JIPPO, JUSSIJUHLA, FILLARI JA OIKEA THAIMAA.

Anonyymi-ap

Se on taasen tämä meidän hissipierun arvoinen hienopieru 2010 avautunut koko olemuksellaan, joten ruokitaanpa hieman.

(Olen Chiang Maissa 19-23.06. eli juhannuksen ajan? Sinä et ole.)
Minä olen ja jos tahdot tavata niin nyt sulla on mahdollisuus osoittaa mulle ja kaikille palstaa lukeville uskottavuutesi, eli räps perhepotretti Eedenin uima-altaalta päivän valossa ja taustalla iso lintulauta, sekä kotitalosi julkisivu.
Tee se niin lupaan noutaa sinut Moparilla meille kotiin ja tarjoan sinulle ja ken seurassasi onkaan, niin varmasti maistuvat pihvit.
Älä pelkää, en minä sinua satuta fyysisesti mikäli et ryhdy kuumakalleilemaan.

Nyt Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen on ryhtynyt pyöräilyasiantuntijaksikin jopa etappeja ajaen pyöräilyseurassa.

Motoristejakin löytyy Dillen kotikulmilta johtuen Chang International Circuitista ja MotoGP- kisat on saaneet nuoria miehiä kiinnostumaan ratapyöräilystä.
Niin, joo onhan myös vahingossa hoksannut alppimotoristi jo muutaman vuoden haaveillut rataducasta ja jälleen taasen.

Päätti Omanapanarsisti mollata Antinkin joka teki viosikymmenen asiallisimman aloituksen tälle itseään täynnä olevan päiväkirjaan.
Seuraavasti kirjoitti MinääÄÄÄÄÄÄ:
Antti ei koe aitoa Thaimaata yhtään sen enempää kuin kukaan muukaan turisti ja Aivan keltanokka koko mies.
MinÄ olen varmasti pyöräillyt enemmän kuin Antti.
MinÄ olen asunut maaseudulla aidoimmassa mahdollisessa Thaimaassa nyt yli 7 vuotta.
MinÄ olen viettänyt esimerkiksi Chiang Maissa pelkästään sellaiset 100 päivää, Cha amin seutuvilla 200 päivää, Chumphonin seutuvilla 100 päivää leireillä ja Pattayalla sellaiset 600 päivää joten tiedän mistä puhun.
Buriramissa siis vielä tuohon päälle sellaiset 2500 päivää.
Lisätään vielä tuohon omiin kokemuksiini että olen patikoinut noin kahdeksassa kansallispuistossa Thaimaassa ja käynyt kaikilla tunnetuilla Thaimaan saarilla ja niissä kaikissa liikkunut luonnossa.
MINÄ. Et sinä eikä Antti.
Temppeleiden määrää on vaikea arvioida, missä olen käynyt. Ehkä sadassa, jos pienet kaikki lasketaan mukaan.

Mulkkupää toteaa vielä, että epäilee myös ettei Antti ole Thaimaan kansallisurheilun harrastaja, jolla seikalla ei ole mitään tekemistä puheena olevan aiheen kanssa.

MinääÄÄÄÄ itseään kehumatta kehuu myös seuraavasti:
Kehumatta itseäni niin minulla on arviolta kymmenkertainen kokemus Thaimaasta näihin Antteihin verrattuna alkaen vuodesta 1994 ja liikkumalla aktiivisesti jokaisessa paikassa missä olen ollut.

Hauskaa myös että internetfeikille klooneineen ja faneineen on jäänyt vuosikausiksi tuo jippojuttu jauhantaan varmaankin parisataa kertaa oireiltavaksi ja jälleen tänäänkin, joten seuraavassa Jippo mökillä.
https://ibb.co/bgmWxD7Y

Myös määritelmä Oikea ja Aito Thaimaa on Sisäpiirin apinoille aiheuttanut tuhansia sanoja piipityspärää ja jälleen taasen tänäänkin.
Jos joku on oikeasti kiinnostunut aiheesta niin katsoo mitä seuraavasta pätkästä ilmenee, siellä tulee esiin se vaarallinen viidakko ötököineen ja telttoineen, on jopa lapsiakin, muovilautasia ja tuoleja, ei ilmastoitua ravintolaa, ym. ja jne.

https://www.youtube.com/watch?v=wjAPVWf-BqM&t=18s

Jos internetfeikki-insinööri saisi mahdollisuuden osallistua johonkin edellä mainitun kaltaiseen roiskeläppänsä ja raxiensa kansa, niin väitän että ääni muuttuisi kellossa.

