oudot oireet

Anonyymi-ap

ensinnäkin nyt tulee todella sekava setti ja pyydän jo alussa anteeksi sitä mutta mä oon oikeesti siinä pisteessä, että olen niin epätoivonen, että tuun suomi24 vertaistuen toivossa tai oikeestaan minkäänlaisen vastaavan. alotetaan pohjustaen sillä, että oon vuosia kärsiny vaikka ja miten oudoista oireista mulla on todetty fibromyalgiaa, yliliikkuvuutta, migreeniä jne. kärsin myös niskavaivoista ja oon kärsinyt jo 9 vuotta.
nyt kuitenkin alkuvuodesta varmaan helmikuusta kärsinyt mitä toinen toistaan oudommista oireista. alussa mulla oli sillon vaan semmoinen, että kurkussa oli ikäänkuin tunne, että pitäisi yskiä en tiiä miten paremmin sitä kuvailisin mitään yskä yskää mulla ei kuitenkaan ollut.
no muutama kuukaus meni siinä ja olin kuitenkin ihan ok kunnes kohta lähes 2kk sitten mulla alkoi todella outojen oireiden kirjo. kävin hierojalla kerran ja hieroja kyllä sanoi mulle, että pitäisi käydä ainakin neljä kertaa, että siellä on tosi paljon syytä siihen mutta ei kyllä varmasti selitä kaikkea.
mun kieli tuntuu sille, että olisi vähän puutunut vasemmalta puolelta mutta ei samalla tavalla, kun hammaslääkärissä. paras miten voin ehkä tätä lähteä kuvailemaan on se, kun juot vaikka jotain todella kuumaa vähän ja poltat sun kielen niin se miltä sun kielessä tuntuu koko sen loppupäivän niin aika samanlaista tunnetta. välillä myös vähän nielun puutumista? mutta ei koskaan kuitenkaan varsinaista puutumista vaan sellainen outo todella häiritsevä tunne.
välillä ollut myös vähän sellainen tunne, kun vasemmasta nenänielusta valuisi jotain mutta mitään ei valu eli varmaan tuota samaa tunnetta. vasen suupieli puutuu välillä myös tai yleisesti posken vierus mutta ei kunnolla. kaikkea tätä voisi kai kuvailla vähän semmoisena pistelynä tms. yhdessä vaiheessa kärsin myös paineen tunteesta vasemmalla puolella niin, kun joku vähän kuristaisi kurkkuani sellainen tunne. puren hampaita yhteen unissani myös.
tunnen mun nielussa vasemmalla pulssin? välillä tuntunut myös posken purentalihaksessa, kielessä ja kaulalla. kieli myös tuntuu sille, että vähän vapisee? tärisee? en tiiä kuinka totta se on mutta ajattelin senkin nyt tähän listaukseen laittaa. mainittakoon myös, että mun vasen nenäseinämä on synnynäisesti vino joten kärsin vasemman sieraimen tukkoisuudesta ihan normaalisti ja muista nenäoireista.
mulla on koko ajan etovaolo ei semmonen, että oksettaa mutta häiritsevä. sellainen mikä ei mene pois. yhdessä vaiheessa tämän oireilun aikana oli niin, että kun pesin hampaita takaosasta mua alkoi yököttää.
mitään näköhäiriöitä ei ole ollut mutta vasen silmä on välillä vähän jotenkin outo semmonen vähän niinkun olisi sumeampi tai jotain pientä väreilyä tms mutta yleisesti välillä katse aaltoilee tai siis värisee samallailla varsinkin, jos kauas tuijottaa, kun kesällä kuuma asfaltti.
mua ei varsinaisesti huimaa, heitä tai pyörrytä mutta välillä ollut semmoinen outo tunne ja on. hississä iskee aina semmonen tunne, että kohta varmaan lattia katoaa alta ja muutenkin korkeella, jos edes tiedän olevani korkeella niin mua huippaa ainakin sisäisesti. ehkä mulle on kehittynyt korkeenpaikan kammo.😅
kauheet niskan alueen kivut olleet en oo tiennyt onko migreeniä, niska vaivaa vai mitä. välillä päiviä, kun niskaa ei oikeestaan särje ja tänään esim sellainen, että todella vähän. myös alaselän särkyä on ollut. mun niskassa ja selässä tuntuu myös pulssi. oon myös meinannut nyt kaks kertaa pyörtyä, kun niskat on olleet jännityksessä. toinen oli jouluna, kun olin semmosessa tosi huonossa asennossa ja toinen oli, kun leikkasin kumppanini hiuksia viikko sitten.
tässä nyt varmaan kaikki tärkeimmät. lääkärissä kävin viime viikolla ja lääkäri sanoi, että hänen mielestään kaikki muu oikeastaan selittyy niskajumeilla mitä nyt en itse usko, koska elän näiden mun oireiden kanssa mutta toisaalta en oo lääkäri vaikka olenkin aika itsetietoinen. niin lääkäri siis laittoi mulle lähetteen nenä-korva-kurkku polille ja sitä nyt oottelen mutta meinaan oikeesti tulla hulluks näiden oireiden kanssa. en pysty oikeastaan ajattelemaan mitään muuta, kun näitä. koitan koko ajan löytää ratkaisua, että mistä tämä nyt johtuu oonko kuolemassa ja mitä tapahtuu. olisi hienoa kuulla onko muilla ollut mitään samanlaista? pitääkö mun oikeesti nyt varata itelleni hautapaikka vai onkohan tähän jotain muuta selitystä. vielä kerron loppuun, että olen 25 vuotias nainen. anteeksi todella sekavasta tekstistä ja kuvailusta. tuntui vaan sille, että haluan nämä nyt johonkin kirjoittaa ja tämä päätyi olemaan valintani. kiitos ja anteeksi.

0

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävöin sinua kokoyön!

        En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
        Ikävä
        51
        3595
      2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

        jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
        Maailman menoa
        114
        2500
      3. Kova karman laki

        Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
        Hindulaisuus
        593
        2273
      4. Päivieni piristys, missä olet?

        Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
        Ikävä
        19
        2026
      5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

        https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
        Kalajoki
        77
        1744
      6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

        Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
        Tunteet
        43
        1658
      7. Älä mahdollisesti ota itseesi

        En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
        Ikävä
        20
        1648
      8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

        Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        140
        1558
      9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

        Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
        Ikävä
        28
        1446
      10. Millainen kaivattusi luonne on?

        Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
        Ikävä
        94
        1437
      Aihe