Tutkittua tietoa metsästys vastaisuuden taustoista.

Anonyymi-ap

Kun tätä metsästys palstaa jatkuvasti moderoinninkin myötämielisyydellä terrorisoi tämä yksi ilmeisen huonosti elämässään pärjäävä metsästyksen vastustaja onkin syytä tuoda tutkimustietoa hänen ideologisesta taustastaan.

Jos lähdetään heti prosenttiluvuista, niin metsästykseen melko tai erittäin kielteisesti suhtautuu 13,7% väestöstä. Ketäänhän ei yllätä, että tämä prosenttiluku korreloi aina lähes yksyhteen vihreiden ja vasemmiston kannatuslukujen kanssa.
No, vastaavasti myönteisesti tai erittäin myönteisesti metsästykseen suhtautuu sitten karkeasti arvioiden päälle 86% kansasta.

Millainen sitten on henkilö joka suhtautuu kielteisesti metsästykseen? No, palstan metsästyksen vastustajahan on antanut asiasta jo osaltaan vuosia täällä osviittaa eli hänen kohdallaan voidaan puhua erittäin pahoista mielenterveysongelmista kärsivä ja yksinäinen, mutta tutkimus antaa tähän myös lisää osviittaa.

Metsästykseen kielteisesti suhtautuvat ovat etupäässä naisia, nuoria, kerrostalossa asuvia ja ihmisiä joilla on vähän tietoa metsästyksestä.
Erityisesti koulusta ja työpaikoilta sekä sanomalehdistä saatu informaatio todetaan heikentävän tukea metsästystä kohtaan, kun taas sukulaisilta ja tuttavilta, metsästysalan lehdistä ja radiosta saatu informaatio taas vaikuttaa positiivisempaan suuntaan metsästystä kohtaan.

Edeltähän voidaan siis mainiosti nähdä syyt palstan metsästyksen vastustajan jatkuvalle trollaamis tarpeelle. Hänhän aidosti riemastuu metsästysrikos uutisista joista voidaan tietenkin päätellä, että hän kannattaa rikollisuutta sillä metsästäjäthän ei sellaista kannata. Rikolliset eivät myöskään saa aselupia, mutta metsästäjillä lupia on.
Toisekseen tutkimus osoittaa hienosti median luoman kielteisen vaikutuksen suhtautumiseen metsästykseen, sillä media uutisoi vain negatiiviset mutta ei koskaan positiivisia asioita metsäsyksestä.
Palstatrolli ei näinollen tunne myöskään yhtään metsästäjää eikä hänellä ole niitä suvussakaan joka jälleen kertoo tutkimuksen faktojen puolesta. Kun et tunne etkä tiedä asiaa alat käytännössä pelkäämään sitä ja vastareaktio on vastustus. Metsästyksen vastustaja siis pelkää asiaa jota hän ei tunne ja siksi reagoi voimakkaasti.

Miten sitten saada kielteisesti suhtautuville aitoa faktaa metsästyksestä kielteisten lehtijuttujen sijaan? Vastaukseni olisi tietopaketteja asiasta kouluihin. Mahdollisesti valinnaisaine riistatalouteen joka voisi sisältää yleishyödyllistä taitoa ohessa muunmuassa lihan käsittelyä, ruoanlaittoa, luonnonhoitotöitä ja tutustumista metsästäjiin.
Myös median suhtautuminen asiaan pitäisi muuttua, mutta se on hankalampi rasti, koska toimittajakunnassa itsessään on monissa medioissa luonnosta vieraantuneita metsästys vastaisia vihreitä tai vasemmistoa äänestäviä tahoja joilta ei taatusti positiivista julkaisua tule, mutta koska fakta on se tieto mikä median on kansalle tuotava pitäisi siis tasapuolisuuden nimissä tuoda metsästyksestä myös positiivista kantaa julki, vaikka se kuinka sotisi toimittajan ideologiaa vastaan, mutta me kun emme elä vielä diktatuurissa niin uutisointikin pitää olla monipuolista ja luotettavaa.

Pohdintaa herättää myös se minkä osuuden tuosta 13,7% kielteisestä porukasta ylipäätään voisi saada suhtautumaan myönteisemmin metsästykseen. Fakta on myös se, että ideologinen vastaisuus on vihreissä ja vasemmistossa kovinta ja tämä porukka on myös sitä joihin ei puhe tehoa eli he ovat metsästystä vastaan tuot heille sitten millaista puhetta tahansa metsästyksestä esiin. Toisinsanoen tuo prosenttiluku on mielestäni muuttumaton jolle ei voi tehdä mitään. Tärkeämpää on siis pitää huoli siitä suuresta ryhmästä 86% kansasta, että heillä pitää mieli positiivisena metsästyksestä jatkossakin. Se siis vaatii yhä aktiivisempaa some vaikuttamista ja media vaikuttamista metsästäjiltä sekä mukaan ottamista metsästykseen siitä kiinnostavia henkilöitä.

Palstan metsästystä vastustava trolli kuuluu tuohon 13,7 prosentin porukkaan minkä mieltä ei muuteta ja sehän näkyy hänen parikymmen vuotisesta päivittäisestä metsästyksen vastustus kampanjastaan mitä käy metsästys palstalla eikä hän pysy omalla vastustajat palstallaan, koska se ei tue hänen metsästys vastaista trollaamistaan.
Kuten hänen kommenteistaankin on nähty hän puhuu mielellään homoeroottisia fantasioitaan eli projisoi omia mieltymyksiään ulkopuolisiin. Hänen kanssaan ei myöskään tarvi keskustella metsästyksestä, koska metsästyksen ideologinen vastustaja on yhtäkuin terroristi. Heidän kanssaan ei neuvotella, koska se on turhaa ajan tuhlausta. Ainoa mitä hänen kanssaan voi tehdä on laskeutua hänen tasolleen ja antaa vastapalloon joka tekee hänestä entistä typerämmän jonka lapsen tasoisella ajatusmaailmallaan on muutenkin itsestään antanut.
Tämä sama lapsenomaisuus näkyy kohta, kun hän trollaa tätäkin avausta alatyylisesti ja selkeästi vajaaälyisellä kommentoinnillaan.

187

1784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja linkki tuohon tutkimukseen löytyy???

      (Tiedetään jo, eihän sitä ole)

      • Anonyymi

        Taloustutkimuksesta se löytyy, mutta sehän on nähty että te metsästyksen vastustajat ette linkeillä mitään tee, koska mikään puhe ei käännä ideologisen vastustajan päätä. Ainoa vain, että sinulta ei koskaan mitään tutkittua faktaa metsästys vastaisuudellesi löydy. 🤭
        Kuten nähtiin aloitit lapsentasoisen öyhötyksesi heti. 😂

      • Anonyymi

        Ja tässä mainio esimerkki vastaus ideologiselta metsästyksen vastustajalta joka loistaa täällä muutenkin äidinkielen "osaamisellaan" muun "älykkyytensä" kanssa. 😂
        Herra metsästyksen vastustaja sitten esitelkööt tutkimuksen tehneelle taholle ja ihan meille muillekin mikä avauksessani on harhaa ja " mielen terveys ongelmaista"? 🤭
        Ja baitövei voit vastata edelleenkin myös sadat kerrat sinulle esittämiin kysymyksiini minkä takia tänne on perustettu metsästyksen vastustajat palsta ja mikä on tarkoituksesi metsästys palstan joka päiväisessä trollaamisessasi?

      • Anonyymi

        Älähtely, perustelemattomuus ja agressiivinen käytös faktoja kohtaan kertoo kyllä herra metsästyksen vastustajasta juuri sitä mitä projisoit kanssa ihmisiin. 😂
        Annoin sinulle vapaan sanan kumota tutkimuksellisesti avauksessani esitetyt tutkitut väitteet, mutta ei, keskityt vain henkilöhyökkäämään, kun palstatrolli öyhötyksiäsi vastaan hyökätään.
        Mitä mielenterveysongelmiin tulee, niin eiköhän jokainen tätä palstaa lukenut ole tehnyt jo johtopäätöksen herran mielenterveydestä, kun on lukenut parinkymmenen vuoden ajan kylvämiäsi alatyylisiä öyhötyksiä metsästäjiä kohtaa täältä lähes päivittäin.
        Asiaa valaisee myös se, että kannatat metsästysrikollisuutta, koska se on ainoa kerta kun se saa sinut innostumaan palstalla metsästäjiä vastaan öyhöttämisessä mikä kuvastaa mainiosti vihervasemmistolaista ideologiaasi missä rikoksia ylistetään.
        Niin, mitäs varten täällä onkaan metsästyksen vastustajat palsta herra metsästyksen vastustaja? 😂

      • Anonyymi

        😂 Mutta tuossahan juuri näytettiin toteen taloustutkimuksen todentava fakta. 😂
        Kommenttisi tuo jälleen mainiosti esille sen, jos tutkimus ei tue ideologista metsästys vastaisuutta se ei ole mielestäsi tutkimus.
        Annan sinulle edelleen mahdollisuuden tutkittuun tietoon vedoten poissulkea avauksessa esitetyt asiat? Yritä nyt trolli edes joskus perustella asioita muutoin kuin henkilöhyökkäämällä. Eikä tuo sinun useassa persoonassasi esiintyminen ja massaöyhötyksesi edelleenkään muuta totuutta. 🤭

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustajalla on tunnetusti jatkuva tarve tuoda homoeroottisia fantasioitaan esille, joten kysyä sopii mitä se kertoo sinusta itsestäsi? 🤭
        Ja edelleen herra metsästyksen vastustajalla on mahdollisuus tutkittuun tietoon vedoten kumota avauksessa olevat väitteet mikäli sinulla sellaista on? Kumma kun et tuo niitä esille, vaikka vinkumisesi asiasta on jatkuvaa ja samalla surkuhupaisaa. 😂

      • Anonyymi

        Edelleen herra metsästyksen vastustaja kummallahan se mieli reistaileekaan? Sinulla joka päivätyönään käyttää kaiken aikansa metsästys palstalla trollaamiseen joka ei edes kuulu sinulle vai minulla jolle metsästys on harrastukseni ja olen sille kuuluvalla palstalla ja tuon faktaa aiheesta esille mitä herra metsästyksen vastustaja ei pysty edes kumoamaan, vaan turvaudut jatkuvasti oman mielesi projisointiin ja henkilöhyökkäyksiin mikä näkyy myös poistettuina viesteinä keskustelussa? xD
        Siitä mainiosti myös näkyy, että metsästyksen vastustajille ei niin järkeä kuin asiallista kanssa keskustelutaitoakaan ole suotu. Mutta minkäs teet, kun älyllisesti olet jäänyt lapsen asteelle. xD

      • Anonyymi

        Onko herra metsästyksen vastustajalla siis pyöreät juhlapäivät metsästys palstan trollaamisessa? xD

      • Anonyymi

        Meknaako herra metsästyksen vastustaja, että massatrollaaminen parantaa sinun asemaasi? 😂 Suurin osa asiattomuuksistasi menee muutenkin suoraan poistoon joka kertoo kyvystäsi käydä keskustelua missä häviät oman metsästys vastaisen trollaamisesi. Tuota samaa massatrollaamistasihan sinä käytit viikko sittenkin, kun trollasit palstalle homoeroottisen oman mielesi haaveilun joka heti poistettiin, mutta spämmäsit saman välittömästi uudelleen vaikka se todettiin asiattomaksi. Täs siis sinun anti tällä palstalla. 😂🤭

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja tarttui heti syöttiin, kun sellaisen jätti. 😂
        Löydätkö lisää täkyjä joita jätin samaan yhteyteen, kun tiesin tasan tarkkaan mitä vastaat herra äidinkielentaidoton trolli joka uhriutuu, kun olen antanut palautetta sivistymättömyyttä tihkuvasta lapsen tasoisesta äidinkielestäsi. 😂🤭
        Niin, mitäs varten tänne onkaan perustettu metsästyksen vastustajat? 😂

      • Anonyymi

        Ja tässä mainio osoitus herra metsästyksen vastustajan äidinkielen tasosta. 😂
        Projisointisi jälleen todistaa oman täydellisen ymmärtämättömyytesi asia kokonaisuuksista.
        Kuten sekin, että et tajua kumpiko palsta on sinua varten metsästys vai metsästyksen vastustajat. 😂🤭

    • Anonyymi

      Sama höyrypää joka on toistakymmentä vuotta suoltanut mm. persujen vastaista spämmiä palstoille. Aamusta iltaan ja joka ikinen päivä. Yksi varteenotettava teoria on että on itse ylläpidossa, koska myös moderointi tukee tuon sekoilua.

      • Anonyymi

        Kyllä. Metsästyksen vastustaja on myös moderoinnin ylläpitäjä joka antaa jatkuvasti tilaa metsästyksen vastustajan alatyyliselle täysin asiattomalle trollaamiselle.

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja lukekoot omia kommenttejaan tähän avaukseen ja voit kysyä peilikuvaltasi kuka uhriutuu? 😂😂

      • Anonyymi

        Ja siinä kaikki anti mitä herra metsästyksen vastustaja pystyy antamaan tähän keskusteluun ja kyllä myös ne prosenttiluvutkin ovat tutkittua faktaa ja todennettavissa. xD

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu kuuluisi sinne metsästyksen vastustajat palstalle, menkää sinne vänkäämään aiheesta.

      • Anonyymi

        Minkäs takia tätä samaa kommenttia ei lue metsästyksen vastustajan metsästys palstalle tekemissä jatkuvissa trolleissa herra metsästyksen vastustaja? xD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkäs takia tätä samaa kommenttia ei lue metsästyksen vastustajan metsästys palstalle tekemissä jatkuvissa trolleissa herra metsästyksen vastustaja? xD

        Hän tahtoo valistaa lukijoita laajemmin sen suhteen, ketä ei tule äänestää seuraavissa vaaleissa vaikkakin jo toisaalla ilmoitti olevansa mukana seuraavallakin kierroksella.

    • Anonyymi

      Tämä aloitus on aivan mahtava ,kirjoittajan tietopohja on häkelyttävän hyvä ,ja ennenkaikea näkemys trollaajasta ,liekkö tuntee henkilökohtaisesti ,koska kertoo sanatarkasti minkälaisesta henkilöstä on kysymys ,kiitos asian tuntevasta kirjoituksesta.

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja jonka lähes kaikki vastaukset ylläpito on täältä poistanut muutti sitten jälleen persoonaansa. Luuletko todella, että alkeellinen äidinkielen tasosi jäisi joltain huomaamatta, vaikka persooniasi muutat jatkuvasti? 😂 Mitä se kertoo sinusta muuta kuin sen, että olet epävakaa henkilö etkä kykene edes oman vastustaja mielipiteesi ylläpitämiseen, vaan henkinen mielialasi pyörii kuin tuulimylly. 🤭
        Edelleen odotan sinulta tutkimuksellista tietoa millä kumoat taloustutkimuksen tiedot kerran väitit avausta valheelliseksi, joten anna tulla? 😂

        Aivan mahtavaa tuo sinun palaute metsästyksen vastustajalle ,tuohon ei muut pysty .

      • Anonyymi

        No, auttaako herra metsästyksen vastustajan pahaan oloon tuo massatrollaaminen ja oman älykkyystasosi aina vain koomisempi julkituominen? 😂🤭

      • Anonyymi

        Etköhän sinä herra metsästyksen vastustaja ihan itse tuo omaa typeryyttäsi näissä kommenteissasi esille. 😂

      • Anonyymi

        Mukava huomata, että herra metsästyksen vastustaja alkaa jo itsekin myöntämään 20 vuotisen trollaus historiansa palatalla.😂 Mihinkäs se sinun rekisteröity susinikkisi taas on jäänyt, kun anonyyminä trollaat metsästyspalstaa? 🤭

      • Anonyymi

        Sehän ei yllätä herra metsästyksen vastustaja, että et ymmärrä mitä palsta tarkoittaa kuten et ymmärrä sitäkään eroa mikä on metsästys ja metsästyksen vastustajat palstoilla. 😂
        Meinaako herra metsästyksen vastustaja, että massatrollaaminen ajaisi millään tavalla trolliasemaasi palstalla yhtään paremmaksi saati että tekisi sinusta edes fiksumpaa? Sivistynyt ihminen osaa tiivistää sanomisensa muutamaan lauseeseen ja yhteen asiakokonaisuuteen. 😂

      • Anonyymi

        Mikäs estää herra metsästyksen vastustajaa myös sivistymästä? 😂 Jätät aatteellisen öyhötyksen ja ideologian ja rupeat käyttäytymään fiksummin ei se sen vaikeampaa ole. 🤭

      • Anonyymi

        Jaaha, metsästyksen vastustajan useat persoonat tulivat taas esiin itsensä kanssa keskustelun kera. 😂 Kuuletko usein ääniä päässäsi jotka kutsuvat sinua nimeltä? 🤭

      • Anonyymi

        Minkäs takia täällä on metsästyksen vastustajat palsta ja mitä teet metsästys palstalla herra metsästyksen vastustaja? 😂🤭

      • Anonyymi

        Äidinkielen opettelusi vaatii edelleen paljon tekemistä herra metsästyksen vastustaja. 😂

      • Anonyymi

        Olen sinulle sadat kerrat sanonut, että en keskustele metsästyksen vastustajien kanssa metsästyksestä, koska se on turhaa eikä johda yhtään mihinkään ideologian saastuttamassa päässäsi.
        Muut kysymyksesi voit esittää niille leikkikoululaisille kavereillesi jotka ovat samalla tasolla "älykkyytesi" kanssa. 😂

      • Anonyymi

        Sinähän se kannatat rikollisuutta ja iloitset aina niistä ja jos ei muuta, niin kaivelet vanhoja otsakkeita joista riemuita joten kysele vain itse näiltä kavereiltasi. 😂
        Koskas sinä olet minulle vastannut, vaikka sadat kerrat olen kysellyt, että mikä pakonomainen tarve sinulla on vuodesta toiseen trollata metsästys palstaa etkä pysy omalla vastustajat palstallasi, mutta joka kerta ohitat kysymyksen joten mitäpä luulet, että vastailisin lapsen tasoisiin "kysymyksiisi" herra metsästyksen vastustaja? 😂

      • Anonyymi

        Alkoi siis jälleen herra metsästyksen vastustajan älähtely, massatrollaus ja oman tason projisointi. 😂
        No, annan sinulle jälleen mahdollisuuden todistaa eli
        A. Näytä sellainen kommenttini missä valehtelisin?
        B. Näytä sellainen kommenttini missä "mielikuvittelen"?
        C. Näytä sellainen kommenttini missä "sepittelen tarinoita"?

        Äidinkielen ulosantisi on niin heikkoa, että kohta "puhe, tieto" ei minulle aukea.
        Toisekseen aloitit jälleen papukaijamaisen minun sanojeni toistelun, jossa ystävällisesti totean että olet henkisesti niin huonossa kunnossa, että siihen löytyy mielenterveyspalveluista apua jos apua haluaa. Edelleen olen opiskellut alaa ja tunnen eri käytösmallit jotka kohdallasi on huolestuttavalla tasolla niin itseäsi kuin kanssaihmisiä kohtaan.
        Toisekseen et edelleenkään vastaa mikä on sinun trollaamisesi perimmäinen tarkoitus metsästys palstalla joka ei sinulle kuulu?
        Mitä mielenterveyteen tulee, niin voit kysyä itseltäsi onko sellainen tervettä, että henkilö joka ei harrasta metsästystä vaan vihaa sitä käyttää kaiken arjen ja vapaa-aikansa kuukaudesta ja vuodesta toiseen metsästys palstoilla vihaamiensa metsästäjien systemaattiseen mustamaalaamiseen ja trollaamiseen. Siihenhän voi jokainen kommenttia lukeva vastata myös, että onko sellainen enää tervettä?
        Esimerkkinä. Jos minä vihaisin jalkapalloa, niin olisiko se mielestäsi tervettä että käyttäisin 365 päivää vuodessa kellon ympäri jalkapalloilijoiden keskustelupalstan trollaamiseen ja heidän haukkumiseen?
        Ja ei, sinun kolme - viisi peräkkäistä trollivastausta ei ole yhtäkuin viiden metsästystä vihaavan vastaukset. 😂

      • Anonyymi

        Niin löytyy ja vieläkin pidemmältä ajalta olenko väittänyt ettei olisi? 😂 Toisekseen sano miksi niitä ei saisi löytyä, olenhan metsästäjä ja palsta minulle tarkoitettu? Voit toki kertoa miksi sinun kommenttejasi täällä on siltäkin ajalta, kun et edes kuulu palstan kohderyhmään vaan vastustajiin?
        Ja voit näyttää missä ja miten "sotken muita metsästäjiä" sinun palstatrollaamiseen? Alat todenteolla seota lopullisesti. 😂🤭

      • Anonyymi

        Mikä "vahingonlaukaus"? 😂 Missäs kohtaa olen väittänyt ettenkö täällä olisi ollut? Miten muuten voisin tietää kuinka kauan sinä olet tätä palstaa trollannut metsästys vastaisuudellasi? 😂 Olen sulle sanonut monet kerrat, että olen jokaisen kommenttini takana, kun taas sinä pyrit kaikin keinoin peittelemään sanomisiasi kun häpeät niitä. 🤭 Niin, avaukseen. Missä on ne sinun tutkimuksen kumoavat todisteet ja pari tekstiä ylempänä vastaukset kysymyksiini herra metsästyksen vastustaja? 😂

      • Anonyymi

        Niin et siis aio edelleenkään vastata kysymyksiini herra metsästyksen vastustaja? 🤭

      • Anonyymi

        Kyllä alussa ilmoitit, että tutkimus on valetta joten odotan edelleen, että esität faktaa väitteidesi perustaksi? Mielesi ailahtelee joka kommenttisi kohdalla mikä kertoo osaltaan epävakaasta persoonallisuudestasi.
        Toisekseen sinä ihan itse annat täällä julkisesti itsestäsi vajaa älyisen kuvan, joten tulkinnan persoonastasi osaa tehdä lapsikin etenkin kun tasosi on myös lapsen asteella. 😂

