"eihän ammattina lentäjä poikkea juurikaan muista kuljettajista, kaikki kuljettajan työ on hyvin vastuullista, olit sitten taxi, bussi tai junan kuljettaja... ainoastaan palkka on kohtuuttoman suuri suhteessa muihin"
Herra armahda meitä Possosauruksen typeryyksiltä ja älä anna meille meidän jokapäiväistä leipäämme possotarinoiden kera, vaan säästä meidät niiltä.
Sinusta siis taksikuskit, bussin ja junankuljettajat ovat yhtä vaativassa tehtävässä kuin liikennelentäjät?
Mistäköhän johtuu että taksin ja bussin rattiin kelpaa ihan kuka tahansa, jos ei vaan ole kännissä tai sokea, mutta liikennelentäjäksi ei kelpaa kuin korkeintaan yksi tuhannesta, sillä pääsyvaatimukset ja kokeet on niin kovat?
Mistäköhän johtuu että liikennelentäjien koulutus kestää vuosia ja maksaa kokonaisuutena yli satatuhatta euroa, mutta bussia tai taksia saa ajella tavallisella ajokortilla?
Puolet Helsingin taksi ja bussikuskeista on maahanmuuttajia, iso osa somaleja, mutta yksikään maahanmuuttaja tai somali ei ole lentäjänä Finnairilla.
Lentäjän palkka ei aluksi edes ole mitenkään ihmeellinen, ensimmäiset kaksi vuotta ovat suunnilleen keskipalkkaisia, vaikka työ on vuorotyötä ja siinä ollaan paljon pois kotoa, eikä oikein sovellu perheellisen ammatiksi.
Kaukomaille lentäjät eivät ole juuri koskaan kotona, muutoin kuin lomillaan. Siitä se hyvä palkka heillä johtuu, päivärahoista sun muusta. Lentäjät eivät voi lomakohteissaan huilatessaan juhlia ja rellestää, sillä heillä on nollatoleranssi alkoholin suhteen.
Lentäjän ammatti edellyttää myös sen että pitää itsestään ja kunnostaan huolta ja on nukuttava säännölliset yöunet. Aina oltava skarppina ja koulutettava itseään koko ajan muuttuviin ohjeistuksiin ja konetyyppeihin.
Lentäjä on siis vapaallakin käytännössä aina töissä sekä opiskelemassa ja ovat siitä kelpo korvauksen ansainneet. Lentäjän on säilyttävä fyysisesti kunnossa ja ehjänä. Muuten menee ammatti. Lisäksi on osattava englantia täydellisesti.
2010

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pasasen väitös on kovaa matskua "Viikon Pasanen" kisassa. Että somalian merirosvomaasta tullut taksikuski Bingo Hubba on ihan samalla viivalla Finnairin liikennelentäjän kanssa!!! Kovaa matskua!