> § <

13

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Iltasatu
      Sadut
      Tekijät
      Meistä
      Ota yhteyttä
      Hippu Hippo ja pörröinen häpeä
      Kirjoittanut Jenni Kuhalainen

      Kuvittanut Jenni Kuhalainen



      Äitihippo jolkotteli jälkikasvunsa kanssa kohti leikkipuistoa.
      Nämä viisi virtahevonviikaria olivat nimeltään Nuppu, Toppu, Heppu, Hoppu ja Hippu.

      Hippomamma perheineen aiheutti usein ihastelua: värikkäät virtahevot käänsivät kaduilla katseita ja niiden äänekäs tömähtely ja hilpeä hörähtely kiinnittivät vastaantulijoiden huomion.

      Onhan se tietenkin hyvin harvinaisen iloinen sattuma törmätä Suomessa suurperheelliseen höliseviä hippoja. Täällä kun tapaa useammin esimerkiksi oravia tai sorsia perheineen.

      Vieläkin harvinaisempi näky oli pikkuhippo Hippu, joka oli kauttaaltaan pörröinen.
      Se oli myös muuta hippoperhettä huomattavasti hiljaisempi, sillä se oli hyvin ujo.



      Usein Hippua harmitti olla karvainen, kun koko muu perhe oli sileää sorttia.

      Varsinkin kovalla pakkasella Hippu muuttui punatulkkujen tapaan aivan erityisen pörheäksi, ja sitä se vasta häpesikin. Muiden pikkuhippojen iho meni kylmästä korkeintaan kananlihalle.

      Juuri tänään oli kirpakka pakkaspäivä. Hippu kulki äitinsä takana piilossa, sillä se pelkäsi pörhistyvänsä niin, että kaikki nauraisivat sen nähdessään.

      Hipun sisarukset eivät ikinä nauraneet Hipulle. Ne nauroivat mieluummin Hipun kanssa.

      Jos joku muu joskus sattuikin hihittämään Hipun nähdessään, Hipun noheva sisko Nuppu kysyi kovaan ääneen, että mikä mahtaa niin naurattaa.

      Silloin naureskelijaa alkaakin yleensä hävettää, eikä tee enää mieli nauraa Hipulle.

      Puistossa hippomamma ihasteli lastensa leikkejä: karuselli lennätti pikkuhippoja pitkin puistoa ja vaijeriliuku otti villeinä viilettäviä virtahepoja mahasta niin, että ne kiljuivat mennessään.



      Äitihippo hymähti hyvillään ja ummisti hetkeksi silmänsä.

      Hippua ei huvittanut leikkiä. Se seistä tönötti sivummalla peläten pörhistymistä. Hippu ajatteli sen varmaan tapahtuvan ihan pian, kun pakkanen puri nenänpäätä yhä napakammin.

      Heppu, Hoppu, Toppu ja Nuppu saivat lopulta houkuteltua Hipun mukaan huvitteluun: ne keksivät kaivaa kilpaa lumikuoppia puiston viereiseen penkkaan.

      Hetkeksi Hippu unohti pelkonsa, koska hangessa oli niin hauskaa. Kinoksessa kikatellessaan Hippu horjahti ja vieri vinhaa vauhtia viiden voltin kautta kadoten puuterilumeen.



      Loput pikkuhipot liukuivat hätiin ja kaivoivat Hipun hetkessä esiin. Lumi oli kuitenkin ehtinyt Hipun karvojen sekaan. Kylmät väreet hiipivät pitkin sen herkkää hipiää niin, että Hippu pörhistyi aivan palleroksi!

      Hippua hävetti niin, että se ihan tärisi. Pörröiselle poskelle lasketteli pieni kyynel.

      Nuppu painoi lämpimän otsansa Hipun päätä vasten. ”Kuule, ei pörröisyys ole mikään hävettävä asia. Sinä olet hieno! Ja onneksi sinuun ei sattunut.”

      Muut pikkuhipot nyökyttelivät.



      Jostain alkoi kuulua naurua. Hippokatras katseli ympärilleen, mutta puistossa ei näkynyt muita.

      ”Voi ei, joku kikattaa nyt kustannuksellani!” hätääntyi Hippu ja painoi päänsä piiloon, sillä se tunsi pörheyden lisäksi vielä punastuvansakin.

      Kinoksen vieressä kohoavan kuusen katveessa heilui otus, joka nauraa naksutti niin, että lumi varisi oksilta.

      Hippu yritti häpeissään painua vielä enemmän piiloon.

      ”Minä hoidan tämän!” totesi Nuppu, joka hermostui hirmuisesti heti, jos joku herkesi hihittelemään Hippu-rukalle.

      ”Mikäs sinua siellä niin naurattaa? Kuule, minä olen saanut tarpeekseni siitä, että Hipun haituvia pidetään hupaisina! Minä olen koko elämäni ihaillut Hippua karvoineen kaikkineen ja olisin äärimmäisen onnellinen, jos saisin itsekin olla yhtä pörröinen!”

      Hippu nosti päätään ja katsoi Nuppua karvojensa alta.

      Se ei ollut ikinä ajatellut, että joku halusi olla sen kaltainen. Hippu oli käyttänyt aikansa sen ajatteluun, kuinka kovasti tahtoi itse olla sellainen kuin muut.

      Lämmin aalto kulki pitkin Hipun vartaloa, ja karvat laskeutuivat takaisin aloilleen.

      Nauru lakkasi.

    • Anonyymi

      Missä ihmeen mökillä? Tuohan on 20 vuotta sitten remontoitu kerrostaloasunnon keittiö ja Lidlin 19 euron kaukoputki.

      • Anonyymi
        UUSI

        Samaa "mökkiä" ihmettelin... ja sitä, että tuon kax metrisen aloituksen kirjoittajalla taitaa kyllä ollen pää aikkas pipi. Miksiköhän ei osaa hakea apua itselleen.


    • Anonyymi

      Aika hyvin arvasin hinnan.
      https://www.leikkien.fi/product/3204/teleskooppi-ja-jalusta

      "Matkusta Ban Pong Luk-Bang Kloiin. Kaeng Krachanin kansallispuistossa sijaitseva Phetchaburin maakunta tarjoaa monia aktiviteetteja, kuten bambukoskenlaskua ja lasten kanssa leikkimistä. Ja mene Khao Photille, kaunis näköala, erittäin suositeltavaa, erittäin hauskaa"

      Tuossa videossasi pari perhettä teki päiväretken kansallispuistoon lava-autojen kyydissä. Eivät olleet viidakossa eikä grillanneet eikä telttailleet. Istuivat kanootin kyydissä ja kävivät syömässä puiston ravintolassa. Mitä koetit viestiä tuolla youtube-videolla taas kerran? Kymppihän oli vastikään kahdessakin eri kansallispuistossa lastensa kanssa. Miksi laittelet tubevideoita mutta et omiasi?
      Olen samaa mieltä että toimittajasta ei tule pyöräilyn harrastajaa viiden päivän ohjatulla retkellä, eikä tule sinusta grillaajaa, motoristia, retkeilijää eikä Thaimaassa asuvaa youtube-videoilla.

      • Anonyymi
        UUSI

        Resuperse minä asuin thaimassa, 10v. ja, Senssu on, aivan varmasti, lasketellut noilla kanoteilla, aidossa, chiang maissa, luulempa asuu vieläkin.


    • Anonyymi
      • Anonyymi
        UUSI

        Siinäkö ne on ne Senssun Pohjois-Thaimaan pyöräily noissa tubelinkeissä vai onko ne tuossa lasten kaukoputkessa? Kun Pasanen polkupyörän osti niin Senssun valtasi äkillisesti polttava tarve aloittaa pyöräretket chiang maissa mutta chiang Maita ei ole siirretty vieläkään Simonkylään.


    • Anonyymi
      UUSI

      Tuollaisia laatikonvetimiä käytettiin -70 luvun alun kerrostaloissa, halvimpia mitä maa päällään kantaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tuossa on minun jippokaukoputki, venäläinen tal-1 edullinen perusputki, ostin sen ursalta ja myin ennen thaimaahan muuttoa, https://ibb.co/Rtpmv3F putken kuva on netistä, hyvälaatuinen ja edullinen, nykyään en viitsisi enää rämpiä metrin lumihangessa kun on noita astronomisia ohjelmia, vaikkapa stellarium, joka on ilmainen.
      Numball

