Hei, olen asunut Kangasniemellä 6 vuotta

Anonyymi-ap

Hei, olen asunut Kangasniemellä kuusi pitkää vuotta. Toisaalta aika on mennyt nopeasti mutta toisaalta aika on ollut myös pitkää nälkävuoden tapaan. Ja minäpä kerron teille kaikille mistä syystä aika on ollut myös pitkää. Eli sen vuoksi että naapurini on tehnyt elämästäni täyden sanonko minkä. Helvetin siis. En ole varma saako täällä kiroilla. Anteeksi jos ei saa. Ylläpito voi poistaa jos näkee tarpeelliseksi että sisältö on viestissäni enemmistöä loukkaavaa. Enemmistöstressi on nykyisin valitettavan yleinen ilmiö. Naapurini osti minulta Pirkko Mannolan elämänkerran hintaan 50 euroa. Pyysin siitä 60 euroa mutta hän tinki sen 50.euroon ja rahapulassa suostuin. Sitten seuraavana päivänä näin kuinka hän poltti roviolla pihallaan tämän kyseisen teoksen. En voinut luonnollisesti hyväksyä tällaista toimintaa joten menin sanomaan hänelle hänen pihamaalleen että miksi poltit eilen ostamasi vieno Kekkosen elämänkerran nuotiossa, johon hän vastasi näin :"saan tehdä pihallani mitä haluan." En luonnollisesti voinut tätä mitenkään ymmärtää enkä sisäistää miksi kukaan ihminen käyttäytyy tuolla tavalla naapuriaan kohtaan. Itse olen aina pyrkinyt sopuun ja rauhaan kaikissa toimissani mitä teen naapureilleni tai kenelle tahansa ihmiselle tai eläimelle. En koskaan ole kenellekään pahaa sanaa sanonut. Ainakaan tarkoituksella. Siksipä En voi käsittää minkä takia joku toimii näin että ensin ostaa elämänkerran eepoksen ja sen jälkeen heti seuraavana päivänä polttaa sen tuhopolttaa sen pihallaan omalla pihallaan. En mainitse häveliäisyys syistä hänen nimeään koska en halua saattaa häntä vaikeuksiin koska pidän kuitenkin hänestä omalla persoonallisella tavallani mutta en voi sietää moista käytöstä omaa naapuriaan kohtaan mitä hän minulle teki. Ensinnäkin miksi hän halusi ostaa Kallion elämänkerran jos hänen aikomuksensa oli ainoastaan ja vain tuhota se polttamalla se? Miksi kukaan ostaa elämänkerran jos ei ole aikomus lukea se ja sisäistää kirjan sanoma?

3

902

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kai naapuri voi tehdä ostamalleen ja omistamalleen omaisuudelle mitä haluaa, vaikka oudolta tuollainen toiminta kyllä tuntuukin.

    • Anonyymi

      Ihan oikein naapurilta toimittu jos halusi ostaa Kallion elämäkerran, ja möitkin hänelle Vieno Kekkosen elämänkerran Pirkko Mannolan elämänkertana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe