Onko jäänyt jotenkin epäselväksi kansanedustajan tehtävä? Jos on, kertaan sen vielä täällä. - Tehtävänä on edustaa Suomen kansaa valtuuksilla, jotka äänioikeutetut kansalaiset ovat vaalissa antaneet.
Eduskuntaryhmälle ja erityisesti Razmyarille vielä ymmärryksen vahvistamiseksi: kansanedustajan tehtävänä ei ole edustaa muitten maitten kansalaisia. Kansanedustaja voi kyllä olla päättämässä Suomen maaperällä olevia ja tänne rajan yli tulevia koskevasta lainsäädännöstä.
Razmyarin ajatusmaailman suppeus ei riitä ymmärtämään, että luukuissa ja ovissa on saranoitu kansi siksi, että ne voidaan sulkea.
Kuinka pitkään eduskuntaryhmä myöntää Razmyarille vapaat kädet osoittaa epäisänmaallisuuttaan
7
134
Vastaukset
- Anonyymi
SDP:n Razmyar pelkistää päätöksentekoon osallistmisensa itsekeskeisyyteen perustuvaksi todetessaan "Minun täytyy olla johdonmukainen itseni kanssa".
Voitko kuvitella kansaa edustavaksi valittua ihmistä kertomassa tälläisesta rajauksesta, jota hän soveltaa.
Näin tilanne ja asia mikä tahansa hänen Itsekeskeinen linjansa johdattaa häntä.
Uskomaton tapaus tämä Razmyar. Puolueen historian ja linjan mukaan noin ei voida toimia.
Erottakaa hänet eduskuntaryhmästä. Eduskuntaryhmä paria heppulia lukuunottamatta edustaa Suomen kansaa.- Anonyymi
Afgaanikommunismilla rokotettu itsekkyyden ilmentymä.
- Anonyymi
Äärivasemmiston tarkoitus on saada maan talous romahtamaan, tähän yksi keino on hallitsematon maahanmuutto ja syvän kaaoksen luominen.
- Anonyymi
Pystytkö kertomaan miten hän on epäisänmaallinen?
- Anonyymi
Demareiden kannattaisi suosotella Nazimaa menemään Vasemmistoliittoon.
- Anonyymi
Ååmi
- Anonyymi
Top 1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313914- 412619
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut442594Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82375- 292228
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3032103- 381829
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461633Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461498- 1411477