Seksuaalirikoslain edellyttämä sopimus kirjallisena

Anonyymi-ap

SOPIMUS

Me allekirjoittaneet ryhdymme harrastamaan keskenämme seksuaalista kanssakäymistä seksuaalisten tekojen muodossa, jonka aikana suoritamme Suomen Rikoslain 20 luvussa, kohdissa 1§, 3§, tai 6§ mainittuja sukupuoliyhteyksiä, seksuaalisia kajoamisia, seksuaalisia ahdisteluita sekä muita sukupuoliyhteyksiä, seksuaalisia kajoamisia, seksuaalisia ahdisteluita tai seksuaalisia tekoja.

Allekirjoittaneet vahvistavat että osallistuvat kaikkeen tässä sopimuksessa mainittuun vapaaehtoisesti.

Allekirjoittaneet hyväksyvät että koko sopimuksentekotapahtuma videokuvataan siten että kukin vuorollaan esittäytyy lausumalla nimensä, henkilötunnuksesta ja kotiosoitteensa sekä esittämällä henkilöllisyystodistuksensa tai muun vastaavan asiakirjan joka myös videokuvataan samassa yhteydessä. Videotallenne jaetaan kaikkien allekirjoittajien haltuun. Allekirjoittaneet sitoutuvat siihen että videotallennetta saa esittää ainoastaan todisteena mahdollisissa oikeuskäsittelyissä.

Allekirjoittaneet sitoutuvat siihen että eivät missään vaiheessa toimi toistensa tahdon vastaisesti.

Sopimuksen voimassaolo aika (tarpeeton yliviivataan):

Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Sopimus on voimassa pp.kk.vvvv klo hh:mm asti.

[Paikkakunta] :ssä, pp.kk.vvvv

Allekirjoitukset:

Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:
Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:
Nimikirjoitus ja henkilötunnus ja nimenselvennys:
...

===

Uuden lain sisältö: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220723

Ilman kirjallista sopimusta: Jopa 6 vuotta linnaa, johon riittää tytön tunteellisesti eläytyen näyttelemä tarina joita voi kopioida helposti netistä.

27

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä se ätmi tästä laista vinkuu? Et saa sopimuksilla tai ilman joten anna olla

      • Anonyymi

        Saapas, eilenkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saapas, eilenkin

        Ostit sitten kumpparit.


    • Anonyymi

      Eipä taida laki edellyttää minkäänlaisia sopimuksia. Kukaan ei tietenkään estä sinua tuollaisia sopimuksia kirjoittelemasta, jos kerta haluat.

      • Anonyymi

        Laki vaatii että seksuaalisille teoille on suostumus. Jos miehellä ei ole laillisesti painavaa todistetta suostumuksesta niin hänet helposti tuomitaan pitkään vankeuteen sekä kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki vaatii että seksuaalisille teoille on suostumus. Jos miehellä ei ole laillisesti painavaa todistetta suostumuksesta niin hänet helposti tuomitaan pitkään vankeuteen sekä kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin.

        Vaan ei vaadi mitään sopimuksia. Vaan kuten sanottu, toimi sinä miten tahdot.


    • Anonyymi

      Toisen tunteiden hyväksikäyttäminen seksin (tai rahan saamiseksi) on aina yksiselitteisesti väärin. Seksi kuuluu parisuhteeseeen. Ihan oikein että hyväksikäyttöä ei enää pidetä lainkaan näkökulmasta hyvänä asiana.

    • Anonyymi

      Tuosta puuttuu vähintään 2 todistajan allekirjoitukset, todistajien todistajien allekirjoitukset ja tapahtuman dokumentointiin tarvittavat laitteet, kuten videokamera ja äänen tallennin, joiden tallenteet säilytetään todistus aineistona myöhempien epäselvyyksien varalta, kuten vaikka, jos nainen esittää, että mies puuhasi jotain, mitä sopimuksessa ei ollut sovittu, kosketti paikasta, jota sopimuksessa ei ollut sovittu.

      • Anonyymi

        "Tuosta puuttuu vähintään 2 todistajan allekirjoitukset . . "

        Kahta todistajaa ei tarvita tämän kaltaisissa sopimuksissa, vaan sopijoiden allekirjoitukset riittävät, samoin kuin ne riittävät esim. puhelinliittymäsopimuksissa yms.