      • Anonyymi

        Ai että jälleen monistit itsesi useammaksi eri metsästyksen vastustajaksi, kun et edelleenkään kykene ja pysty pitämään omaa sanaasi ja omaa mieltäsi niinkuin mies. 😂
        Ihan pikku vinkkinä. Jos yrität esiintyä eri persoonissasi, niin kokeile edes opetella alkeellinen äidinkielen kirjoitus oppi sillä paljastat itsesi joka kommentissasi aina pelkän kirjoitusasusi perusteella. 🤭🤭

      • Anonyymi

        😂 Herra metsästyksen vastustaja projisoi oikein urakalla ja aloitti jälleen papukaijamaisen kuullun toistamisen, kun et edelleenkään keksi mitään omaa, vaan elät siellä ala-asteen vuosissasi, sillä kommenttiesi taso ei käytännössä poikkea 9v pikku Oskarin puheista.😂😂

      • Anonyymi

        Tässä jälleen metsästyksen vastustajan "asiallista keskustelua" kuten avauksessanikin mainitsin. 😂 Kun et kykene todistamaan sinulta vaadittuja asioita aloitat tyypilliseen tapaan henkilöhyökkäämisen ja räyhäämisen eli edustat juuri tyypillistä anarkistista vastustajaa. 🤭 Niin, ja joudun veroissani maksamaan kaltaistesi tyhjäntoimittajien loisimisen tässä yhteiskunnassa. Onneksi hallitus on ajamassa teitä ahtaalle, niin opit pian senkin, että elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin netissä 24/7 vihaamiensa ihmisten jatkuva haukkuminen.

      • Anonyymi

        Tottakai vaadin koska väitäyät otse faktoja vastaan. Normaali ihminen esittäisi silloin puheisiinsa todisteet, mutta sinähän oletkin trolli ja totuus ei merkitse vaan ainoastaan ideologia. 😂
        Hyvä että myönnät olevasi pummi. Öyhötyksesi kertoo sen, että sossuturva on edelleen liian suuri. Henkilö jolla on elämän realiteetit hallussa ja elämä omissa käsissä ei ole aikaa kiukutella asioista mikä ei hänelle edes kuulu kuten herra metsästyksen vastustajalle metsästys. 😂

      • Anonyymi

        😂 Papukaija aloitti jälleen minun kommenttieni toistolla, kun et kykene itse roustaamaan ja pitämään puoliasi. 🤭
        Herra metsästyksen vastustaja sitten kommentoikoot mikäs sinun kommenttisi kieliopissa osui kohdalleen vai osaatko edes? Alkeellista kirjoitusasuasi tulkiten tiedän ettet osaa. 😂
        Montakos kertaa olet vastannut sinulle esittämiini kysymyksiin tässä ketjussa saati siihen mikä on tarkoituksesi metsästys palstan jatkuvassa trollaamisessa? Et kertaakaan, joten mitäpä luulet että toimin kohdallasi typeriä kysymyksiäsi kohtaan? 😂 Ja mihinkäs se sinun "kesälomasi, kuullaan elokuussa" katosi vai päästitkö vain toisen alteregosi lomille? 😂😂

      • Anonyymi

        Äidinkielentaidoton, maaton ja sivistymätön metsästyksen vastustaja näyttää jälleen parastaan, kun jää metsästäjien trollaamisessa alakynteen. 😂😂

      • Anonyymi

        😂 Metsästyksen vastustaja älähtelee minkä kerkiää mikä todistaa, että nyt osuu ja uppoaa täysillä. 😂 Miksi olisin metsän omistajille katkera? Selitähän tuo? Olenhan itsekin mo vieläpä useammassa maakunnassa ja he ovat kaikenlisäksi yritykseni asiakkaita. Näkyy vastustajan nuppi alkavan seota lopullisesti, mutta mitäpä muutakaan tyhjäntoimittajalta voi odottaa. 😂

      • Anonyymi

        Jaaha herra metsästyksen vastustajalla sitten iski jälleen kateus. 😂
        Hyvin projisoit taas omaa tunnetilaasi ulkopuolisiin. 🤭 Kannattaisko jo viimein lopettaa metsästys palstan trollaaminen, kun ottaa noin paljon ylälavetilta? 😂

      • Anonyymi

        No yllä olevissa kommenteissasi kadehdit. 😂 Näkeehän tuon jokainen. En vastaile sinulle yhteenkään kysymykseen, koska et vastaa koskaan sinullekaan esitettyihin kysymyksiin. Vastaukseni metsästyksen vastustajien öyhötyksiin tietää kyllä jokainen kysymättäkin.😂

        Suomi24 juttujen perusteella pitäis olla sulle kateellinen ,voi hyvää päivää,kuten itsekkin tiedät vastauksen väitteeseen ,niinkuin minäkin ,mutta periaatteessa että vastaa ,ja mihin minun pitäis vastata ,kun tunnut tietävän paremmin minun asiat kuin minä itse ,kerrohan mihin kysymyksiin haluat vastaukset.🤨🤨🤨

        Niin, kuten tiedämme herra metsästyksen vastustajan luku ja ymmärrystaito ei kulje käsikädessä kuten ei muukaan toimintasi yleisten käytösmallien mukaan. 😂 Löydät itsekin ne kysymykeet tästä viestiketjusta jos haluat, mutta kuten tiedämme vastauksia et tule niihin koskaan antamaan. 🤭

      • Anonyymi

        Tässä näemme jälleen metsästyksen vastustajan neljä esimerkki vastausta jota avauksessani mainitsin ja jolle moderointi antaa palstatilaa siitäkin huolimatta, että näitä hänen viestejään on täältä jo poistettukin kolmattakymmentä. 😂
        Herra äidinkielentaidottomalle metsästyksen vastustajalle kyllä ilmoitin joitakin viikkoja sitten viimeksi, että viranomaiset ottavat uhkailusi käsittelyyn heti kunnes saavat ruuhkaa purettua päältä kiitos vajaiden resurssien, että turha sinun pomppia riemusta vuorosi tulee kyllä ja nämä sinun uudet meuhkaamisesi täällä ovat vain lisänä todistusaineistossa. Myös noista sinun moderoinnin jo poistamista kommenteistakin minulla on kuvakaappaukset tallenteena koneella ja poistetut saa viranomaiset tutkintaansa muutenkin Suomi24.lta tarvittaessa tämänkin selvitin jo mediakonsernilta. 😂
        Joten vielä kerran kysyn kannattaako huutaa, meuhkata, riehua ja uhkailla muita ihmisiä aihepiirissä joka ei edes sinulle kuulu? Vihan hallintaan saa edelleen apua jos haluaa. No kohdallasi on nähty ettet halua. 🙄

      • Anonyymi

        😂 Ja jälleen projisointia ja papukaijamaista toistamista herra metsästyksen vastustajalta. 😂 Tajuatko yhtään kuinka idioottimaisen kuvan annat itsestäsi näillä vihaa täynnä olevilla ja lapsen tasoisilla kommenteillasi? 🤭

      • Anonyymi

        Ja tämä metsästyksen vastustaja väittää olevansa täysikäinen, mutta kommentointi on ala-asteen tasosta. 😂 Provosoit metsästäjiä ja kun saat samalla mitalla takaisin provosoidut itse ja uhriudut. 🤭

      • Anonyymi

        En ole uskovainen, mutta ihme jos metsästyksen vastustaja väittää olevansa. 😂Te vihervasemmistossahan vihaatte myös kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole uskovainen, mutta ihme jos metsästyksen vastustaja väittää olevansa. 😂Te vihervasemmistossahan vihaatte myös kristittyjä.

        Persut vihaa kaikkia 😢😢😢

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut vihaa kaikkia 😢😢😢

        Herra metsästyksen vastustaja näyttäkööt sellaista tutkittua tietoa mikä todistaisi "persujen vihaavan kaikkia"?

    • Anonyymi

      Mitään väliä ei ole väellä joka on vastaan .

    • Anonyymi

      Kiitos ylläpidolle viestiketjun siivoamisesta metsästys vastaisen palstatrollin ala-arvoisista öyhötyksistä ja bannista. 👍👍
      Pidetään jatkossakin metsästys palsta ja metsästyksen vastustajat erillä toisistaan.

      • Anonyymi

        Siitä bannista minkä sait ja joka on hyvin yksinkertaista kiertää. 😂
        Eli myönnät avoimesti toimintasi suomi24 sääntöjen vastaisesti ja jatkavasi sitä säännöistä piittaamatta? Asia selvä. Kertoo sinusta ja vihervasemmistolaisesta luonteesta joka on yhteiskunnan lakia ja asetuksia vastaan ihan avoimesti ollut ex ministerin puheidenkin mukaan. 🙄
        Täältä on poistettu 68 sinun asiattomia kommenttejasi joka itsessään kertoo palstan lukijakunnalle metsästyksen vastustajien piirtaamattomuudesta ja avauksessanikin mainituista asioista jonka itse käytökselläsi todistat. 😂

      • Anonyymi

        Edelleen sitähän sinä voit itse heiltä kysellä. 😂 Sinähän riemuitset metsästysrikollisuudesta tällä palstalla, joten annat näinollen rikollisuudelle täyden tuen herra metsästyksen vastustaja. Aivan kuten poliittinen johtosikin antaa. 😂
        Kukas minua täällä kiusaa? Yksi vajaa metsästyksen vastustaja trolli ei vielä kiusaa tee, mutta hyvä että myönnät senkin tarkoituksellisuuden. Olenhan sinulta satoja kertoja kysynyt mikä on metsästys palstan trollaamisesi perimmäinen syy eli metsästäjien kiusaaminen siis on vastauksesi. Asia selvä. Kehoitan siis edelleen sinua lukemaan s24.n keskustelujen säännöt, kun ne eivät näemmä ole sinulla selvillä. Kysytääs nyt noin tuhannennen kerran miksi luulet tänne petustetun metsästyksen vastustajat palstan erikseen?

      • Anonyymi

        Herra äidinkielentaidoton metsästyksen vastustaja kertokoot miten yritän "tukahduttaa" keskustelun? 😂 Minähän esitin sinulle kysymyksiä ja kehoitin opiskelemaan s24 sääntöjä, joten millä opilla näet sen keskustelun "tukahduttamisena"?
        Mitäpä luulet kumpiko täällä on "fanaattinen", kun lukee kommentteja ja katsoo asiattomien poistettujen viestiesi määrää 69 kpl? Vihervassari siis jälleen projisoi omaa toimintaansa. 😂

      • Anonyymi

        Sinähän tässä herra metsästyksen vastustaja olet ideologiasi kanssa eri mieltä. 😂 Tämä on metsästys palsta johon ideologiasi ei ole tarkoitettu, vaan itkusi kuuluvat metsästyksen vastustajiin. Osaatko vieläkään vastata kysymykseen miksi et siirrä öyhöttämistäsi sinne? Perusteluja kiitos. 😂
        No, herra vihervassari kerrohan mikä oli äidinkielellisesti ja kieliopillisesti näissä kolmessa viimeisessä öyhötyksessäsi täydellistä ja onko niissä mitään vikaa vai pääsisitkö niillä äidinkielen kokeen läpi? 😂
        Ja terroristi syyte on edelleen osuva, koska terroristien ja metsästyksen vastustajien kanssa ei neuvotella, koska se on turhaa. 🤭

      • Anonyymi

        Paljonkos herra toimeton ja äidinkielentaidoton metsästyksen vastustaja kuvittelee "asianajan" ottavan tuntitaksaa ja luuletko, että yhteiskunta kustantaa keskustelupalstan trollaamisesi? 😂😂🤭

      • Anonyymi

        Et sinä herra metsästyksen vastustaja omaa trollaamistasi saa minun niskoille, vaikka kuinka yrittäisit. 😂
        Päinvastoin vastaat uhkailusyytteisiisi jahka poliisi saa ruuhkansa purettua. 🤭

      • Anonyymi

        Meinaako herra metsästyksen vastustaja, että sinä voit uhata ihmisiä henkeen ja terveyteen liittyvillä uhkailuilla ja nämä syyttömät maksavat sinun uhkailusi ja käräjät? 😂
        Nyt on vajaalla ylälavetti pimenemässä lopullisesti. 😂
        No, paljonko se "asianajan" kustantaa, etkö edes sitä tiedä pskan puhumisesi ohessa? 🤭

      • Anonyymi

        Valitettavasti me yrittäjät maksamme edelleen teidän ideologisten yhteiskunnan pummien loisimiset, mutta onneksi hallitus on kiristänyt asiaa eduksemme, joten "joudut" sinäkin kohta töihin tai koti löytyy kuusen tai veneen alta herra metsästyksen vastustaja. 😂

      • Anonyymi

        Eiköhän se paniikki ole sinulla ja oli heti talvella, kun ilmoitin asiasta sillä lakkasit heti öyhöttämästä pariksi viikkoa. 😂
        Edelleen perustele miten minä voin hävitä tulevat käräjät jossa sinä itse olet uhkaillut ja kuvitelmasi mukaan uhkailun kohde häviää keissin. 😂
        Hyvin vasemmistolainen logiikka näemmä. 🤭
        Mites sen löydät, kun juttua ei ole vielä edes otettu työnalle resurssipulan takia. 😂
        Edelleen paljonkos herra metsästyksen "asianaja" maksaa? Luulisi tietävän, koska he eivät edelleenkään ole ilmaisia paitsi yhteiskunta tietenkin maksaa joutilaiden oikeudet.
        Kun äidinkieli on alkanut kiinnostamaan, niin mites herra metsästyksen vastustaja tulkitsee jälkimmäisen öyhötyksesi? Onko kielioppi ja pilkkusäännöt mielestäsi kohdallaan eli pääsisitkö äidinkielen kokeesta läpi? Tosin kommentti vaikuttaa jo enemmänkin kännissä kirjoitetulta, mutta kommenttisihan eivät eroa alkkisten teksteistä. 🤭

    • Anonyymi

      Ei tuo sinun vuodatuksesi täysin vettä pidä. Jos katsotaan suurinta julkisuutta saaneet tapaukset, niin sen enempää Perhossa kuin Lapinlahdellakaan ei käytetty luvattomia aseita, ja kummassakin tapauksessa mukana oli paikallisen seuran johtoa tai viranomaisyhteyshenkilöitä. Eli siis salametsästäjät olivat myös julkimetsästäjiä.

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että suurin osa metsästäjistä on lainkuuliaisia ihmisiä, joita vähemmistön toilailu häiritsee, mutta kuitenkaan he eivät uskalla tai halua nousta näitä vastaan!

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja kerrankin onnessaan, kun joku on puoliksi puolellasi. Trollaamisesi tarvii vain vielä lisätukea, sillä edelleen sodit yksin koko metsästäjäkuntaa vastaan palstalla. 😂
        Edelleen taloustutkimuksen tutkittua tietoa vastaan odotan kumoavaa tutkimustietoa mitä väitit alussa tietäväsi, joten anna kuulua kera linkkien? 😂

      • Anonyymi

        Mikä avauksessani saati tutkimuksessa ei "täysin vettä pidä"? Mikäli osaat kommentoida kuin normaali ihminen ilman palstatrollille tyypillistä öyhöttämistä ja uhkailua, niin voin asiasta keskustella. Toisekseen missä kohtaa avaustekstissäni mainitsin Perhon tai Lapinlahden viitsitkö näyttää lainaukset aiheeseen?

        Otahan yhteyttä sinne minne lähetit haasteen ,voit pyytää asian nopeaa käsittelyä ,jollakin verukkella ,kyllähän noin fiksu jotakin keksii,saatais asia pakettiin ,ja mitä tulee tutkimustulokseen en ole koskaan kumonnut sitä ,kysyn jälleen onko tutkimus tehty minun väitteiteni pohjalta ,sinun on vaikea ymmärtää ,on muitakin ihmisiä palstalla kommentoimassa.

      • Anonyymi

        Pistähän haastemieheen vauhtia,tämä asia ei etene suomi24 palstalla,joten haastetta odotellessa ,ollaan vaikka tyhjän toimittaja ,tack och adjö⚓️⚓️⚓️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otahan yhteyttä sinne minne lähetit haasteen ,voit pyytää asian nopeaa käsittelyä ,jollakin verukkella ,kyllähän noin fiksu jotakin keksii,saatais asia pakettiin ,ja mitä tulee tutkimustulokseen en ole koskaan kumonnut sitä ,kysyn jälleen onko tutkimus tehty minun väitteiteni pohjalta ,sinun on vaikea ymmärtää ,on muitakin ihmisiä palstalla kommentoimassa.

        Kysyn edelleen koska tuot ne kumoavat väitteet mitä alussa väitit?
        Edelleen sinä olet ainoa joka täällä sotii metsästäjiä vastaan ei kukaan muu, vaikka yritätkin joskus monistaa itsesi useampaan alteregoosi niinkuin mielenterveyspotilailla on tapana. 😂
        Onnellisuutesi on hyvin kaukana, kun lukee noita sinun vihaa täynnä olevia purkauksiasi. Kukaan itsensä kanssa sinut oleva ei kanna noin suurta vihataakkaa sisällään kuin sinä jota olet itkenyt tällä palstalla vuosikausia 365pv/v.😂
        Sinähän se olit viimeksi haastetta tekemässä joten miksi et itse laita vauhtia, sillä samalla omanikin etenisi? 🤭 Niin paljonkos "asianaja" velotti tunnilta? 😂🤭

      • Anonyymi

        Näytä tekstistä "pyssyhullujen" kommentteja eritoten kohtia mikä kuvastaa "hullun" määritelmää kiitos? 😂
        Jos mietit miksi sinun metsästys vastaisia kommentteja täällä ei suvaita, niin...
        A. Tämä ei ole metsästyksen vastustajat
        B. Et koskaan kommentoi mitään asiallista mikä näkyy sadan poistetun kommenttisi määrässä
        C. Sinun kommentointisi ainoa tarkoitus on vain metsästäjien mustamaalaaminen, perusteeton syyllistäminen ja herjaaminen mikä näkyy myös termeissäsi "pyssyhullu"

        Mitäpä veikkaat miksi ulinaasi ei tänne kaivata? 😂
        Ps. Miksi kuvittelet, että tänne on perustettu metsästyksen vastustajat palsta erikseen?

      • Anonyymi

        Meinaako herra metsästyksen vastustaja, että minä olen suomi24.n henkilökuntaa ja perustan tänne palstoja? 😂 Tapahan se on tuokin ohittaa perustelut sille miksi et kirjoittele itkujasi metsästyksen vastustajiin, vaan trollaat metsästys palstaa. 🤭
        Eikö jo sata poistettua asiatonta kommenttiasi kerro sen, että ulinasi on väärällä palstalla. 😂

      • Anonyymi

        Minä ja metsästyspalsta voi elää ja tulee elämään mainiosti ilman metsästys vastaista trollaamistasi herra maaton metsästyksen vastustaja. 😂
        Edelleen kysyn mitä varten kuvittelet, että tänne on perustettu metsästyksen vastustajat palsta? 😂

      • Anonyymi

        Niin osaako herra metsästyksen vastustaja yhtään päätellä miksiköhän Suomi24 on perustanut tänne metsästyksen vastustajat palstan? 😂
        Hyvin näkee, että niin kielellinen ymmärryksesi kuin kirjoituksellinen osaamattomuutesi korostuu nimenomaan siinä, että olet sivistymätön ja kouluja käymätön metsästyksen vastustaja ja oikein lopussa korostat, että sivistyksesi alkeellinen taso ei riitä edes metsän omistamiseen saati hankkimiseen mitä nyt vihervasemmistolla ei ole muutoinkaan. 😂 Harmittaako, kun vihervasemmistolainen saamattomuus ja kelan tukien varassa eläminen ei riitä minkään omistukseenkaan, joten siksi kadehdit meitä metsästäviä maanomistajia? 😂🤭

      • Anonyymi

        Kyllä. 😂 Äidinkielellinen sekä käytöksesi sivistymättömyys mikä nyt on normaalia metsästyksen vastustajille kertoo suoraan myös sen, että et omista mitään muuta kuin tuulen huuhtoman perceen ja elät yhteiskunnan avustuksella. 😂🤭
        Sitten itketään hallitusta joka leikkaa tyhjäntoimittajien tukia. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä avauksessani saati tutkimuksessa ei "täysin vettä pidä"? Mikäli osaat kommentoida kuin normaali ihminen ilman palstatrollille tyypillistä öyhöttämistä ja uhkailua, niin voin asiasta keskustella. Toisekseen missä kohtaa avaustekstissäni mainitsin Perhon tai Lapinlahden viitsitkö näyttää lainaukset aiheeseen?

        Viittasin tähän kohtaan avauksessasi, ehkä vähän huolimattomasti:

        "Rikolliset eivät myöskään saa aselupia, mutta metsästäjillä lupia on.
        Toisekseen tutkimus osoittaa hienosti median luoman kielteisen vaikutuksen suhtautumiseen metsästykseen, sillä media uutisoi vain negatiiviset mutta ei koskaan positiivisia asioita metsäsyksestä."

        Nuo mainitsemani jutut liittyvät siihen vähemmistöön (toivottavasti), joka on myös julkimetsästäjiä, mutta joka lain vastaisella tai siitä piittaamattomalla toiminnallaan pilaavat metsästäjien mainetta. Ei ole tiedotusvälineiden vika, jos tällaisia syöttöjä vastustajan lapaan tehdään liian usein.

        En ole metsästäjä, mutten kyllä laske itseäni metsästyksen vastustajaksikaan. Tunnen metsästäjiä ja arvostan erityisen suuresti heitä, jotka vielä jaksavat pitää valkohäntäpeurojen ja villisikojen invaasiota aisoissa. Käsittääkseni kumpikaan ei ole turhan helppoa riistaa. Se mitä en hyväksy, on lain ottaminen omiin käsiin, kuten noissa esimerkkitapauksissa, tai sellaisen toiminnan peittely ja hiljainen hyväksyminen.

      • Anonyymi

        Mites herra äidinkielentaidoton metsästyksen vastustaja, kun kerran äidinkieli on alkanut kiinnostamaan, niin onko kieliopillisesti yms tuo kommenttisi täydellinen? Pääsisitkö äidinkielen kokeesta läpi? 😂🤭

      • Anonyymi

        On eri asia tehdä näppäilyvirhe kuin paljastaa täydellinen sivistymättömyys sillä ettei osaa alkeellisempiakaan pilkkusääntöjä saati "yhdys sanoja". 😂🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasin tähän kohtaan avauksessasi, ehkä vähän huolimattomasti:

        "Rikolliset eivät myöskään saa aselupia, mutta metsästäjillä lupia on.
        Toisekseen tutkimus osoittaa hienosti median luoman kielteisen vaikutuksen suhtautumiseen metsästykseen, sillä media uutisoi vain negatiiviset mutta ei koskaan positiivisia asioita metsäsyksestä."

        Nuo mainitsemani jutut liittyvät siihen vähemmistöön (toivottavasti), joka on myös julkimetsästäjiä, mutta joka lain vastaisella tai siitä piittaamattomalla toiminnallaan pilaavat metsästäjien mainetta. Ei ole tiedotusvälineiden vika, jos tällaisia syöttöjä vastustajan lapaan tehdään liian usein.

        En ole metsästäjä, mutten kyllä laske itseäni metsästyksen vastustajaksikaan. Tunnen metsästäjiä ja arvostan erityisen suuresti heitä, jotka vielä jaksavat pitää valkohäntäpeurojen ja villisikojen invaasiota aisoissa. Käsittääkseni kumpikaan ei ole turhan helppoa riistaa. Se mitä en hyväksy, on lain ottaminen omiin käsiin, kuten noissa esimerkkitapauksissa, tai sellaisen toiminnan peittely ja hiljainen hyväksyminen.

        Jos ajattelet laajemmin, niin tilastollisesti 100 000 ihmisen joukossa on aina yksi tai kaksi mätämunaa.
        Metsästys vastainen trollihan iloitsee yhdestäkin metsästysrikoksesta, koska se tukee hänen metsästys vastaista ideologiaa. Metsästäjähän ei edelleenkään asialle tukea anna. Metsästyksen vastustajalle riittää yksi mätämuna siihen, että hän pääsee ilokseen syyllistämään sitten kaikki metsästäjät samaan laariin. No tuohan kertoo vain sivistymättömästä anarkiasta.
        Mitä jos otetaan toinen ryhmä esimerkiksi. Vaikka satatuhatta poliisia joista tilastollisesti muutama rikolliseen taipuvainen mahtuu joukkoon. Silti hän on järjestänyt asian niin, että on päässyt luottamustehtävään. Toisinaan näistä paljastuu rikollisia ihan julkisuuteen.
        Iloitseeko esimerkiksi metsästyksen vastustaja yhden rikollisen poliisin toiminnasta niin, että on valmis syyllistämään kaikki poliisit samaan laariin saati kukaan tavallinen normaali ihminen? Tuskin, koska se tiedetään tilastolliseksi sattumaksi. Mielenkiintoista on se, että samaa tilastollista sattumaa ei sitten metsästyksen vastustaja ymmärrä metsästäjien kohdalla. Voihan se olla sekin, että metsästäjät on yhteiskunnassa niitä luotettavampia henkilöitä ja yhden mätämunan toiminta on pettymys, mutta kuten sinäkin tiedät metsästäjien osalta tilastosattumaa ei vastustaja näe samalla tavalla kuin muut, koska metsästysrikos on suora tuen osoitus metsästyksen vastustajalle. Metsästyksen vastustajan ideologia on rikollisuuteen taipuvainen siksi esimerkiksi palstatrollimme on aina äärimmäisen onnellinen jokaisesta metsästysrikoksesta ja onhan se nähty, jos niitä ei vuosiin tapahdu hän iloitsee vuosia vanhoilla rikoksilla joita kaivaa arkistoista ja linkkaa tänne. Se on nimenomaan sairasta mitä itse en hyväksy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites herra äidinkielentaidoton metsästyksen vastustaja, kun kerran äidinkieli on alkanut kiinnostamaan, niin onko kieliopillisesti yms tuo kommenttisi täydellinen? Pääsisitkö äidinkielen kokeesta läpi? 😂🤭

        iha taas ulkopuolisena olisin kysyny siis sillai ja tollai tai mitenkä päin vain ja enkä ole vieläkään ole mennyt äidinkielen jatko oppiin kehoituksestasi huolimata ja olihan meillä joskus sitä sanarakkauttamme keskenämme mut millä palstalla vastaat niin moniin kysymyksiin joita on sinulle tullut... ei aina pirisijointia tai äiskän opetusta siis suoriin kysymyksiin suora vastaus jos ei tällä osastolla niin missä

      • Anonyymi

        Sivistys ei ole synonyymi täydellisyydelle, vaan kertoo siitä, että henkilö on länsimaisen koulutuksen käynyt ja osaa perusasiat. Sinä olet aikamies etkä osaa edes alkeellista kirjoitustaitoa mikä kertoo, että sivistystasosi on olematon. 🤭

      • Anonyymi

        Kommenttisi kertoo täydellisesti herra metsästyksen vastustajan alhaisesta sivistystasosta jos kuvittelet, että luku ja kirjoitustaito opetellaan vain jonkun harrastuksen yms takia. 😂
        Tässä näkee täydellisesti sen, että metsästyksen vastustajat ei koskaan ole silloin olleet paikalla, kun järkeä jaettiin. 🤭

      • Anonyymi

        Jos minä olen ollut paikalla, niin on herra metsästyksen vastustajakin ollut vai mistä muuten asian päättelet, kun tietääkseni et edes minua tunne? 😂

      • Anonyymi

        Mitäs huonoa siinä on? 😂 Sinä väität, että olen ollut paikalla. Nyt annan sinulle jälleen mahdollisuuden todistaa puheesi. Oikeudenkäynnit on olleet julkisia ja jos kerran nimeni on mielestäsi ollut tuolla syytettyjen listoilla, niin saat minun luvalla sen julkaista tällä palstalla? Joten anna tulla nimeni siis julkisuuteen asian tiimoilta kerran näin väität tietäväsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet laajemmin, niin tilastollisesti 100 000 ihmisen joukossa on aina yksi tai kaksi mätämunaa.
        Metsästys vastainen trollihan iloitsee yhdestäkin metsästysrikoksesta, koska se tukee hänen metsästys vastaista ideologiaa. Metsästäjähän ei edelleenkään asialle tukea anna. Metsästyksen vastustajalle riittää yksi mätämuna siihen, että hän pääsee ilokseen syyllistämään sitten kaikki metsästäjät samaan laariin. No tuohan kertoo vain sivistymättömästä anarkiasta.
        Mitä jos otetaan toinen ryhmä esimerkiksi. Vaikka satatuhatta poliisia joista tilastollisesti muutama rikolliseen taipuvainen mahtuu joukkoon. Silti hän on järjestänyt asian niin, että on päässyt luottamustehtävään. Toisinaan näistä paljastuu rikollisia ihan julkisuuteen.
        Iloitseeko esimerkiksi metsästyksen vastustaja yhden rikollisen poliisin toiminnasta niin, että on valmis syyllistämään kaikki poliisit samaan laariin saati kukaan tavallinen normaali ihminen? Tuskin, koska se tiedetään tilastolliseksi sattumaksi. Mielenkiintoista on se, että samaa tilastollista sattumaa ei sitten metsästyksen vastustaja ymmärrä metsästäjien kohdalla. Voihan se olla sekin, että metsästäjät on yhteiskunnassa niitä luotettavampia henkilöitä ja yhden mätämunan toiminta on pettymys, mutta kuten sinäkin tiedät metsästäjien osalta tilastosattumaa ei vastustaja näe samalla tavalla kuin muut, koska metsästysrikos on suora tuen osoitus metsästyksen vastustajalle. Metsästyksen vastustajan ideologia on rikollisuuteen taipuvainen siksi esimerkiksi palstatrollimme on aina äärimmäisen onnellinen jokaisesta metsästysrikoksesta ja onhan se nähty, jos niitä ei vuosiin tapahdu hän iloitsee vuosia vanhoilla rikoksilla joita kaivaa arkistoista ja linkkaa tänne. Se on nimenomaan sairasta mitä itse en hyväksy.

        Taitaa voimassa olevia tuomioitakin olla vähän enemmän, kuin 1/100000, jos lasketaan 300 000 metsästyskortin mukaan, mutta suuruusluokka lienee oikea, ei tuomittuja varmastikaan 1/10 000 ole.

        Ongelma on mielestäni enemmänkin tuo palstoilla ja yleisönosastoissa näkyvä asenne. Vaikka kuinka törkeistä tapauksista olisi kyse, niin puolustajia ja ymmärtäjiä riittää. Nimettömistä kirjoittajista ei tietenkään voi sanoa varmasti, josko ovat metsästäjiä vai trolleja, mutta omalla nimelläänkin kirjoittajia on.

        Joka asioissahan on puolustajia ja syyttäjiä ei se ole pelkästään metsästys asioita koskeva seikka. Voit ottaa esimerkiksi minkä tahansa asian, niin kahta puolta löytyy. Yksipuolinen näkemys asioihin lienee vain kommunistisessa totalitarismissa.
        Kannattaa huomioida myös, että yleisönosastoissa yms somessa suurinta metakkaa pitää aina ääripäät. Olethan nähnyt sen tälläkin palstalla. Metsästyksen vastustaja trollaa metsästys palstaa 24/7 ja kuvittelee, että hänen ideologinen vastustamisensa saisi jotain häntä hyödyttävää aikaan. Päinvastoin, hän paljastaa parhaalla mahdollisella tavalla sen, että heillä ei ole mitään muuta perustetta kuin pelkkä öyhötys. Vaikka kuinka vaadit faktaa ja tutkittua tietoa sellaista ei koskaan metsästyksen vastustajalta irtoa. Ei, koska kyse on ideologisesta öyhöttämisestä.
        Kannattaa myös muistaa se, että metsästysrikosten suurin kannattaja ryhmä on nimenomaan metsästysvastaiset tahot, koska se tukee heidän vastustustaan. Näinollen somepalstoilla metsästysrikoksille suurimman tuen antaa siis poikkeuksetta metsästyksen vastustajat ihan samoin kuin tälläkin palstalla. Jos metsästysrikos tapahtuu ilmestyy tämä yksi ja sama trolli tänne linkkiotsakkeineen iloitsemaan aiheella.

      • Anonyymi

        Älä muuta puheenaihetta, vaan kerran tiedät että olen ollut julkisessa oikeudenkäynnissä syytettynä metsästysrikoksesta, niin tuo nyt mun nimi sitten tänne? Annan siihen luvan, jos puheesi on totta vai valehteletko taas niinkuin aina? 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivistys ei ole synonyymi täydellisyydelle, vaan kertoo siitä, että henkilö on länsimaisen koulutuksen käynyt ja osaa perusasiat. Sinä olet aikamies etkä osaa edes alkeellista kirjoitustaitoa mikä kertoo, että sivistystasosi on olematon. 🤭

        mikä se semmone synonyyminen on ja miten se liittyy pyssynpaukutteluun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikä se semmone synonyyminen on ja miten se liittyy pyssynpaukutteluun

        Äidinkielen ope sivistää, kohta meitä.🤗🤗🤗🤗

      • Anonyymi

        Sinunhan se pitäisi tietää herra metsästyksen vastustaja, kun väität minun olleen syytettynä metsästysrikoksista, joten edelleen saat luvan kertoa nimeni palstalla jos kerran syytät minua rikoksista. Kai tiedät, että perusteeton rikossyytös on laitonta ja syytteenalaista? 😂

        Uskomaton kaveri oot ,jos et tiedä nimeäsi ,älä minulle jankuta,🥱🥱🥱🥱🥱

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskomaton kaveri oot ,jos et tiedä nimeäsi ,älä minulle jankuta,🥱🥱🥱🥱🥱

        Sinähän sen herra metsästyksen vastustaja olet tietävinäsi, kun avoimesti syytät metsästysrikoksista ja mikäli niin on niin todisteeksi ettet puhu jälleen kerran pskaa saat puolestani luvan kertoa koko nimeni palstalle. 😂 Vai myönnätkö viimein, että ainoa tarkoituksesi täällä on trollaaminen ja riidan haastaminen etkä koskaan tuo mihinkään faktaa etkä tutkimuksin todettua tietoa kuten on nähty? 180 poistettua asiatonta kommenttiasi tästä ketjusta lienee trollaamisesi ja suomi24 sääntöjen rikkomisesi ennätys yhden keskusteluketjun osalta. 😂🤭

        Sekava tapaus.🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Mies vailla nineä ,pistääkähän ehdotuksia,minä aloitan ,äreä ykä.🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies vailla nineä ,pistääkähän ehdotuksia,minä aloitan ,äreä ykä.🤣🤣🤣🤣

        Anteeksi ope siis nimeä.😁😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies vailla nineä ,pistääkähän ehdotuksia,minä aloitan ,äreä ykä.🤣🤣🤣🤣

        Hyvä, että myönnän etten ole ollut syytettynä metsästysrikoksista vaikka näin väitit, joten niin jäi jälleen metsästyksen vastustaja valheistaan kiinni. 😂😂

      • Anonyymi

        No anna tulla sitten nimeni tänne palstalle, kun kerran väität, että olen ollut osallisena metsästysrikoksessa? Melko epätoivoista tuo sinun metsästäjien syyllistäminen, kun et kykene koskaan tuomaan faktaa eikä onneton metsästäjänä esiintymisesi toisessa ketjussa mene läpi, kun et osaa edes auttavaa äidinkieltä joka paljastaa kaikki eri persoonasi. 😂
        Lienet taas psykoosissa? 🤭

      • Anonyymi

        Nyt sulle metsäalan yrittäjälle, ja kaiken tietävälle kysymys,kun paikallisen metsästys seuran yksi isoimmista maanomistajista kuoli ,perikunta möi perhe yritykselle ,kaikki maat,joka kielti metsästyksen ,selitä minulle väittäämäsi ,onko yritys eri arvossa kuin yksittäinen metsästyksen vastustaja ,ei riitä vastaukseksi ,et omista aariakaan maata,vaan nyt puhutaan yleisellä tasolla.🫠🫠🫠🫠🫠

        Kunhan kirjoitat ymmärrettävästi asiaan voisi vastatakin, mutta kirjoitusasusi on niin epäselvää ettei siitä ota se kuuluisa Erkkikään selvää. 😂
        No, joko tuot nimeni palstalle, kun väität että olen ollut rikoksista syytetty vai mitä herra metsästyksen vastustaja? 😂🤭

        Kuten jo mainitsin toisella palstalla et tietenkään ole ollut syytettynä mistään metsästysrikoksista ,mautonta piruilua ,jota ei kannatta ottaa liian vakavasti.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten jo mainitsin toisella palstalla et tietenkään ole ollut syytettynä mistään metsästysrikoksista ,mautonta piruilua ,jota ei kannatta ottaa liian vakavasti.🫠🫠🫠🫠

        Ensimmäisen kerran koskaan annan 👍 siitä, että myönnät trollaamisen, metsästäjistä pahan puhumisen ja mustamaalaamisen.
        Enpä olisi tätä päivää uskonut sinusta näkeväni vuosien taisteluiden aikana palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisen kerran koskaan annan 👍 siitä, että myönnät trollaamisen, metsästäjistä pahan puhumisen ja mustamaalaamisen.
        Enpä olisi tätä päivää uskonut sinusta näkeväni vuosien taisteluiden aikana palstalla.

        Teen ,pienen korjauksen viimevuoden joulukuussa kirjoitin eka kerran selatessani metsästys palstaa silmään pisti kommentti ,metsästyksen vastustaja ei omista aariakaan maata,joten kokeilin niinsanotusti ,kepillä jäätä .vastauksesi on ollut aina ei ,no se on sinun periaatteellinen mielipide josta haluat pitää kiinni .

        Mutta voitko vasta kysymykseen niin asia olisi loppuunkäsitelty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teen ,pienen korjauksen viimevuoden joulukuussa kirjoitin eka kerran selatessani metsästys palstaa silmään pisti kommentti ,metsästyksen vastustaja ei omista aariakaan maata,joten kokeilin niinsanotusti ,kepillä jäätä .vastauksesi on ollut aina ei ,no se on sinun periaatteellinen mielipide josta haluat pitää kiinni .

        Trollaamisesi on ollut kyllä vuosikausia kestävää mikä on todistettavissa helposti pelkästä kirjoitusasustasikin, joten miksi sinun on vaikeaa olla rehellinen, kun ei se muuta mitään suuntaan tai toiseen? Kerran tarkoituksesi on metsästyksen jyrkkä vastustaminen, niin eihän sinulla silloin pitäisi asiassa salattavaa olla? En minäkään salaa sitä, että olen puolustanut täällä metsästäjiä vastustajia vastaan vuosikausia aina jos näen perusteetonta metsästyksen vastustamista.

        Ei siinä salattavaa ole ,mutta niin se on kuten mainitsin ,no sinä näet asian noin niin antaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viittasin tähän kohtaan avauksessasi, ehkä vähän huolimattomasti:

        "Rikolliset eivät myöskään saa aselupia, mutta metsästäjillä lupia on.
        Toisekseen tutkimus osoittaa hienosti median luoman kielteisen vaikutuksen suhtautumiseen metsästykseen, sillä media uutisoi vain negatiiviset mutta ei koskaan positiivisia asioita metsäsyksestä."

        Nuo mainitsemani jutut liittyvät siihen vähemmistöön (toivottavasti), joka on myös julkimetsästäjiä, mutta joka lain vastaisella tai siitä piittaamattomalla toiminnallaan pilaavat metsästäjien mainetta. Ei ole tiedotusvälineiden vika, jos tällaisia syöttöjä vastustajan lapaan tehdään liian usein.

        En ole metsästäjä, mutten kyllä laske itseäni metsästyksen vastustajaksikaan. Tunnen metsästäjiä ja arvostan erityisen suuresti heitä, jotka vielä jaksavat pitää valkohäntäpeurojen ja villisikojen invaasiota aisoissa. Käsittääkseni kumpikaan ei ole turhan helppoa riistaa. Se mitä en hyväksy, on lain ottaminen omiin käsiin, kuten noissa esimerkkitapauksissa, tai sellaisen toiminnan peittely ja hiljainen hyväksyminen.

        Luvallista asetta käytetään usein rikoksen tekovälineenä, että se niistä luvista ja niiden merkityksestä.

    • Anonyymi

      täytyy kyllä tavallaan jo nostaa hattua jollain tavoin tuolle äitinkielen opettajalle on kyllä asialleen omistautunut täysin sydämin ja huolehtii meitän kirjoitus virheistä kaikin tavoin uskollisesti. tuohon ei moni ukko kyllä pysty. mitä siihen nimeen tulee niin minun ehdotukseni olisi ISOPUNAKYNÄ. joka sanani perustuu tällä kertaa kehuihin

      • Anonyymi

        Kiitos. Äidinkieli ei ole yksinään se juttu, vaan metsästäjien oikeuksien puolustaminen perusteetonta syyttelyä ja mustamaalaamista vastaan. Niin kauan, kun metsästäjistä levitetään tarkoituksellista väärää informaatiota tai meitä yritetään tietoisesti mustamaalata puutun niihin, kun on tarpeen. Mikäli trollaaminen ja pahan puhuminen loppuu lopetan minäkin samassa suhtessa asian raivoisan puolustamisen.

      • Anonyymi

        Täytyy myöntää kova vastustaja 🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy myöntää kova vastustaja 🫠🫠🫠🫠

        Kun kyselit mitä maksaa asianajan tunti palkka ,minun tapauksessa 120eur,koska se on niinsanottu oikeusapu ,ja itse maksan .🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy myöntää kova vastustaja 🫠🫠🫠🫠

        Kyllä olen jos näen perusteetonta syyttelyä ja hyökkäämistä minulle tärkeitä asioita vastaan. Mielipide on eri asia kuin mustamaalaaminen, perusteeton syyttely, uhkailu ja tietoinen trollaaminen sekä pyrkimys vääristää tutkittua faktaa tai muuta tietoa.
        Kuten olen sanonut en kiellä metsästyksestä eri mieltä olemista kunhan siihen ei sisälly mitään näistä yllä mainituista epäkohdista. Aloittamaani keskustelua kohtaan yritti eräs kirjoittaja asiallisesti tuoda erilaista näkemystä mielipiteeseen mikä oli itseasiassa positiivista, että kerrankin sai vastata aidosti mielipiteeseen eikä siihen, että pitää puolustaa disinformaation, pahan puhumisen tai uhkaavan kieliasun hyökkääjää vastaan.

        Mutta se vastaus kysymykseen ,ole sinä vuorostaan rehellinen.🫠🫠🫠🫠

    • Anonyymi

      kakki metsästäjät on "rehelisiä"... ;D

    • Anonyymi

      On tämä hauska tyyppi tämä "herra metsästyksen vastustaja"

      • Anonyymi

        100%oikein

      • Anonyymi

        Niin, herra metsästyksen vastustaja pitää "oikeina metsästäjinä" vain kommentoijia jotka haukkuvat, solvaavat, mustamaalaavat ja perusteetta syyllistävät kaikki metsästäjät. 😂 Taasko ottaa noin paljon pattiin, kun et saa 24/7 rauhassa yksinäsi pitää täällä omaa metsästyksen vastaista showtasi? 😂
        Sinulle helppo kysymys. Näytä yksikin kommenttisi täältä missä olisit puhunut metsästäjistä myönteiseen sävyyn? Ai ei löydy. Yllätys. 🤭 Pari päivää jaksoit pitää taukoa metsästäjien haukkumisesta, kun oli näemmä pakko jatkaa. 😂 Joko seuraavaksi aloitat iänikuisen tutkatrollaamisen, "isot pallomahaiset oranssipukuiset miehet maastureissaan" yms sinulle tyypillisen metsästäjien "kehumisen"? 😂😂

        ??????????

        Olet häpeäksi meille oikeille metsästäjille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet häpeäksi meille oikeille metsästäjille.

        Eikö nyt oikein metsästäjäksi profiloituminen onnistu, kun et kykenyt taaskaan niinkään yksinkertaista asiaa todistamaan missä olisi yksikin sellainen teksti jossa puhuisit edes kerran jotain myönteistä metsästäjistä herra metsästyksen vastustaja. 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö nyt oikein metsästäjäksi profiloituminen onnistu, kun et kykenyt taaskaan niinkään yksinkertaista asiaa todistamaan missä olisi yksikin sellainen teksti jossa puhuisit edes kerran jotain myönteistä metsästäjistä herra metsästyksen vastustaja. 😂😂

        Älä pilaa kunnon metsästäjien mainetta.

        Se oikeasti luulee että hänelle vastailee vain yksi ihminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä pilaa kunnon metsästäjien mainetta.

        Herra metsästyksen vastustaja esittäkööt täältä sellaisen kommenttini missä"pilaan metsästäjien mainetta"?
        Projisoit jälleen itseäsi, kun sitähän sinä täällä ainoastaan teet. xD

    • Anonyymi

      Entinen naapurini ampui kaikki ajoi jänispoikueen kevätkesällä koiransa kanssa pihamaaltani tienreunaan ja ampui ne siihen.
      Kaivoi lammen omille tiluksilleen ampui kaikki eläimet oravista hirviin todennäköisesti jatkanut toimintaansa vuosikaudet vielä sen jälkeen kun muutin perhetilaltamme. Hän on sellaisessa asemassa alueella että ei jää kiinni.
      Salametsästys on huomattavan yleistä.

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustajahan voi näyttää asiat toteenkin eikä vain öyhöttää netissä kuvitelmiaan asioita joita metsästäjävihassaan olettaa? 😂

    • Anonyymi

      Verenhimo vimmaksi kutsun sitä. Kyseisellä kylällä n. 15v aiemmin yksi vastaavanlainen tapaus metsästysseuran jäsen ja hän päästi ensin metsästysseuran johtajan koiran häkistään irti ja ampui metsästysseuran johtajan koiran lähimetsään tämä eri henkilö jäi kiinni sekä sai tuomion asiasta.

      • Anonyymi

        Sama kysymys kuin yllä herra metsästyksen vastustajalle? 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kysymys kuin yllä herra metsästyksen vastustajalle? 😂

        Älä pilaa oikeiden metsästäjien mainetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä pilaa oikeiden metsästäjien mainetta.

        Herra metsästyksen vastustaja voi näyttää täältä yhdenkin kommentin jossa "pilaisin" metsästäjien mainetta? 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra metsästyksen vastustaja voi näyttää täältä yhdenkin kommentin jossa "pilaisin" metsästäjien mainetta? 😂

        Älä pilaa metsästäjien mainetta.

        Se on hyvä, että herra metsästyksen vastustaja myöntää ainoan tarkoituksensa tällä palstalla olevan vain metsästäjien kiusaaminen. 😂
        Julkisesti myönnät lopulta trollaamisen. Mutta johan se on nähty, että yhtä ainoaa positiivista kommenttia metsästäjistä ei koskaan sinulta ole täälä näkynyt. 🤭
        Iskeekö ahdistus, kun et saa rauhassa käyttää palstaa ikuisuus vihasi purkamiseen metsästäjiä kohtaan? 😂

    • Anonyymi

      Uutisoinnin piiriin valitettavasti kuuluu ne ikävät asiat jotka alaan kuuluvat eli juuri ne säännöistä ja asetuksista piittamattomat metsästäjät. Ei liikenteestäkään onnistuneista automatkoista kerrota juuri mitään uutisissa. Valitettavasti näitä säännöistä piittaamattomia kuuluu lähes jokaiseen kuppikuntaan jotka niitä uutisoinnin aiheita antavat. Ihmisillä on oikeus siihen omaan mielipiteseen perustui se sitten tietoisuuteen tai tietämättömyyteen, mutta lieveilmiöistä kertomatta jättäminen ei myöskään ole totuudenmukaisen kuvan antamista, vaan siloitellun kuvan antamista eli metsästäjistäkin löytyy kaikenlaista, toisten ideologiaan kuuluu myös eettiset arvot kuten eläinten oikeuksien kunnioittaminen ja tarpeettoman kärsimyksen tuottamisen välttäminen, kun jotkut eivät niistä juurikaan piittaa. Asiallista ei myöskään ole politiikan sotkeminen metsästykseen, koska sillä ei itseasiassa ole mitään tekemistä metsästyksen kanssa.

      Syyllistymällä itse ala-arvoiseen kommentointiin syyttämällä erimieltä olevia ties miksi ei tilanne parane siitä yhtään mihinkään. Kaikki toiminta ja muutos lähtee siitä omasta esimerkillisestä toiminnasta ei muiden syyttelystä.

      • Anonyymi

        Harvinaisen yksoikoinen ja asiasta ymmärtämätön kommentti joka pursuaa itsestäänselvyyksiä, mutta ei ota kantaa itse kokonaisuuteen. Ymmärrettävästi metsästyksen vastustaja komppaa, koska se epäsuorasti tukee metsästys vastaisuutta ja vain metsästyksen epäkohtien julkituomista.
        Kysehän on siitä, että tällä palstalla metsästyksen vastustajan ainoa tarkoitus on vain metsästyksen mustamaalaaminen ja vain kaikkien metsästäjien perusteeton syyllistäminen jne. Erikoista, että et siihen puutu vaikka se on ainoa tarkoitus heillä asiaan. Toisekseen miksi luulet, että tänne on perustettu metsästyksen vastustajat palsta erikseen? Vastaan puolestasi, että siksi että metsästyksen vastustajat voivat siellä itkeä pahaa oloaan metsästäjiä kohtaan ja tämä palsta jää vain metsästäjien omiin keskusteluihin. Sehän ei vastustajalle käy, koska vastustajat palsta ei anna itseoikeutta tarkoitukselliseen trollaamiseen mitä he tällä palstalla tekevät.
        Kolmanneksi. Metsästys on eniten laein ja asetuksin säädelty harrastus maassamme mihin poliittiset päätökset vaikuttavat eniten eikä vähiten suurpeto ja valkoposki asia ole yksinään poliittisia kysymyksiä vaan se koskee koko harrastusta, joten politiikka kuuluu olennaisesti metsästykseen. Väärää tietoa ei ole sekään, että metsästystä eniten vastustaa vihreät ja vasemmisto.

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja aloitti jälleen itselleen tyypillisen projisoinnin ja massatrollaamisen, kun et muuhun kykene. 😂
        Voit todistaa "parhaan kommenttisi" sillä, että tuot vasta argumenttiisi tutkittua faktaa todisteeksi sekä mikä tutkimus väittää, että "politiikka ei mitenkään liity metsästykseen"?
        Toisekseen metsästyksen vastustajan 196 poistettua kommenttia kertoo melko hyvin sen ketkä täällä syyllistyy ala-arvoisiin kommentteihin metsästäjät vai te metsästyksen vastustajat. 😂🤭

      • Anonyymi

        Kuvitteleeko metsästyksen vastustaja trolli, että sinulle mihinkään vastaisin kun et edes itse kykene senverran asialliseen dialogiin, että toisit esittämiini kysymyksiin faktaa. Jota tosin et edes löydä omalta osaltasi. 😂
        Ideologinen metsästys vastaisuus on yksi terrorismin muoto ja terroristien kanssa ei neuvotella.

      • Anonyymi

        Noniin, eli olisiko se viimein herra metsästyksen vastustajan aika siis katsoa peiliin? 😂😂

      • Anonyymi

        Noniin, herra äidinkielentaidottoman metsästyksen vastustajan perjantai päihtyminen näkyy olevan taas siinä pisteessä, että et enää kykene jälleen mihinkään muuhun kuin henkilöhyökkäämisiin, kun omat olemattomat argumenttisi on käytetty. 😂 Mutta oman toimintasi projisoimisessa olet kyllä mestari. 🤭

      • Anonyymi

        Näkyy herra metsästyksen vastustajalla olevan jälleen psykoosi päällä. 😂 Muutama viikko sitten sanoit, että "jatkakaamme elokuussa" silti sama öyhötyksesi vaan jatkuu. Muutaman kerran yritit jälleen esiintyä metsästäjiä haukkuvana metsästäjänä ja tämän tästä käyt keskustelua itsesi kanssa. 😂
        Lienet pahemmissa ongelmissa noiden identiteettiesi kanssa kuin uskoinkaan, mutta anna palaa. Tuo epätoivoinen vikinäsi käy täysin viihteestä. 😂

      • Anonyymi

        Voi voi kun metsästyksen vastustajaa harmittaa ja joutuu kaiket päivät kiukussa polkemaan lattiaa, kun et saa palstaa enää yksin puheluillesi ja metsästys vastaiseen trollaamiseesi. 😂
        Mene sinne omalle palstallesi vastustajiin, niin ei tarvi menettää hermojaan. 🤭 Siellä en itkuihisi ja metsästys vihaasi puutu. 😂

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustajan psykoosi pahoine harhoineen sen kuin jatkuu. 😂 Kommenttisi ovat mainio esimerkki mitä nykypäivän avohoito ja mielenterveyspalvelujen rappio merkkaa yhteiskunnalle.
        No, joko olet selvittänyt paljonko asianajopalvelut oikeasti maksaa per tunti? 🤭Toki teille toimettomille yhteiskunnan varassa eläjille sen kustantaa yhteiskunta, jonka me valitettavasti veroissa maksamme.
        No, tämä sinun jatkuva epäasiallinen käytöksesi ei ainakaan paranna asemaasi tulevassa oikeudenkäynnissä henkeen ja terveyteen kohdistuneissa uhka kommenteissasi. Ja vaikka ylläpito uhkailusi poistaakin ja nämä kommenttisi otan kaikista niistä kuvakaappaukset aina ja jotka on Suomi24.n palvelun tarjoajan mukaan aina saatavilla myös poliisitutkintaan, joten sahaat joka kerta vihakommenteillasi omaa oksaasi.

