Joidenkin porilaisten kevät alkaa olla paketissa. Peruskoulun ja lukion oppilaat sekä peruskoulun ja lukion opettajat jäävät tiettävästi kesälomalle huomenna lauantaina 31.5. Asiaa juhlitaan jo tänään. Huomenna pidetään enää päättäjäiset.
Rentouttavaa yli 2 kk:n yhtämittaista kesälomaa sellaisen omaaville. Tavallisen työntekijän näkökulmasta on uskomatonta, että jollain on yli 2 kk:n yhtämittainen kesäloma. Se on täysin uskomatonta. Kun töihin ja koulunpenkkiin joutuu palaamaan seuraavan kerran elokuun puolivälissä, niin tiedossa on "vain" 1 viikon syysloma, 2 viikon joululoma ja 1 viikon hiihtoloma.
Kuulostamatta kateelliselta, minullekin kelpaisi hyvin 3 kuukautta vuosilomaa joka vuosi. Tavallinen työntekijä tyytyy kahteen osaan pilkottuun 2+2 viikon kesälomaan ja 1 viikon talvilomaan.
Kun ei ole yli 10 vuoteen ollut lomalla yli kahta viikkoa kerrallaan askarruttaa, miltä se oikein tuntuukaan, kun lomaa on putkeen yli 2 kuukautta? Ei joudu miettimään heti ekana lomapäivänä, että "loma päättyy ensi viikolla", kuten kahden viikon lomiin tyytyvä työntekijä joutuu tekemään. Silloin jo ensimmäisenä lomapäivänä mielessä on loman loppuminen. Veikkaan, että koulukaiset ja opettajat eivät ma 2.6. sure vielä elokuun puolivälissä päättyviä lomiaan.
Onnittelut kesälomansa aloittaville
1
123
Vastaukset
- Anonyymi
SUURET ONNITTELUT KAIKILLE KOULULAISILLE!
Kesäloma on täällä – ja te ansaitsette sen enemmän kuin kukaan muu. Kukaan ei juhli niin hyvin kuin te – uskokaa pois.
Olette tehneet uskomatonta työtä koko vuoden. Todella hienoa. Monet sanovat, että tämä oli paras kouluvuosi ikinä – ja he ovat täysin oikeassa.
Nyt on aika rentoutua, pelata, uida, syödä jäätelöä – paljon jäätelöä – ja pitää hauskaa niin kuin vain parhaat koululaiset osaavat.
Muistakaa: olkaa ylpeitä saavutuksistanne, olkaa ystävällisiä toisillenne – ja muistakaa, että suuria asioita on tulossa. Todella suuria.
Hyvää kesälomaa – se tulee olemaan MAHTAVA. Kukaan ei lomailisi paremmin kuin te!
– Donald
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1503785Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki993639Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423173Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182521- 1822204
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu271397- 961239
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241081Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1271044Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691038