Olen saanut perinnöksi kerrostaloasunnon jonka myyntihinta tällä hetkellä on n. 190000. Nyt olen miettinyt asunnon tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Itse olen kuusissakymmenissä ja lapseton eli ainakaan perillisille ei isommin tarvetta mitään säästellä.
Oma taloudellinen tilanne on sellainen että asuntolainaa ei itselläni ole mutta toisaalta vanha omakotitalo jossa enemmän ja vähemmän remontintarvetta eli rahanmenoa siis niiltä osin tulossa. Perintöveron pystyn maksamaan riippumatta siitä pidänkö asunnon vai myynkö sen.
Olen kallistumassa siihen suuntaan että myisin asunnon lähikuukausien aikana. En ole oikein innostunut asunnon vuokraamisesta, vuokralaisissa omat riskinsä ja siinä tilanteessa pääoma kuitenkin sidottuna asuntoon eikä käytettävissä esim. aiemmin mainitsemiini remonttikuluihin.
Koska en kuitenkaan haluaisi pääomaa makuuttaa olemattoman koron tarjoamalla tilillä niin kiinnostaisi kuulla millaisista lähinnä matalan tai korkeintaan keskitason riskin sijoitusvaihtoehdoista pastan lukijoilla on kokemusta.
Perintöomaisuuden sijoittaminen
Anonyymi-ap
0
76
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17711198
- 545328
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462565- 372256
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131781Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,431675Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311320Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v361265Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61086Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo1121014