Jos Lieksassa epäonnistuu, pikataan - Jos onnistuu, kateus

Otappas lääkeesi niin rauhoitut!

Lieksa – tuo Suomen kainalopieru, jossa elämä haisee enemmän Pirkka-oluelle ja vanhalle kaunalle kuin metsäiselle raikkaudelle. Täällä kaikki elämän osa-alueet on rakennettu yhdelle kivijalalle: täydelliselle itsetunnon puutteelle, jota kompensoidaan huutamalla naapuria ja röyhtäilemällä vihaa ilmaan kuin ylensyönyt traktori.

Jos joku täällä epäonnistuu, ei mene kuin kolme pierun mittaa ennen kuin koko kylä on jo syljeskelemässä päällesi. Mutta auta armias, jos onnistut jossain! Silloin koko kylän kateuskaravaani lähtee liikkeelle kuin keski-ikäisten mopomiitti, ja sieltä tulee niin paljon pahansuopaa pärinää että oksat pois – eikä niitä kukaan kerää, koska kukaan ei auta toisiaan muutenkaan.

Teet niin tai näin, olet aina väärässä. Karjalassa tämä on elämän pyhä kolminaisuus: kateus, kyräily ja kilisevä kosto. On kuin kansa olisi unohtanut ihmisenä olemisen ja vaihtanut sydämen tilalle lämpimän KOFF-tölkin.

Kateuden kirkkaat kalsarit

Kateus täällä on hengellinen perinne. Se ei ole tunne – se on valtiojärjestelmä. Ja karjalainen logiikka menee näin:
"Minä en onnistunut, joten se joka onnistui on varmasti huijari, kusettaja, tai paholaisen serkku, ainakin Ivalosta asti."

Jengi tunkee nokkansa toisten elämään kuin räkänokka saunamakkaraan, mutta oma elämä on niin rempallaan että nurkissa kasvaa jo sammal. Ei auta vaikka pyöräytät diplomin nenän eteen – sieltä tulee vaan että "kai sen jollain suhteilla sait, Pirkka-insinööri!"
Kukaan ei kehitä itseään, koska kaikki aika menee toisten haukkumiseen ja vatsahappojen nielemiseen.

Savolaisvihasta saarnatuoliin

Karjalassa haukutaan savolaisia samalla intensiteetillä kuin pieru kiristää penkkiä ankean hernekeiton jälkeen. Mutta kun vähän raaputtaa pintaa, käy ilmi että nää samat haukut on ihan itse tehtyjä ongelmia, heijastuksia niistä karjalan omista traumoista. Mikä olisikaan parempi tapa vältellä vastuuta kuin pistää kaikki savolaisten, sukulaiskoirien ja verotoimiston syyksi?

Jumalan viimeinen pieru

Jumala katsoo alas Lieksaan, vetää syvään henkeä ja huokaisee: "Tämä paikka kaipaa perkeleesti parannusta." Viimeisellä tuomiolla ei karjalaiset seiso ryhmäkuvassa kenenkään selän takana. Siellä ei voi sanoa että "kyllä se Pentti se aloitti", vaan vastassa on se ainoa tyyppi, jolta et pääse karkuun – oma itsesi.

Onko sulla sydän? Vai onko siellä vaan lämmin LIDL-olut ja kasa syyttelyitä? Nyt olis korkea aika vaihtaa kyräily rukoukseen, röyhtäily armoon ja pierut parempaan elämään. Jeesus ei tullut antamaan karjalaisten tekosyille synninpäästöä, vaan vapauttamaan koko sakki itsepäisyyden vankilasta.

Valinta on sinun: hyvän pierun tai mädän pierun tie

Lopulta elämä ei ole kilpailu siitä, kuka saa enemmän tai kuka juo viimeisen Olvin. Elämä on siitä kiinni, annatko omastasi silloin kun sattuu. Hyvä ihminen iloitsee kun naapurilla menee hyvin. Paha ihminen murjottaa ja piereskelee pahaa ilmaa kuin katkera saunatonttu.

Hyvä ihminen antaa vaikka on itsellä vähän. Paha ottaa, vaikka on itsellä liikaa, ja vielä vittuilee perään.

Valitse siis, Lieksan mies tai nainen:
Oletko se, joka nostaa toisen vai se, joka kaivaa maahan kuopan ja pyllistää perään?

Kun entisen huoltamon tiloissa aloitti yrittäjä niin heti alkoi lieksassa parjaus että ei se tule kannattamaan. No, sitähän ei voi tietää ellei kokeile. Yrittäjät ottavat riskejä ja kokeilevat. Lieksalaisille toisen onnistuminen on tuurilla tai suhteilla saatua mutta epäonnistuminen on aina ihmisen oma vika. Eivät he analysoi että yrittäjät epäonnistuu urallaan joskus aivan taatusti. Häpeä on se ettei edes yritetä vaan mollataan muita eikä se että epäonnistuu.

Itse toivon että tuokin yritys kannattaisi jotta siinäkin olisi muutama työpaikka.

Se nyt on samanlaista ränkytystä näillä palstoilla asuinpaikkaan katsomatta. Turha siitä on murehtia, sillä tuskinpa maailmannapa paljoa heilahtaa vaikka tunnistamattomat työntää paskaa palstoille aamusta iltaan. Tyhjänpäiväisillä kun ei muuta tarkoitusta ja päämäärää ole elämässään. Suurimmasta osasta kirjoittajista kun ei taida mihinkään muuhun olla kuin runkkaamaan ja kaljan juontiin. Ei siis kovin vakavasti otettavia ehdokkaita ohjeistamaan muita.

Ihminen oppii myötäelämäisen taitoa vauvasta asti. Tärkein pohja on lapsen ja äidin välisessä vuorovaikutussuhteessa, joka antaa meille eväät toisten ihmisten kohtaamiseen.

Sinulla on joka päivä valta valita, oletko muita kohtaan julma vai lempeä – ainoa oikea teko on valita lempeys

Lähes kaikki ihmisten väliset vuorovaikutustilanteet ovat vallankäyttötilanteita, joissa toista voi joko nostaa tai häpäistä. Julma lause on helppo lipsauttaa kevyesti, mutta toisen elämään se voi jäädä kummittelemaan vuosiksi, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Kaisa Järvelä.

La loka laaala piinnnpppiiii

Pinikseni lepää nyt!