Aamun aatteellisuus

Sehän alako taas niinku monesti ennenkin, että herätys tuli ilman kelloa, semmosella suolen herätyskutsuherätyksellä, joka ensin vähän kutittelee ja sitten jo komentaa. Nousin peiton alta niinku Jaakob kivilta ja suuntasin keittiön puolelle, suoraan jääkaapille joka aukes niinku Mooseksen meri, vaivalloisesti mutta majesteettisesti.

Aamupala olj tällä kertaa erityisen rakenneltu. Otin ensinnäki sen puolikkaan Graanatinsedran, jonka ostin torstaina lähimarketin alennuskorista, ja joka oli ehtiny kehittää itselleen pienen mutta hurskaan homekauluksen. Kaavin siitä hyvät pois, laitoin lautaselle. Sitte sipaisin ruisnassikalle (ei mitään ruisleipää, vaan erikoisleikattua, nimetty Nassikka Leivän mukaan) vähän maksapasteijaa, jota olin sekoittanu eilen tillimajoneesin ja mustaherukkahillon kanssa, synty semmonen "paastosärä" jonka maku osuu kielen reunaan ja jää sinne asumaan.

Keitin pienen pannullisen kalmankuumaa nokkoskaakaojuuripaahtokahvia, siihen laitoin loraus kuumennettua piimää, joka anto kahville semmosen maanläheisen jälkikiristyksen. Lopuksi vielä otin sen eilisen "Uutuus-Tattaripiirakan Paahdetulla Raejuustotäytteellä", jonka lämmitin uunissa 160 asteessa seittemän ja puolen minuutin ajan, sen juuri pitää olla lämmin keskeltä mutta reunat vielä sen verran jäykät että voi murtua niinku Paavalin sideharso.

Söin siinä hiljaa, ikkunasta näin oravan, joka katto mua silmiin niinku olis tienny mun synnit. Ei sanonu mitään, vaan meni.

Sittepä tuli kutsu. Vatsan ja hengen yhdistelmäkomento. Lähin vessaan.

Istuin pytylle. Se olj semmonen vanhanmallinen, 2007 vuoden Svedbergsin "Harmonija", joka joskus pitää pientä murinaa, niinku ois hengellisessä pohdinnoissa mukana. No, minä olin.

Siinä istuessa, silmät puoliksi kiinni, mietin taas sitä ylöstempauksellisuutta. Että entä jos just nyt se tempaisu tapahtuisi, niinku ilmassa välähtäis ja enkelit alkais torviaan töräytellä, ja minä istuisin tässä, housut nilkassa, kahvit vielä mahassa puolitiessä.

Kävisköhän siinä niin, että pytty lähtis mukaan? Vai jättäiskö Herra sen tänne niille, jotka jää? Ja jos kaikki Herran omat tempautuu, mitä tapahtuu pytyn sisällölle? Tulisiko se niinku Elian vaunut, liekeissä, vai jäiskö se muistoksi niille epäuskoisille?

Ajatus levis niinku karvasmantelihilloke lautaselle. Tempauksen ajankohta, sisällöllisyys, ryhmäjaot, tulkinnalliset ristiriitasuudet. Siinä istuessa suoli teki työnsä mutta niin teki sielukin.

Lopulta nousin, pyyhin kunnolla (säästöpaperi, mutta moninkerroin käytettävä), ja seisoin hetkeksi hiljaa. Tunsin, että vaikka tempaus ei vielä tullu, niin jotain keveni, ainakin mun sisälläni.

Pesin käet, katoin peiliin ja sanoin: "Jos Herra tulee nyt, oon valmis. Ja tyhjä."

Sitäpä se odotamma ilolla.

Aamupala-aakkosellisesti,
pyttypohdiskeisesti,
ylöstempaustietoisesti,
Herra nro 47,5