Oikeus on arpapeliä, Yli-Viikarin tapaus

Jälkimmäinen tuomio on silloin lainvoimainen.

Päätökset ovat mielipiteitä. Se mielipide, jota enemmistö kannattaa voittaa.

Kysymys siitä, että tuomarin on aina tuomittava lain mukaan, ei koskaan sitä vastaan. Kaikki muu on tuomarin omastatunnosta eli mielestä ja ajatusmaailmasta kiinni; tässä tietenkin vaikuttaa jutussa annettu näyttö.

Lähiajoilta tulee mieleen yksi juttu, jossa tuomarien mielipiteet erosivat kuin yöt ja päivät toisistaan: Wincapita ja Han** Kail****. Ja rahaa paloi miljoonia.

Han** Kail*** tuomittiin Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä neljän vuoden vankeusrangaistukseen, joka on törkeän petoksen enimmäisrangaistus. Syyte rahankeräysrikoksesta hylättiin.

Helsingin hovioikeus katsoi Kail*** syyllistyneen törkeän petoksen lisäksi myös rahankeräysrikokseen ja tuomitsi tämän viideksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomioista valitettiin korkeimpaan oikeuteen. Se ei ottanut käsiteltäväkseen petososuutta, joten sen osalta hovioikeuden tuomio jäi pysyväksi. Korkein oikeus päätti äänestystuloksella 3-2, että hovioikeuden tuomiota rahankeräysrikoksesta ei muuteta.

Tuomarien äänet menivät niin ristiin kuin vain mahdollista. Käräjäoikeuden kolmen tuomarin mukaan Wincapita ei ollut rahankeräysrikos eikä siten myöskään pyramidipeli, hovioikeuden mukaan Wincapita oli pyramidipeli, ja lopulta tiukimman mahdollisen äänestyksen jälkeen Korkein oikeus ratkaisi Wincapitan olleen pyramidipeli.

--

LISÄKSI

Rikoksessa kierrätetyt varat.

Käräjäoikeudet eivät pääosin lotkauttaneet korvaansa vaatimuksille, kun taas Rovaniemen hovioikeus suostui kohtuullistamiseen: kaikkien voittojen takaisin maksu on sen käsittelemissä jutuissa sijoittajien taloudelliseen tilanteeseen nähden kohtuutonta, joten se antoi wincapitalaisten pitää kolmasosan voitoistaan.

Itä-Suomen hovioikeus puolestaan tuomitsi erimielisessä tuomiossaan, että wincapitalaiset saavat pitää kaikki voittonsa. Se totesi, että kaikki WinCapita-voitot eivät ole rikoksella saatua rahaa eli se toisin sanoen näki osan klubin toiminnasta lailliseksi toisin kuin moni tuomioistuin sitä ennen. Koska syyttäjät eivät kyenneet osoittamaan, mikä osuus rahoista on laitonta ja mikä laillista, päätyi Itä-Suomen hovioikeus hylkäämään rikoshyödyn takaisinmaksuvaatimukset kokonaan.

Korkeimmassa oikeudessa tuottojen ei katsottu olleen osaksikaan peräisin laillisesta toiminnasta. Vastaajat tuomittiin menettämään sijoittamiensa summien ja saamiensa tuottojen erotuksesta muodostunut rikoksen tuottama taloudellinen hyöty.

Tuomarien äänet menivät asioissa siis niin solmuun, kun vain voi mennä.