ensiksi kunnon raudoitus,sitten betoni valu ja sitten maata päälle useita tonneja niin että peittyy koko rakennus. Kuin tsernopyl . Kyltit että säteily vaara. Olis pielavetinen nähtävyys

Äänestä
  • Hihi hihi ja sitten, siten idtutetadn kiusentdiiabkotka voi koristella jouluna ja laulaa jouluntähti ooonnn...

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä siellä suhmuroidaan? Uutisissa oli, että on tehty kantelu, jossa kunnanjohtajaa epäillään mahdollisesta virka-aseman väärinkäytöstä, vaalirauhan rikkomisesta ja hallinnon puolueettomuuden vaarantamisesta. Eipä ole pariin kymmeneen vuoteen ollut kunnanjohtajat mediassa esillä noin näyttävästi. Aikoinaan uutisoitiin, kun kunnanjohtaja oli käynyt viinijuhlilla.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu