Riittääkö pienpuolueeksi muuttuneen Perussuomalaisten puolueokokoukseen kävijöitä? Marginaaliryhmät harvoin ketään kiinnostavat.
Perussuomalaisten puoluekokouksen todellinen ongelma tässä
60
425
Vastaukset
- Anonyymi
Kannatus on puolittunut, joten on todellakin aiheellista pohtia, uhkaako puoluekokousta osanottajapula. Puolueemme ja puoluejohdon kannalta olisi häpeällistä ja nöyryyttävää, jos puoluekokoussali olisi vain puolillaan kokousväkeä kesäkuussa. Meidän perussuomalaisten on varmistettava, että tiedotusvälineiden kautta äänestäjillemme välittyy kuva, että puolue on edelleen voimissaan, uuden nousun kynnyksellä, eli kokoussalin pitää olla ääriään myöten täynnä puolueemme kannattajia.
Saisimme helposti kokoussalin täyteen lahjakorttien avulla: Esim. monet leipäjonoissa seisoskelevat työttömät olisivat varmasti innokkaita ja kiitollisia saapumaan puoluekokoukseen, jos heille annettaisiin lahjakortti, jota näyttämällä saisi kokoustoimitsijalta avokätisen palkinnon, vaikkapa puoli kiloa perunoita. Lahjapalkinnon saaminen edellyttäisi ainoastaan, että leipäjonottaja hurraa ja taputtaa raivokkaasti kokoussalissa, kun Riikka Purra kruunataan uudelleen puolueemme puheenjohtajaksi.
Olisiko tämä lahjakortti-idea muidenkin palstalaisten mielestä toteuttamiskelpoinen?- Anonyymi
Ilmaiset ämpärit on todettu vetävän ihmisiä paikalle.
- Anonyymi
Miksi yrittää antaa vaikutelmia, kun totuus on yleisessä tiedossa?
Persujen kannatus on romahtanut ja niin luultavasti myös maksavien jäsenten määrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmaiset ämpärit on todettu vetävän ihmisiä paikalle.
Kukapa meistä ei haluaisi saada ilmaiseksi puoli kiloa perunoita, varsinkin jos ne olisi pakattu punaiseen muoviämpäriin.
- Anonyymi
Nyky lukemilla puolet ps kansanedustajista joutuu kortistoon. Uskallan melkein veikata että kolme neljäsosaa joutuu kortidtoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyky lukemilla puolet ps kansanedustajista joutuu kortistoon. Uskallan melkein veikata että kolme neljäsosaa joutuu kortidtoon.
Ps johto ei tätä usko mutta olen seurannut ps politiikkaa pitkään ja kun käytän myös järkeä niin uskon että kuka tahansa valitaan ps johtoon, ps puolueen kannatus vain vajoaa alas. Ehkä eniten kannatus laskee jos Purra saa jatkaa.
- Anonyymi
Voisin tuoda säkin pottuja jos se purra vetäytyisi itse mutta tuskin se älyääpi kun on nyt lihapatojenääressä meidän mandaatilka ja ruoskii meitä jotka hänet valtaan päästi. Puheet tosin ei olleet meidän vastaisia kuin nyt ja se näkyy kannatuksessa mutta piruakos tuossa pitäkää tunkkinne tulee aika kun purra ei pure eikä halla pane
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yrittää antaa vaikutelmia, kun totuus on yleisessä tiedossa?
Persujen kannatus on romahtanut ja niin luultavasti myös maksavien jäsenten määrä.Puolue maksaa jäsenmaksuja.
- Anonyymi
Vodkapullo! Se vetää persuja paikalle. Kuten kesällä 2017.
Tulokset näytettiin silloin telkassa. - Anonyymi
Vodkapullo! Se vetää persuja paikalle. Kuten kesällä 2017.
Tulokset näytettiin silloin telkassa. - Anonyymi
Vodkapullo! Se vetää persuja paikalle. Kuten kesällä 2017.
Tulokset näytettiin silloin telkassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukapa meistä ei haluaisi saada ilmaiseksi puoli kiloa perunoita, varsinkin jos ne olisi pakattu punaiseen muoviämpäriin.
Ei missään tapauksessa punaiseen ämpäriin. Me perussuomalaiset emme hyväksy sellaista kommunismia. Sen ämpärin on oltava sinimusta.
- Anonyymi
- Halla-ahon fan club linja-autokuljetuksilla paikalle
- Purran fanit myös ( paitsi, että hänellä ei taida faneja ollakaan )
- ilmainen viinatarjoilu! Laadukasta punkkua puoluejohtajan tapaan, rahvaalle kaljaa tai vaikka kiljua.- Anonyymi
Samaa paskaa sinulta, nyt ja aina.
