Ensi keskiviikkonan Finnair peruu lukemattomia lentoja, jotka vaikuttavat 11.000 matkustajaan. Vahingot Finnairille on mittavat. Voi kuvitella, mitä nämä 11.000 matkustajaa ovat mieltä IAU:n turhista lakoista, joilla tahallisesti vahingoitetaan Finnairia, matkustajia ja Suomen mainetta.
Lakoilla ei saavuteta mitään. IAU yrittää kalastella lisäkorotuksia palkkoihin vientimalllin korotusten päälle. Nämä korotukset eivät tule kysymykseen. Korona-aikana sovittiin Paltan ja IAU:n kanssa palkan alennuksista ja samalla sovittiin, että niitä ei korvata myöhemmin. IAU tuntuu unohtaneen tämän sopimuksen ja toimii Putinimaisesti, täysin vastuuttomasti.
IAU ajaa maan hallituksen lainsäädäntötielle, jossa lakkolakeja tullaan muuttamaan siten, että lakkolaiset joutuvat vahingonkorvausvastuuseen yktiöpäisestä toiminnastaan. Finnair on jo kärsinyt kymmeniä miljoonia, matkustajat ovat kärsineet, lakkoilijat ovat kärsineet. Lakoissa menetettyjä ansioita ja eläkekertymiä ei tulla koskaan saamaan takaisin.
Työsopimuslaissa todetaan: "Työntekijän, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö työsopimuksesta tai tästä laista johtuvia velvollisuuksia tai aiheuttaa työssään työnantajalle vahinkoa, on korvattava työnantajalle aiheuttamansa vahinko vahingonkorvauslain
(412/1974) 4 luvun 1 §:ssä
säädettyjen perusteiden mukaan."
Joku roti pitää sekoiiussakin olla.
Matkailijat, jotka ovat joutuneet lakon takia tilanteeseen, jossa on tullut lisäkustannuksia, pitää olla mahdollisuus porukalla nostaa kanne IAU:ta vastaan. Ryhmäkanteen hoitaja pitää olla virkamies viranpuolesta.
Lakkojen aiheuttamista tahallisista haitoista pitää joutua korvausvastuuseen.
6
58
Vastaukset
- Anonyymi
Jos päätöksenteossa vastuuta perään kuulutat, niin siinä tapauksessa kuuluta sitä hallituksemme toimien suhteen. Se on sotkenut työmarkkinat totaalisesti puuttumalla yleisiin työehtosopimuksiin ja lähtien ajamaan elinkeinoelämän asioita maamme asioiden sijaan.
- Anonyymi
Ei töitä ole pakko tehdä ilmaiseksi paitsi Sipilän hallituksen aika
Ei ne herratjaan tee töitä ilmaiseksi mua sote johtajien työtnin tekemiä vaikka pakkaa yli 10 000 e - Anonyymi
Ministerit antoivat itselleen 6000 veroalen.
- Anonyymi
👺👺👺👺👺👺👺
Mitä hyvää kokoomus on koskaan saanut aikaiseksi suomen kansalle
Kansallinen Kokoomus
Hallituksen saavutukset tähän asti, listaa saa päivittää
- Leipomoiden lakiin säädetty yötyölisä poistetaan.
- Eläkeikä nousee.
- Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois.
- Määräaikainen työsopimus ilman perustetta.
- Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa.
- Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa.
- Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä.
- Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Takaisinottovelvoite pois alle 50 hengen yrityksistä.
- Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen.
- Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua.
- Pakkolait voimaan - estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
- Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan.
- Lakkosakkoja korotetaan - myös henkilökohtainen sakko.
- Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän.
- Tukilakkoja rajoitetaan - vahvat alat eivät voi tukea heikompia.
- Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- työnantajan TES-rikkomuksiin ei
kiristyksiä.
- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen.
- Työssäoloehdon euroistaminen - heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten
mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin.
- Ansiosidonnaisen porrastus - 8 viikon jälkeen 20% leikkaus.
- Omavastuupäivät 5 →7 ja lomakorvaus jaksotetaan.
- Suojaosat pois - ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä.
- Lapsikorotukset pois
- Vuorotteluvapaa lakkautetaan.
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan.
- Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankorotuksille katon.
- Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin
tason ylittäviä palkankorotuksia.
- Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015 - maksanut palkansaajille jo yli 14
miljardia euroa. https://kikykello.fi/
- Väläytelty jo että tulevaisuudessa edessä sunnuntailisien ym. poistaminen.
Ja "työväenpuolue" persut innolla muutoksessa mukana.
Äänestä SDP sinun etujen ajaja jos ole köyhä alle 200 000 e tienaava
Etkä moni miljonääri - Anonyymi
👺👺👺👺👺🤣👺🤣🌺😭👺
Voi pyhä yksinkertaisuus! Vain täysin tollo uskoo, että velkaantumisen pysäyttämiseen ainoat keinot on lapsiperheiden köyhyyden lisääminen ja kaljan halpeneminen sekä lääkkeiden hinnan nostaminen. Tämä Orpon hallitus on aivan väärällä polulla, jos yritetään taloutta tasapainottaa.
Äänestä SDP - Anonyymi
Orpon viisaudesta kertoo se kun hän väittää, että leikkaamalla sosiaaliturvasta tulee työpaikkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354513- 553115
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut473001- 302813
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3452730Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82705- 412520
- 62260
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542135Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461713