Gallupjohtaja SDP;n heikko kohta. SDP:hen on revennyt heikko turvallisuus railo.
Että tämäkö olisi tulevisuuden puolue. Kyllä keskusta menee monessa edelle.
Että tämäkö olisi tulevisuuden puolue. Kyllä keskusta menee monessa edelle.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomessa ollaan luisumassa turvallisuuspolitiikasta sotahysteriaan. Mitä enemmän rahaa haluaa polttaa puolustukseen, sitä isänmaallisempi muka on.
Varsinainen älyllinen kuperkeikka nähtiin, kun Kokoomuksen Häkkänen perusteli Ylellä, että eihän se tämän hallituksen murhe ole, miten hallituksen tekemä sitoumus 5% puolustusmenoihin tulevaisuudessa katetaan. Jokainen hallitus laati oman talouspolitiikkansa.
Tähän asti Kokoomus on jankuttanut kyllästymiseen saakka, että heidän johtamansa hallituksen kiihtyvä velkaantuminen johtuu edellisen hallituksen tekemistä menolisäyksistä, joiden jatkorahoitusta ei oltu suunniteltu (joita ei oikein ollut kuin oppivelvollisuuden jatkaminen). Mutta nyt Kokoomus itse sanoo, että totta kai he voivat sopia pysyvistä menoliäyksistä ja jättää niiden rahoitus tulevien hallitusten murheeksi - mitä se heille kuuluu.
Turvallisuus ei ole SDP:n heikko kohta. Turvallisuuspolitiikkamme linjajako tehtiin vuoden 1994 kansanäänestyksessä ja EUhun liittymisäänestyksessä. Kepun kansanedustajista 24 äänesti liittymistä vastaan. Kristilliset ja Vasemmistoliitto harasivat myös vastaa. Kokoomus ja SDP ajoivat voimallisesti liittymistä. Kepussa liittymiseen oli eniten sitoutunut pääministeri Esko Aho, joka käytännössä isänmaallisella toiminnallaan ratkaisi Suomen liittymisen. Aho oli valmis liittymään, vaikka Ruotsi ei liittyisi, mikä kanta oli Paavo Väyryselle järkytys. Väyrynen oli tässä vaiheessa vastustajien keulamies. Aiemmin sitä oli ollut Kepun entinen ulkoministeri Keijo Korhonen. Tämä vaihe Suomen historiassa kertoo selvästi, missä kohtaa puoluekenttäämme on sijainnut se heikko kohta.
Myöhemmin EU-vastaiseksi ja ennen Ukrainan sotaa Venäjä-myönteiseksi puolueeksi leimautui perussuomalaiset. Vasemmistoliitossa on aina ollut muutama Venäjä-mielinen änkyrä. Väyrynen on siirtynyt blogi-kirjoituksissaan koko ajan yhä Venäjä-mielisemmäksi. EU-kansanäänestysksessä liittymistä kannatettiin eteläisessä Suomessa ja vastustettiin Kepun hallisemassa pohjoisessa osassa Suomea.
EU on edelleen Suomelle tärkeä turvallisuuspoliittinen liittouma. Nyt kun USAn politiikka on Trumpin kaudella ailahtelevaa ja epävarmaa, EU-maiden liittouman merkitys kasvaa. Kokoomus ja SDP ovat jatkaneet johdonmukaisesti EU-myönteistä politiikkaansa. Kepukin on Väyrysestä irtaannuttuaan alkanut tukemaan yksimielisemmin EU-jäsenyyttä. Turvallisuusrailo on meillä Suomessa sijainnut Kepu-perust-vasurit -akselilla NL:n hajoamisen jälkeisenä aikana.
Erittäin hyvää analyysia jälleen kerran, olet taas oikeassa siinä, että turvallisuuden suhteen jakolinja on EU jäsenyydessä. Suurimmalle osalle se oli turvallisuuskysymys. Yksi keskustalainen kaverini äänesti kyllä EUlle ja ainoa syy oli se, että marjanviljelijät pääsisi tuen piiriin.. Sellainen keskustalainen turvallisuusnäkökohta..