"Suomen entinen pääministeri Sanna Marin vastaanotti tänään harvinaisen tunnustuksen Ruotsin Helsingin-suurlähetystössä.
Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa myönsi ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson luovutti Pohjantähden ritarikunnan kunniamerkin Marinille ponnisteluistaan Ruotsin Nato-jäsenyyden eteen.
Marin oli pukeutunut mustiin kunniamerkin luovutusseremoniassa. Hänellä oli yllään koko musta asu. Lisäksi Marinilla oli musta bleiseri, jossa oli kullattuja yksityiskohtia.
Vyötäröllään Marinilla oli hänen yllään aiemminkin nähty Marciano-merkin kultasolkinen vyö. Marciano on osa Guess-brändiä.
Myös Suomen entinen ulkoministeri Pekka Haavisto sai ritarikunnan komentajan arvon tilaisuudessa."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/7bd71515-2802-4367-8ca5-f183778c14b6#gallery
"Entinen perussuomalaisten europarlamentaarikko ja kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, 65, tuomittiin törkeästä veropetoksesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Keski-Suomen käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisunsa istunnon päätteeksi tiistaina kello 12. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Tapauksessa on kyse Euroopan parlamentista saatujen tulojen verotuksesta verovuosina 2020 ja 2021. Hakkarainen toimi tuolloin perussuomalaisten europarlamentaarikkona.
Oikeus katsoi Hakkaraisen toimineen syytteenmukaisesti.
Hakkarainen ei korjannut ja täyttänyt esitäytettyjä veroilmoituksia, ja yritti siten välttää maksamasta 39 113,50 euroa veroja. Oikeuden mukaan teossa oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.
Oikeus huomioi tuomionannossa ankaroittavana seikkana Hakkaraisen poliittisen yhteiskunnallisen aseman. Lieventävänä haarana oikeus huomioi sen, että Hakkarainen maksoi verot jälkikäteen.
Tuomionannon jälkeen Hakkarainen kertoi median edustajille tyytyvänsä tuomioon, eikä aio valittaa siitä."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011258988.html
Tasan eivät mene nallekarkit? Oikeuslaitos ei näytä arvostaneen PS:n nykyistä Viitasaaren kunnanvaltuutettua ihan samaan tapaan omista "ponnistuksistaan" kuin Ruotsi edellisen hallituksemme pää- sekä ulkoministeriä?
Päivän poliittiset: Ruotsi palkitsi Marinin ja Haaviston kunniamerkein. Sahuri sai 8 kk ehdollista.
41
276
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai vihervasemmisto palkitsee vihervasemmistoa .
- Anonyymi
Ai ovatko kunniamerkit myöntänyt Ruotsin kuningas sekä kunniamerkit luovuttanut moderaattipääministeri vihervasemmistoa?
Persu ei selvästikään lue muuta kuin persu-Pravda Suomen Uutisia sekä MV-lehteä. Niissähän ei tällaisia asioita todellakaan uutisoida?
- Anonyymi
Pienemmälle huomiolle jäi Haaviston palkitseminen kun lady bossia kuvattiin ja kehuttiin pukeutumisesta.
Kalliista vyöstä ja mustista plyymeistä.
Missä oli Sauli Niinistön huomion osiutukset kun johdatti meidät Natoon.- Anonyymi
Ai pitäisikö Ruotsin palkita Niinistö siitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai pitäisikö Ruotsin palkita Niinistö siitä?
Miksi ei kun johdatti myös Ruotsin Natoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei kun johdatti myös Ruotsin Natoon.
No ei Ruotsista ole ainakaan annettu ymmärtää asiaa näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei Ruotsista ole ainakaan annettu ymmärtää asiaa näin.
Ruotsalaiset eivät ylpeydeltään myönnä totuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei kun johdatti myös Ruotsin Natoon.
2025-05-27 14:24:54
Ruotsi kiinnostui Suomesta – taustalla Nato-hakemus ja pääministeri Sanna Marin.
"Selkeä Sanna Marin -ilmiö”
https://magma.fi/ruotsi-kiinnostui-suomesta-taustalla-nato-hakemus-ja-paaministeri-sanna-marin/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei kun johdatti myös Ruotsin Natoon.
Sauli Niinistö teki kovan työn Natoon liittämiseksi.
