Totuus on ikävää luetettvaa. Aurinkopaneelit uskovaisikle

Anonyymi-ap

Kokonaishinta aurinkosähköpaketille asennuksineen laskee kaiken aikaa, mutta on edelleen noin 1,5–2 euroa/kWp. Haastateltu kertoi paketin asennuksineen maksaneen 8 000 euroa.

Sähköä oli esimerkkikohteesta myyty vuodessa noin 1400 kWh. Sähköyhtiö maksaa tästä energiasta markkinahinnan noin 5 senttiä/kWh eli 70 euroa vuodessa.

Omaan käyttöön menevä sähkö säästää sekä energian että siirron, yhteensä noin 10 senttiä/kWh. 1900 kWh oma käyttö on siis arvoltaan noin 190 euroa, ja yhteensä paneelit tuottavat 260 euron arvon vuodessa.

Sähkölaskun viilaaminen pienemmäksi tuottaa väistämättä mielihyvää, mutta kuten luvut osoittavat, aurinkopaneelien asennus ei ole kärsimättömän henkilön hommaa.

260 euron vuosituotolla systeemi maksaa hankintahintansa takaisin 30 vuodessa. Aikaa toki lyhentää sähkön ja siirron alati nousevat hinnat, mutta pidentää merkittävästi, mikäli hankinta on tehty korollisella lainalla, mahdollisista ylläpito- ja korjauskustannuksista vuosikymmenten aikana puhumattakaan.

Sähköyhtiöiden itsensä myymät nollakoron paneeliasennukset ovat suorastaan huvittavia – suuruusluokkana kuukausittainen sähkön osto laskee parilla kympillä, mutta laitteisto tuo laskuun lisää satasen kuussa jopa kymmenen vuoden ajan.

13

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      milloin paneelit maksavat itsensä takaisin. Hän halusi kokeilla, miten voisi itse tuottaa sähköä ekologisesti.

      Mikäpä siinä, mutta kaikilla ei ole varaa kokeilla, ja silloin taloudelliset tuottomahdollisuudet on hyvä tiedostaa realistisesti.

      Jos taskun pohjalla polttelee ylimääräisiä tonneja ja samanaikaisesti sähkölasku ahdistaa, on kannattavampaa vähentää ostoenergiaa esimerkiksi lämpöpumpulla ja sähkön käyttötottumuksia muuttamalla.

      Kertovatko aurinkosähköjärjestelmien myyjät tämän asiakkaalle?

      • Anonyymi

        Ego loogisesti ja kalliit myrkkukemikaali akut ei sovi samaan lauseeseen

        Akutnsisältää myrkyllisiä ongelmajäte kemikaaleja , yhtä eholoodista kuin myrkkypatteriautolla ajaminen


    • Anonyymi

      260 euron vuosituotolla systeemi maksaa hankintahintansa takaisin 30 vuodessa. Aikaa toki lyhentää sähkön ja siirron alati nousevat hinnat, mutta pidentää merkittävästi, mikäli hankinta on tehty korollisella lainalla, mahdollisista ylläpito- ja korjauskustannuksista vuosikymmenten aikana puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Hirveen pientä tuottoa asiantuntijat lupaa. Ja hyötyä vaivaan nähden

        Talvella jolloin sähköö meen ja se on erittäin kallista ei paneeleista ke kuin haittaa jos ne on katolla keräämässä lunta


    • Anonyymi

      Oikeen hyvä ja asiallinen kirjoitus paneeleista ainostaan tuo katon huollon vaikeutumunen ja ja invertterin uusinta pari kertaa ja ja se työ tuotto ei juurikaan tule puoleen vuoteen yhtään silloin kun juuri sähköö tarvii ja sen huippukailsta ei sitä tuotto alle ki
      Uin hammasharja Laatikainen

    • Anonyymi

      Hyvä ja silmien juttu antaa lisätietoa kuluttajjale

    • Anonyymi

      Suurin osa sähköstä pitäisi voida käyttää itse. Aurinkosähköstä tulee jopa kannattavaa, jos kesäkulutusta päivisin on tarpeeksi. Harvalla on, mutta sähköautot ovat alkaneet yleistyä.
      Jos sähkön pystyy varaamaan auton akkuun, niin alkaa jopa kannattaa. Täytyy vaan olla mahdollisuus ladata autoa aurinkoiseen aikaan.
      Meillä eläkeläisillä tällainen mahdollisuus on. Ajoa tulee silti + - 20 tkm joka vuosi. Huhtikuun alusta alkaen ei ole tarvinnut ostosähköllä ajella.

