Oikeus on arpapeliä, Yli-Viikarin tapaus

Yli-Viikarin tapaus on selvääkin selvempi, mutta oikeusasteet päätyivät erilaisiin ratkaisuihin siitä onko Yli-Viikari oikeutettu täyteen irtisanomisajan palkkaan.
5391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jälkimmäinen tuomio on silloin lainvoimainen.

Äänestä
  • Totta, mutta ovatko edeltävät oikeusasteet tulkinneet lakia väärin ja mikä siinä on että oikeusasteissa saman teon tulkinnat vaihtelevat selvissä teon tapauksissakin? Siis se mitä Viikari teki väärin viranhoidossaan on yksikäsitteisen selvää, kuinka Viikarin teoista ei voi muodostaa kaikissa oikeusasteissa samanlaista tuomiota?

    Ymmärrän että oikeusasteissa tuomiot vaihtelee jossain murhatapaukissa, joista jälkikäteen kukaan ei saa selvää kuka teki ensiksi mitä ja kenelle, kuka seuraavaksi ja mitä sen jälkeen tapahtui.

    Äänestä

Päätökset ovat mielipiteitä. Se mielipide, jota enemmistö kannattaa voittaa.

Äänestä

Kysymys siitä, että tuomarin on aina tuomittava lain mukaan, ei koskaan sitä vastaan. Kaikki muu on tuomarin omastatunnosta eli mielestä ja ajatusmaailmasta kiinni; tässä tietenkin vaikuttaa jutussa annettu näyttö.

Lähiajoilta tulee mieleen yksi juttu, jossa tuomarien mielipiteet erosivat kuin yöt ja päivät toisistaan: Wincapita ja Han** Kail****. Ja rahaa paloi miljoonia.

Han** Kail*** tuomittiin Vantaan käräjäoikeuden päätöksellä neljän vuoden vankeusrangaistukseen, joka on törkeän petoksen enimmäisrangaistus. Syyte rahankeräysrikoksesta hylättiin.

Helsingin hovioikeus katsoi Kail*** syyllistyneen törkeän petoksen lisäksi myös rahankeräysrikokseen ja tuomitsi tämän viideksi vuodeksi vankeuteen.

Tuomioista valitettiin korkeimpaan oikeuteen. Se ei ottanut käsiteltäväkseen petososuutta, joten sen osalta hovioikeuden tuomio jäi pysyväksi. Korkein oikeus päätti äänestystuloksella 3-2, että hovioikeuden tuomiota rahankeräysrikoksesta ei muuteta.

Tuomarien äänet menivät niin ristiin kuin vain mahdollista. Käräjäoikeuden kolmen tuomarin mukaan Wincapita ei ollut rahankeräysrikos eikä siten myöskään pyramidipeli, hovioikeuden mukaan Wincapita oli pyramidipeli, ja lopulta tiukimman mahdollisen äänestyksen jälkeen Korkein oikeus ratkaisi Wincapitan olleen pyramidipeli.

--

LISÄKSI

Rikoksessa kierrätetyt varat.

Käräjäoikeudet eivät pääosin lotkauttaneet korvaansa vaatimuksille, kun taas Rovaniemen hovioikeus suostui kohtuullistamiseen: kaikkien voittojen takaisin maksu on sen käsittelemissä jutuissa sijoittajien taloudelliseen tilanteeseen nähden kohtuutonta, joten se antoi wincapitalaisten pitää kolmasosan voitoistaan.

Itä-Suomen hovioikeus puolestaan tuomitsi erimielisessä tuomiossaan, että wincapitalaiset saavat pitää kaikki voittonsa. Se totesi, että kaikki WinCapita-voitot eivät ole rikoksella saatua rahaa eli se toisin sanoen näki osan klubin toiminnasta lailliseksi toisin kuin moni tuomioistuin sitä ennen. Koska syyttäjät eivät kyenneet osoittamaan, mikä osuus rahoista on laitonta ja mikä laillista, päätyi Itä-Suomen hovioikeus hylkäämään rikoshyödyn takaisinmaksuvaatimukset kokonaan.

Korkeimmassa oikeudessa tuottojen ei katsottu olleen osaksikaan peräisin laillisesta toiminnasta. Vastaajat tuomittiin menettämään sijoittamiensa summien ja saamiensa tuottojen erotuksesta muodostunut rikoksen tuottama taloudellinen hyöty.

Tuomarien äänet menivät asioissa siis niin solmuun, kun vain voi mennä.

Äänestä
  • Lainkäytön suhteen keskiajasta ei ole päästy eteenpäin paljoakaan, paitsi oikeudenkäyntien hinta on noussut varmaan satakertaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yli-Viikarin tapaus on selvääkin selvempi, mutta oikeusasteet päätyivät erilaisiin ratkaisuihin siitä onko Yli-Viikari oikeutettu täyteen irtisanomisajan palkkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu