Ehkä jotkut tuntevat kepuvihaakin, toiset taas suhtautuvat tähän puolueeseen menneisyyden politikaan perusteella epäillen ja jotkut toiset taas muuten vaan kriittisesti.
Keskustan painolastina on Kekkosen ajan valtakausi, sulle mulle tulonjakopolitiikka ja härskiä härskimmät iltalypsyt, joilla viljelijäväen laarit täyttyivät aina tuista tuli sitten sato tai kato. Muistissa ovat myös voi- ja munavuoret, joita sitten kaupiteltiin ulkomaille kansalaisten veromarkoilla puoli-ilmaiseksi. Kansan silmissä Väyrynen oli tuon saman entisen menon eli juonittelun täydellinen prototyyppi. EU-kysymys oli keskustalle erittäin kriittinen niin, että puolueen täydellinen hajoaminen oli silloin lähellä. EU tuntuu hiertävän edelleen Keskustaa.
Keskusta on kovin jakomielinen puolue. Ollaan samanaikaisesti EU-politiikan puolesta ja sitä vastaan. Ollaan samanaikaisesti hyvin konservatiivisen näkemyksen (esim. vahva lestadiolaiskannattajajoukko ja tupaisännät Ilkka äänitorvenaan) takana ja edistykselliseltä (liberaalilta) näyttävän uudistuspolitiikan kärkenä. Ollaan samanaikaisesti edistämässä taloudellista tehokkuutta (esim. työreformi) ja pitämässä kiinni entisestä tulonjakopolitiikasta (maataloustuet ja haja-asutuspolitiikka). Keskustan aatemaailmasta ja politiikasta paistaa linjattomuus. Voidaan tehdä mitä vaan valtapoliittisista syistä. Voidaan liittyä EU:hun Esko Ahon ja Heikki Haaviston johdolla, vaikka maakuntien syvät rivit asiaa vastustivat. Tällainen poukkoilu luo epäuskottavuutta. Epäuskottavuutta se luo senkin takia, että nykyinen puheenjohtaja tuntuu pitävän entisen puheenjohtajan työreformipuheita taakkana koko puolueelle.
Sinipunahallitus on luonnollisempi vaihtoehto historiallisessakin mielessä. Nyt ovat edustettuina oikeistolainen isänmaallisuus ja sille kättä lyonyt tannerilainen asevelisosialismi. Lasse Lehtisen väitöskirja kertoo osuvasti, mistä on kyse. Sinipunahallitus on vahvasti EU:n takana. Se näkee kilpailurajoitusten poistumisessa ja sisämarkkinapolitiikassa arvokkaita taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia etuja. EU:ssa on sitouduttu inflaationvastaiseen politiikkaan, johon myös demarit ovat sitoutuneet, vaikka joustot voivat silloin tulla työttömyytenä. On lähdetty kuitenkin kansakunnan kannalta kokonaisedun tavoitteluun. Kokoomukselle demarit lienevät tässä suhteessa mieluinen yhteistyökumppani. Vaihtoehtona on vasemmistovetoinen tulonjakohallitus, johon Lipposella ei näytä olevan haluja, vasemmistolaisemmalla Tuomiojalla ehkä sitäkin enemmän. Voi hyvällä syyllä kysyä, mihin varsin linjatonta keskustaa tarvitaan. Se osaa ehkä tässä tilanteessa pikkunäpertelyn, mutta puolueen sisäinen eripuraisuus EU-kysymyksissä haittaa suurten päätösten tekoa.
(Kirjoittanut: Mielipidepankki 29.11.2002)
Ps. Toivottavasti et pahastu, kun tuolla edellä olen esittänyt vanhan tekstisi? Se on todella hyvä ja edelleen ajankohtainen.
M-pankki

Vastaukset 9
Vanhimmat
Täällä on siis esitetty viisaita näkemyksiä jo ennen minun ensiesiintymistäni, joka tapahtui vasta joskus syksyllä 2003.
>> Sinipunahallitus on luonnollisempi vaihtoehto historiallisessakin mielessä. Nyt ovat edustettuina oikeistolainen isänmaallisuus ja sille kättä lyonyt tannerilainen asevelisosialismi. Lasse Lehtisen väitöskirja kertoo osuvasti, mistä on kyse. > Vaihtoehtona on vasemmistovetoinen tulonjakohallitus, johon Lipposella ei näytä olevan haluja, vasemmistolaisemmalla Tuomiojalla ehkä sitäkin enemmän. Voi hyvällä syyllä kysyä, mihin varsin linjatonta keskustaa tarvitaan. Se osaa ehkä tässä tilanteessa pikkunäpertelyn, mutta puolueen sisäinen eripuraisuus EU-kysymyksissä haittaa suurten päätösten tekoa.
se kun menisi saman toistamiseksi ja enkä edes tiedä kuinka mones kerta se oikein olisi.
Mistähän se johtuu että muutamille samoille nimimerkeille joutuu selittämään samat asia yhä uudelleen ja uudelleen.
Harmi vain kun tääll ei voi tuota rautalankaa käyttää.
Ai niin sinullahan oli jokin teoria siitä miksi joutuu samat asiat kirjoittamaan noille aloituksen tekijöille vähän väliä, ehkäpä se sitten voisi pitääkin paikkaansa.
Eihän he muuten jaksaisi vuodesta toiseen kirjoittaa saman sisältöisiä kysymyksiä ja väitteitä joiden toden peräisyyskin on vähän niin ja näin.
Toisaalta leikki on lapsen työtä, että sallittakoon se tässä heikkalaatikossa.
Ei muuta ja näkemiin ja hyvää oloa itsekullekin
"Aevelisossukat"...juupa juu, ja pelletohtori Lasse L. joka kirjoitti SDP:lle tilauskeikan, Kaikkien aikojen kaikkien tieteenalojen pohjakosketuksen, jonka tasoista ei kuuna päivänä olisi voinut edes ääneen ajatella ennen punikki-vallan nousua.
"...Hyi helevetti sentään, kaikkea saatanaa ne punapäälliköt politrukeillaan teettävätkin"!
kerimäen porttivahti
Pitäisikö sinun taas ottaa Eniroon yhteyttä ja kertoa, kuinka ohimosuoni tykyttää?
Muistathan taas esitellä itsesi yhtä perusteellisesti kuin tähänkin saakka?
Jos vielä saataisiin siitä moniste, jota voitaisiin jakaa kaikille jälkeenjääneille. Esim. SAK:n kokouksissa voitaisiin jakaa koko roskajoukolle!!
En usko, että Mielipidepankki pahastuu kirjoituksensa lainaamisesta.
Minusta se oli kuvauksessaan kattava ja kriittisyydessään perusteluja sisältävä, vaikka joku voikin olla perusteluista eri mieltä.
Itse toivoisin kovasti - olen toivonut jo vuosi kaudet - että keskustan kannattajista löytyisi edes 1-3 henkilöä, jotka vaivautuisivat vastaavalla tarkkuudella kuvaamaan keskustan viimeaikaista politiikkaa ja tuomaan esiin myös omia perustelujaan sille, mistä syistä keskustan toiminta on heidän mielestään oikeaa.
Jos tällaisia keskustalaisia avaajia olisi, niin tämän palstan sisältö paranisi huomattavasti
Mitä hyötyä siitä olisi? Sinähän vain narisisit omahyväistä jargoniasi samalla hyväillen itseäsi. Sitä iloa keskustalaiset tuskin sinulle haluavat antaa.
kulkee näin:
"Miksi Suomen seuraava presidentti ei voi olla keskustalainen? - Koska kepussa ei ole yhtään neitsyttä eikä kolmea viisasta miestä!"
Keskustalaisuuden syvimpään olemukseen kuuluu vankka vakaumus siitä, että kepu on oikeassa vaikka olisikin väärässä. Ei heistä yksikään näe puolueensa toiminnassa mitään outoa, väärää tai ihmeellistä. Itsekritiikin puutteeksi sitä voisi kutsua! ( No niin kepulaiset! Enkös olekin kepukaunainen koklippi? )
ja Wiljami kuuluvat siihen äärioikestolaiseen "looshiin" jonka kuningasajatuksena on uusi maailmanjärjestys!
Suomen sosiaalidemokraatit, vallanhimossaan ovat myös liittoutuneet äärikapitalistisen rahavallan kanssa.
Hakusana on: Bilderberg