Persut suuttuivat

Hyppivät oikein seinille, kun Naisasialiitto Jnioni on laulanut Finlandia hymnillä palestiinalaisten puolesta.
Mikä tekopyhiä persjja vaivaa?
Ensimmäidinä olivat paasaamassa, kuinka palestiinalaisia naisia sorretaan ja heiltä estetään tasavertaiset oikeudet ja naisasiaa ajavat sitten kehtaavat häpäistä Finlandia hymnin sellaiseen.
Joo. Mutta ajatelkaa persut: jos Palestiina ei koskaan vapaudu ei se mhöskään kehity.
Tuskin kenenkään oikeudet voivat toteutua myöskään väestön siirroissa.
Sibelius ei myöskään tarkoittanut biisiään laulettavaksi, joten siinäkin on tekopyhyyden sävyä.
21201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Helvetin moinen munaus tuolta kusipääliitolta ja huomioikaa se, että tuo ämmä on vihreä! Vain noilta kusipäiltä voi odottaa tuollaista häväistystä! Finlandiasta voi sanoa, että se on kansallisaarre!

Äänestä
  • Finlandia on ihan hyvä musiikkina mutta monia lauluja on uudelleen sanoitettu Sibelius itse tuhahti, että, jos haluavat sitä laulaa niin sen kun sitten. Itse ei ollut laulua säveltämässä vaan musiikillisen teoksen. Melko mahtipontiset sanat siinä ja hyvin voi käyttää kaikkien sorrettujen puolesta.
    Fundamentalistijuutalaiset Israelissa sitä paitsi sortavat myös naisia ja vähemmistöjä, joten persujen padat ja kattilat soimaavat taas toisiaan ristiriitaisella ja epävireisellä paukkeella.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Finlandia on ihan hyvä musiikkina mutta monia lauluja on uudelleen sanoitettu Sibelius itse tuhahti, että, jos haluavat sitä laulaa niin sen kun sitten. Itse ei ollut laulua säveltämässä vaan musiikillisen teoksen. Melko mahtipontiset sanat siinä ja hyvin voi käyttää kaikkien sorrettujen puolesta.
    Fundamentalistijuutalaiset Israelissa sitä paitsi sortavat myös naisia ja vähemmistöjä, joten persujen padat ja kattilat soimaavat taas toisiaan ristiriitaisella ja epävireisellä paukkeella.

    V. A. Koskenniemi tunnettiin isänmaallisen runotuotantonsa ja oikeistolaisen poliittisen vakaumuksensa ansiosta lempinimellä ”valkoisen Suomen hovirunoilija”.

    Äänestä

Persut saa hyppiä takaisin Venäjälle.
Tollot ja tulevat vain tollommiksi.
Mitä lie vetävät.

Äänestä
  • Monta hernettä ovat vetäneet neniinsä koko ajan. Ei ihme jos järki ei pelaa mutta hyvä kun tollot näyttävät tolloutensa niin se tiedetään.

    Äänestä

Vihervasemmisto lepää vasta kun täällä lauletaan Venäjän hymniä. 👍

Äänestä
  • Täällä on laulettu, soitettu ja tanssittu vuosien mittaan montakin venäläistä musiikkiteosta monien muiden, kansainvälisten teosten joukossa
    Persuilla on tapana nostella asioita jalustoille, joita haluavat kumarrella. Mikään ei kuitenkaan ole niin pyhää

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Täällä on laulettu, soitettu ja tanssittu vuosien mittaan montakin venäläistä musiikkiteosta monien muiden, kansainvälisten teosten joukossa
    Persuilla on tapana nostella asioita jalustoille, joita haluavat kumarrella. Mikään ei kuitenkaan ole niin pyhää

    Persuriikkojen saksikäsianssi voisi olla mukaelma Hatšaturjan sapelitanssista, joka on sävelletty neukkulan aikaan mutta se on liian hyvä tollopersujen käytettöön.

    Äänestä

  • Meinaako persut, Putinin käskystä laittaa kunnon ihmiset mullan alle.

    Äänestä

pohjolasta pitää poistaa islam-erdogan sanoi että on vain yksi islam...

halukkaat voi mennä mukana alistusmaahan

Äänestä
  • Mee kuule persuinesi sinne missä balalaikka raikaa.

    Äänestä

  • Erdoganilla on sananvapaus siinä missä muillakin mutta hän sanoo vain oman yksityisen ja poliittisen mielipiteensä.

    Äänestä

”Israelin johto käy parhaillaan sotaa ilman tarkoitusta, ilman päämääriä tai kunnollista suunnitelmaa, ja sillä ei ole mitään mahdollisuuksia onnistua”, Israelin entinen pääministeri Ehud Olmert kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan israelilaislehti Haaretzissa.
- ”Kyllä, Israel syyllistyy sotarikoksiin”, hän kirjoittaa.
- "Se, mitä teemme Gazassa nyt, on tuhon sotaa: mielivaltaista, rajatonta, julmaa ja rikollista siviilien tappamista. Se on seurausta hallituksen politiikasta – tietoisesti, pahasti, ilkeästi, vastuuttomasti saneltua", Olmert kirjoittaa.
Israelin johto on myöntänyt kieltäneensä gazalaisilta ruuan, lääkkeet ja peruselintarpeet selkeänä osana politiikkaa, hän jatkaa.
Olmertin mukaan israelilaisten pahin vastustaja on tällä hetkellä maan oma hallitus.

Äänestä

Vihervasemmisto voisi mennä palestiinaan laulamaan hymnejään.
Maksasiko sossu matkat jos lupaisivat jäädä?
Gazassa äänihuulet aukee.

Äänestä
  • Israelpa ei päästä Gazaan ketään. Ei ole aikoihin päästänyt edes persun perua sinne mölisemään ja Israelia kannustamaan.

    Äänestä

Kyllä Hamas aina matkan järjestää jos laulaa oikeita lauluja.
Aiheena voisi olla terrorismi, naisten ja lasten oikeudet sekä tietysti pyhä sota jossa luvataan ajaa Israielilaiset mereen.
Taisi käydä toisinpäin.
Voi voi.

Äänestä
  • Oikeistofundamentalistit luulevat olevansa jotenkin parempia mutta ovat rassukat aina väärällä puolella. Jeesustelevat naisten, lasten ja vanhusten oikeuksista mutta eivät tee mitään heidän hyväkseen.

    Äänestä

Mitä nyt talvi ja jatkosodassa pelasti isänmaamme jotta vihervassut voi häpäistä sitä.
Menkää töihin!

Äänestä
  • Tavisduunarit ja muonamiehet siellä sotivat myös jatkosodassa, pakon edessä Suursuomi-oikeisto-intoilijoiden määräyksestä.

    Äänestä

Vihervassut häpäisevät työläis perintönsä.
Menkää töihin niin lunastatte odotukset.
Vai eikö pää kestä?
No ei ole yllätys.

Äänestä
  • Oikeistoporsut ovat heittäneett työt ja kaiken muunkin tarpeellisen yli laidan.
    Velkakertymää sen sijaan ovat kasvattaneet painolastiksi ja valtion häpeäksi. Laiva natisee jo liitoksissaan. Pohjakosketus on vain millien päässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyppivät oikein seinille, kun Naisasialiitto Jnioni on laulanut Finlandia hymnillä palestiinalaisten puolesta.
Mikä tekopyhiä persjja vaivaa?
Ensimmäidinä olivat paasaamassa, kuinka palestiinalaisia naisia sorretaan ja heiltä estetään tasavertaiset oikeudet ja naisasiaa ajavat sitten kehtaavat häpäistä Finlandia hymnin sellaiseen.
Joo. Mutta ajatelkaa persut: jos Palestiina ei koskaan vapaudu ei se mhöskään kehity.
Tuskin kenenkään oikeudet voivat toteutua myöskään väestön siirroissa.
Sibelius ei myöskään tarkoittanut biisiään laulettavaksi, joten siinäkin on tekopyhyyden sävyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu