Olen käynyt läpi kaksi alatiesynnytystä (ilman episotomiaa), jossa paikat venyivät äärimmilleen. Viimeisestä synnytyksestä on nyt jo kolme vuotta, eli oletan ettei paikat tästä enää enempää palaudu ja olenkin tullut todella itsetietoiseksi ja epävarmaksi alapääni ulkonäöstä.
Seisten edestäpäin ei huomaa juuri muutoksia, mutta kun jalat levittää ja katsoo suoraan haaroihin edestä tai takaapäin, niin alkaa jo itseä hirvittää. Vaginan ympäristö on turpea ja ulkonevampi kuin ennen. Vaginan ja välilihan alueelle on jäänyt kurttuista venynyttä ja tummaa ihoa peukalollinen. Myös peräaukko on jäänyt tummaksi ja poimuiseksi. Koko alue näyttää jotenkin likaiselta ja kurttuiselta, ja omaan silmään aivan kauhealta. Paikat myös hankaantuu entistä ikävämmin alusvaatteista ja urheillessa…
Onko kohtalotovereita, ja mitähän tälle olisi tehtävissä ja mitä miehet on tästä mieltä?
Värkit kyllä toimii ihan moitteetta ja olen seksuaalisesti aktiivinen ja rakastan seksiä, mutta tämä epävarmuus uhkaa viedä varmuutta puuhastelusta. Muutoin olen atleettinen, hoikka ja ihan simpsakan näköinen kolmekymppisiä päättelevä muikki.
Alapää synnytyksien jälkeen
6
486
Vastaukset
- Anonyymi
geisha kuulat kauppa reissun ajaksi sisään lihaksien pakko puristella ettei putoo nopeesti auttaa
- Anonyymi
Lantionpohjan lihasten ongelmat on ihan erikseen ja ne on kunnossa. Vaikka kuinka jumppais niin ulkosynnyttimien ulkonäkö ei kyllä muutu mihinkään.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta tämän palstan vastausten taso on alittanut kyllä ne alhaisetkin odotukset 😅🙈 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lantionpohjan lihasten ongelmat on ihan erikseen ja ne on kunnossa. Vaikka kuinka jumppais niin ulkosynnyttimien ulkonäkö ei kyllä muutu mihinkään.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta tämän palstan vastausten taso on alittanut kyllä ne alhaisetkin odotukset 😅🙈Älä ole huolissasi. Kyllä se on kaunis ja haluttava silti.
- Anonyymi
Et ole ajatellut kysyä plastiikkakirurgilta asiasta? Vaatimaton arvaukseni on että saat ammattilaiselta paremman vastauksen kuin palstan hörhöiltä.
- Anonyymi
Minun mielipide miehenä on se, että sellasta se elämä on. On selvää, että lapsenteko usein jättää jälkensä.
Me miehet ymmärrämme tämän, emmekä arvostele. Ikääntyminen miehelläkin tuo mukanaan armollisuutta. Tämä viittäkymppiä lähestyvän näkemys. Olet varmasti haluttava juuri sellaisena kuin olet. Jos koet itse tämän ongelmaksi, kannattaa ottaa yhteys plastiikkakirurgiin, kuten täällä jo todettiinkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531535- 1701295
- 81132
- 611127
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2551092- 141020
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33893Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55872Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti94859- 347795