Että kehtaa. Ei anna suun vuoroa muille. Huutaa muitten puheen päälle.
Epäonnistui pahasti opetusministerinä nyt kerskui onnistumisilla. Hävytön huutaja.
Lii törttöilee härskisti a-studiossa
20
451
Vastaukset 20
- Anonyymi
Lisäksi se ilmehtiminen kertoo jotakin taannehtivasta kehityksestä
- Anonyymi
mene persu homostelemaan kun muuhun et pysty
- Anonyymi
Purran ilmeet kyselytunneilla on hunajata, kuinka rakastettava maan äityli hänestä tulisikaan.
- Anonyymi
Lii taitaa olla aineissa, huutaminen on yksi seuraus siitä.
- Anonyymi
Lipstikka käy suolan vaihtoehdoksi piiraisiin. Kiistelty Jeesus-filmi sai takuut
Tanskan elokuvainstituutti on päättänyt antaa 900 000 kruunun tuotantotakuun kiistaa aiheuttaneelle Jeesuksen elämää kuvaavalle pornofilmille.
Jeesus esiintyy elokuvassa suunnitelmien mukaan useaan otteeseen alastomana ja yhdyntäkohtauksissa. - Anonyymi
Brysseli opettaa...
- Anonyymi
heHE pikku-Li kärtsäsi koltun Brysselissä ssssssssssssssssssssss
- Anonyymi
Vasemmistoliiton lähdettyä peesamaan täydellisesti vihreitä ja persujen lähdettyä täydelliseksi kokoomuksen apupuolueeksi, Suomessa ei ole enää minkäänlaista poliittista vaihtoehtoa. Kepu möhli kaiken jo ajat sitten lähtemällä kokoomuksen taloupoliittiselle linjalle ja vanhasen myötä vihreän siirtymän innokkaimmaksi ajajaksi. Kaiken kruunaa sotapolitiikkaa, jatkuva Venäjän haastaminen ja näykkyminen. Eikö olisi jo aika pysähtyä ja alkaa ajattelemaan Suomen kansallista etua. Riidan rakentaminen ja rahan laittaminen aseisiin ei tuo hyvää. Hyvä tulee yhteistyön ja keskinäisen kanssakäymisen kautta. Kekkosta ikävä.
- Anonyymi
Toivottavasti dosentti osoittaa olevansa wennamolaisten riveissä se on ainoa toivomme muutoksesta
- Anonyymi
Ei rasvanahkaduunari äänestä mitään miinojenkieltäjiä ja muitakaan puolustusta rapauttavia vasuriliittolaisia ellei nämä ala ripeästi tarkistamaan kantojaan
- Anonyymi
"Ei anna suun vuoroa muille"
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten! - Anonyymi
Punikin huutaminen muiden päälle on merkki siitä että punikki on väärässä.
- Anonyymi
Vasliitto syntyi SKP ja SKDL jätteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasliitto syntyi SKP ja SKDL jätteistä.
Persut syntyi kokomuksen ja smp vennamon sontasakista . Aito vennamolainen oli vielä ihminen persut ei sitä ole vaan roskasakkia joka ei mitäön tee
- Anonyymi
Känässä vai joissakin aineissa, ei normaali ihminen noi "keskustele".
- Anonyymi
syntymävajakki, siksi vas ainoa oikea puolue hänelle.
- Anonyymi
Kreta kertoi hätävietissä että Israel on kidnapannut hänet, jos joku kuulee tämän, ilmoita Ruotsin hallitukselle. Li ilmaisi huolensa iltapäivälehdelle, ettei Kretaan ystävineen kukaan ole saanut yhteyttä. Aivan kuin Suomi olisi jotenkin vastuussa noista purjehtijoista joiden perimmäinen tarkoitus oli hannkkia julkisuutta provosoimalla Israelia. Kretalla on taipumus uhriutumiseen, eräässä tilaisuudessa syytti läsnäolijoita hänen lapsuuden ja nuoruuden pilaamisesta, kysyen kuinka kehtaatte? Tuntemattomien syyllistäminen on silkkaa ylimielisyyttä, jokaisen vanhemman velvollisuus on huolehtia omista lapsistaan eikä ainoastaan yhdestä Kretasta.
- Anonyymi
Kreta katsoo olevansa niin ylivertainen että kyllä jokaisen olisi pitänyt kantaa vastuu hänen lapsuudesta ja nuoruudesta. Kreta ei nyt sitten lähettänyt hätäviestiä, minut on karkoitettu Israelista ja 100 vuoteen en saa mennä sinne.
- Anonyymi
LI ON ALKANUT SEURATA MARININ SANNAA
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/li-andersson-myy-okysandaaleitaan-hinta-jarkyttaa/1855628
Ilmeisesti Li on Brysselissä hieman höllännyt antikapitalismiaan, sillä hän myy Portugalissa valmistettuja nahkaisia sandaaleitaan Facebookissa 200 eurolla.
– Täysin käyttämättömät Blankensin Aylin-malliset mustat nahkasandaalit, koko 39. Ovat minulle liian pienet, Li kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571