Trump lähentelee 80 v ja älyllisesti on kuin itserakas 16 v teini. Tärkeintä on mitä muut hänestä ajattelee, oli hän sitten oikeassa tai väärässä. Ihailee omakuvaansa kullan värisenä.
Myös muille Länsi johtajille mediakuva tuntuu olevan tärkeää kuten Macronille (48 v). Miksei heitä eukkoaan pihalle. Johan tuo on sitä katsonut tarpeeksi kauan. Mutta kun ei voi, kun sillä olisi huono vaikutus somessa ja häntä voitaisiin syyttää sovinistiksi ikärasistiksi, kun hän ei enää ole kiinnostunut 72 v mummosta.
Länsijohtajat, olisiko aika miehistyä, eikä leikkiä miestä. Katsokaan mallia vaikka idästä. älkääkö kitiskö ja vikiskö kuin akat.
Länsimaiset johtajat ovat jäänet kehityksessä puberteetti-ikään, vaikka useimmat ovat yli 60 v.
4
169
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kannata ottaa mallia ainakaan sotahullusta Putinista.
- Anonyymi
Nimenomaan pitää oppia Putinista. Putinia pitää lyödä kaksi kertaa kovempaa kuin hän lyö. Vai epäileekö joku, ettei hän tekisi niin, jos kykenisi Jokainen myönnytys ja hänen ymmärtämisyritys rohkaisee Putinia vaan räikeimpiin tekoihin. Kaiken lisäksi hän tekee aivan oikean päätelmän. Länsi johtajat ovat heikkoja narsisseja, joille oma rusketus on tärkeämpi kuin kansalaisten hyvinvointi.
- Anonyymi
Joku hevonen voisi antaa kunnon potkun Putlerin kulkusiin niin että se hetken aikaa katuisi tekojaan.
- Anonyymi
Vanhat äijät ovat jästipäitä ja sellaisena kohdeltava.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19510856Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 351597
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500