      • Anonyymi

        😂😂 Näkee, että et todellakaan tajua sekä todellisuudesta että juristien veloittamasta tuntihinnasta mitään. 🤭
        Herra psykoosipotilas metsästyksen vastustaja voisi ottaa asioista selvää ennen kuin valehtelee, mutta mitäpä muuta voi odottaa henkilöltä jonka luku ja kirjoitustaitokin on ala-aste tasoa. 😂

      • Anonyymi

        😂 Mitäs pelkäämistä minulla siinä on? Itsehän sinä olet uhkaillut, joten olet itse ongelmissa. Hoet asiaa jatkuvasti, joten näkee että olet hautonut uhkailuitasi päässäsi jo viikko tolkulla. 😂
        Herra metsästyksen vastustaja valaiskoot meitä miten kuvittelet, että asia olisi vielä muiden tiedossa koska juttu laahaa resurssipulan takia käsittely jonossa ties kuinka kauan? Voin toki yrittää pistää asiaan vauhtia, niin vaahtoamisesi ja ala-arvoinen kielenkäyttösi loppuu siten myös palstalla.

        Herra metsästyksen vastustaja voi myös valaista asiaa mitä maanomistusta olen täällä valehdellut?
        Ja kerran väität minua vanhaksi, niin sopii sanoa mikä on ikäni? Tietääkseni et tunne minua etkä siten edes ikääni, mutta tasan varmaa on se että olen sinua huomattavasti nuorempi.
        Ihan kuten vaadin sinua kertomaan nimeni palstalle, kun väitit minun olevan syytettynä metsästysrikoksista ja lopulta myönsit itsekin asian valehteluksi ja kiusanteoksi mikä kertoo sinusta kaiken. 😂

        Samoin kuin harhakuvitelmasi, jossa kuvittelet minun olevan jossain "veneily" palstalla. 😂 Alkaako skitsofreniasi pahememaan päivä päivältä? 🤭
        Veneily kiinnostaa minua ihan yhtä paljon kuin sinun metsästyksen vastustaja palstasi eikä tarvetta ole mökkini kesäisestä veneilystäni keskustella ainakaan netissä yhtään mitään. 😂

      • Anonyymi

        Herra kaikki tietäväinen ,voiko metsästyksen vastustajat omistaa maata ,ja miksi yksityiset firmat olisivat eriasemassa.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja tarkistakoot ip-osoitteet, niin saat harhoillesi totuuden. 😂
        Minun kommenttieni ero sinuun on se, että olen jokaisen kommenttini takana rehellisesti ja jos joltain muulta kuin metsästys palstalta löytyy kirjoituksiani mitä ei hyvinkään monella palstalla ole pystyn olemaan niiden takana ja sellaisen myöntämään.
        Sinun kommentointisi taas on eri persoonissa esiintymistä, keskustelet jopa itsesi kanssa ja yrität toisinaan identifioitua jopa metsästäjäksi. Se taas kertoo sen, että et kykene olemaan aidosti omien kommenttiesi takana ja häpeät niitä jopa itse mikä ei yllätä, kun kyse on metsästyksen vastustajasta joka on itsessään jo persoonallisuushäiriö mikä näkyy hyvin kommenttiesi tasosta. 😂
        Kuten avauksessanikin totesin. Pelkäät asiaa jota et tunne, joten siksi käytät kaiken valveilla olo aikasi pelkojesi kieltämiseen. Siksi harhakuvat ja psykoottiset kuvitelmat.
        Jokainen näkee kommenteistasi, että mielenterveytesi on todella heikolla tolalla.

      • Anonyymi

        Ei minulla ole tarvetta valehdella mistään, koska olen aidosti kommenttieni takana toisin kuin herra metsästyksen vastustaja. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla ole tarvetta valehdella mistään, koska olen aidosti kommenttieni takana toisin kuin herra metsästyksen vastustaja. 😂

        Voi taivas .🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla ole tarvetta valehdella mistään, koska olen aidosti kommenttieni takana toisin kuin herra metsästyksen vastustaja. 😂

        Pidähän tuo periaate käräjillä niin olet vahvoilla.🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Herra metsästyksen vastustaja osoittakoot mikä kommentissani on "järjetöntä" saati vailla faktaa? 😂
        Etkö taaskaan kykene muuhun kuin ala-arvoisiin henkilöhyökkäyksiin? 🤭

      • Anonyymi

        Alkoiko jälleen projisointi? 😂🤭 Aikaisempien kommenttiesi perusteella satun tietämään kansakoulu taustasi, joten tiedän siis senkin että olet käytännössä isäni ikäluokkaa. 😂

      • Anonyymi

        😂 Tiedän tasan sen mitä olet itsestäsi tänne aiemmin kirjoittanut. Häpeät siis jälleen kerran sanomisiasi ja kirjoituksiasi minkä totesin jo aiemmin. 😂🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂 Tiedän tasan sen mitä olet itsestäsi tänne aiemmin kirjoittanut. Häpeät siis jälleen kerran sanomisiasi ja kirjoituksiasi minkä totesin jo aiemmin. 😂🤭

        Hävettävää ,voi vanhusta.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hävettävää ,voi vanhusta.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Sinä häpet itseäsi ,kun nimesit itsesi mulkuksi,no arvostan sinua että kerrakin puhuit totta.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä häpet itseäsi ,kun nimesit itsesi mulkuksi,no arvostan sinua että kerrakin puhuit totta.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣😅

        Herra metsästyksen vastustaja voi osoittaa meille kaikille sellaisen kommenttini missä näin olisin sanonut? Ei taida taaskaan löytyä. 😂
        Se, että häpeät omia kommenttejasi on sinun ei minun ongelma. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra metsästyksen vastustaja voi osoittaa meille kaikille sellaisen kommenttini missä näin olisin sanonut? Ei taida taaskaan löytyä. 😂
        Se, että häpeät omia kommenttejasi on sinun ei minun ongelma. 😂

        Kaikille löytyy myös sinulle veneily kieletty aloituksesta,turha väittää vastaan ,älä ole noin raukkamainen eihän siinä mitään jos olet nimennyt itsesi mulkuksi ,niin tottahan silloin puhut.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille löytyy myös sinulle veneily kieletty aloituksesta,turha väittää vastaan ,älä ole noin raukkamainen eihän siinä mitään jos olet nimennyt itsesi mulkuksi ,niin tottahan silloin puhut.🫠🫠🫠🫠

        🤭Tämähän on sinun hymiö merkki vai kuinka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikille löytyy myös sinulle veneily kieletty aloituksesta,turha väittää vastaan ,älä ole noin raukkamainen eihän siinä mitään jos olet nimennyt itsesi mulkuksi ,niin tottahan silloin puhut.🫠🫠🫠🫠

        No perustele miksi viettäisin aikaa palstalla johon minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa saati tarvetta?
        Jos joku hymiö on sinusta yhtäkuin minä, niin melko yksinkertaisen kuvan annat itsestäsi. 😂 Eiköhän koko keskustelupalsta ole hymiöitä täynnä ja sinulle raukalle todettakoon niitä käyttää hyvin moni muukin.😂
        Viljelethän sinäkin hymiöitä enkä ala vetämään muista keskusteluista johtopäätöksiä. Tosin onneton ja lapsen tasoinen äidinkielentaitosi on niin helposti tunnistettavissa, että sen erottaisi vaikka shakki palstalta. 😂🤭

        Juuri tämä hymiö 🤭löytyy veneily kieletty kommentista,ja se on sinun joten lopeta paskanjauhaminen ,jos kerta toteat olet mulku ,niin onneksi olkoon rehellisyydestä ,turha selitellä .🫠🫠🫠🫠

        Tässä ei auta vedota äidinkieleen ,se on vain tapa vältellä totuutta.🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No perustele miksi viettäisin aikaa palstalla johon minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa saati tarvetta?
        Jos joku hymiö on sinusta yhtäkuin minä, niin melko yksinkertaisen kuvan annat itsestäsi. 😂 Eiköhän koko keskustelupalsta ole hymiöitä täynnä ja sinulle raukalle todettakoon niitä käyttää hyvin moni muukin.😂
        Viljelethän sinäkin hymiöitä enkä ala vetämään muista keskusteluista johtopäätöksiä. Tosin onneton ja lapsen tasoinen äidinkielentaitosi on niin helposti tunnistettavissa, että sen erottaisi vaikka shakki palstalta. 😂🤭

        Valehteleminen ei onnistu sinulta ,jäit taas nolosti kiinni.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tämä hymiö 🤭löytyy veneily kieletty kommentista,ja se on sinun joten lopeta paskanjauhaminen ,jos kerta toteat olet mulku ,niin onneksi olkoon rehellisyydestä ,turha selitellä .🫠🫠🫠🫠

        Odotan edelleen herra metsästyksen vastustajalta perusteita miksi olisin palstalla mikä minua ei edes kiinnosta? Kerran olet "mulku" niin olet miten se minuun liittyy? 😂
        Ip-osoitteilla näet mitkä ovat kommenttejani, joten ei muuta kun tuot niitä palstalle. Ihan luvan kanssa saat tuoda jokaisen jonka todistat fakta pohjalta olevan minun kirjoittamani. 😂 Meinaatko, että minulla on yksinoikeus hymiöiden käyttöön jotka löytyy jokaisen puhelimestakin ja ehkä sinun dorostakin? 😂

        Noloa jäädä kiinni ,ei minun tarvitse todistella mitään ,koska se löytyy veneily kieletty palstalta,siitä huolimatta hyvää juhannusta, Kilpisjärvi kutsuu.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noloa jäädä kiinni ,ei minun tarvitse todistella mitään ,koska se löytyy veneily kieletty palstalta,siitä huolimatta hyvää juhannusta, Kilpisjärvi kutsuu.🫠🫠🫠🫠

        En edelleenkään ole jäänyt mistään kiinni, vaan elät skitsofrenisissä harhoissasi, jossa ilmeisesti kaikki sinua vastaan olevat ovat yhtäkuin minä. 😂
        Menee samaan sarjaan missä syytit minua metsästysrikoksistakin vain harhojesi tähden. Juu niuvanniemi sinua kutsukoon. 😂

        Joo ihan hyvä ehdotus ,varaa minulle samalta osastolta missä sinä olet ,ja matka jatkuu kohti Kilpisjärveä.🫠🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ihan hyvä ehdotus ,varaa minulle samalta osastolta missä sinä olet ,ja matka jatkuu kohti Kilpisjärveä.🫠🫠🫠🫠

        Ai niin kerran vielä hyvää juhannusta.🫠🫠🫠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ihan hyvä ehdotus ,varaa minulle samalta osastolta missä sinä olet ,ja matka jatkuu kohti Kilpisjärveä.🫠🫠🫠🫠

        Se ero vain, että minä en näe enkä kuule harhoja enkä keskustele itseni kanssa, joten eiköhän sinne vaadita ihan oikeita potilaita kuten herra metsästyksen vastustaja. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehteleminen ei onnistu sinulta ,jäit taas nolosti kiinni.🫠🫠🫠🫠

        Kiitos! Kommenttisi on nyt näkyvillä.

    Ketjusta on poistettu 242 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      436
      3131
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      81
      2394
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      116
      1868
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      194
      1557
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1533
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1522
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1465
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1388
    9. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1381
    10. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1317
    Aihe