      • Anonyymi

        Ainakaan kaiken paneelisähkön käytöstä lokakuusta huhtikuuhun ei kannata olla huolissaan
        Tuottoo kertyy juuri ja juri hamasharjan kataukseen

        Ja silloinhan juri sähkö on kalleinta ja sitä menee suomessa paljon lämmityksén mutta paneeli ei yuota ollenkaan mitään mainittavaa


    • Anonyymi

      Suurin osa oaneelisteista on työelämässä ja autot on ajossa silloin kun aurinko paistaa päivät töissä ja illat harrastuksissa ja kaupoissa , myös käydään tapahtumissa ei siis Ola aina kotona kuten eläkeläiset on ,

      Myöskään sähköautoja ei voi ladata talvella edes päivällä aueinkomwnergialla

    • Anonyymi

      Lumi peittää banmeeli ei ne tuota ollenkaan ja maksoi vaan 15000€

    • Anonyymi

      🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞
      Aurinkopaneelit kotiin ottaneille karu uutinen: Näin moni pettyi investointiinsa
      Moni aurinkopaneelit kotiinsa asennuttaneista koki investoinnin kannattamattomaksi, paljastaa tuore selvitys. Paneeleita myydään aggressiivisesti kotimyynnillä ja kannattavuutta liioitellaanYksittäiset henkilöt mainitsivat, että myyntitilanne oli aggressiivinen ja paneelien asennuksen kannattavuutta liioiteltiin. Myyjän tekninen osaaminen koettiin puutteelliseksi eikä yhteyttä saanut, jos vikoja järjestelmään tuli.


      Äänestä

      Ilmainen: sama kuin maksuton, vai onko sittenkään?
      Vaikka yleensä ilmainen tarkoittaa samaa kuin maksuton, sanat eivät ole täysiä synonyymeja. Ilmainen tarkoittaa myös ’ilman vaivan­näköä saatu’. Lisäksi väitetään usein, että esimerkiksi maksuton koulutus ei ole ilmaista, koska joku (veron­maksaja) sen kuitenkin maksaa. Tässä siis pyritään lähinnä esittämään poliittisia ajatuksia erään­laisella sana­pelillä.

      Kielitoimiston sanakirja selittää ilmainen-sanaa kahtalaisesti: ”maksuton, vapaa; ilman vaivan­näköä saatu”. Ensin mainittu, paljon tavallisempi merkitys tarkoittaa, että jostakin ei tarvitse maksaa mitään. Sana­kirjan esimerkit siitä ovat Ilmainen pääsy­lippu, matka, lääkärin­hoito. Toisesta merkityksestä esimerkkinä on Joukkue sai miltei ilmaisen voiton. Toinen merkitys lienee myöhä­syntyisempi ja selittynee sillä, että siinäkin on kyse maksuttomuudesta, mutta maksuksi ajatellaan vaivan­näkö. Suomen murteiden sana­kirjan kuvaus ilmainen-sanasta esittää useita merkityksiä, mutta useimmille yhteistä on maksuttomuus. Mukana on kyllä myös merkitys ’jotakin vailla tai ilman oleva’, mutta ei merkitystä ’ilman vaivan­näköä saatava’.

      Sanakirjassa on myös selitys, jonka mukaan ilmainen esiintyy myös yhdys­sanojen jälki­osana, esimerkkeinä Kuiva-, raskas­ilmainen. Kyse on kuitenkin ilma-sanan johdoksesta, tai oikeammin sellaiseen sana­liittoon kuin kuiva ilma on liitetty johdin -inen ja kokonaisuudesta on tehty yhdys­sana.

      Sanojen ilmainen ja maksuton käytössä on kyllä eroja. Joissakin yhteyksissä voi käyttää kumpaa tahansa, joissakin taas vain toinen saattaa tuntua sopivalta. Ilmainen sisäänpääsy tuntunee useimmista sopivammalta ilmaukselta kuin maksuton sisäänpääsy, kun taas maksuton oikeuden­käynti on laki­kielen termi, joten ilmainen oikeuden­käynti ei tunnu sopivalta. Toisaalta ilmainen koulutus ja maksuton koulutus ovat molemmat käytössä olevia ilmauksia.

