Liedon Pieneläinklinikka

Anonyymi-ap

Ajattelin kysellä tällaista, että vieläkö Liedon pieneläinklinikalla on tiukat kriteerit, kuka siellä voi käydä?
Aikanaan, 2022, sain sinne hoitoajan kissalleni mukisematta, vaikka olen turkulainen ja hoito omi hyvää. Silloin vielä sanottiin että voin asioida heillä jatkossakin, jos tarvitsee.
Reilu vuosi tuon käynnin jälkeen, kun kissallani oli uutta vaivaa, sinne ei enää sopinutkaan mennä.
Mulle vastannut lääkäri/hoitaja kysyi heti ekana asuinpaikkaani, ja kun vastasin sen olevan Turku, niin sanoi etten voi tuoda kissaani heille hoitoon. Perusteli asian näin, että jos he päästää yhdenkin turkulaisen heille lemmikkinsä kanssa, niin hetken päästä kaikki turkulaiset valuvat heille asiakkaaksi.
Olen kyllä selvittänyt nämä kunnallisen eläinlääkäripalveluiden alueet, mutta ihmetyttää silti tuollainen.. ensiksi otetaan asiakkaaksi ja toivotetaan tervetulleeksi adioimasn uudestaan jos tarvetta tulee.
Sitten vielä, kun tämä Paimiossa toimiva Venla von Bagh, jolle Turku on ainakin nimetty yhdeksi vastuualueeksi, tuntuu olevan tavoittamattomissa. Sain hänelle aikanaan 2 puhelinnumeroa virallisilta eläinlääkäri sivuilta, niin viimeksi niihin yrittäessäni ainakin toinen numero on nauhoitteen mukaan poistettu käytöstä ja toinen katkaisee puhelun heti hälyttämättä, kun tänauhoitettu tiedoite loppuu.

3

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      .....

    • Anonyymi

      Ei kai voi käyttää toisen kaupungin tai kunnan palveluita, kuin omaa. Ei turkulaiset kuulu Liedon kunnan eläin lääkärin vastaanotolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe