Onko olemassa, tai voitteko edes kuvitella koskaan olevankaan sellaista kannattamanne puoluekannan omaavaa poliitikkoa, josta teillä olisi edes pienenpieni moitteen sana jostain pienenpienestäkään asiasta sanottavana?
Kysymys muskettisotureille (Oiva, Jorma L, Seppo)
T. Hakkula
501273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
sanottavaa Ples. Halosesta?
Sikäli kun taidetta ymmärrän, Pekan taulut ovat ihan OK.
Oletin, että tarkoitit P. Halosta, vaikka kirjoitit Ples. Halosesta?
tuo "miltei kaimasi" H.Takkula. Hänhän kehtasi puhua totta!
Kaikki varmaan tietävät, että miltei kaimastani noilla kolmella soturilla on jotain pahaa sanottavaa.
Kuitenkin esitin ihan vilpittömästi ja ajatuksia herättääkseni tuon kysymykseni siitä, onko tosiaan niin, että "oikean" puoluekannan omaaminen saa jotkut ihmiset puolustelemaan mitä tekoja tahansa tai ketä tahansa henkilöitä niin sokeasti kuin nuo kolme tekevät?
tulee mieleen tuo Aatu Saksanmaalla! Kun luullaan puoluepoliittisessa hurmoksessa omasta kellokkaasta vain hyvää, voi tapahtua vastaavaa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Oivan annelikiima alkaa olla siihen suuntaan. "anneli ei muuten valehdellut....."
Tarja Halosen sosialismin ihannointi ja mahdollinen vakoojatausta.
Juhantalo on joskus saanut tuomion jostain mitättömästä rikkeestä, jota tuskin muistankaan.
joten keskusta ja anneli on syytön.
ja sitä myöten äänestetään keskustaa.
Syytetty saa oikeudessa valehdella ilman rangaistuksen pelkoa.
Jos syytettynä on oikean puolueen edustaja, on syytetyllä oikean puolueen muiden edustajien mielestä jopa velvollisuus valehdella pelastaakseen oma, sekä puolueen kunnia.
Samasta syystä on tarpeen vaatiessa myös muuteltava kokouksien pöytäkirjoja ja, jos tuollainen asia vuotaa julkisuuteen, selitettävä se täysin normaaliksi kokouskäytännöksi.
Kaikissa sanoissa ja teoissa on aina kyettävä muistamaan oikean puolueen etu!
--Oiva Härköselle kepulaisuus on uskonto ja kepulaiset johtajat aatteen kanonisoimia pyhimyksiä. Hän suhtautuu uskontoonsa ja pyhimyksiinsä tosiuskovaisen tavoin: hartaasti, kunnioittavasti ja kritiikittä. Kepulaiset johtajat ovat vahvoja johtajia, aina oikeassa ja tekevät oikein. Jos he tänään ajattelevat ja tekevät näin, se on oikein, mutta jos he huomenna ajattelevat ja tekevät toisin, sekin on yhtä oikein.--
Kivaa, että olet huomannut tuon. Jospa itse siitä hieman jatkaisin:
>> Oivalle Anneli Jäätteenmäki oli jo herooisuudessaan ylitse muiden, mutta hänen seuraajakseen tuli vielä suurempi ja virheettömämpi sankari. Urho Kekkonen on tietenkin enemmän kuin pyhimys, hän on messias, jonka uutta tulemista Oiva odottaa ja ehkä näkeekin hänen jo inkarnoituvan Matti Vanhasessa > Seppo "Kerimäki" Hietanen ei ole lukenut liikaa romanttisia tarinoita vaan huonoja dekkareita ja katsellut neljännen luokan toimintaleffoja ja hänelle on käynyt kuten ritaritarinoita liikaa lukeneelle Don Quijotelle: on alkanut elää niistä omaksumassaan maailmassa. Ei siinä maailmassa ole varsinaista politiikkaa, kepulaista enempää kuin muutakaan, eikä politiikka sopisikaan ”Keriksen” luonteelle ja käytökseen. Hänen maailmansa on kaikkien sodassa kaikkia vastaan, ja siinä sodassa lyödään jokaista aina kun vain pystytään, ja vaikka ei pystyttäisikään, niin ainakin yritetään!
... voidaan käänteisesti suunnata häneen itseensä:
KKK:lle on keskustalaisuus sielunvihollisen aate ja kepulaiset kotoisin perkeleestä. Hän uskoo tuohon tosiuskovaisen tavoin: Herraa siunaten ja kritiikittä. Kepulaiset johtajat ovat heikkoja johtajia ja tekevät aina väärin. Jos he tänään ajattelevat ja tekevät väärin, mutta jos huomenna ajattelevat ja tekevät toisin, sekin on yhtä väärin.
Valiohattua. Ja nyt näemme tulokset.
Helposti tuo voidaan kääntää noinkin päin.
Sinähän juuri teit niin.
Se ei varmaan tuottanut sinulle ollenkaan vaikeuksia, koska käsittääkseni kykenet vaikeammatkin asiat kääntämään sellaisiksi, että ne miellyttävät "riippumatonta" poliittista ajattelutapaasi, jossa puolustat Keskustaa ja keskustalaisia poliitikkoja ainoastaan siksi, että se/he ovat joutuneet "koklippien" ankarien ja aiheettomien arvostelujen kohteeksi?
Mutta huomaatko?
"Kapipa" on tehnyt eron kepulaisten ja keskustalaisten välille.
Oletan hänen itsensä selventävän kyseistä asiaa sinulle.
KKK:lla suuria tarpeita esiintyä: hän käyttää ns.sivistysanoja kirjoituksissaan tarpeettomasti. Tosi sivistynyt ihminen ei käytä suomenkielisessä tekstissä vierasperäisiä sanoja, jos on olemassa hyvä suomalainen sana.
Tuossakin minua käsittelevässä lauseessa esiintyy kaksi: heroisuus, sehän tarkoittaa sankarillisuutta ja inkaroitua, sehän tarkoittaa ilmetä tai vaikkapa ruummiillistua.
Yksi hyvä syy sinulla jättää käyttämättä sivistyssanoja on myös se, ettet näemmä osaa kirjoittaa niitä oikein.
Saattaa minulla ollakin esiintymistarpeita, kun mielestäni on niin paljon esitettävää. On kai minulla niitä aina ollut, eivätkä ne ole huonoa tulosta koskaan tuottaneet, kun ilmeisesti on ollut myös jotakin, jota esittää, ja kykyä sen esittämiseksi.
Mutta luepa joskus tosi sivistyneen tekstiä, miltä alalta tahansa, niin se vilisee sivistyssanoja. Miksi niin? Siksi, että useinkaan nille ei ole eksaktia suomenkielista vastinetta, vaikka toista väität.
Viime aikoina lukemistani esim. piispa Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan keskustelukirjeisiin perustuvaa kirjaa "Nurkkaan ajettu Jumala?" lukiessani minunkin piti monta kertaa turvautua sivistyssanakirjaan, samoin monia viimeaikaisia historian kirjoja lukiessani (Luukkanen: Neuvostojen maa, Radzinski: Viimeinen tsaari, Service: Lenin ym).
Sinun parhaiten tuntemasi Juhani Suomi ei käytä kovin paljon sivistyssanoja, mutta niitä ei ehkä tarvita ottaen huomioon kenestä kerrotaan ja keille (tämänkin ilmaisemiseksi mieleni teki käyttää kieliopillisia termejä, mutta sinähän olisit pitänyt niitä paheksuttavina sivistyssanoina).
Ehkäpä Sinun on syytä karttaakin sivistyssanojen käyttöä, koskapa nytkin kirjoitat molemmat väärin: pitää olla herooisuus, ei heroisuus ja pitää olla inkarnoitua, ei inkaroitua! CITY-Keskusta-reppana niitä kyllä käyttää huolimatta siitä, että harvoin tulee yksikään oikein!
... kaikkia keskustapoliitikkoja, joista olen enemmän kirjoittanut silloin kun näen siihen aihetta. Minä olen aivan riippumaton, en ole edes Keskustan jäsen.
Luonnollisesti enemmän kuitenkin puolustan kepuja, sillä he ovat kovan ja usein myös ala-arvoisen kokolipiläisten kiihkoilijoiden hyökkäysten kohteena tälläkin saitilla. Kaikkein törkeimpiin hyökkäyksiin en alennu kuitenkaan vastaamaan.
Keskustalaisilla poliitikoilla on kuitenkin perusasenne sama kuin minulla, minkä takia heitä tarvitsee vähemmän arvostella kuin esimerkiksi koklipiläisiä. Kertauksen vuoksi sanon mitä noilla koklipiläisillä tarkoitan: Ovat kokoomukselaisia ja alati vähenevä joukko lipposlaisia demareita, Erkon lehdistö ja Tapani Ruokanen sekä Erkon lehdistä Yhtyneisiin siirtyneet kaaharit, kuten Ervasti.
--Oiva Härköselle kepulaisuus on uskonto ja kepulaiset johtajat aatteen kanonisoimia pyhimyksiä. Hän suhtautuu uskontoonsa ja pyhimyksiinsä tosiuskovaisen tavoin: hartaasti, kunnioittavasti ja kritiikittä. Kepulaiset johtajat ovat vahvoja johtajia, aina oikeassa ja tekevät oikein. Jos he tänään ajattelevat ja tekevät näin, se on oikein, mutta jos he huomenna ajattelevat ja tekevät toisin, sekin on yhtä oikein.--
______
Lainaus oli Korhosen tekstistä.
--
Milloin olet nähnyt aihetta arvostella jotain keskustapoliitikkoa (muuta kuin Takkulaa)?
Mistä näitä arvostelujasi voisi lukea?
Ei edes Keskutan jäsen..
... juttuun vastasi vähän ylempänä tässä ketjussa.
Keskustapoliitikkojen arvosteluja on ollut vuosien varrella näillä saiteilla.
Haluaisin kovin mielelläni lukea arvostelujasi keskustalaisista poliitikoista.
Edes yhden (ei Takkulaa).
Ketä muistelisit viimeksi arvostelleesi, jos ei linkkiä löydy?
näit aihetta "puolustaa" keskustapoliitikkojasi silläkin tavalla, että ihmettelit oikein kirosanan (poikkeuksellista sinulle) säestämänä sitä, että Lipponen ja Halonen olivat istuneet kirkossa
"niin helvetin hartaan näköisinä, vaikka ovat kirkosta eronneita"?.
Muistatko?
Et voine väittää tällä kertaa, että sinä et sitä kirjoittanut, koska kirjoitit sen rekisteröitynä.
Eihän esim. tuo ole mitään koklippien "ala-arvoisten" hyökkäysten kohteeksi joutuneiden keskustapoliitikkojen "puolustamista", vaan ihan jotain muuta.
Eikö niin, Oiva?
Kerrotko, mitä se on?
Kerrotko?
...ja pari päivää sitten Oiva hehkutti Ilta-Sanomia ja sen gallupia ja nyt Erkon lehdistö on taas umpimähkäisen kepupommituksen kohteena. Aivan kuten ennustinkin.
Wiljami
..., niitä. Sinun pitää olla tarkempi ja lukea kaikki juttuni eikä haikailla jälkeenpäin. Ehkäpä ylläpito voisi sinua auttaa ja päästää sinut vanhoihin juttuihin. Pitäähän ihmisen ehdottomasti saada lukea vaikka yksi juttu, jossa OH arvostelee kepulaista poliitikkoa tai politiikkaa; ei kuitenkaan Takkulaan kohdistunutta.
Tuon Takkulan kieroilu näkyy parhaiten täällä, jossa hän on päässyt koklipiläisten suosioon. Takkulan ongelmahan oli, ettei oikein päässyt etenemään poliittisella urallaan ja hän yhtyi kostoksi Lipposen käynnistämään koklipiläisten Jäätteenmäen ajojahtiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=oiva+h%E4rk%F6nen&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2005&ed=6&em=7&ey=2005&hpp=25
Yksi ketku lisää Kepun listoille!
Kirjoittanut: Oiva Härkönen 13.12.2002 klo 16.14
Kokoomuksen eduskuntaryhmän häirikkönä tunnetuksi tullut Seppo Kanerva loikkasi tänään henkiseen kotiinsa, kaikkien ketkujen puolueeseen Kepuun.
Kanervalla on tunnetusti ollut epäselvyyksiä mm. päivärahojensa kanssa ja siinä mielessä hän sopii erinomaisesti Anneli Jäätteenmäen kanssa samaan puolueeseen. Onhan Jäätteenmäkikin ketkuillut omilla päivärahoillaan jo kauan.
Näyttää siltä, että Kepun ehdokaslistoilla ovat kohta kaikki ketkut: Huume-Mikko Alatalo, rattijuoppo Tanja Karpela, asiakirjanväärentäjä Sika-Liisa Anttila, jne. jne. jne.
...mitä väärää Takkula on tehnyt? Kertoneut kenties totuuden Irak-asiakirjoista? Ja kenties sen, että kepun puluehallituksen pöytäkirja väärennettiin, jotta ei paljastuisi, että koko kepun puoluehallitus oli tietoinen Mannisen vuotamista asiakirjoista? Suomeksi sanottuna: kepun puoluehallitus vakoili presidenttiä? Onhan se toki varkaille jonkin asteista kieroilua, jos varaslaumasta yksi päättää tunnustaa rikollisen toimintansa.
