Etkä pääse siitä yli.
Jotenkin se sinua taustalla muistuttelee ja häiritsee.
Näen pettymyksesi, mutta näetkö sinä ratkaisua siihen?
Tunnetko olevasi sen ongelman ja vallitsevien asioiden suhteen kuin sidottu paikallesi?
Nyt voimme olla hetken autiolla saarella.
Meillä on siellä teltta ja tuli valmiina nuotiossa.
Kalojakin on katiskassa, puut kasvavat hedelmiä.
Meillä on koko päivä ja ilta aikaa vain olla.
Saamme hetken vain olla ja levätä erossa kaikesta maailmasta ja tehdä mitä haluamme.
Menisimmekö uimaan?
Ottaisimmeko aurinkoa?
Pelattaisiinko mölkkyä?
Käveltäisiinkö rannalla saaren ympäri?
Istuttaisiinko nuotion äärellä ja katseltaisiin tähtitaivasta?
Soittaisimmeko kitaraa?
Ei ole mitään maailmasta meidän riesanamme, kukaan ei voi tavoittaa eikä ottaa yhteyttä.
Tämä aika ja tämä hetki ja tämä saari on vain meille kahdelle, muita ei ole.
Nauttisitko hetken rauhasta ja ajasta erossa maailmasta ja sen arjesta?
Lepäisitkö riippukeinussa ja lukisit jotain kirjaa samalla kookosmaitoa nauttien?
Miten käyttäisit ajan lepäämiseen ja palautumiseen kun muuta vaihtoehtoa ei ole ja kaikki entinen on hetkeksi jätetty taakse?
:/
Jotenkin se sinua taustalla muistuttelee ja häiritsee.
Näen pettymyksesi, mutta näetkö sinä ratkaisua siihen?
Tunnetko olevasi sen ongelman ja vallitsevien asioiden suhteen kuin sidottu paikallesi?
Nyt voimme olla hetken autiolla saarella.
Meillä on siellä teltta ja tuli valmiina nuotiossa.
Kalojakin on katiskassa, puut kasvavat hedelmiä.
Meillä on koko päivä ja ilta aikaa vain olla.
Saamme hetken vain olla ja levätä erossa kaikesta maailmasta ja tehdä mitä haluamme.
Menisimmekö uimaan?
Ottaisimmeko aurinkoa?
Pelattaisiinko mölkkyä?
Käveltäisiinkö rannalla saaren ympäri?
Istuttaisiinko nuotion äärellä ja katseltaisiin tähtitaivasta?
Soittaisimmeko kitaraa?
Ei ole mitään maailmasta meidän riesanamme, kukaan ei voi tavoittaa eikä ottaa yhteyttä.
Tämä aika ja tämä hetki ja tämä saari on vain meille kahdelle, muita ei ole.
Nauttisitko hetken rauhasta ja ajasta erossa maailmasta ja sen arjesta?
Lepäisitkö riippukeinussa ja lukisit jotain kirjaa samalla kookosmaitoa nauttien?
Miten käyttäisit ajan lepäämiseen ja palautumiseen kun muuta vaihtoehtoa ei ole ja kaikki entinen on hetkeksi jätetty taakse?
:/
Vastaukset 29
Vanhimmat
Niin ku oiski vaan noin.
En näe ratkaisua.
Kyllä tekis hyvää päästä johki ihan muualle. Kai siinä pää rauhottus viimein hetkeksi. Tai en mä tiedä. :/
Halailtaisi ja suudeltaisi. Tankattaisi mielihyvä hormoneja kehoomme. Käveltäisi kilometritolkulla, juteltaisi. Hänelle, miehelle.
Silloin joskus ajattelin, että nyt voisin purjehtia aavalle merelle sillon kun ei tuule. Harvoin niin käy ettei tuule joskus harvoin meri on hiljaa horisontissa pinkkiä kultaa. Sinne haluisin. Se oli joskus ennen tätä.
Kun en vielä tiennyt.
Mutta ilman tuulta eipä voi purjehtia.
Yritän liikaa ratkaista tätä.
Osaan rauhoittaa sinut.
Sinun on hetki oltava yksin, joku on kuitenkin lähellä jatkuvasti, mutta saat oman rauhasi olla vain itsesi kanssa ilman mitään häiriötekijöitä.
Saat tuntea sen luonnon kauneuden ja ajattomuuden jonka se on ollut olemassa ja edelleen tulee olemaan.
Olla sen keskellä ilman kiireitä kun se tarjoaa sinulle kaiken sen, mitä siinä hetkessä tarvitset.
Aikaa itsellesi, aikaa luonnon keskellä, aikaa ajattomuudessa jossa taivas määrää ajan puolestasi ja kehosi määrää mielesi yli.
Saat ajatuksesi hiljentymään ja katoamaan, voit vain olla ja levätä.
Tuntea jotain, jota et aiemmin ole tuntenut, josta mielesi on sinut erossa pitänyt.
:/
Kerro mulle missä vtussa muka joku on lähellä?
Olisikin, ihan kuka vaan.
Mä en jaksa enää.
Mä pyysin et puhut mun kans.
Mikä on ilman lämpötila ja meriveden? Onko vesi kuinka uimakelpoista? Onko haivaaraa lähettyvillä?
Kuulostaa niin hyvälle. Ensi alkuun tuollainen pienikin aika yhdessä tekisi hyvää. Ehkä saisin joskus voimia päättää muutakin.
Voimme lähteä kävelylle rantaa pitkin.
Kävellä käsi kädessä paljain jaloin valkoisella hiekalla.
Ehkä laitamme sandaalit jalkaan ja lähdemme rannalta myös puiden varjoon kävelemään.
Metsä on maaginen ja viileä, ei niin trooppinen sademetsä vaan kuin vanha ikimetsä mahtavine setripuineen.
Muinainen polku yhä johdattaa meitä sen läpi, kukakohan sen on tehnyt ja minneköhän se johtaa?
Linnut laulavat, puro solisee polun vieressä, polku johtaa niitylle jossa on myös elämää. Jonkinlaisia sarvekkaita peuroja siellä näkyy, ehkä hevosiakin.
Taustalla näkyy vuoristomaisema, autio pikkusaari onkin maaginen paikka ja sisältää koko maailman.
Silmänkantamattomiin asti on maisemia jotka muuttuvat matkatessa ja enemmän avautuu eteemme askel askeleelta.
Kävelemme pienelle putoukselle, siinä luonnon kylpylä odottaa väsyneitä matkailijoita virvoittelemaan.
Kalliossa on luonnon muovaama syvennys, johon voisi jäädä suojaan ja lepäämään taikka sateensuojaan mikäli tahdomme.
Voisimme sytyttää nuotion, kaikki on meidän, koko maailma on kotimme ja tarjoaa meille kaiken sen mitä tarvitsemme.
Voimme jatkaa matkaa tai jäädä tähän hetkeksi.
Yö saapuu.
Taivas tummenee, metsässä näkyy tulikärpästen tanssi, tähdet loistavat kirkkaammin kuin koskaan ennen.
Kuulemme öiset luonnon äänet ja veden solinan, se rauhoittaa meitä.......
:/
Tarvitset lepoa ja lomaa maailmalta.
Aikaa ja paikan jossa levätä.
Hetken jossa mielesi hiljentyy ja ajatukset rauhoittuvat.
:/
Sinä mies olet se ongelma. Etkä pääse siitä yli.
Pieni hetki toisessa maailmassa tuntuu hyvältä.
Siellä saa sen levon ja rauhan jota tarvitsee.
:/
Miksi väittelemään kun tiedät. Todellisen levon saat kun kohtaat kummittelevat haamusi.
Jo kuvitelma ja sen tuoma elämys voi tuoda ja antaa sen hetken rauhan jota etsit.
