Katselin juuri Mtv3:n uutisia, kun Volodymyr Zelenskyi kävi Saksassa. Jotenkin ihmeen väsähtänyt ja nuhjaantuneen oloinen ja hymytön ukko sekin on nykyään kun vertaa vanhoihin kuviin ja videoleikkeisiin. Tokihan on vanhentunut, mutta kyllä siinä olemuksessa jotain muutakin on? Mikäköhän sillekin on tullut?
Mtv3:n uutisista poimittua
19
230
Vastaukset
- Anonyymi
Oisko joku sairaus🤔
- Anonyymi
Kyseenalaistan aina kaiken. Jos hänen olemuksensa on autenttinen niin se on tavallaan hyvä juttu, sillä normaali ihminen traumatisoituu ja väsyy kroonisen stressin myötä. Sotatila on juuri sellainen tilanne. Jos sotatila ei stressaisi ja häiritsisi päättäjää niin silloin päättäjä olisi ilmiselvä psykopaatti (niinkuin ne useimmiten ovat). Psykopaatit ovat mestareita esittämään muuta kuin mitä oikeasti ovat eli tämä täytyy pitää mielessä myös Zelen suhteen, kuten kenen tahansa muunkin valtiollisen poliitikon kohdalla. Poliitikot ovat tietoisia ja harjoittelevat populistisia käyttäytymismalleja. Mallit ovat sekä suullisia että elekielellisiä. Suurin osa ihmisten välisestä kommunikaatiosta on elekieltä eli sanatonta.
- Anonyymi
Kai se nyt stressaa kun omaan kaupunkiin tulee taas ohjuksia ja ihmisiä kuolee
- Anonyymi
Samoin ajattelen. Putin ei kestäisi päivääkään vastaavanlaisessa ahdingossa, jossa pitäisi luottaa koko ajan muiden tukeen saada ammuksia "riittävästi". Taistelee koko ajan siitä, että saisi edes minimin, jolla pitää Venäjän hyökkäys yritykset loitolla.
Raukkamainen hyökkääjä ei tunne sääliä vaan ahneuksissaan haluaisi kaiken Ukrainasta itselleen. Suvereniteetista ei niin väliä, jos Putin on ottajan roolissa, mut ääni muuttuu heti, jos olisi toisin päin tilanne.
Putin on paljastunut häikäilemättömäksi, häneen ei luoteta ja siksi Venäjäkin on tulevaisuudessa kärsijän roolissa. Venäjä on kuin tulevaisuuden rutto, jota kaikki välttelee kanssakäymisissä. Luottamus on painunut alle nollan, negatiiviseksi. Katsotaan, miten maksumiehen rooli istuu venäläiseen logiikkaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ajattelen. Putin ei kestäisi päivääkään vastaavanlaisessa ahdingossa, jossa pitäisi luottaa koko ajan muiden tukeen saada ammuksia "riittävästi". Taistelee koko ajan siitä, että saisi edes minimin, jolla pitää Venäjän hyökkäys yritykset loitolla.
Raukkamainen hyökkääjä ei tunne sääliä vaan ahneuksissaan haluaisi kaiken Ukrainasta itselleen. Suvereniteetista ei niin väliä, jos Putin on ottajan roolissa, mut ääni muuttuu heti, jos olisi toisin päin tilanne.
Putin on paljastunut häikäilemättömäksi, häneen ei luoteta ja siksi Venäjäkin on tulevaisuudessa kärsijän roolissa. Venäjä on kuin tulevaisuuden rutto, jota kaikki välttelee kanssakäymisissä. Luottamus on painunut alle nollan, negatiiviseksi. Katsotaan, miten maksumiehen rooli istuu venäläiseen logiikkaan?ei tule tapahtumaan halaile sinä matuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin ajattelen. Putin ei kestäisi päivääkään vastaavanlaisessa ahdingossa, jossa pitäisi luottaa koko ajan muiden tukeen saada ammuksia "riittävästi". Taistelee koko ajan siitä, että saisi edes minimin, jolla pitää Venäjän hyökkäys yritykset loitolla.
Raukkamainen hyökkääjä ei tunne sääliä vaan ahneuksissaan haluaisi kaiken Ukrainasta itselleen. Suvereniteetista ei niin väliä, jos Putin on ottajan roolissa, mut ääni muuttuu heti, jos olisi toisin päin tilanne.
Putin on paljastunut häikäilemättömäksi, häneen ei luoteta ja siksi Venäjäkin on tulevaisuudessa kärsijän roolissa. Venäjä on kuin tulevaisuuden rutto, jota kaikki välttelee kanssakäymisissä. Luottamus on painunut alle nollan, negatiiviseksi. Katsotaan, miten maksumiehen rooli istuu venäläiseen logiikkaan?Kannattaisi ymmärtää ne juurisyyt Ukrainan tapahtumiin.
"Raukkamainen hyökkääjä ei tunne sääliä vaan ahneuksissaan haluaisi kaiken Ukrainasta itselleen. Suvereniteetista ei niin väliä, jos Putin on ottajan roolissa, mut ääni muuttuu heti, jos olisi toisin päin tilanne. "
USA sai jo mineraalisopimuksen. Sitten Suomessakin levinnyt älyttömyys miten se ottaisi Zaporizzjan ydinvoimalan haltuunsa ja hyödyntäisi aseissaan ydintuotteita. Ei tule tapahtumaan.
Zelensky varmaan avitettiin presidentiksi. Banderalaiset ajattelivat ohjailevansa tätä mielensä mukaan ja niin tapahtuukin, mutta nyt hänen kunto heikkenee kun rauhan teko on vaikeaa, kuten aloitus tuo asiaa esille.
- Anonyymi
Ihailen hänen valtavan vahvaa psyykettä, että jaksaa kovaa painetta. 🇺🇦
- Anonyymi
Salaisuus on se snif snif onhan se tullut jo selväksi
- Anonyymi
Klo 19:00 uutisista poimin että oli taas kuvausryhmä käynyt kuvausautolla jossakin peruskoulussa kuvaamassa joitakin liikkuvia jalkineita. Kunka läpeensä hullua rahan tuhlausta, ja ihmisiä kasvatetaan sairaaseen "filosofiaan" josta ajan mittaan muodostuu "moraali"sääntö.
- Anonyymi
Alkaa vuosien kokaiininkäyttö pikkuhiljaa näkyä ulkomuodossa.
- Anonyymi
Tuo on Venäjän propagandaa. Älä haksahda siihen.
- Anonyymi
Aivan oikein, snif vie voimat. Aina välillä saa kyllä vauhtia.
- Anonyymi
Lopettakaa se käyttö sitten.
Taas jotain ihme molopäitä.
Kokemusasiantuntijoitahan tällä palstalla riittää!- Anonyymi
Molopää hiljaa. Onhan se jo uutisoitu Suomenkin eduskunnasta jauhojäämiä havaitun ja Kaikkosen avustaja saa lemput kun jotain pornovideoita.
- Anonyymi
Kokaiini ja muut huumeet näköjään saanut miehen aika pahaan kuntoon. Ei taitaisi Putinille pärjätä enää kehässäkään, vaikka ikäero onkin merkittävä.
- Anonyymi
Miettikää, jos ukraina kukistuisi venäjän alla. Mikähän olisi seuraava kohde?
Kun miettii suomea ja venäjää, niin miettikää mikä ero meidän kulttuurissa ja teknologiassa on vaikka ollaan raja-naapureita. - Anonyymi
Neuvostoliiton romahdettua länsimaiset sijoittajat sijoittivat Venäjälle suuria summia hömelön Jeltsinin avattua ovet ja saivat valtaisia, jopa 1500 kertaisia, voittoja. Venäjää ryöstettiin ja oltiin alistamassa entisten siirtomaiden, edelleen alistettujen kehitysmaiden, tasolle. Putin laittoi tälle lopun. Samalla potkittiin politiikan johtavilta paikoilta pois Venäjää myyneet raharikkaat oligarkit. Tästä ei lännessä pidetty ja Venäjä lähdettiin entistä innokkaammin haastamaan tuon pirun putinin takia. Seurasi usa:n operoima vallankaappaus Ukrainassa ja maan ajaminen vastakkain venäjän kanssa.
- Anonyymi
Siellä täällä oikeita tiedonrippusia, mutta pahasti hakoteillä miten kaikki on täytynyt tapahtua.
- Anonyymi
Antaa ollakin kuinj toivoton ja munston Antti-joku
Noh itselläni.. pelijuttuja .. nuoreten naisten kanssakinjotain hauskaapeliäkin... aivain kaupungin keskustassa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562657
- 1971910
- 701677
- 921638
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91381- 731067
- 811030
- 951009
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes191934- 67911