nnairin lento Kreikan Haniasta oli juuri laskeutumassa Helsinki-Vantaan lentoasemalle perjantain vastaisena yönä 27. syyskuuta 2024.
Turvavyövalo paloi, ja matkustajien olisi pitänyt istua vöihin köytettyinä. Yksi ei istunut.
43-vuotias suomalaismies esitti yllättävän kysymyksen lentohenkilökunnalle:
– Onko nyt hyvä hetki näyttää muna?
Ei ollut.
Lentohenkilöstö kielsi miestä esittelemästä elintään ja kehotti tätä istumaan alas. Mies ei totellut.
Käytävällä koneen etuosassa seisoskellut mies laski housunsa ja otti sukuelimensä esille siten, että sekä henkilökunta että muut matkustajat joutuivat näkyä todistamaan.
Teko paitsi loukkasi sukupuolisiveellisyyttä, myös aiheutti pahennusta.
Mies tunnusti tekonsa poliisille kuluvan vuoden tammikuussa. Kolmisen viikkoa myöhemmin syyttäjä määräsi miehelle päiväsakkoja sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.
10 päiväsakkoa tekee miehen tuloilla yhteensä 510 euroa. Hänen tulee lisäksi maksaa 40 euron suuruinen rikosuhrimaksu.
Näin ollen elimen esittely lennolla maksaa miehelle yhteensä 550 euroa.
kuka teistä persuista e oli
9
276
Vastaukset
- Anonyymi
H aavisto varmaankin sukunimeltään🌈💦💦💦
- Anonyymi
Jere Karalahti ?
- Anonyymi
Lopeta henkilökohtaisten nimien käyttö.
Näytät solvaavan rumasti ihmisiä.
Lain mukaan tuomittava teko.
- Anonyymi
Lukion käyny kissa
- Anonyymi
Onko puolustusvoimain kone ollut.
Oliko keskustan Lintilä oli jolle piti jallua olla, ja edustuviinoja jatkuvasti kaappiin.
Kantoko kassit Kaikkonen.? - Anonyymi
Äidinkieli kunniaan myös Cepun riveissä vai meneekö kaikki osaaminen kaivoksen uusiokäytön toteuttamiseen?
- Anonyymi
Oulaskankaan sairaalaan?
- Anonyymi
e oli nnairin ??? Munan näyttäminen on pieni ongelma jos oma osaaminen on tällä tasolla! Olisko aloittaja Cepuli?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112