SDP:n Nasima Razmyar äänesti rajalakia vastaan.
Anonyymi-ap
2025-06-05 17:41:47
ihania suomalaisia ns
Perussuomalainen Nuoriso tuomitsee SDP:n toiminnan rajalakiäänestyksessä. Rajalain jatko vaati eduskunnassa taakseen viiden kuudesosan enemmistön, mutta SDP tietoisesti myönsi kuudelle kansanedustajalleen virallisesti luvan äänestää rajalain jatkoa vastaan. Kaikeksi onneksi laki saatiin tästä huolimatta hyväksyttyä.
– Sosiaalidemokraatit uhkapelaavat suomalaisten turvallisuudella antamalla kansanedustajilleen luvan äänestää suomalaisten turvallisuuden kannalta välttämätöntä rajalakia vastaan. Tämä on vastuunkannon irvikuva, ärähtää Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Kieroutunutta suhtautumista maahanmuuttoon
Perussuomalainen Nuoriso katsoo, että SDP:n toiminta kertoo, että puolueessa vaikuttaa sellaisia voimia, joilla on kieroutunut suhtautuminen maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin.
– SDP:n rajalakia vastaan äänestäneet edustajat perustelivat toimintaansa kansainvälisten oikeuksien kunnioittamisella. On selvää, että heille tärkein kansainvälinen oikeus on turvapaikanhakijoiden oikeus tulla vapaasti Suomen rajan yli vaikka Venäjän tietoisesti lähettäminä, toteaa hallituksen jäsen Ava Vuorenpää.
Suomen Uutiset
Sosiaalidemokraatit uhkapelaavat suomalaisten turvallisuudella
60
438
Vastaukset
- Anonyymi
Liittyykö Tampereeseen häh?
- Anonyymi
Liittyypä tietenki. Ei Tampere ole mikään lintukoto. Jos raja pettää, niin tunti vain jne.
- Anonyymi
Ja höpö höpö!
Menihän tuo läpi ja Demarit on sentään yksi suoiraselkäisimmistä puolueista, joka ei pakota vastentahtoisia jäseniään äänestämään vastoin tahtoa.
Se jos mikä on aidosti demokraattista! Asia joka tuntuu öyhöttäjäpersuilta usein unohtuvan!- Anonyymi
Eivät ole unohtaneet, vaan ovat alistettuja lahkon johtaja Purran alaisuuteen.
Ellei sovi, silloin heidän pitää äänestää jotain muuta puoluetta, aika moni on niin tehnyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät ole unohtaneet, vaan ovat alistettuja lahkon johtaja Purran alaisuuteen.
Ellei sovi, silloin heidän pitää äänestää jotain muuta puoluetta, aika moni on niin tehnyt.Tuossa aiemmin tarkoitettiin äänestämisellä kai kansanedustajien äänestämistä, eli sitä JAA/EI nappien painamista.
- Anonyymi
Sdp- Tavja Halonen
Ihailee
Globalismia.
Lisää globalismia !!!
Terveisin Suomen Sosialisti- nen Demokraatti- Puolue = Sdp. - Anonyymi
Katsos taas useampi aloitus samasta aiheesta, nykyään tyypillistä Persuilla.
Nuoret ja iäkkäämmät Persut, voin sanoa että tällä teidän kannatuksenne ei nouse.
Muuten paljonko kuvittelitte rikkaita Suomessa olevan, vai tyhmyyttännökö aloitte harjoittamaan porvari politiikkaa. - Anonyymi
SDP:n rajalakia vastaan äänestäneet edustajat perustelivat toimintaansa kansainvälisten oikeuksien kunnioittamisella. On selvää, että heille tärkein kansainvälinen oikeus on turvapaikanhakijoiden oikeus tulla vapaasti Suomen rajan yli vaikka Venäjän tietoisesti lähettäminä, toteaa hallituksen jäsen Ava Vuorenpää.
Suomen Uutiset- Anonyymi
Tietenkin persut vääristelevät toisten sanomisia kuten persujen tapana on. Se on, Purrankin käyttämän sanan mukaisesti: irvokasta.
- Anonyymi
Diktatuurien kannattajat yrittää ohjailla itsenäisesti ajattelevia..
Putlerin ja diktatuurien ideologia ei vain toimi viisaille ihmisille.- Anonyymi
Jos joku on, diktauurisessa venäjässä eri mieltä, niin tippuu ikkunasta tai parvekkeelta.
- Anonyymi
Krasnovin kannatus luotiin valheilla.. tyhmyys ja valheet näyttelevät tärkeää osaa USAssa.
Teot on se totuus.. se pätee myös Koksuihin ja Persuihin. Näyttää pahasti kokonaiskuvassa että Diktatuurin taskussa meidän hallitus vääntää näitä päätöksiä ja persut kumartaa sitä. - Anonyymi
Puoluekuri nimellä pyöritetään diktaatturimaista puolueiden ohjausta.. vain 1 päättää
- Anonyymi
ddd
- Anonyymi
Lapsuutensa Moskovassa viettänyt Afganistanin kommunisti johtajan tytär onkin oikea henkilö päättämään Suomen asioista.Demareille kelpaa kaikki.
- Anonyymi
Kunnallistasolla on muualla tällaista.
Venäjä-mielisellä agendalla valtuustoon
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011280116.html - Anonyymi
Silloin kaikkien oli oltava neukkuversio kommunisteja. Nykyään siellä pitää kaikkien olla putinilaisia natsifasisteja.
- Anonyymi
Siis HAITTAdemarille kelpaa kaikki.
- Anonyymi
miksi te pösilöt menette trollien mukaan ja kirjoittelette valtakunnapolitiikkaa Tampereen aihealueella. Hillitkää itsenne.
- Anonyymi
"Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok.) peräänkuuluttaa vahvempaa pelotetta Suomen maanpuolustukseen ja erityisesti maan itärajalle. Hän muistuttaa Venäjän uhan olevan todellinen."
Aseistusta pitää olla riittävästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok.) peräänkuuluttaa vahvempaa pelotetta Suomen maanpuolustukseen ja erityisesti maan itärajalle. Hän muistuttaa Venäjän uhan olevan todellinen."
Aseistusta pitää olla riittävästi.Perään kuuluttaa?
Omaan peräänkö kuuluttaa?
- Anonyymi
Mmni
- Anonyymi
Aaahhhhh! Kyllä maistuu!
- Anonyymi
trrty
- Anonyymi
Pormestari Nurminen julisti Tampereelle sateenkaari rauhan.Olemme siis turvassa maailman pahuudelta.
- Anonyymi
Ihanaa kun on sellainen turva.
- Anonyymi
Kaikki erimieltä kanssani olevat on rasisteja, natseja ja perussuomalaisia.
Vai oletteko eri mieltä?- Anonyymi
Perut ovat aina persumieltä kuten aloituskin voi todistaa.
- Anonyymi
Kaikki eri mieltä kanssani olevat on rasisteja.
Oletteko eri mieltä?- Anonyymi
Mitä mielipuolta itse olet?Mielipuolia ja puolimieliä on moneen lähtöön.
- Anonyymi
Asenteet ovat se jotka olemuksen määrittävät.
- Anonyymi
Kaikki joilla on eri asenne kuin minulla ovat äärioikeistolaisia.
Onko sinulla eri asenne?- Anonyymi
Minulla ei ole ääri-, oikeistolaista eikä militaristista asennetta.
- Anonyymi
Oli jos kävisit töissä.
- Anonyymi
Eivät kaikki duunarit ole oikeistolaisia.
- Anonyymi
Somalit pieree himassaan eikä käy duunissa.
- Anonyymi
Eivätkä kaikki oikeistolaiset duunareita.
- Anonyymi
Se on selvä. Luulevat olevansa johtajia.
- Anonyymi
Harva oikeistolainen on duunari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on selvä. Luulevat olevansa johtajia.
Somput haisee ja vaatii palvelua.
- Anonyymi
Kaikki jotka ovat eri mieltä kanssani ovat sikaporvareita.
Haluatko olla eri mieltä??- Anonyymi
Ei kiinnosta mitä mieltä olet. Luulet mielesi olevan hyvinkin tärkeä.
- Anonyymi
Varjojen sota (3 jaksoa).
Joukko pohjoismaisia toimittajia on tutkinut Venäjän tiedustelutoimintaa. Tutkimukset vievät heidät salaisten operaatioiden jäljille niin maalla kuin meren pinnan allakin. Kolmiosainen dokumenttisarja, joka on tuotettu yhteistyössä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, 2023.
https://areena.yle.fi/1-63835861 - Anonyymi
Olen suvaitsevainen. Suvaiten kaikkia jotka ovat samaa mieltä kanssani.
Oletko sinä suvaitsevainen?- Anonyymi
Yks hailee.
- Anonyymi
Mene töihin.
- Anonyymi
Kerro se som-Aleille!
- Anonyymi
888
- Anonyymi
88 -jäätelö on pop.
- Anonyymi
Natsi-ma Razmyar on todellinen haittademari!
Isänsä on Afganistanilainen tulipalopunainen kommunisti.
Ei jatkoon.
Ei kiitos maanpettureita Suomen asioista päättämään.- AnonyymiUUSI
Kaikkien venäläisten oli oltava venäläisversio-kommunisteja neukkula-aikana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien venäläisten oli oltava venäläisversio-kommunisteja neukkula-aikana.
On olemassa muunkinlaisia kommunisteja.
- Anonyymi
Mmm
- AnonyymiUUSI
afgaanikommunisti
- AnonyymiUUSI
Kyllä tuossa rajalaissa on kyse muunmaalaisten turvallisuudesta, etteivät vahingossakaan eksy iditootti-valtioon.
- AnonyymiUUSI
Peukutan kommenttiasi.👍
- AnonyymiUUSI
Sytyttäkää Hilmari- riemuvalot.
- AnonyymiUUSI
Sytyttele itse mitä tykkäät.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683041
- 922845
- 492077
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201545- 151329
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51308Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131291Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131253Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241212- 181210