Wiljami
... selkeäsanainen ilmaus hurskastelijoita vastaan. Ilmeisesti ei pidä paikkaansa ainakaan Halosen suhteen. Taisi olla niin, että joutui liittymään kirkkoon, kun tuli presidenttinä kirkon pääksi.
et tiennyt sekä Lipposen, että Halosen kuuluvan kirkkoon, kun kirjoitit tuonkin typerän möläyksesi.
Ei silti, minulle ei merkitse mitään, kuuluvatko he tai jotkut muut kirkkoon, mutta ihmetystä herättikin minussa vain se, kuinka aikuinen ihminen viitsii vaivautua kirjoittelemaan jotain noin lapsellista?
...ole farisealaisuutta, kun arvostelee toisten kirkossa käyntiä hurskasteluksi?
Wiljami
Suosittelisin täyshiljaisuutta, niin et nolaisi itseäsi niin pahastai. Tuo itsensä pussiinpuhuminen on tullut sinulle ihan tavaksi.
...kun koko puolue näyttää olevan rähmällään demareiden edessä toteuttamassa SDP:n tavoitteita eikä keskustan omia tavoitteita.
Kaikkien ei-sosialistisesti ajattelvevien keskustan kannattajien on viimeistään nyt syytä siirtyä äänestämään kokoomusta - ensin Niinistöä 2006 ja sitten 2007 kokoomuslaisia kansanedustajaehdokkaita kaikissa vaalipiireissä.
Tässä on valitettavasti ainoa mahdollisuus katkaista se tie, jossa keskusta on antanut aivan kaikki vallat demareille, vaikkei demareita ole kuin neljännes äänestäjistä. ja keskustalaisia oli viimeksi 2003 jopa 6000 äänestäjää enemmän.
Mistä sinä tuollaista osaat väittää kun lukee näitä juttuja ei millään voi tulla tuollaiseen päätelmään kaikki mitä hallitus tekee tai ei tee pannaan KESKUSTAN piikkiin aivan kuin se olisi yksin hallituksessa vastuussa onhan siellä toki kaksi muutakin ryhmää mukana mutta ei niitä vain huomaa.
Minusta pitäisi olla vähän enemmän rehellisyyttä vaikka on se kyllä liikaa vaadittu kun näitä juttuja lukee.
Vai onko se sossujen vika kun maassa on liikaa köyhiä ihmisiä???
Turhaan sinä vetoat Kepulaisiin eihän omatkaan äänestä Niinistöä vaan aivan muita ehdokkaita sehän on nähty jo monta kertaa.
"Onko olemassa, tai voitteko edes kuvitella koskaan olevankaan sellaista kannattamanne puoluekannan omaavaa poliitikkoa, josta teillä olisi edes pienenpieni moitteen sana jostain pienenpienestäkään asiasta sanottavana?"
-------------------------------
...tarkoittaa minua, joten mielelläni vastaan sinua kiinnostavaan kysymykseesi.
Näköpiirissäni ei ole sellaista keskustapoliitiikkoa, jota voisin moittia, mutta heti kun sellainen ilmaantuu, niin haukun sen pystyyn.
Kuvitellaanpa, että allaolevat poliitikot tekisivät seuraavanlaisia rikkomuksia.
Kommentoippa nyt ihan rehellisenä kepulaisena, löytyykö mistään allaolevasta kohdasta moitittavaa.
Esko-Juhani Tennilä:
- Ilmoittaisi vakituiseksi asuinpaikakseen jalasmökin Yli-Torniolla. Todellisuudessa asuisi perheineen Nurmijärvellä, mutta velottaisi päivärahat Yli-Tornion mukaan
Alexander Stubb:
- Haluaisi, että EU:hun liittymispäivästä tehtäisiin toinen itsenäisyyspäivä suomelle
Tarja Halonen:
- Varmistaisi uudelleenvalintansa poikkeuslailla
Paavo Lipponen:
- Saisi faksilla kassakaapissa säilytetyt kepun puoluehallituksen pöytäkirjojen kopiot ja kiistäisi saaneensa mitään tietoa eduskunnan puhemiehen istuimelta
Antti Kalliomäki:
- Yritys maksattaa omien yritystensä velat konkurssiin menevän pankin kassasta.
Ja perustelehan miksi moitittavaa löytyisi.
Wiljami
Kyllä sinut tunnetaan yhdeksi pahimmaksi kepukaunaiseksi KOKLIP:siksi joten lopeta tuollainen höpötys.
...kysytty mitään. Vai haluatko kommentoida, että listaamani tapahtumat ovat täysin hyväksyttäviä? :-D
Wiljami
"Kuvitellaanpa, että allaolevat poliitikot tekisivät seuraavanlaisia rikkomuksia."
----------------------------------
...ei ollut joukossa yhtään keskustapoliitikkoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000009298472
Mitä mieltä olet kuntavaaleissa ehdokkaana sinun tavoin olleesta keskustalaisesta, Seppo CITY-Keskusta kerimäki st Hietasesta?
Löydätkö hänen kirjoituksistaan pienintäkään sijaa moitteille?
Hänhän taisi saada toki moitteita syksyllä kirjoituksistaan Keskustalta, mutta sinulla tietysti on vapaus mielipiteeseesi sellaisesta seikasta huolimatta.
Mielelläni vain kuulisin mielipiteesi kerimäen kirjoitusten suhteen.
Ihan yhtä mielelläni kuulisin myös Oiva Härkösen ja muiden Keskustan kannattajien mielipiteitä samasta aiheesta.
Oiva tosin on joskus jotain maininnutkin kerimäen kirjoituksista ja suhtautumisestaan niihin, mutta kertaus on opintojen äiti, joten kyllä Oivakin taas voisi kertoa, kuinka hän kunnioittaa kerimäen mielipiteitä.
Onhan kerimäki kuitenkin "samaa leiriä" Oivan kanssa, joten ei hän voi suoranaisesti kerimäestä pahaa sanaa sanoa, vaikka toisaalta kehumaan yltyminenkin vaikuttaisi aika oudolta jo siksikin, että erinäiset mielipiteet kahdella herralla pahasti menevät ristiin.
Noista eriävistä mielipiteistäänkään huolimatta vain ei heidän välilleen ole syntynyt Keskustan politiikkaa koskevaa "depattia".
Jostain syystä nimittäin kumpainenkin heistä mieluummin keskittyy kirjoittamaan demaripoliitikoista jotain negatiivista.
Aivan kuten Oiva itse onkin kertonut, hän pyrkii sijoittamaan jokaiseen kirjoitukseensa jotain "veetuilua" Lipposesta.
Tuolla ylempänä sitä näemmä olikin, kun joku vittasi Oivan kirjoitukseen Lipposen ja Halosen kirkossakäynnistä.
Siinä asiasa vaan olivat Oivan asiatiedot olleet ajastaan jäljessä ja aika heikko esitys tuo Oivan kommentti oli laadullisestikin ja toisekseen väärällä palstalla aikanaan ollut.
Mutta, se siitä ja keskustatovereiden mielipiteitä kerimäestäkaivataan.
Hupaisia kirjoituksia mies kirjoittelee, kyllä niitä ihan mielellään lukee.
Pitää sanoa ihan rehellisesti, että harvoin näkee yleisillä keskustelupalstoilla kerimäen tasoisia depatöörejä. Kirjoituksissa särmää on potkua - terävää depattia jossa kepukaunaiset saa kyytiä.
Monet arvostelee - johtunee kateudesta kun eivät saa kirjoituksiinsa kerimäkimäistä imua.
Huumorilla suhtautuminen on hyvä tapa suhtautua kerimäen kirjoituksiin.
Siis lukijoiden, kerimäki itse ottaa yhden miehen sotansa haudanvakavasti, oletan?
Hyvä, että edes joku niitä lukee. Ei niitä kyllä moni pystyisikään lukemaan, on ne sen verran sekavia.
otsikossa Jarvaa
Olet toistaiseksi ainoa,joka on kertonut mielipiteensä kerimäen kirjoituksista.
Olet sanonut niitä hupaisiksi.
Hagigsen sirppiliiterin agitpropparit saavat kyytiä kun kerimäki antaa palaa.
Olisiko syytä vakavoitua kerimäen tekstien edessä?
(Ei voi mitään - hupaisa olo niistä tulee.)
-kerimäki
-Mikko Bernhard
-Arja24
Kaikki kirjoittavat hupaisia juttuja.
Valitettavaa, että eivät saa niitä pysymään sivuilla, liekö ylläpidolla erilainen huumorintaju?
Onhan kerimäkiseppo arvostellut pääministeriä?