Asiaa ei ole, vain henkilön solvaamista.
Tulee olla paljon enemmän hassunhauskoja kuvia mikäli haluat olla edes hieman uskottava. - Anonyymi
Kyllä perussuomalaisille pitää olla konjakkia ja Suomessa keitettyä pontikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä perussuomalaisille pitää olla konjakkia ja Suomessa keitettyä pontikkaa.
Kunnon voimajuomaa, niin menee kokouskin paremmin tunteisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon voimajuomaa, niin menee kokouskin paremmin tunteisiin.
Ja pääsee äänestämään kännissä ja läpällä.
- Anonyymi
Kun väki vähenee, pidot paranevat. Silloin voi lakkauttaa puolueen nopeasti.
- Anonyymi
Taistolais-persujen viimeinen iltahuuto tulossa
- Anonyymi
Toivottavasti ps puoluekokouksessa on totista väkeä. Vai vieläkö persut haluavat naureskella, irvistellä ja lällätellä piinaamilleen ja sortamilleen vähävaraisille? Kai Riikalla on sentään suuret sakset mukana joita lonksuttellee irvistellen politiikansa uhreille?
- Anonyymi
Korpipersujen kujanjuoksu
- Anonyymi
influennseri sama-moktar gubta ja landrooveri...eikö voi pysäyttää?
- Anonyymi
Tässä minun kysymykseni Riikka Purralle, johon hän ystävällisesti vastannee tulevassa puoluekokouksessa: Riikka, kertoisitko meille, miksi Suomen työväestöllä ei ole ollenkaan edustajaa nykyisessä hallituksessa?
Kokoomuksella puolestaan on järjettömän paljon valtaa. 21 prosentin eduskuntavaalikannatuksella Kokoomus käyttää lähes sataprosenttisesti valtaa Suomessa nyt vuonna 2025.
Duunaripuolueet, eli SDP, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto saivat kuitenkin vaaleissa yhteensä 47 prosenttia äänistä, eli lähes puolet. Tilanne Suomessa on perverssi: Hallitus runnoo läpi lähes yksinomaan työnantajapuolta suosivia päätöksiä ja persujen kuuluisi pitää huolta työväen eduista, eli persujen harteilla on tuon 47 prosentin äänestäjäryhmän edustaminen ja puolustaminen. Riikka, etkö todella vieläkään ymmärrä, miksi moni persuduunari pohtii puolueen vaihtoa?- Anonyymi
Moni on jo vaihtanutkin.
- Anonyymi
Kysyjälle pitäisi tässä kohtaa olla selvää, kenen asialla Riikka on. Hallitus on EK:n porvarihallitus ja tilanne muuttuu vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
- Anonyymi
Sehän riittää kun muutama fanaatikko käy hallapurrat äänestämässä jatkoon.
Ja nyt Mari Rantasesta leivotaan vielä 1. vpj.
Persujen äänestystapa poikkeaa muista puolueista eikä Lahteenkaan varmaan pohjoisimmasta Suomesta lähde kukaan persujäsen henkilökohtaisesti ketään äänestämään. Läpihuutojuttuna taas niin kuin Halla-ahon valinta 2017.
SS tarjonnee "oikeamielisille" kyydityksen? - Anonyymi
Voi melkein jo kuulla sen ulkopuolisten syyttelyn ja sen määrän, mitä persujen puoluekokouksessa tulee takuulla riittämään. Puoluehan toimii muutoinkin kuin entinen Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Toisaalta miksi ei toimisi, jos muistetaan miten persut ovat nimitelleet kokoomuslaisiakin kommunisteiksi ja nyt ajavat täysillä EK-Kokoomuksen talous- ja työllisyyslinjaa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/259477-kokoomus-on-kommunismia/
"Laura Huhtasaari sanoo tänään ( 22.2.2020) Satakunnan Kansassa : "Jopa kokoomuslaiset ovat kommunisteja" Jaaha, tässä ei tarvitse sanoa mitään siitä kuinka vakavasti perussuomalaiset voi ottaa. Tuo lausunto kertoo jo kaiken olennaisen! #kokoomus #perussuomalaiset #kommunismi"
https://x.com/artosatonen/status/1231162248376258560?lang=fi - Anonyymi
Ottaako lantaloordilla eteen?
- Anonyymi
Miksi persua aina kiinnostaa miehen sukupuolielin?
- Anonyymi
Haluaako vellikulli vihjeitä ??
- Anonyymi
Persujen puoluekokouksella ei ole yleisesti ottaen merkitystä.
He äänestävät nykyjohdon jatkoon ja vaikka Purra korvattaisiin jollakin muulla, hän jatkaa tuhotyötään ministerinä ja kokoomuksen sätkynukkena.
Kahden vuoden päästä eduskuntavaaleissa persut kutistuu virallisestikin pienpuolueeksi. Hölmöilyt on silloin hölmöilty. - Anonyymi
Minkä mittaluokan kokoussali lienee persuilla varattuna?
- Anonyymi
Paras tapa protestoida persujen hallapurra hovia vastaan, on pysyä poissa kokouksesta. Luukkanen ja Keskisarja haluavat itselleen ilmaista julkisuutta tulevia eduskuntavaaleja varten, mutta turha on työnsä.
- Anonyymi
Jos puolue jakaantui kahtia, kannatan sitä poppoota jossa ei ole yhtään Suomen Sisu taustaista. Muistamme että Riikka Purraklm on kuulunut Suomen Sinuun.
- Anonyymi
Suomen Sisu on häntä joka heiluttaa (hallapurrat) koiraa.
- Anonyymi
Perussuomilaisien uusi ämpäri on yhtä pieni kuin puoluekin. 😁
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.5001377031120904,c_fill,g_faces,h_511,w_767/dpr_2.0/q_auto:eco/f_auto/fl_lossy/39-1084588640f4b797e741- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuva tuolla.
https://yle.fi/a/74-20039610Siirtynyt liikaa oikealle ???!!! Äärioikeistopuolue on aina ollut eniten oikealla.
Kyllä on tyhmiä PS:n kuntapoliitikotkin !
- Anonyymi
Ongelma on tässä
käytte puoluekokouksessa hässimässä
hampaaton suu, k*rpään tukehtuu - Anonyymi
Älkää antako takinkääntäjien ja demareiden leiriin loikanneiden edes tulla puoluekokoukseen. Häpeä pettureille. Ovat menneet toverileiriin sosialistien seuraan.
Perussuomalaiset eivät kannata sosialismia, kuten SDP tekee. On valittava sosialismi tai ei.- Anonyymi
Heil Hitler ?!?!
- Anonyymi
landlord kirjoitti:
Mikä se on se sosialismi, johon kovasti viittaat ja jolla pelotettelet?
"Perussuomalaiset on isänmaallinen ja kristillissosiaalinen puolue, joka edistää kansallista etua. Me arvostamme ja haluamme korostaa tavallisten ihmisten ääntä ja roolia politiikassa, kulttuurissa ja historiassa."
Ylläoleva on lainaus persujen nettisivuilta, kohdasta arvomaailmamme. Mitä on tuo persujen kristillissosiaalisuus? Ei varmaankaan kovin kaukana demareiden arvoista? - Anonyymi
landlord kirjoitti:
Mikä se on se sosialismi, johon kovasti viittaat ja jolla pelotettelet?
Persu tietää sosialismista vain sen, mitä hänen isänsä on krapula-aamuina kertonut. Eli se on marriinin syy kun päätä särkee ja oksettaa.
Mikä se sosialismi oikein on? Avaan asiasta oman topikin.
Muistathan, että julkista pääomaa siirretään velkarahalla rikkaiden taskuun ja sitä perusteellaan kansan edulla. Tosin termi "kansan etu" on nykyään dynaaminen kasvuvaikutus, mutta kyse on samasta perusteesta eri sanoilla.
- Anonyymi
Kukaan täysjärkinen ei sinne mene.
- Anonyymi
Jokainen joka menee persujen Lahden puoluekokoukseen häpäisee itsensä. Koska ilmoittautuu samalla virallisesti petturiksi johon ei voi koskaan luottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen joka menee persujen Lahden puoluekokoukseen häpäisee itsensä. Koska ilmoittautuu samalla virallisesti petturiksi johon ei voi koskaan luottaa.
Ai jaa, nekinkö jotka menee sinne antamaan äänen Westerholmille Purran syrjäyttämiseksi? Kiitos tästä tiedosta ap.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai jaa, nekinkö jotka menee sinne antamaan äänen Westerholmille Purran syrjäyttämiseksi? Kiitos tästä tiedosta ap.
Ehkä et persu huomannut, että lause alkoi sanalla "Jokainen". Ja se myös tarkoittaa sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai jaa, nekinkö jotka menee sinne antamaan äänen Westerholmille Purran syrjäyttämiseksi? Kiitos tästä tiedosta ap.
Onko tuo Westerholm edes asettunut ehdokkaaksi? Eikö ilmoittautuminen mennyt jo ohi?
PeruSSuomalisten(Suomen Sisu)kannattasi Lahden puoluekokoukseen vuokrata muutama iso teltta.Pihalle grilli jossa makaraa, myös olutta olisi tarjolla.Siten he saisivat vaikutelman että persuja on edelleen paljon.Muutamien telttojen sisällä ja teltasta toiseen kulkisi persuja öyhöttämässä toisilleen.Persuille tyypilliseen tapaansa he pilkkaisivat muita puolueita,maahanmuuttajia ja muita kansalaisia.
Tiedotusvälineisiin saataisiin hyviä kuvia kun persut hönössä, makkara kädessä nauraisivat huolettomina ja iloisina.- Anonyymi
Piipahtavatko vasarapartiot kokouksen jälkeen valistamassa niitä persujen jäseniä, jotka eivät vaivaudu paikalle Lahteen?
Anonyymi kirjoitti:
Piipahtavatko vasarapartiot kokouksen jälkeen valistamassa niitä persujen jäseniä, jotka eivät vaivaudu paikalle Lahteen?
Tuohon vasarapartio teoriaan en usko.Persuista kun on kyse toki kaikki on mahdollista?
En ihmettelisi jos lahkon johto päätäisi lähettää niille persuille jotka asuvat muutaman sadan kilometrin päästä Lahdesta kirjeen.Jonka sisältö olisi vakava varoitus siitä etteivät he osallistuneet puolueen kokoukseen.
Sillä siten he rapauttavat puolueen toiminnan ja vaarantavat peruSSuomalaiset(Suomen Sisun) tulevaisuuden ja olemassa olon.Jatkossa on osallistuttava kokouksiin tai seuraukset siitä on jäsenistölle vakavat.Jokseenkin näin mahdollisesti persuissa toimitaan?- Anonyymi
Tapio-Tre kirjoitti:
Tuohon vasarapartio teoriaan en usko.Persuista kun on kyse toki kaikki on mahdollista?
En ihmettelisi jos lahkon johto päätäisi lähettää niille persuille jotka asuvat muutaman sadan kilometrin päästä Lahdesta kirjeen.Jonka sisältö olisi vakava varoitus siitä etteivät he osallistuneet puolueen kokoukseen.
Sillä siten he rapauttavat puolueen toiminnan ja vaarantavat peruSSuomalaiset(Suomen Sisun) tulevaisuuden ja olemassa olon.Jatkossa on osallistuttava kokouksiin tai seuraukset siitä on jäsenistölle vakavat.Jokseenkin näin mahdollisesti persuissa toimitaan?Ap se vain pauhaa saamatta rauhaa.
- Anonyymi
Maassa löytyy edelleen n. 10 % todellisia tolloja. Eli saanevat kokoukseensa tarvittavan määrän osallistujia. Ja jos ei muuten niin tarjoamalla osallistujille palan palanutta makkaraa jota on mukavata maistella huulet tötteröllä ja nauttia samalla Purran hehkeästä kesätanssista.
- Anonyymi
Tarpeeksi palanutta makkaraa kokouspaikan ovelle. Kyllä sillä keinolla saadaan paikalle muutama vähämielinen. Ja jos ei saada tarpeeksi paljon niin ilmainen muoviämpäri mukaan annettavaksi tekee tehtävänsä.
- Anonyymi
Niinpä niin ... luettu on ja ihmetelty ... vaan selvää pässinlihaa on että säästöjen ja supistusten tarpeen tunnustivat kaikki , jopa sosdemit , vaikka itse hallinnoidessaan sotkivat ja sekoittivat pakan järjestäessään "kaikkea kaikille vaikkei varaa oliskaan .." Ikäväksemme kaikkien pussilla käydään saman verran , kiitos virastoissaan istuvien byrokraattien ...
- Anonyymi
Tekeekö PUtkiksen äänestyskoneet paluun puoluekokoukseen ja katoaa satoja äänestysääniä?
- Anonyymi
Tulossa siis kylähullujen kokoontumisajot!
Viihdettä kansalle. Näytetäänkö suorana lähetyksenä Ylen kanavilla?
Pitäisi lähettää, jotta saamme vastinetta verorahoille.- Anonyymi
Pojat ajavat ruuttamopoilla nahkakypärä päässään pillurallia kokouspaikan läheisellä hiekkamontulla tuulipukuisten tyttöjen kirkuessa ihastuksesta. Siinä pelkistettynä persujen vuosikokous.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077276- 522804
- 1882271
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1521625Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191287- 741210
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä261121Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019