Alkuun esittelen itseni, olen 17v poika Itä-Suomesta. Lukiota yksi vuosi takana ja ka 8. Päällisin puoln näyttäisi, että minulla menee hyvin, mutta olen saanut tarpeekseni tästä paskasta! En enää tiedä yhtäkään hyvää syytä miksi enää elää. Tästä hetkestä alkaen lopetan syömisen ja nesteiden nauttimisen kokonaan, kun en muuten uskalla tehdä itselleni mitään. Vaikka onkin hidas tapa kuolla niin ainakin uskallan tehdä sen. Pitää vaan pari päivää kituuttaa niin sitten kuollaan kuivumiseen.
Hieman harmittaa näiden tuttujen puolesta, kun joutuvat seuraamaan kitumistani, mutta se on elämää! Kuten ovat kaikki minulle sanoneet ettei elämästä saa pahaa pois ja siksi pitäisi hankkia hyviä kokemuksia, että jaksaa elämän läpi. *huokaa* Mitä järkeä tässä sitten on? Paskaa tulee niskaan teit mitä tahansa, mutta onneksi se on kohta omalta osaltani loppu
Terapiasta ja lääkkeistä ei ole mitään apua vaikka niitä on tullut käytettyä kohta lähes vuosi.Ystäviä ei ole eikä sukulaisetkaan edes välitä ei edes omat vanhemmat. Toivovat, että olisin poissa. Äitikin on useaan otteeseen sanonut haluavansa päästä minusta eroon. Muutkin sukulaiset aina ovat nälvimässä, että pitäisi olla reippaampi ja pitäisi olla sitä ja tehdä sitä jne. Haistakoon paskan koko porukka! Joskus tekisi mieli tappaa kaikki! He eivät ymmärää miltä minusta tuntuu! Eivät kaikki jaksa olla aina iloisia tai painaa täysillä baanalla! Toisten kaikki voimat menemät pelkästään sängystä nousemiseen ja elossa pysymiseen! Ei sitä jaksa eikä huvita muuta tehdä.
Toivottavasti oppivat jotain kuolemastani, ainakin sen ettei elämä ole ruusuilla tanssimista päin vastoin elämä on piikkipuskassa rämpimistä...
En hae tällä mitään sääliä, halusin vain saada ajatuksia hieman järjestykseen kirjoittamalla jonnekin :)
Hieman harmittaa näiden tuttujen puolesta, kun joutuvat seuraamaan kitumistani, mutta se on elämää! Kuten ovat kaikki minulle sanoneet ettei elämästä saa pahaa pois ja siksi pitäisi hankkia hyviä kokemuksia, että jaksaa elämän läpi. *huokaa* Mitä järkeä tässä sitten on? Paskaa tulee niskaan teit mitä tahansa, mutta onneksi se on kohta omalta osaltani loppu
Terapiasta ja lääkkeistä ei ole mitään apua vaikka niitä on tullut käytettyä kohta lähes vuosi.Ystäviä ei ole eikä sukulaisetkaan edes välitä ei edes omat vanhemmat. Toivovat, että olisin poissa. Äitikin on useaan otteeseen sanonut haluavansa päästä minusta eroon. Muutkin sukulaiset aina ovat nälvimässä, että pitäisi olla reippaampi ja pitäisi olla sitä ja tehdä sitä jne. Haistakoon paskan koko porukka! Joskus tekisi mieli tappaa kaikki! He eivät ymmärää miltä minusta tuntuu! Eivät kaikki jaksa olla aina iloisia tai painaa täysillä baanalla! Toisten kaikki voimat menemät pelkästään sängystä nousemiseen ja elossa pysymiseen! Ei sitä jaksa eikä huvita muuta tehdä.
Toivottavasti oppivat jotain kuolemastani, ainakin sen ettei elämä ole ruusuilla tanssimista päin vastoin elämä on piikkipuskassa rämpimistä...
En hae tällä mitään sääliä, halusin vain saada ajatuksia hieman järjestykseen kirjoittamalla jonnekin :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei väitä et tietäsinet milt sus tuntuu, koska sä vaan tiedät sisälläs kuinka paljon suhun sattuu, mut mulki on tosi vaikeeta ja välil tuntuu et kukaan ei ymmärrä. Mun vanhemmat pakotti mut kesätöihin, vaikk en jaksas koska oon nii väsyny ja masentunu. Niitte on vaa nii vaikeeta ymmärtää sitä, ne vaa valittaa et nyky nuoret on nii laiskoja. Mä ainaki välitän siit et miten sun käy, koska kaikki ihmiset on arvokkaita ja tärkeitä sellasina ku on, siks mä toivosin et sä voisit viel yrittää jaksaa. Ei kannata välittää siit mitä muut ajattelee sust, kannattaa vaa toimii ja tehä omien voimien mukaa. En varmaan voi auttaa sua, koska olen itsekkin ihan rikki, mut toivon et voisin. Tiedän miten hirveeltä se tuntuu ku joku läheinen tekee itsemurhan, ku mun serkku teki muutama vuos sit itsarin. Se syyllisyyden tuska on nii suuri et tuntuu et siit ei pääse ikinä eroon. Ittensä hengiltä rääkkääminen on tuskin hyvä idea. Mä toivon et sä voisit antaa mulle edes mahdollisuuden auttaa sua. Haluisin keskustella sun kans ehkä maailmasta löytyis viel joku syy miksi elää. Tiedän et elämä satuttaa ja tekee paljon haavoja, mut jos haavoihin puhaltaa ne paranee tai ainakaan ei sanu enää nii paljo. Mäki oon monesti miettiny itsarii, mut tiedän et en pystys tekeen sitä ja tiedän myös et ei se olin ratkaisu. Toivottavasti säkin löydät jonkun muun ratkaisun. Mä toivon et sä voisin kirjottaa mulle. Mun maili osote on [email protected].
huomenna alkosta rohkasua ja sitten jojoon jos uskallan tai sitte vasta armeijassa kun se alkaa maanantaina
Nuoruus voi olla joskus vaikeaa ilman näkyvää syytä ja jokainen reagoi eri tavalla vastoinkäymisiin. Näin jälkikäteen vasta ymmärtää, mistä silloin kiikasti ja hävettääkin omat mokat.
Sanoisin kuitenkin, että kannattaa katsoa ensin, mitä elämä tuo tullessaan. Nurkan takana voi olla jotain parempaa, ainakin aikuisuuden tuomaa tasapainoa. Älä tee hätiköityjä päätöksiä, sinun ei tarvitse olla niinkuin joku muu, ole vain oma itsesi ja opettele elämään niin ettet loukkaa muita, vaikka itse olisit joutunut kärsimään loukkauksista ja vähättelystä.
Hyvän mielen saa parhaiten sillä, että tekee jotain mitä itse arvostaa. Paha mieli tulee taas siitä, että on loukannut muita tai tehnyt asiat muuten huonosti. Toisten kiitos tuntuu hyvältä, mutta pelkästään sen varassa ei elä. Itse pitää itsensä hyväksyä.
Jos mieli on maassa niin kuuntele surullista musiikkia ja kieri itsesäälissä, se voi joskus auttaa. Hetken päästä et enää jaksa sitä lajia ja haluat itsekin tehdä jotain hauskaa.
Naisilla on salainen ase, itku, se helpottaa kummasti, purkaa paineita kuin ukkonen ja pian maailma taas näyttää valoisamman puolensa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Opettele tuntemaan itsesi, huomaat että olet tosi mielenkiintoinen ihminen ja voit tehdä itsesi ja muut onnellisiksi tai ainakin tyytyväisiksi ja iloisiksi.
Ihmisen elämä ei koskaan ole pelkkää onnea, laulussakin sanotaan että se on kuin riepumatto. Jos tummat raidat ottaa pois niin kirkkaat ei enää näytä yhtä kirkkailta.
Voi kun minusta on oikeasti mukavaa, että joku jaksaa noin kiltisti kirjoittaa kuin Mumma, ja sitten on kuitenkin pakko sanoa, että ei se vaan toimi. Jos on masentunut, niin ei silloin päde, että:
"Hyvän mielen saa parhaiten sillä, että tekee jotain mitä itse arvostaa. Paha mieli tulee taas siitä, että on loukannut muita tai tehnyt asiat muuten huonosti. Toisten kiitos tuntuu hyvältä, mutta pelkästään sen varassa ei elä. Itse pitää itsensä hyväksyä."
Ahdistaa. Pahalle mielelle ei ole välttämättä syytä, ja syyllisyys siitä ahdistaa lisää. Hyvää mieltä ei saa, vaikka kuinka koettaisi toimia mielekkäästi ja hyvin. Ja kun ei saa positiivista palautetta itseltään, ei sitä osaa ottaa vastaan muiltakaan. Ei se toisten kiitos tunnu hyvältä. Se tuntuu kettuilulta, jos miltään.
En tiedä, voiko kukaan ymmärtää toisen masennusta, mutta ainakin se on kovin vaikeaa, jos ei itse ole kokenut jotain samanlaista. Siksi oi Mumma ja muut hyvää tarkoittavat ihmiset: varokaa kaivamasta masentuneen kuoppaa vain syvemmäksi!
Ja jos sinä poikaparka vielä näitä luet, niin juokse polille ja vaadi kunnon mömmöt. Tiedäthän, ettei maailma oikeasti ole niin mahdoton paikka, kuin sinusta tuntuu. Kun ei ole muille, niin ei voi olla sinullekaan. Se on kaikki jotain kemiallista häiriötä päässä, ja sen voi varmasti vielä korjata!
Tunsin aikoinani olevani samanlaisessa syöksyssä, joten tiedän suurinpiirtein mitä tuohon kuuluu. Siis, ensinnäkin, olet vielä niin nuori, että sinulla on todennäköisesti jonkinlaisia murrosikään liittyviä hormoni vaihteluja ja ne osaltaan aiheuttavat tuon perusvitutuksen. Toinen vielä tärkeämpi asia; LOPETA TOISTEN IHMISTEN EHDOILLA ELÄMINEN. Toisinsanottuna, älä pyri miellyttämään elämäsi kustannuksella toisia ihmisiä. Elämäsi on SINUN yksityisomaisuuttasi ja se ei kuulu kenellekään. Sinä itse kannat vastuun itsestäsi ja elämästäsi, eivät vanhempasi tai kukaan muukaan. Tässä vaiheessa olet kuitenkin vielä taloudellisesti riippuvainen vanhemmistasi, joten heitä täytyy tietyissä asioissa kuunnella. Mutta, haukkuminen ja räksyttäminen, anna sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuulostaa varmasti vaikealta, mutta siihen oppii, usko pois. Sitä kutsutaan miehistymiseksi. Ja vanhempasi luulevat tuota haukkumista ja räksytystä kasvattamiseksi ja edelleen sinäkin syyllistyt samaan, kun sinulla on jonakin päivänä omia lapsia ;-). Jos kiinnität koko ajan huomiota toisten sanomisiin, sitä riittää, senkin voit uskoa. Ummista korvasi ja sulje suusi vaikka kuinka vituttais, se kannattaa pidemmän päälle. Jokatapauksessa, hanki ainakin jokin sellainen harrastus, että pääset jonnekin muualle, aina kun siihen on tarvetta. Se ei tarvitse olla kuin jokin sellainen joka vie ajatukset jonnekin muualle.
Toivottavasti et pidä tätä haukkumisena, tarkoitus on vähän vaan oman kokemuksen perusteella neuvoa. Tee lopuksi niinkuin itse haluat. Sekin kuuluu siihen elämän hallintaan, että kuuntelee toisten neuvot ja tekee sitten lopuksi oman päätöksensä.
Muista vielä, että kasvaminen ei tapahdu edes vuodessa tai kahdessa, vaan kysymys on elämän mittaisesta koulusta.
Minulla on itselläni 10, 12 ja 14 vuotiaat pojat ja yritän joka päivä muistuttaa itseäni, etten sortuisi samaan, kuin omat vanhemmat. Voin sanoa varmuudella, että se on helvetin vaikeaa. Jaksamista ja ennenkaikkea HYVÄÄ KESÄÄ.
uskon et sulla on vaikeeta.. oon kokenu ite ihan saman vaiheen.. ja itsari ei oo ratkasu ongelmiin siinä saa sit varmasti sun vanhemmat pahan syyllisyyden tunteen kun kyllä ne varmasti oikeesti välittää.. mä oon kokenu nimittäin sen kun oma isä tappo ittensä ja se oli aika kova pala mulle ja mun perheelle.. niin että voimia sulle..
Mulla on ollut monta kertaa sellainen olo että haluan kuolla pois kaikesta ,en jaksa elää ei ole mitään järkeä elää.
Olen sairatanut kolmevuotta masennusta keskivaikeaa ja välillä on parempia kausia ja välillä niin elämä lyö maahan että ei jaksas edes nousta ylös elämään takas.
Minulla isän ampui itsensä kun olin 9 vuotias pieni tytön tyllerö,joka tietä pitkin kulki surun tietä ymmärtämättä silmä kinni, isän kuoleman jälkeen elämäni muttui
paljon pahempaan päin sai osaksi kiusausta ja koulussa kiusatiin.
Olen kokenut työpaikka kiusaukset.
Elämä on ollut vuoristo rataa ylä ja ala mäkiä.
Mutta monta kertaa olen ollut siinä vaihessa että lähden maalisesta valelluksesta pois ,mutta
minun omahoitaja on aina saanut nostettua minut jotenkin elämään takas.
Nytkin kun on mieli niin massa tuntuu että vaikka on kesä ja kukat kauneimilaan ei se jaksa edes innostaa ja aurinko paistaa ja on lämintä.
Kun on masentunut kaikki on aivan saman tekevää onko kesä,syksy ,talvi vai mikä vuoden aika tahansa ihan samaa.
Ei se kiinnosta eikä mikään huvita.
Voi kun vain joskus voisin nauttia taas elämästä se olisi ihme..
mustakin tuntu pitkään siltä ett haluun kuolla pois !!! mut toisaalta haluisin myös ett sais kokee jotai uutta ja nähdä kuinka läheiset kärsii ku mä oon poissa.sit mä keksin ett lähtisin jonnekin matkoille ihan minne vaan kiertelisin ympäri maailmaa...mitippä sitä :)
Suonet anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheeni, jos niitä on, Oon nimittäin jonkinverran ottanu, enkä jaksa välittää moisista pikkuseikoista.
.....tähän menee varmaan loppuyö, ku mä koitan funtsii, mitä sun kandeis nyt tehä.
No ensteks tiedän sen, että syömättä pärjää kuukauden hyvinkin ja juomattakin toista viikkoa! Ei oo helppo homma päättä päiviään, sitäpaitsi jokuhan sut kuiteski roudaa saiskiin!
Sä esittelit ittes heti kättelyssä, ni kai mun tars tehä sama juttu. Enneskun luet pitemmälle, ni arvuuttele mun ikää!
No mä kerron sen kohta.
Mä en olleskaan lähe väittään, et sun ongelmas ois vähäpätönen. No mä oon kohta 55!
Mun ongelma alko kai siitä, et mä olin 17-vuotiaasta lähtien samssa duunimestassa, enkä tuntenut sanaa EI !
Niin tuli luvattua kaikille, et joo, kyl mä!
No lopputulos oli se, et burnoutti tuli, Kelan terapiassa olin 2 vuotta psykiatrin hoidossa, oon rouskuttanu kai yli puolet kaikista masisropeista, mut ainoo, mikä kai on jeesannu, on pamit!
Koukkuunhan niihin jää, mut onks välii, jos vaihtareita ei oo?
Toi prosessi ennen työkyvyttömyyseläkettä kesti melko monta vuotta, niin joo, olin Lapinlahdessakin tutkittavana kuus viikkoo yhes vaihees!
Joo, ja sähköhoitokin on kokeiltu, se oikeestaan muutti masiksen huolestumiseks! Parempi niin.
Mutta asiaan. Sä meinaat päättä päiväs! Niin mäkin oon joskus ja kävin sillon hommaamassa itelleni siihen tarvittavan materiaalin. No, ne on vieläkin oottamassa kehnompia aikoja, vaikka niitä on ollu jo läjäpäin!
Mutta sittenkin vaan koitan sinnitellä hengissä.
Mua vituttaa älyttömästi ei-masentuneiden ohjeet: tee jotain kivaa, kuuntele musaa....
Saatana, et ne voi olla tyhmii, mä tiedän tasantarkkaan, et jos joku ei onskaa, ni sit ei ja se siitä!
Se on tosiaan ehdoton tosiasia, et jos ite et oo ollu masiksen kourissa, ni on ihan turha lähtee antaa pätkänkään vertaa ohjeita, mitä pitäs tehä!
Mä oon nyt kamppaillu parikyt vuotta, tai ylikin asian kanssa, ni etköhäkin sä vois pystyy samaan?
Mun tarviis päästä goisiin, mut sun ongelmas on nyt niin ilkee, et mä en nyt pysty!
Tarviis keksii joku kanava, jolla voitas olla yhteydessä, mä voisin kertoo sulle järettömän määrän vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitä meidänkaltaset ihmiset saavat kokea.
Tuli nyt mieleen, et voisit otta yhteyttä Alkoholi-palstan seriffiin, se saa antaa mun yhteystietoja!
Teethän sen, ennenkun oot kovin janoissas, se ois mulle aika tärkee juttu, haluisin nimittäin pystyy auttamaan edes yhtä ihmistä selviämään hengissä! Kuvittele, kummonen fiilis siitä tulis, ku myöhemmin sais kuulla, et onneks viittit sillon kirjottaa sen pitkän sepustuksen!
Hirveesti ois kerrottavaa lisää, mut mulla tuskin riittä koneessa tila, siks ois hitsin jees, jos otasit siihen seriffiin yhteyttä, se yleensä valvoo myöhään ja heräilee kymmenen jälkeen!
PS. Teeppä nyt pari voileipää ja juo puollitraa maitoo päälle!
Tereve. Mitäs sanoisit kivutar jos lähettäis kiertelee maailmaa jalkasin. Unohdettais nää paskiaiset. Mulla menee ihan yhtä huonosti ku sulla. Mä oon 18v lukiolainen Tampereelta. Mitäs sanot?