Turkin Ergoan pyysi hänet vierailulle ja Niinistö otettiin valtiollisen menoin vastaan.
Kun Suomen lippu vedettiin NATOn päämajassa salkoon siellä oli ansaitusti Sauli Niinistö paikalla, ei Sanna Marin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sauli Niinistö teki kovan työn Natoon liittämiseksi.
Turkin Ergoan pyysi hänet vierailulle ja Niinistö otettiin valtiollisen menoin vastaan.
Kun Suomen lippu vedettiin NATOn päämajassa salkoon siellä oli ansaitusti Sauli Niinistö paikalla, ei Sanna Marin.Niin, kun pääministerin vastuualueeseen eivät kuulu EU-alueen ulkopuoliset, ulkopoliittiset tehtävät. Turkki ei ole EU-maa. Paikalla olivat kuitenkin Marinin hallituksen ulko- sekä puolustusministeri. Nato-jäsenyys vahvistettiin pari päivää kevään 2023 vaalien jälkeen (2.4.2023).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2025-05-27 14:24:54
Ruotsi kiinnostui Suomesta – taustalla Nato-hakemus ja pääministeri Sanna Marin.
"Selkeä Sanna Marin -ilmiö”
https://magma.fi/ruotsi-kiinnostui-suomesta-taustalla-nato-hakemus-ja-paaministeri-sanna-marin/Yhteisillä verorahoilla toimiva Yle teki Marin ilmiön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteisillä verorahoilla toimiva Yle teki Marin ilmiön.
Kyllä Marin sai ja teki ilmiön . Kaikki positii
Vista Toisin kuin joku Purra joka on hapan naama ilkeä käy heikoimpienkimppuun. Ja kokee siitä nautintoa.
- Anonyymi
"Tuomionannon jälkeen Hakkarainen kertoi median edustajille tyytyvänsä tuomioon, eikä aio valittaa siitä"
Ai jaa. Ja kuinka esim Alibi-lehteen oli laitettu hastattelu, jossa Hakkarainen selosti syyttömyyttään ja oli aivan äimän käkenä, kun hän kertomansa mukaan ei ymmärtänyt, mitä väärää hän oli tehnyt, kun oli maksanut veronsa?
No, siitähän onkin tuossa jutussa maininta, että se katsttiin lieventäväksi asianhaaraksi, että oli sentään edes jälkikäteen maksanut veronsa. Itsekin varmaan olisin maksanut, jos olisin jäänyt kiinni maksamattomista veroista.
Kyllähän Hakkarainenkin persutyyliin osaa asiat selitellä itselleen parhain päin, mutta niinpä vaan tyytyy tuomioonsa.- Anonyymi
Ketä hel....i kiinnostaa Hakkaraisen tempaukset.
Ei varmaan muita kun typeriä Keskisuomalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä hel....i kiinnostaa Hakkaraisen tempaukset.
Ei varmaan muita kun typeriä Keskisuomalaisia.Hakkarainenhan on PS:n valtuutettu Viitasaarella vaikka ei puolueen jäsen enää olekaan. Seinät entistä leveämmällä ja katto vieläkin korkeammalla persut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä hel....i kiinnostaa Hakkaraisen tempaukset.
Ei varmaan muita kun typeriä Keskisuomalaisia.Verottajaa näytti kiinnostavan perussuomalaisen tempaukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verottajaa näytti kiinnostavan perussuomalaisen tempaukset.
Ja poliisia. Syyttäjillekin riittää töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä hel....i kiinnostaa Hakkaraisen tempaukset.
Ei varmaan muita kun typeriä Keskisuomalaisia.PS:n salaliitto-osasto eppäilee että Hakkurin veroasiat on HAXOROITU
- Anonyymi
Pölhöyksistään jo aikaisemminkin tuomittu persu yritti kiertää verojen maksunkin.
Haittaa ja häpeää!- Anonyymi
Yrittäjäpersujen rehtiyttä .... vaalien Hakkaraisen hommat .... verojen kierto ja pienituloisten suomalaisten halveksiminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjäpersujen rehtiyttä .... vaalien Hakkaraisen hommat .... verojen kierto ja pienituloisten suomalaisten halveksiminen.
Persu ja rehtiys.....
"Kansanedustaja Tomi Immonen (ps) oli eduskunnan joulutauon aikana lomalla Thaimaassa ja matkusti veronmaksajien piikkiin mennen tullen junalla Jyväskylän ja Helsingin välillä.
Immosen loma nousi uutiseksi, kun humalaista ja huonosti käyttäytynyttä kansanedustajaa ei päästetty Bangkokin-koneeseen."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011253245.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjäpersujen rehtiyttä .... vaalien Hakkaraisen hommat .... verojen kierto ja pienituloisten suomalaisten halveksiminen.
Persuilla noita "veroveikkoja" riittää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuilla noita "veroveikkoja" riittää..
Kaikki yhtä venäjämielisiä kuin itse aito ja alkuperäinen vero-Veikko?
https://www.facebook.com/veikko2019/videos/oma-näkemykseni-miksi-perussuomalaiset-romahtivat-ja-miksi-suomi-muuttui-punaise/1229798658650894/?rdid=uNj4h0WNjRmn20LC
- Anonyymi
Onhan se positiivista osalle porukkaa - suomalaiset eivät olekaan ainoita tyhmiä ja yksinkertaisia sievistelijöitä, jotka ovat ihastuneet turhakkeiden turhiin palkitsemisiin.
- Anonyymi
Kommentissasi on havaittavissa jonkinasteista mielenpahoittamista.....
- Anonyymi
ketkäs sen suomen korkeimman kunniamerkin saikaan 🤣🤣🤣
noilla kunniamerkeillä on sama arvo kun roope sedän onnen lantilla aku ankan tilaajille 🤔- Anonyymi
Tällaisen viestinkö persut haluavat lähettää Tukholmaan?
- Anonyymi
Kullekin ansion mukaan. Sannalle mitali kuninkaalta ja Hakkaraiselle tuomio yhyeiskunnalta.
Näitten puolue ei varmasti ole yllätys? - Anonyymi
No, mitä niitä mitaleita tarvitaan. Minullakin on yksi mitali liitolta. Siellä se laatikossa säilyy.
- Anonyymi
Eli et ole kuitenkaan hennonut sitä poiskaan heittää. Onhan se mukavaa, kun jostakin on sentään tullut arvostusta ja kuinka ollakaan ammattiliitolta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli et ole kuitenkaan hennonut sitä poiskaan heittää. Onhan se mukavaa, kun jostakin on sentään tullut arvostusta ja kuinka ollakaan ammattiliitolta?
Joo, näin on.
- Anonyymi
Palkitsemiset ansoitten mukaan.
- Anonyymi
Mene töihin juuttaan pökiö!
- Anonyymi
"Jokaiselle ansionsa mukaan."
"Jedem das Seine."
- Anonyymi
Sahuri halusi jäädä historiankirjoihin roistona. Se myös toteutui.
- Anonyymi
Joku persu taisi joskus lohkaista, että sitä saa mitä tilaa.... taisi olla oikeassa!
- Anonyymi
Päivän tärkein kommentti lienee se että keskustavaikuttajien salaisissa klubitiloissa on kuvattu pornoa joissa keskustavaikuttajat esiintyvät naamioituneina. Keskusta on vajonnut moraalisesti tosi alas. Seuraavissa vaaleissa äänestäjillä on mietittävänä haluavatko äänestää pornotähtiä vai meneekö ääni muualle.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6065297c-c726-429e-a25d-2bc6bcd68735?_gl=1*vrvgz6*_ga*NTI1MDExMjA2LjE3NDE2OTcwMTk.*_ga_3L539PMN3X*czE3NDgzNzA4MTgkbzMzMiRnMSR0MTc0ODM3MDgyNyRqNjAkbDAkaDA.- Anonyymi
Persuillehan tämä lienee asia, josta haetaan pelastusrengasta omalle romahdukselle?
- Anonyymi
Mutta Purralle perussuomalaisten puolue antaa kohta rinnuksiin kaljapullon korkin viinipunaisten lehtien ympäröimänä ansiokkaasta toiminnasta Suomen talouden alas ajamisesta.
- Anonyymi
Caruna-Haavisto sai kunniamerkin.
- Anonyymi
Caruna-kauppa oli kokkareiden junailema. Haavisto lensi lankaan.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2127480- 582933
- 1922343
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101753Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1651712Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201396- 751251
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271155Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029