      Muun muassa ilmaisesta koulutuksesta tai ilmaisesta joukko­liikenteestä puhumista on kuitenkin paheksuttu. Esimerkiksi Kansallis­gallerian pää­johtajan blogi­kirjoitus Mikään ei ole ilmaista, mutta jokin on maksutonta (7.12.2021) esittää:

      Rahoituksesta käyty keskustelu osoitti kaikille selkeästi sen, että kulttuuri on arvokasta, mutta ei ilmaista. Tämän vuoksi on tärkeää, että kulttuuri­toimijat, Kansallis­galleria niiden mukana, korvaa ”ilmainen” sanan ”maksuttomalla” tilanteissa, joissa asiakas ei suoraan maksa saamastaan palvelusta.
      Tässä viitataan siihen, että palvelut pitää kuitenkin rahoittaa jollakin tavalla, kuten valtion avustuksilla. Halulle kieltää ilmainen-sana voidaan ajatella kahden­laisia motiiveja:

      Koska ilmainen tarkoittaa myös ’ilman vaivan­näköä saatu’, puheen ilmaisista palveluista (tai tuotteista) ajatellaan johtavan harhaan. Palvelut (ja tuotteet) pitää kuitenkin tuottaa, eivätkä ne ole ilmaisia siinä mielessä kuin esimerkiksi ilma ja auringon­paiste.
      Sanan ilmainen voidaan ajatella häivyttävän myös maksamisen kokonaan pois, vaikka todellisuudessa kuitenkin joku maksaa, useimmiten viime kädessä veron­maksaja.
      On kyseenalaista, onko mikään ilmaista siinä ehdottomassa mielessä, että kenenkään ei tarvitse nähdä mitään vaivaa sen tuottamiseksi eikä millään tavoin maksaa siitä mitään. Usein sanotaan, että ilma olisi sellaista, mutta saatetaan tehdä paljonkin työtä, jotta saadaan käyttöön sopivaa ilmaa ilmastoinnilla, puhdistuksella tai muuten. Auringon­paisteesta sinänsä ei tarvitse maksaa, mutta aurinkoon pääseminen voi vaatia ponnistuksia ja rahaakin.

      Suomen etymo­logisen sanakirjan mukaan ilman ja ilmainen ovat sanan ilma johdoksia. Muodostuksen kannalta tämä näyttää ilmeiseltä, mutta merkityksen kannalta asia on epäselvä. Alkujaan ehkä ilman on viitannut jonkin puuttumiseen niin, että tilalla on ilmaa. Sana ilmainen on ehkä merkityksen kannalta ilman-sanaan pikemminkin kuin suoraan ilma-sanaan liittyvä, suunnilleen ’ilman rahaa t. vaivannäköä saatava’.

      Ainakin on selvää, että ihmisten tuottamat tavarat ja palvelut eivät koskaan ole mainitussa ehdottomassa mielessä ilmaisia, vaikka ne voivat hyvinkin olla maksuttomia eli ilmaisia sanan tavallisessa merkityksessä. Siksi sellaiset teesit kuin ”kouluruoka on maksutonta, mutta ei ilmaista” ovat tehoton tapa esittää sellaisia sinänsä oikeita ajatuksia kuin että maksuttomien asioiden tuottaminen vaatii yleensä rahaa ja vaivaa. Koska ilmainen ja maksuton ovat yleis­kielessä aika lailla samaa tarkoittavia, yritys määritellä niille ero ja käyttää tätä eroa

    • Anonyymi

      Hahaha, omani 0,1 € /kw jo.
      4kk päästä 0,05€

    • Anonyymi

      En kyllä ymmärrä mistä hatusta sakki laskee hintoja, vuosi takana ja 0,1€ tuli kw hinnaksi. Akkuineen, inventereineen ja paneeleineen. Laskee tämän kesän aikana pari paneelia tuli lisääkin 0,05 € kwh hinnaksi laskeutuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      89
      3774
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      25
      2126
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2062
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      87
      1594
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      349
      1508
    6. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      90
      1181
    7. Varoitus kyläläisille Suomussalmella

      Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo
      Suomussalmi
      15
      1149
    8. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      93
      1120
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      995
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      926
    Aihe