Nyt rikotaan merkittävän festarin banderolleja Heinolassa

Anonyymi-ap

Kuka asialla, kun Heinolan maalaiskunnassa ollut muunkinlaista banderollien ja mainoslevyjen ilkivaltaista hävitystä. Missä syy, kuka järjestää ?

87

2365

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Todella taitavan tekijän Tepon festivaali töitä banderolleja kateellisena tuhotaan. Aivan samanlailla tehdään huippuhienojen terassien tekijän Insinöörityön banderolleille ja levyille pitkin maakuntaa. Se mikä ihmetyttää miksi näiden paikoille samoissa tauluissa tulee heti tilalle muuan Rakennustyö Nymannin jaettavavia sateessa kostuvia paperisia talolehtisiä, muiden yrittäjien mainokset ei tule asiallisen mainoksen päälle tai tilalle, aina sama tilalle ollut pari vuotta. Herää kysymyksiä , hankkiiko alihankkija itselleen töitä tai... .Kateus yleensä aiheuttaa kaikenlaista Heinolassa. Jippoilevalla kaverilla oli taannoin samanlaisia isojen talojen kuvia remonttiryhmänsä mainoksissa ja kuvilla ei ollut mitään tekemistä todellisuudessa Jippoilevan kaverin töille, ihan mielikuvamainontaa.

      • Anonyymi

        olisko kuitenkin niin että joutuu keräilemään pitkin ojan pohjia omia rikottuja mainoslevyjä, eihän se nyt varmasti mieltä ylennä kun tietää kuka ne jippoilee rikki kateuden vuoksi. Eikä toi mieltä paranna että aina sama rakennetyö nymann punaruskea paperi nidottu rikotun mainoksensa paikalle. Lohduttaa varmaan tieto kuin Teponkin kohdalla että on hyvää tehnyt jos kateellinen vahingoittaa banderollin.


    • Anonyymi

      Minkä festarin mainoksia? Heinolassa Jyrää festareiden kulta-aika oli 80-luvulla.

    • Anonyymi

      Totta. Heinolassa ei ole muita merkittäviä festivaaleja kuin Heinolassa Jyrää. Ne mainokset on jo aika vanhoja ja joutaakin pois näkyvistä ja turhaa maisemia pilaamasta.

    • Anonyymi

      Teppo älä luovuta, laita vaan aina uusiksi tuhotut banderollit!

      • Anonyymi

        🤪Tämä ajatus on ollut paljonkin esillä viimeaikoina.
        Mutta enemmän muussa yhteydessä kuin se idea voisi olla nyt ihan vain miesten kesken ja seksiaktiin liittyen.
        "Juna" niin asian voi ymmärtää lähinnä että asialla olisi useampi mies samalla kertaa!
        Miehet olisi enemmän tai vähemmän "top/ btm" asetelmassa jokainen?

        Kohtaamiseen tarvittaisiin rauhallinen ja toimintaa tukeva "alusta" eli paikka ja ympäristö mm.

        Mitä sanotte olisko tunti liikaa vai liian lyhyt aika kerralla toteuttaa tällainen ryhmätyö juttu?

        ⏳️🕖🕝 😛_😜_🤪_😝_😋<😍_🥵_🤯_😵‍💫_😖_😫_>🤡<


    • Anonyymi

      Banderolli oli merkittävän Multamäki Festivaalin kallis tuote, kuka maksaa repimisen kahdesti ?

      • Anonyymi

        Iskuryhmän perustaja puolustaa ponnekkaasti fiileiksi väitettyjen henkilöiden jahtaamista ja paljastamista.

        Verkkoon ilmestyi elokuun puolivälissä "Iskuryhmä", joka kertoo puuttuvansa kovin keinoin koulukiusaamiseen, häirintään ja lasten seksuaaliseen ahdisteluun.

        Iskuryhmä on muun muassa julkaissut Tiktokissa videoita, joissa väitettyjä fiilejä videokuvataan,

        Ryhmän koonnista vastannut Henry Aflecht puolustaa ryhmää, koska henkilöiden tekoihin on ollut syytä puuttua nopeasti.


