kateus, kierous, juoruilu ja puuttuminen muiden asioihin on tekijlitä joilla on estetty koko karjalan kehitys.
nämä paikalliset eivät edes häpeä kun jäävät kiinni valehtelusta tai juoruilusta. onko lainkaan omaatuntoa ja kykyä tarkastella itseään koska karjalaiset ulkoistaa omat vikansa aina muihin ihmisiin vastuuttomasti kuin pikkulapset. se on tuo joka on sellainen tai savolaiset on sellaisia jne.'' ei missään muualla ole ihmiset tällaisia. ja se kateuden määrä. huh. aikuiset yli 70 vuotiaatkin karjalaiset on kuin pikkulapsia sen kateutensa kanssa. täysin kyvyttömiä iloitsemaan muiden onnistumisista koska ei ole tippaakaan itsetuntoa.
uskovat olevansa mukavia ihmisiä karjalaiset. todellisuudessa kieroja, kovia valehtelemaan ja luottaa ei voi missään asiassa yhtään heihin. kateellinen ei ole mukava ihminen. mukava ihminen iloitsee muiden onnesta. karjalainen ei sitä tee vaan puukottaa selkään. muutama poikkeus on ja heistäkin suurin osa muualle muuttaneita. syiksi kertovat paikallisten katkeruuden ja kateuden.
Tää on raadollisesti totta ja koettua
54
676
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikessa toivotaan epäonnistumista ja iloitaan, jos joju hanke ei etene. Eteenkin kunnan toimia arvostellaan, vaikka meidän pitäisi yhdessä rakentaa parempaa huomista. Arviointeja saa toki tehdä, mutta eipä nälitä haukkujikta itseltään löydy ensimmäistäkään parannusehdotusta.
- Anonyymi
Virheitä on jokaisessa.
Karjalaisten kohdalla ei ole kyse mistään virheistä vaan tietoisesta pahantahtoisuudesta, kieroilusta, valehtelusta, epäluotettavuudesta ja kaikesta alhaisuudesta ja sairaalloisesta kateudesta joka on näiden vahingoniloisten ihmisten käyttövoima.
On täysin eri asia se, että jokaisessa on virheitä ja sitten täydellisessä kusipäisyydessä ja ilkeydessä.
- Anonyymi
Ei narsistiset ihmiset ymmärrä omaa käytöstään. Ei nämä analysoi itseään niin että hei minä käyttäydyn tyhmästi ja korjaa käytöstään. He ulkoistaa vikansa muihin. Jos heillä olisi itsereflektio niin ei he käyttäytyisi näin.
- Anonyymi
Jos narsisti jää kiinni valehtelusta niin hänestä vika on totuuden kertojassa.
- Anonyymi
Kaikissa on virheitä. Kyse on siitä että perintötekijät ja perilliset harjoittaa puhdasta pahuutta muita kohtaan.
Ilkeitä juoruilijoita jotka aina nokka muiden asiossa ja kadehtimassa toinen toisiaan.
Ihmisen virheissä olisi jokaiselle muutoinkin tarpeeksi parannusen tekoa, ettei tarvisi enää harjoittaa idioottimaisuutta kuten karjalassa on tapana että sabotoidaan muiden elämiä monin eri tavoin.
Puukotetaan selkään, juoruillaan, kadehditaan ja ollaan täysin vastuuttomia. Eikä tässä ole kyse siitä mitä minä sanon vaan siitä mikä on totuus. Tämä on havainneet suuri joukko ihmisiä.
Ja myös minä, henkilökohtaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ja myös minä, henkilökohtaisesti.Äiti vainaa sanoi minulle lähtiessä --varo niitä siirtokarjalaisia ne
ovat edessäpäin niin hyvää pataa mutta kun selkäs käännät
ne haistattaa paskaa-- ja se on tänäpäivänäkin totta.
Tässä olisi kyllä joillekkin tutkimus aihe, mistä johtuu.Onko
geeneissä vai kasvatuksessa vai missä vika.
- Anonyymi
Tässä kommentoidaan "Koski" sukunimestä. Koeta pysya ASIASSA!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kommentoidaan "Koski" sukunimestä. Koeta pysya ASIASSA!!
Miten niin Koskesta, kun sopii toiseen paremmin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kommentoidaan "Koski" sukunimestä. Koeta pysya ASIASSA!!
Mitättömmys käy taas vihassaan väärän miehen kimppuun. Muistatko miten v ikisit miehen heittäessä sinut pihalle?
- Anonyymi
Hannun lukion käynyt kissa on todella mustasukkainen juoppo.
- Anonyymi
Eija vauhdissa kommentoi ja vastaa.
- Anonyymi
"Tämä on havainneet suuri joukko ihmisiä."!
Ei sinne Halpa-Hallin tuulikaappiin kovin suurta joukkoa ihmisiä mahdu🤣 - Anonyymi
Teennäistä ilonpitoa, se on perimän mukaista.
Jos itkun tirauttavat, se on syvimmiltään itsesäälistä itselleen, voi kun eivät näe minun erinomaisuuttani, ja hyväntekemistä!
Itsekkäitä , omasta arvosta ja kunniasta pidetään kovaa ääntä, kun ollaan mukamas ansaitusti erinomiasen hyviä.
Kyräileviä ja todella kovia puhumaan pas kaa muista, vieläpä siten, että omat iljettävt temput, rötökset jaetaan ovelasti " muiden tai jonkun" tekemäksi, viattomuuden hokeminen on heikäläisille elämäntapa!
Kysymyksessä ei ole "heihin "yleistys, pirullinen luonne ei muutu, narsismi on vahva fiba, eikä siitä hyvää seuraa, Pyhänaama on näillä tavattaessa naamio ja nyt on mitta täysi, muutamasta mädästä ikääntyneestä käävästä.
Perimältään kylvää pahantahtoisuutta, kateus huippua kaikesta ja kostaminen selkään puukotusta ja lupausten pettäminen on säännöllistä, ja koettuna de facto!- Anonyymi
Virheitä on jokaisessa.
Itärajan suunnalta ei ole tullut yhteisöön ja yhteiseen elämänmenoon rakentavaa hyvää. Suonissa virtaa putinismin veri, ja sanotaan, useimman kohdalla ei ole kyse mistään virheistä vaan tietoisesta pahantahtoisuudesta, kieroilusta, valehtelusta, epäluotettavuudesta ja kaikesta alhaisuudesta ja sairaalloisesta kateudesta joka on näiden vahingoniloisten ihmisten käyttövoima.
On täysin eri asia se, että jokaisessa on virheitä ja sitten täydellisessä kusipäisyydessä ja ilkeydessä.
Kun yhdistetään paikallissavolaisuus ja itäveri niin jälkipolvi kantaa esi-isiensä huonot puolet, ja sehän on raadollista itsekkyyttä oman edun tavoittelua kieroilun kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virheitä on jokaisessa.
Itärajan suunnalta ei ole tullut yhteisöön ja yhteiseen elämänmenoon rakentavaa hyvää. Suonissa virtaa putinismin veri, ja sanotaan, useimman kohdalla ei ole kyse mistään virheistä vaan tietoisesta pahantahtoisuudesta, kieroilusta, valehtelusta, epäluotettavuudesta ja kaikesta alhaisuudesta ja sairaalloisesta kateudesta joka on näiden vahingoniloisten ihmisten käyttövoima.
On täysin eri asia se, että jokaisessa on virheitä ja sitten täydellisessä kusipäisyydessä ja ilkeydessä.
Kun yhdistetään paikallissavolaisuus ja itäveri niin jälkipolvi kantaa esi-isiensä huonot puolet, ja sehän on raadollista itsekkyyttä oman edun tavoittelua kieroilun kanssa.Josko vihdoinkin silmät aukenevat näkemään, ja josko lopulta aletaan ymmärtämään miten kieroon ajattelevia ovat tiettyjen heimosukuperimien edustajat.?
Vihamielisyyttä on aina ollut keskellämme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virheitä on jokaisessa.
Itärajan suunnalta ei ole tullut yhteisöön ja yhteiseen elämänmenoon rakentavaa hyvää. Suonissa virtaa putinismin veri, ja sanotaan, useimman kohdalla ei ole kyse mistään virheistä vaan tietoisesta pahantahtoisuudesta, kieroilusta, valehtelusta, epäluotettavuudesta ja kaikesta alhaisuudesta ja sairaalloisesta kateudesta joka on näiden vahingoniloisten ihmisten käyttövoima.
On täysin eri asia se, että jokaisessa on virheitä ja sitten täydellisessä kusipäisyydessä ja ilkeydessä.
Kun yhdistetään paikallissavolaisuus ja itäveri niin jälkipolvi kantaa esi-isiensä huonot puolet, ja sehän on raadollista itsekkyyttä oman edun tavoittelua kieroilun kanssa.Metsäkoneen hytissäkin on Putinin kuvia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Josko vihdoinkin silmät aukenevat näkemään, ja josko lopulta aletaan ymmärtämään miten kieroon ajattelevia ovat tiettyjen heimosukuperimien edustajat.?
Vihamielisyyttä on aina ollut keskellämme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Misä tuon Kähärän suvun tähän keksit?? Nyt on kyseessä Kosken suku!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Misä tuon Kähärän suvun tähän keksit?? Nyt on kyseessä Kosken suku!!!!
Avauksessa kuvataan epärehellistä toimintaa. Ketkä ovat valehdellet esim. Oulaskankaasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avauksessa kuvataan epärehellistä toimintaa. Ketkä ovat valehdellet esim. Oulaskankaasta?
Ehdotan, että lopetetaan hetkeksi kaikkien haukkuminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avauksessa kuvataan epärehellistä toimintaa. Ketkä ovat valehdellet esim. Oulaskankaasta?
Mitä ja kuka oulaskankaan toiminnasta ja lopetuksesta on valehdellut.
Keskusta vetoinen pohde.
Vanhuksilta ja jopa vauvoilta viedään kertoo kaleva.
Mutta väittely täällä ei auta ketään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ja kuka oulaskankaan toiminnasta ja lopetuksesta on valehdellut.
Keskusta vetoinen pohde.
Vanhuksilta ja jopa vauvoilta viedään kertoo kaleva.
Mutta väittely täällä ei auta ketään.Suomen hallitus päätti lopetaa. Meidän krooniset valehtelijat väittävät syynä olevan vähäisten leikkausten määrä, vaikka sillä asialla ei ole mitään tekemistä hallituksen/eduskunnan tekemän normaalinyö päivystyksen lopettamisen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen hallitus päätti lopetaa. Meidän krooniset valehtelijat väittävät syynä olevan vähäisten leikkausten määrä, vaikka sillä asialla ei ole mitään tekemistä hallituksen/eduskunnan tekemän normaalinyö päivystyksen lopettamisen kanssa.
Saarikko kävi valmistelemassa alku sysäyksen oulaskankaalla. Tämä hallitus hoiti lopun.
Mutta pohteen hallitus voisi ajatella näitä reuna-alueita tasapuolisesti kaikkea ei Ouluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saarikko kävi valmistelemassa alku sysäyksen oulaskankaalla. Tämä hallitus hoiti lopun.
Mutta pohteen hallitus voisi ajatella näitä reuna-alueita tasapuolisesti kaikkea ei Ouluun.Mitä Pohteen hallitus voi Suomen hallituksen päätöksille tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen hallitus päätti lopetaa. Meidän krooniset valehtelijat väittävät syynä olevan vähäisten leikkausten määrä, vaikka sillä asialla ei ole mitään tekemistä hallituksen/eduskunnan tekemän normaalinyö päivystyksen lopettamisen kanssa.
