Neuran työntekijät järjestivät joukkopaon

Neura.fi on ollut jo vähän aikaan varsin tuulisilla vesillä arvojensa kanssa mutta tilanne meni kaaottiseksi viimeviikon lopussa. Yrityksen Toimitusjohtaja Ilia Kargar kävi vaiherikkaan keskustelun yrityksen ryhmässä jossa hän alensi työntekijöitään. Tämän jälkeen ovi kävi vain yhteen suuntaan eli ulos. Yli kymmenen myyjää lähti saman päivän aikana ulos talosta.

Työskentelin yrityksessä Neura.fi ja haluan varoittaa muita, jotka harkitsevat hakevansa tänne töihin.

Yrityksessä on vakavia puutteita henkilöstön koulutuksessa. Uusia työntekijöitä rekrytoidaan jatkuvasti, mutta vanhat potkitaan ulos, koska "eivät osaa mitään" – vaikka heille ei koskaan edes tarjottu kunnollista perehdytystä tai myyntikoulutusta.

Myytävä tuote on monimutkainen, mutta kukaan ei opasta, miten sitä pitäisi myydä. Kun joku tekee virheen, johtaja Ilia siirtää syyt muiden niskaan, vaikka ongelmat johtuvat hänen omista päätöksistään tai toimintatavoistaan. Työilmapiiri on pelonsekainen ja epäluottamuksellinen.

En suosittele tätä paikkaa kenellekään.
Jos arvostat kehittymistä, reilua kohtelua tai työpaikkaa, jossa saat tukea ja koulutusta, katso muualle

.https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/myyja-sdsuu-19345609
0863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Neura.fi on ollut jo vähän aikaan varsin tuulisilla vesillä arvojensa kanssa mutta tilanne meni kaaottiseksi viimeviikon lopussa. Yrityksen Toimitusjohtaja Ilia Kargar kävi vaiherikkaan keskustelun yrityksen ryhmässä jossa hän alensi työntekijöitään. Tämän jälkeen ovi kävi vain yhteen suuntaan eli ulos. Yli kymmenen myyjää lähti saman päivän aikana ulos talosta.

Työskentelin yrityksessä Neura.fi ja haluan varoittaa muita, jotka harkitsevat hakevansa tänne töihin.

Yrityksessä on vakavia puutteita henkilöstön koulutuksessa. Uusia työntekijöitä rekrytoidaan jatkuvasti, mutta vanhat potkitaan ulos, koska "eivät osaa mitään" – vaikka heille ei koskaan edes tarjottu kunnollista perehdytystä tai myyntikoulutusta.

Myytävä tuote on monimutkainen, mutta kukaan ei opasta, miten sitä pitäisi myydä. Kun joku tekee virheen, johtaja Ilia siirtää syyt muiden niskaan, vaikka ongelmat johtuvat hänen omista päätöksistään tai toimintatavoistaan. Työilmapiiri on pelonsekainen ja epäluottamuksellinen.

En suosittele tätä paikkaa kenellekään.
Jos arvostat kehittymistä, reilua kohtelua tai työpaikkaa, jossa saat tukea ja koulutusta, katso muualle

.https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/myyja-sdsuu-19345609

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu