SAK:lla ei ole valtaa, vain tapa sekoilla ja käyttää henkistä väkivaltaa

Anonyymi-ap

Suomi on kansanvalta, jota edustaa vaaleilla valittu Eduskunta. Kunnissa ja alueilla on vaaleilla valitut edustuslaitokset. Vaalit ovat yleiset ja yhtäläiset, jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni.

Ammattiliitoilla ei ole valtaa, joten sitä ei voi ottaa niiltä pois, kun sitä ei ole niille koskaan annettukaan. Onko ammattiliitoilla arvovaltaa? Jos on, niin se on heikkenemässä. Se on heikkenemässä liittojen omien valintojen takia.

SAK on romuttanut neuvottelukulttuurin, Kuka kunnioittaa osapuolta, joka ei piittaa säännöistä, vaan kiristää, uhkailee ja vahingoittaa?

Joku voi luulla, että SAK:lla on valtaa, kun se järjestää lakkoja. Lakkojen järjestäminen on ennemmin demokratian nakertamista kuin sen käyttöä. Lakko on sama kuin antautuminen. Ei ehdoitta, mutta antautuminen. Lakkoon ryhtymällä ammattiliitto tunnustaa, ettei se osaa tai kykene neuvottelemaan, ei kykene sopimaan, vaan ryhtyy henkiseen väkivaltaan, kiristämiseen ja vahingoittamiseen. Miksi työntekijä vahingoittaisi omaa palkanmaksajaansa? Paikallisen sopimisen yrityksissä palkkakehitys on ollut parempaa kuin muissa. Sekin osoittaa sopimisen hyvyyden.

Suomessa on liittymisen vapaus. Saa kuulua ammattiliittoon ja saa olla kuulumatta. Lakiteksti jatkuu todeten, että vaikka kuuluisi ammattiliittoon, niin liiton toimenpiteeseen ei ole pakko osallistua. On vapaus. Ei ole pakko osallistua lakkoon.

Lakkoon pakottamista esiintyy. Lakon aikana töihin menijöitä haukutaan, maalitetaan ja eristetään, mikä on rasismia. Ammattiliitoilla on taipumus tällaiseen yhteiskuntaterroriin. Valtaa se ei ole. Se on yhteiskuntaterroria.

Kysymys herää, miksi ammattiliitot eivät ole joutuneet vahingonkorvausvastuuseen aiheuttamistaan miljoonavahingoista yrityksille? Kuukauden satamalakko, mistä ei ollut ammattiliitoille mitään hyötyä, aiheutti valtavat vahingot monille yrityksille. Lisäksi lomautukset ja irtisanomiset vaivaavat ihmisiä. Miksi Teollisuusliitto ja AKT eivät joudu pulittamaan vahingonkorvauksia? Miksi lakkokenraalit eivät joudu tilille täysin vastuuttomista päätöksistään? Valtaa? Ei valtaa, vaan yhteiskuntaterroria.

SAK:lta ei voi ottaa pois valtaa, koska sitä ei ole sille koskaan annettukaan. Näin se on.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä sillä on valta panna lakkoja pystyyn hallitusta vastustaessaan.
      Tätäkin verottaja tukee vevovähennyksin ja työnantaja tilittämällä jäsenmaksut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      34
      2366
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1956
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1601
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1242
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1227
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1056
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1053
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      65
      1039
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      940
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      937
    Aihe