Yöpäivystystä et takaisin saa vaikka kuinka itket täällä. Vuokralääkärit olivat kalliita ylläpitää. Lopettivat sen valmiuden pitää leikkaustoimintaa yöllä niin saivat lääkärit päivään tekemään työtä päivystyksen sijaan. Pitää olla yksinkertainen jos ei faktoja ymmärrä. Jatka itkemistä ja ole onnellinen, että tarvittaessa pääsee Ouluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avauksessa kuvataan epärehellistä toimintaa. Ketkä ovat valehdellet esim. Oulaskankaasta?
Kaikki ja jokainen puoluekki.......
- Anonyymi
Valitettavasti totta kirjoitat ilo elää karjalassa on pelkkä huijaus
- Anonyymi
venäläisempää kieroilua ei tartte etsiä kauempaa, kuin onnellisten heimoveljistä-ja siskoista. lähikokemaa paikkakukunnalta
- Anonyymi
Eivät edes viitsi housuja riisua vaalituvalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät edes viitsi housuja riisua vaalituvalla.
Mitkäs vaalit nyt on menossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät edes viitsi housuja riisua vaalituvalla.
Portsarillekko pitää urospuolisten riisuttava??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Portsarillekko pitää urospuolisten riisuttava??
Ilman Tummelia ei jöpö uppoa hanukkaan vaalituvalla.
- Anonyymi
Ylä-Savoon asutettiin evakkoja Soanlahden ja Suistamon alueilta.
Nyt on yksi miessukupolvi vierähtänyt ihmiskohtaloiden ajoista.
Sen vaan sanon, että saman heimon katkerampia ja kostonhaluisempia ihmisiä saa kauan ehtiä, ennen kuin törmää verrokkeihin.
Vieläpä kehtaavat kehua ihtiään että heidän ansiostaan sukurutsaiselta perimältä paljolti säästyttiin karjalaisten ansiosta.
Luulenpa että esi-isiensä laulumailla oli enemmän helmasyntiä sekaantumisesta omiin sukuihin.- Anonyymi
Karjalaisista sukujuurista on muodostumassa jälkipolville synkkä rasite historiassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karjalaisista sukujuurista on muodostumassa jälkipolville synkkä rasite historiassa.
Persuissa heitä näyttää olevan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuissa heitä näyttää olevan.
Ketäpä karjalaissukuja siellä olis?
- Anonyymi
Taidat olla todella sairas mieleltäsi, miten ihmiset viitsii keksiä moista palturia.
Eihän tuota usko IsäJumalakaan.
- Anonyymi
Ainakin entinen romukauppias kehui karjaliasia juuriaan.
- Anonyymi
Onpa outoa kirjoittelua, joku villi apina irti päässyt, saanut Trumpin älykoneen käsiinsä, kone vioittunut Iranin pommituksessa, tulos sekavaa sokellusta.
Kaikkea hullua, tämäkin epeli viitsii säveltää. Hoitoon! - Anonyymi
Täysin ymmärrettävää kommentointia karjalaisten kateudesta, kieroudesta, juoruilusta ja muiden synteihin puuttumisesta, itse he ovat kuninkaita ja pyhimyksiä, vaan ei koskaan itsestä -ei he ovat niin syyttömiä!!!
Aloituksesta lainattuun; "kateus, kierous, juoruilu ja puuttuminen muiden asioihin on tekijlitä joilla on estetty koko karjalan kehitys.
nämä paikalliset eivät edes häpeä kun jäävät kiinni valehtelusta tai juoruilusta. onko lainkaan omaatuntoa ja kykyä tarkastella itseään koska karjalaiset ulkoistaa omat vikansa aina muihin ihmisiin vastuuttomasti kuin pikkulapset. se on tuo joka on sellainen tai savolaiset on sellaisia jne.'' ei missään muualla ole ihmiset tällaisia. -----ja se kateuden määrä. huh. aikuiset yli 70 vuotiaatkin karjalaiset on kuin pikkulapsia sen kateutensa kanssa. täysin kyvyttömiä iloitsemaan muiden onnistumisista koska ei ole tippaakaan itsetuntoa.
uskovat olevansa mukavia ihmisiä karjalaiset. todellisuudessa kieroja, kovia valehtelemaan ja luottaa ei voi missään asiassa yhtään heihin. kateellinen ei ole mukava ihminen. mukava ihminen iloitsee muiden onnesta. karjalainen ei sitä tee vaan puukottaa selkään. muutama poikkeus on ja heistäkin suurin osa muualle muuttaneita. syiksi kertovat paikallisten katkeruuden ja kateuden."
Karjaisluonteesta, perinnöllisyyksistä on tehty tutkimuksia, ja sodan karjala evakkosukujen jälkipolvessa on katkeruuden sekä kaunan kantaminen hyvin erottuvaa muista heimoista. Heidän vanhempansa kätkivät vihansa ja kostonsa hiljaisuuteen, ja heidän jälkeläisensä kantavat perintönä vanhempiensa tukahdetut tunnot.- Anonyymi
Sellaisia Kähärät on 🌈💦💦💦
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisia Kähärät on 🌈💦💦💦
Käytä mustaa väriä postauksiisi, sininen ja sateenkaari ovat sinulta tekopyhyyttä! Esiinnyt kaksneuvoisesti.
- Anonyymi
Sellainen Koski on!
- Anonyymi
Tollo, emojin laususkelee, lisää sakkaa paskapottaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen Koski on!
Jos on, niin älkää olko itse noin tyhmiä.
"Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa."
- Anonyymi
Onko tämän tarinan aloittaja LESTADIOLAINEN?
Syyllistää kaikki ja kaiken, puuttuu vain, että haukkuu kaikki naiset h.....ksi.
VAI,
onko jo niin vahvasti SS - mentaliteetti saanut Isismäisen jalansijan aivotuotannossa, ettei näe missään mitään inhimillistä.
Areenassa mm. tarinaa lestadiolaisista, maailma on menee hulluksi.
Äijät meuhkaa mallillaan, pohjan-akka ei kuuntele moista meuhkaamista.
Kirjailija Satu Rämö näkee myös laillaan, "En anna äijille valtaa."- Anonyymi
Mutta kuka valehtelee?
- Anonyymi
Sairastaminen on siis pelkkää kieroilua???
- Anonyymi
Muuten eikö nämä m eidän karjalaiset ole ns. yrittäjiä eli nappikauppiaita?
- Anonyymi
IL-"Arkkipiispa Leo syytettynä törkeistä rikoksista
Eläköitynyt arkkipiispa Leo on kiistänyt kaikki Karjalan kielen seuran toimintaan liittyvät rikosepäilyt. Seuran saamat valtiontuet herättivät keskustelua vuonna 2020."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3873f68-7825-4bad-9bc7-ffe8b8ef8630
___________________________
Mitä pyhempää esittää, sen pahempaa toteuttaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
IL-"Arkkipiispa Leo syytettynä törkeistä rikoksista
Eläköitynyt arkkipiispa Leo on kiistänyt kaikki Karjalan kielen seuran toimintaan liittyvät rikosepäilyt. Seuran saamat valtiontuet herättivät keskustelua vuonna 2020."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3873f68-7825-4bad-9bc7-ffe8b8ef8630
___________________________
Mitä pyhempää esittää, sen pahempaa toteuttaa.Tulee mieleen paikallinen romukauppias? Hän ei kai suoraan rikoksia tehnyt, mutta monia myös minua höynäytti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee mieleen paikallinen romukauppias? Hän ei kai suoraan rikoksia tehnyt, mutta monia myös minua höynäytti.
Näitä evakon jälkeläisiä on muitakin, joiden mielenlaatu on käsittämätön itserakkaus ja viattomuus, vaikka patamustia ovat kautta elämänsä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112