      • Anonyymi

        naapurin vanhuksia vuosiksusia piinannut on todella törkrä ihminen


    • Anonyymi

      Samanlaista ilkivaltaa Muikkusalmentiellä Kirkkoportin tienristeyksen kunnan ilmoitustaululla. Koko ajan rikotaan erään hienon taulun runko ilmoitustaululla ja samaan paikkaan nidotaan todella pian tai heti rakennustyö nymän niminen paperinen kattomainos samojen kiinnitysruuvien paikalle!. En minä ainakaan soittaisi hommista "yrittäjälle" joka repii toisten yrittäjien omia mainoksia. TÖRKEÄÄ KÄYTÖSTÄ repijällä ! Näkyy olevan sanat paperimainokset kirkolla puutavarakaupassa, mitäköhän tuumaa kauppa moisesta?

      • Anonyymi

        mafiajippo vuosikausia vahingoittanut toisten yrittäjien hienojakin mainostauluja,


    • Anonyymi

      Kauheaa, mitähän siellä festivaalissa tehdään?

    • Anonyymi

      ei toimi takuut

      • Anonyymi

        ostaako häneltä kukaan mitään kun katselee näitä keskusteluja miuten aika epämiellyttävä sössöttäjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ostaako häneltä kukaan mitään kun katselee näitä keskusteluja miuten aika epämiellyttävä sössöttäjä

        ei varmasti


    • Anonyymi

      hanksluukdis varokaa vanhukset

    • Anonyymi

      katsokaa keskustelut simpanen rakeennustyöt masnrakennus mökki palvelut autovokrsus pienkone huollot ym

      • Anonyymi

        juuri luin ompas törkeää läytöstä muita ihmisiä kohtaan


    • Anonyymi

      🫣🫣

    • Anonyymi

      EI SAVUA ILMAN TULTA ?

      Kun joku nostaa kissan pöydälle asiassa jossa erään yrityksen mainostauluja ja banderolleja rikotaan systemaattisesti Heinolan ja Päijät-Hämeen alueella ja aina välittömästi niiden paikalle asennetaan jonkin toimesta Rakennustyö Nyman nimisiä mainoslehtisiä isoilla talon kuvilla niin ALKAA AIVAN ÄLYTÖN ÄLÄMÖLÖÖ SHOW ! Näkyy näissä aika "mielenkiintoisissa " virkkeissä. Pyritäänkö puolustelemaan jo tehtyjä tekoja räävittelemällä suutaan humalapäissä ja yöaikaan? Ei savua ilman tulta on vanha vuosisatoja vanha viisas sananlasku jolla perustellaan sitä että asiassa taitaa olla vinha perä!

      • Anonyymi

        ja Vinha on hyvä talomaali.


    • Anonyymi

      Hei, nyt kun olette päästäneet ylimääräiset höyrynne pois palkeista niin palataanko alkuperäiseen aiheeseen?
      Miksiköhän Multamäki festifaalin mainosbanderolli rikottiin, perusteluja ?
      Miksiköhän erään kokeneen rakennustekniikan taitajan yrityksen mainoslevyjä rikotaan ympäri maakuntaa ja ne rikotaan siten että kiinnitysruuvit tai pieni pala jätetään muistuttamaan teosta ja hyvin pian tai heti laitetaan rakennustyö nyman niminen paperinen talomainos samojen ruuvien paikalle?
      Ei pystytä itse löytämään loogista perustetta moiselle ?
      Joka tapauksessa Hyvää Juhannusta 2025 !

    • Anonyymi

      tettigin kähmijä mustamaalaa jatkuvasti muita yrityäjiä hyvää jussia vasn

      • Anonyymi

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uusi-seksuaalirikoslaki-tuo-syyttajien-tyohon-isoja-vaikeuksia-syytetylle-riittaa-etta-han-sanoo-etta-on-suostumus-ollut/8608214

        "Syyttäjän pitää pystyä näytöllään osoittamaan, että suostumusta ei ole ollut, ja Sarvikivi arvioi tämän hankaloittavan syyttäjien työtä." "Vastaajille riittää se, että hän sanoo, että on suostumus ollut, ja jos meillä on kaksi vastakkaista kertomusta niin ulkopuolisen näytön hankkiminen on hankalaa."

        No niin, kirjallisen sopimus onkin varsin vahva: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17665804/seksuaalirikoslain-edellyttama-sopimus-kirjallisena


    • Anonyymi

      Hei, nyt kun olette päästäneet ylimääräiset höyrynne pois palkeista niin palataanko alkuperäiseen aiheeseen?
      Miksiköhän Multamäki festifaalin mainosbanderolli rikottiin, perusteluja ?
      Miksiköhän erään kokeneen rakennustekniikan taitajan yrityksen mainoslevyjä rikotaan ympäri maakuntaa ja ne rikotaan siten että kiinnitysruuvit tai pieni pala jätetään muistuttamaan teosta ja hyvin pian tai heti laitetaan rakennustyö nyman niminen paperinen talomainos samojen ruuvien paikalle?
      Ei pystytä itse löytämään loogista perustetta moiselle ?
      Joka tapauksessa Hyvää Juhannusta 2025

    • Anonyymi

      EI SAVUA ILMAN TULTA ?

      Kun joku nostaa kissan pöydälle asiassa jossa erään yrityksen mainostauluja ja banderolleja rikotaan systemaattisesti Heinolan ja Päijät-Hämeen alueella ja aina välittömästi niiden paikalle asennetaan jonkin toimesta Rakennustyö Nyman nimisiä mainoslehtisiä isoilla talon kuvilla niin ALKAA AIVAN ÄLYTÖN ÄLÄMÖLÖÖ SHOW ! Näkyy näissä aika "mielenkiintoisissa " virkkeissä. Pyritäänkö puolustelemaan jo tehtyjä tekoja räävittelemällä suutaan humalapäissä ja yöaikaan? Ei savua ilman tulta on vanha vuosisatoja vanha viisas sananlasku jolla perustellaan sitä että asiassa taitaa olla vinha perä!!

      • Anonyymi

        mafiamika sotkee tarkoituksella tätä keskustelufoorumia, ilmiselvästi johtaa harhaan haluaa juttua.


    • Anonyymi

      Hei, nyt kun olette päästäneet ylimääräiset höyrynne pois palkeista niin palataanko alkuperäiseen aiheeseen?
      Miksiköhän Multamäki festifaalin mainosbanderolli rikottiin, perusteluja ?
      Miksiköhän erään kokeneen rakennustekniikan taitajan yrityksen mainoslevyjä rikotaan ympäri maakuntaa ja ne rikotaan siten että kiinnitysruuvit tai pieni pala jätetään muistuttamaan teosta ja hyvin pian tai heti laitetaan rakennustyö nyman niminen paperinen talomainos samojen ruuvien paikalle?
      Ei pystytä itse löytämään loogista perustetta moiselle.
      Joka tapauksessa Hyvää Juhannusta 2025 kaikille.


      Äänestä

    • Anonyymi

      Puhukaa hävinneistä mainostauluista banderolleista ja miksi niiden paikalle aina laitetaan joka kerta tollainen Rakennustyö nymän niminen mainospaperi, eikö se mahtuisi jollekin vapaalle paikalle?

    • Anonyymi

      EI SAVUA ILMAN TULTA ?

      Kun joku nostaa kissan pöydälle asiassa jossa erään yrityksen mainostauluja ja banderolleja rikotaan systemaattisesti Heinolan ja Päijät-Hämeen alueella ja aina välittömästi niiden paikalle asennetaan jonkin toimesta Rakennustyö Nyman nimisiä mainoslehtisiä isoilla talon kuvilla niin ALKAA AIVAN ÄLYTÖN ÄLÄMÖLÖÖ SHOW ! Näkyy näissä aika "mielenkiintoisissa " virkkeissä. Pyritäänkö puolustelemaan jo tehtyjä tekoja räävittelemällä suutaan humalapäissä ja yöaikaan? Ei savua ilman tulta on vanha vuosisatoja vanha viisas sananlasku jolla perustellaan sitä että asiassa taitaa olla vinha perä!!!

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä onko inssi humalapäissään keskellä viikkoa


      • Anonyymi

        nyt savuuaa pedot otetaan todellakin kiinni


      • Anonyymi

        muitakin törkeyksiä harrastaa tämä lusin heebo


      • Anonyymi

        kissa pöydäällä pedot kiinni


    Ketjusta on poistettu 668 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe