Mietin miksi pidän sinusta

kun katson taiteilijoiden piirroksia ja veistoksia alastomista naisvartaloista en tunne mitään. Varsinkin piirroksissa näkyy selvästi se teknisyys, miten massa kiinnittyy massaan.

Mietin monesti, miten näin kävi. Pystyn hyvin näkemään samoja arvoja ja harrastuksia ja ajattelin, että kun yhtymäkohtia on tarpeeksi, niin sitä jotenkin hullaantuu. Toisaalta, pystyn aivan selvästi muistamaan, kun istuin yhteisen harrastuksen ääressä, kun kuulin oman äänen päässäni ja se sanoi "minä todella rakastan tehdä tätä." Pystyn jopa selvästi muistamaan sen, kun ymmärsin, että asun planeetalla, avaruudessa, mutta tästä en ymmärrä mitään.

Haluaisitko tavata minut? Pystyisitkö auttamaan miestä mäessä? Ehkä et. Tiedät kuitenkin että kaipaan sinua välillä, paljonkin. Mutta tarvitsenko sinua, tai tarvitsetko sinä minua, no jaa...

Jos me joskus ollaan yhdessä, niin minun kuuluu olla sulle alamainen, niinkuin Kristus oli alamainen seurakunnalle, mutta en tiedä mitä tästä sanoa itselleni. Teenkö sitten kaiken sen takia, että se lukee raamatussa, vai sen vuoksi, mitä tunnen sua kohtaan. Ensin jopa ajattelin, että sanon sulle "muista, vain sen takia, koska niin raamatussa sanotaan."

Osaan olla aika joutava, vai mitä? Mua jännittää välillä ajatus siitä, että seisoisitkin mun edessä.

Ehkä sua harmittaa etten ole niin pitkä, tai varmaan moni muukinnasia. Mies on aina naista pidempi. Voin lohduttaa sanomalla, että naiset kai perinteisesti etsii sillä tavalla isiä ja pelastajaansa, jotain pitkäkaapuista Jeesusta, mutta sun kohdallahan niin ei voinut koskaan ollakaan.