      • Anonyymi

        "puuttuu tapahtuman dokumentointiin tarvittavat laitteet ..."

        Seksin videokuvaaminen on seksuaalinen teko, se on sisällytetty avauksessa olevaan sopimustekstiin (joka on beta versio, teksti kaipaa muita osiltaan hieman tarkennuksia).


    • Anonyymi

      Minua eivät mitkään lait kiinnosta eikä ne myöskään minua koske 💪. Viimeksi rikoin lakia eilen. Teen mitä lystään, sitähän tämä elämä nykyään muutenkin näyttää olevan aivan joka puolella.

      • Anonyymi

        Et uskalla tehä mitä lystäät. Et uskalla lällätilää


    • Tuohon pitäisi lisätä jokaiselta osallistujalta vakuutus ettei ole alaikäinen, mielenvikainen eikä ihmiskaupan uhri.

      • Anonyymi

        Siinäkin voidaan kiristää allekirjoitus, ihmiskaupan uhrilta.


      • Anonyymi

        Sopimusmallissa on kohta iän ilmaisevan dokumentin sisällyttämisestä videotallenteeseen, ja allekirjoituksessa on kohta henkilötunnukselle.

        Tätä sopimusta tarvitaan ensisijaisesti normaalissa elämässä, kaikessa normaalissa seksuaalisessa kanssakäymisessä, miehen turvaksi.

        Mitä tahansa "ihmiskaupan uhri" allekirjoittaakaan on oikeudessa mitätön. Arvelen että käyttäessään maksullista palvelua jokainen järjissään oleva mies oivaltaa/havaitsee maksaako parittajalle vai tytölle.


    • Anonyymi

      Pitääkö tästä sopimuksesta sitten lähettää kopiot (alkuperäiset?) maistraattiin tai kirkkoherranvirastoon arkistoitavaksi?

      • Anonyymi

        Rekisteriviranomainen pitää julkinen rekisteriä, sen nimi on Naimaamo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteriviranomainen pitää julkinen rekisteriä, sen nimi on Naimaamo.

        Voikohan käydä tarkistaa sitten omat tiedot, paljon on Ottoja ja Panoja 😂😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voikohan käydä tarkistaa sitten omat tiedot, paljon on Ottoja ja Panoja 😂😂😂

        Tai vähän samaan tyyliin kun tarkistetaan esim. auton tietoja 😂😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rekisteriviranomainen pitää julkinen rekisteriä, sen nimi on Naimaamo.

        Juuri näin ja rekisteröintimaksu per rekisteröinti on 100 euroa laaki. Varat käytetään lyhentämättömänä seksuaaliväkivallan uhrien auttamiseen.


    • Anonyymi

      Mahtavaa! Viimenkin. Tätä on odotettu. Kerrankin jotain hyvääkin. Kiitos!

    • Anonyymi

      Ja mielellään vielä poliisiasemalla tarkastuttamassa henkilöllisyydet ja että varmasti ovat halukkaita. Ihanaa. Kerrankin jotain positiivista! Pornopässit aisoihin!

    • Anonyymi

      Roskaa. Mikään sopimus ei estä raiskausta.

      • Anonyymi

        "Roskaa. Mikään sopimus ei estä raiskausta."

        Tämän sopimuksen tarkoitus ei olekaan estää raiskauksia eikä mahdollistaa raiskauksia, vaan tämän sopimuksen tarkoitus on vähentää miehiin kohdistuvia oikeusmurhia.


    • Anonyymi

      Naisen kätteleminen vaatii myös kirjallisen suostumuksen.
      Kosketteleehan mies silloin naisen kättä, joka on kosketellut naisen intiimejä paikkoja. joten.....

      • Anonyymi

        Naisen koskettelemien on vakava rikos, tietenkin. Mutta koitapa nauramatta sisäistää seuraava:

        3 §, Seksuaalinen kajoaminen: Joka koskettelemalla TAI MUULLA TAVOIN tekee seksuaalisen teon ... on tuomittava vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. ... YRITYS on rangaistava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen koskettelemien on vakava rikos, tietenkin. Mutta koitapa nauramatta sisäistää seuraava:

        3 §, Seksuaalinen kajoaminen: Joka koskettelemalla TAI MUULLA TAVOIN tekee seksuaalisen teon ... on tuomittava vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. ... YRITYS on rangaistava.

        Ja VÄITE yrittämisestä riittää linnatuomioon.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe