Sieluni pimeä yö jatkuu

Anteeksi mutta tuollaiset sanat tuskin
auttavat kroonisesta depressiosta
kärsiviä. Ja esim. minä olen elänyt jo ihan
liian kauan päivän kerrallaan.
En ole ap. minäkään, koska en yleensä puhu näistä asioista kenenkään kanssa. Saati, että aloittaisin keskustelun aiheesta.
- Nainen

Kanadassa ja Sveitsissä krooninen depressio tunnustetaan jo miltei ylipääsemätöntä henkistä tuskaa aiheuttavaksi tilaksi.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Anteeksi mutta tuollaiset sanat tuskin
auttavat kroonisesta depressiosta
kärsiviä. Ja esim. minä olen elänyt jo ihan
liian kauan päivän kerrallaan.
En ole ap. minäkään, koska en yleensä puhu näistä asioista kenenkään kanssa. Saati, että aloittaisin keskustelun aiheesta.
- Nainen

Kanadassa ja Sveitsissä krooninen depressio tunnustetaan jo miltei ylipääsemätöntä henkistä tuskaa aiheuttavaksi tilaksi.

Heh. Mulla on ollut keskivaikean masennuksen vaikea vaihe vuosia diagnoosissa. Jotain tiedän. Mutta pilkon kaikki vaatimukset itseäni kohtaan niin, että välillä hoidan tasan yhden asian vaikka päivässä. Ja sitten olen kohdannut niitä vaikeita tunteita, mitä mun traumat on nostaneet ja itkenyt kuution viikossa kyyneleitä. Ja alkanut suhtautua vähän lempeämmin ja vähemmän vakavasti kaikkeen.

En mä alistu tähän, etten voisi saada itseäni parempaan kuntoon. Joskus menee päiviä, kun en pysty lähtemään kotoa mihinkään. Mutta kestän sen kun kohtaan masennuksen takana olevat tunteet ja kokemuksesta jo tiedän, että kaikki olotilat menee jossain vaiheessa ohi. Itselläni on se tärkein rooli siinä, että pääsen taas jaloilleni. Ei mua kukaan tuu auttamaan. Enkä halua kuolla tai tappaa itseäni, joten jos täällä räydytään niin mulla on velvollisuus pitää itsestäni sen verran huolta, mitä kykenen.

Lisäksi yritän vapautua niistä vääristä uskomuksista ja ohjelmoinnista, mitä on syötetty koko elämän ajan. En anna niiden pimeyden voimien, mitkä hallitsee täällä, hallita mua kokonaan. Ihmisessä on valtavasti voimaa, kun löytää sen totuuden itsestään. Mihinkään tunnetilaan ei kuole.

Moni kärsii siitä, että ovat asettaneet korkeat ulkoiset tavoitteet itselleen. Viettää aikaa vääränlaisessa seurassa, vaikka jopa yksin olisi helpompaa. Ei uskalla tehdä muutoksia elämässä. Pakenee johonkin addiktioon, ennen kuin kohtaa itsensä sellaisena vajavaisena, mitä on. Ei tämä elämä ole mikään suoritus vaan se on just se elämä.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Heh. Mulla on ollut keskivaikean masennuksen vaikea vaihe vuosia diagnoosissa. Jotain tiedän. Mutta pilkon kaikki vaatimukset itseäni kohtaan niin, että välillä hoidan tasan yhden asian vaikka päivässä. Ja sitten olen kohdannut niitä vaikeita tunteita, mitä mun traumat on nostaneet ja itkenyt kuution viikossa kyyneleitä. Ja alkanut suhtautua vähän lempeämmin ja vähemmän vakavasti kaikkeen.

En mä alistu tähän, etten voisi saada itseäni parempaan kuntoon. Joskus menee päiviä, kun en pysty lähtemään kotoa mihinkään. Mutta kestän sen kun kohtaan masennuksen takana olevat tunteet ja kokemuksesta jo tiedän, että kaikki olotilat menee jossain vaiheessa ohi. Itselläni on se tärkein rooli siinä, että pääsen taas jaloilleni. Ei mua kukaan tuu auttamaan. Enkä halua kuolla tai tappaa itseäni, joten jos täällä räydytään niin mulla on velvollisuus pitää itsestäni sen verran huolta, mitä kykenen.

Lisäksi yritän vapautua niistä vääristä uskomuksista ja ohjelmoinnista, mitä on syötetty koko elämän ajan. En anna niiden pimeyden voimien, mitkä hallitsee täällä, hallita mua kokonaan. Ihmisessä on valtavasti voimaa, kun löytää sen totuuden itsestään. Mihinkään tunnetilaan ei kuole.

Moni kärsii siitä, että ovat asettaneet korkeat ulkoiset tavoitteet itselleen. Viettää aikaa vääränlaisessa seurassa, vaikka jopa yksin olisi helpompaa. Ei uskalla tehdä muutoksia elämässä. Pakenee johonkin addiktioon, ennen kuin kohtaa itsensä sellaisena vajavaisena, mitä on. Ei tämä elämä ole mikään suoritus vaan se on just se elämä.

En vietä aikaa juuri minkäänlaisessa seurassa
en myöskään ole asettanut mitään hirveän korkeita tavoitteita itselleni. En vain enää halua olla olemassa. Putosin entistä syvemmälle noin 5 vuotta sitten, ja ei enää ole ollut minkäänlaisen terapian piirissä 15 vuoteen. Asun yksin ja harvaan asutulla alueella. Päihteitä en käytä. Ystäviä minulla ei ole.
- Nainen

Pulizer palkittu Masennuksen atlas on hyvä kirja aiheesta samoin Styronin (?) omakohtainen Pimeän kuva - muistelma hulluudesta.

Anonyymi00006 kirjoitti:

En vietä aikaa juuri minkäänlaisessa seurassa
en myöskään ole asettanut mitään hirveän korkeita tavoitteita itselleni. En vain enää halua olla olemassa. Putosin entistä syvemmälle noin 5 vuotta sitten, ja ei enää ole ollut minkäänlaisen terapian piirissä 15 vuoteen. Asun yksin ja harvaan asutulla alueella. Päihteitä en käytä. Ystäviä minulla ei ole.
- Nainen

Pulizer palkittu Masennuksen atlas on hyvä kirja aiheesta samoin Styronin (?) omakohtainen Pimeän kuva - muistelma hulluudesta.

Tsemppiä paljon sulle! Sitkeimmätkin ihmiset tämä systeemi onnistuu lannistamaan. Olen saanut kuulla kuinka masentuneet on heikkoja ja luovuttajia. Jos olisi elänyt tätä elämääni edes hetken, niin voisi mieli muuttua. Ja sitten sanotaan että haetaan sääliä. Itse en edes halua puhua mistään kenellekään. Tuntuu vaan että mun elämä on saatanallinen juoni tai vitsi. Yksin olen, kun en halua rasittaa muita ja tosiaan kukaan ei pysty ymmärtämään.

Miksi tulet sotkemaa toisten asiallista keskustelua rivoilla jutuillasi?

Miksi tulet sotkemaa toisten asiallista keskustelua rivoilla jutuillasi?

Anonyymi00008 kirjoitti:

Miksi tulet sotkemaa toisten asiallista keskustelua rivoilla jutuillasi?

Mitä rivoa tässä on körttiläinen? Jaksamisia.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Miksi tulet sotkemaa toisten asiallista keskustelua rivoilla jutuillasi?

Et taida tuntea metaforaa. Ei se mitään, google translaattori saattaa auttaa soveltamaan tietoa