Voit tuntea niitä tunteita ja elää sen kokemuksen siinä toisessa maailmassa johon sinut hetkeksi johdatan.
Se pieni hetki ja astraalimatka kaukana kaikesta saattoi olla todellisempi kokemus kuin se hetki jossa fyysisesti olit.
:/
Sivusta: Haluan elää todellisuudessa. Täällä on ainakin yksi hyvä ihminen minulle lähellä, eikä häntä tarvitse odottaa eikä arpoa. Ja tiedän joitain asioita vaikka minulle on usein valehdeltu niistä suoraan. Koska minusta ei välitetä. Eikä minua uskota. Eikä kukaan tunne minua.
Ihmiset on niin itseriittoisia että luulevat tietävänsä minut siitä vähästä minkä olen näyttänyt. Ehkä ensivaikutelmani on romuna, mutta vitunko väliä.
Ehkä ne ihmiset ei ole sitten kovin syvällisiä, eikä minullekaan kiinnostavia. Toimii mulle.
Fiksut ihmiset jotka ei tuomitse pinnallisesti eikä ole Nordkappiin verrattavia jyrkänteitä, on niitä hyviä.
Ne ihmiset jotka ei tarvitse koko kaupungin liikkeellepanoa diilatakseen yksittäisen ihmissuhteen kanssa 🙂
Kai sellainen jostain heikkoudesta kertoisi. Mutta näin sen heikkouden jo kauan sitten, en vain kyennyt hyväksymään sitä, ja se taas oli heikkous minussa. Ja tiedän että sillä on juuret kauempana, kivuliaassa menneisyydessä.
Sinä kirjoitat nätisti ja kivasti. Mutta jos intohimoasi jonka tekstiisi laitat ei osata arvostaa, se menee hukkaan. Haluaisin upota luomiisi kuvitelmiin, mutta miksi, jos voisin toteuttaa sellaisia asioita oikeasti, ihmisen kanssa joka on elämässäni?
Tai sitten yksin, kerrankin ajastani nauttien.
Niin voisit sinäkin tehdä. Joskus hetket yksinään, voi olla myönteisiäkin. Ne pystyy löytämään, usko siihen.
Älä tuhlaa sydäntäsi. Pidä itsestäsi huolta ja välitä itsestäsi.
Kummitus mun kuule mua tänään näin metsää ja aloin sitä tuijottamaan. Siellä vihreää vanhaa metsää mitä ei missään paljoa enää näe. Ajattelin, että kylläpä olis rauhoittavaa tuolla kulkea tai sitten vaan olla. Tarviiko aina johonkin mennä.
Joo mielummin vaikka ihan yksin jonnekin Suomen kesässä lenkkeilemään puiden sekaan, kuin tuon väsyneen trolliukkelin kanssa edes Esson baariin.
On aamu ja heräämme toisiimme kietoutuneina.
Aurinko on jo noussut ja linnut laulavat.
Nousemme ylös ja jatkamme matkaa tuota polkua pitkin, se johtaa meidät järven rannalle.
Vesi on kirkasta ja järvi on syvä kätkien syvyyksiinsä vanhoja raunioita.
On kuin katsoisimme lasin läpi menneeseen ja unohdettuun.
Mitäköhän aarteita nuo hyvin säilyneet rauniot sisällensä kätkevätkään?
Sukellamme yhdessä katsomaan kun huomaamme valon kajastavan temppelirakennuksen sisältä.
Siellä on imatasku ja soihdut palavat yhä temppelin sisällä.
Seinät ovat täynnä vanhaa kirjoitusta ja symboleja jotka hohtavat.
Se on kuin suuri temppelihalli tai linna kaikkine portaineen.
Katossa on suuri lasinen ikkuna jonka läpi myös valo kajastaa temppelin sisälle.
Lattialla on jonkinlainen symboli jonka se valaisee.
Siinä on kuva kahdesta ihmisestä jotka itsuvat toistensa edessä.
Me isumme symbolin keskelle kuvan näyttämällä tavalla ja suljemme silmämme.
Tunnemme kuinka maa alkaa järisemään ja ympäriltämme kuuluu suhinamaista ääntä kun energiapyörteet nousevat symbolista ja ympäröivät meidät.
Olemme jonkinlaisen energiakentän sisällä ja näemme kuinka aika ympärillämme kulkee taaksepäin ja temppeli paljastaa meille koko historiansa.
Meitäkö se odotti, meitäkö varten tämä kaikki valmistettiin ja rakennettiin ja kätkettiin.
:/
Onko aloittaja nainen? Kyllä ongelma on ja se vaikuttaa kaikkeen. Siitä ei pääse eroon eikä se helpota ajan kanssa, ennen kuin vuosien päästä. Se on kuin vankila.
Kyllä, autiosaari... Ei, oikeasti vaikka kupillinen kahvia tai lenkkiseuraa ja hieman maailman parannusta. Tulla kuulluksi jne..
Se mitä me näimme ja koimme, oli vain meille tarkoitettu.
Se odottaa vain meitä ja paljastaa itsensä vain meille.
Se kutsuu meitä voimakkaasti ja vain me voimme sen kutsun kuulla.
:/
Voisin kyllä sinun kanssa lähteä tuolle matkalle.
En välttämättä halua tulla takaisin, koska minä tiedän että tuolla on vain niin ihanan rauhallista.
❤️😘😍🥰
Mä en voi koskaan jättää entistä taakse tai unohtaa sitä kunnolla
En noin kun sä kuvailee.
Vaan pystyn siihen vain taidetta tai musiikkia luoden tai kun koen intohimoista halua seksiin .
Muut asiat ei tätä mieltä tyhjennä edes hetkeksi.
(Tätä kolmatta vaihtoehtoa en enää ikinä koe , Elämä vei sen mahdollisuuden pois minulta loppuelämäksi tänä keväänä ..
Menetin intohimoni syyn .. muita ei ole ...eikä tule)
Elän kuin puolet minusta olisi ikuisesti poissa...
Elä kuin xompi ja epäkuollut
On vain suru ja tyhjyys siellä
Missä ennen palo intohimo ja roihusi rakkaus
Mitään ei jäänyt käljeljelle
Enkä minä halua aloittaa alusta ..
Rakentaa kaikkea vain hajoamaan nyhä uudelleen .
Usko ihmisiin ja rakkauteen
Rehelisyyternnjs luotettavuuteen meni loppuelämäksi ..
En päästä ketään enää
Ikinä lähelle tuhoamaan minua !
Mies halusi vain leikkiä ja tuhota minut !
Kyllä olen todella hajalla. Ja surullinen
Naiselta
Haluaisin päästä sinne Paratiisisaarelle vaikka viikoksi tai kuukaudeksi. Sitten voisi jo rentoutua kunnolla :)
Joskus sinulle annan vielä rakkautta . Oot ihan ihme ihminen. Odotan sinun .ja minun yhteistä elämää. Et saa unohtaa että myös rukoushetlet ovat minun henkireikä ja elämä. Mutta fyysinen läheisyys sinun kanssasi täyttäisi päivämme. Kaksoisliekkirakkaudelleni 🪽🤍
Mun saari on pieni ja karu. Kallio on sileää ja auringosta lämmin ja sateen jälkeen liukas. Kallion koloista kasvaa ankariin olosuhteisiin sopeutuneita kasveja. Ympärillä on vain meren äänet. Ilma tuoksuu mereltä. Meri ympäröi kaiken. Saaressa on pieni, yksinkertainen mökki, jossa asun. Sisällä on ahdasta, täyttä, kulunutta ja lämmintä. Istun kalliolla, jalkapohjat ja kämmenet kiinni sileässä pinnassa ja vain kuuntelen, katselen ja haistelen merta. Mökissä makaan sängyssä tai istun puusohvalla ja katselen takkatulta tai pienistä ikkunoista tulevaa valoa lattialla tai seinällä.