Yllättikö sua kukaan, kun katselit pornoa nuorena poikana? Mut yllätti isä kerran kun olin koulupoika.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllähän niin pääsi käymään varmaan useammankin kerran ihan itsetyydytyksen alkuaikoina eli reilusti alle kymmenvuotiaana. Pienemmät lapset ei ole vielä yhtä hyviä salaamaan puuhiaan kuin isommat. Elettiin kuitenkin ihan eri aikoja ja seksuaalinen vapaamielisyys oli trendi. Pikkupojat kätkivät tyynyn alle pornolehtiä ja tumputtelivat suht avoimesti yksinään ja myös keskenään. Vanhempani eivät myöskään noista puuhista yhtään hätkähtäneet vaan poistuivat ja jättivät rauhaan.
Juu näinhän se. Nykyään kaikki tuollainen tunnutaan tuomitsevan. Niinkuin esim. pienikin alastomuus
Hassuahan tässä on se että nykyaika luulee olevansa kovinkin vapaamielinen, mutta sitten kuitenkin ne rajat tulee vastaan aika nopeasti. Ja ne rajat määrittelee amerikkalainen kulttuuri, jossa me ollaan kaikki kiinni aamusta iltaan.
Heh, juurikin näin