      • Anonyymi
        UUSI

        Epäilen vahvasti että ei ole sinun kaukoputkesi, koska kuva on tältä sivustolta otettu:
        https://sky-route.ru/shop/tovar-snyatyj-s-proizvodstva/tal-1-reflektor-nyutona/
        Se Jippo-Kaukoputki oli samanlainen jota Senssu esitteli. 19 euroa ja lasten lelu.
        Sinusta ei tule kovinkaan hyvää astronomia kun tähtitiede on mielestäsi kiinalaista humpuukia, koska tähtitaivaan kuvioilla on nimet. Älä hyvä mies yritä leikkiä vielä tähtitieteilijääkin kaiken muun paskanpuhumisen ohessa. Kenenkään tähtiharrastajan ei tarvitse rämpiä lumihangessa.
        Nykyään laitteet ovat ulkosalla ihan itsekseen ja sinä ohjaat niitä olohuoneestasi näyttönä vaikkapa tällainen laite https://www.scandinavianphoto.fi/sony/bvm-hx310-31-4k-trimaster-hx-professional-master-monitor-1043176?utm_source=vertaa_fi&utm_medium=cpc&utm_term=[58340-1043176][41653e8e-ab6e-40c6-a554-1c8016ac1f45]


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen vahvasti että ei ole sinun kaukoputkesi, koska kuva on tältä sivustolta otettu:
        https://sky-route.ru/shop/tovar-snyatyj-s-proizvodstva/tal-1-reflektor-nyutona/
        Se Jippo-Kaukoputki oli samanlainen jota Senssu esitteli. 19 euroa ja lasten lelu.
        Sinusta ei tule kovinkaan hyvää astronomia kun tähtitiede on mielestäsi kiinalaista humpuukia, koska tähtitaivaan kuvioilla on nimet. Älä hyvä mies yritä leikkiä vielä tähtitieteilijääkin kaiken muun paskanpuhumisen ohessa. Kenenkään tähtiharrastajan ei tarvitse rämpiä lumihangessa.
        Nykyään laitteet ovat ulkosalla ihan itsekseen ja sinä ohjaat niitä olohuoneestasi näyttönä vaikkapa tällainen laite https://www.scandinavianphoto.fi/sony/bvm-hx310-31-4k-trimaster-hx-professional-master-monitor-1043176?utm_source=vertaa_fi&utm_medium=cpc&utm_term=[58340-1043176][41653e8e-ab6e-40c6-a554-1c8016ac1f45]

        Parempi linkki:
        https://www.bhphotovideo.com/c/product/1443062-REG/sony_bvm_hx310_31_4k_hdr_master.html
        BVM-HX310 31" 4K HDR TRIMASTER HX Professional Master Monitori 4096 x 2160 jossa 89° asteenkatselukulma ja kontrastisuhde 1,000,000:1

        Hinta alle 20.000 dollaria jenkeistä. Suomessa 2 x enemmän.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen vahvasti että ei ole sinun kaukoputkesi, koska kuva on tältä sivustolta otettu:
        https://sky-route.ru/shop/tovar-snyatyj-s-proizvodstva/tal-1-reflektor-nyutona/
        Se Jippo-Kaukoputki oli samanlainen jota Senssu esitteli. 19 euroa ja lasten lelu.
        Sinusta ei tule kovinkaan hyvää astronomia kun tähtitiede on mielestäsi kiinalaista humpuukia, koska tähtitaivaan kuvioilla on nimet. Älä hyvä mies yritä leikkiä vielä tähtitieteilijääkin kaiken muun paskanpuhumisen ohessa. Kenenkään tähtiharrastajan ei tarvitse rämpiä lumihangessa.
        Nykyään laitteet ovat ulkosalla ihan itsekseen ja sinä ohjaat niitä olohuoneestasi näyttönä vaikkapa tällainen laite https://www.scandinavianphoto.fi/sony/bvm-hx310-31-4k-trimaster-hx-professional-master-monitor-1043176?utm_source=vertaa_fi&utm_medium=cpc&utm_term=[58340-1043176][41653e8e-ab6e-40c6-a554-1c8016ac1f45]

        Ei ole mitään järkeä enää ostaa laitteita kun voit hyvin halvalla ostaa putkiaikaa, jopa ilmakehän ulkopuolelta, jolloin vältytään ilmakehän rajoitteilta, tal-1 kuva on netistä kuten sanoinkin, perusversio on riittävä perusharrastajille, että tietää mikä on orioinin vyö, stellarium kattaa myös varsin hyvin syväavaruuden.


    • Anonyymi
      UUSI

      No kenen se Jippo nyt sitten on laatikon vetimineen kun kerran Senssua ei ole edes olemassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      146
      2444
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      175
      1681
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1578
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1533
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      79
      904
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      855
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      851
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      57
      802
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      152
      735
    Aihe