Heteronainen, miten suhtaudut jos toinen nainen ehdottaa suuseksiä

Anonyymi-ap

Voisitko heteronaisena sopivan naisen osalta vastaanottaa tältä suuseksiä ja mahdollisesti muuta omin ehdoin ilman odotusta vastapalveluksesta?

Jos et suostuisi mihinkään toisen naisen kanssa missään tilanteessa, miten suhtautuisit toisen naisen ehdotukseen, etenkin kasvotusten esitettyyn? Positiivisesti, häiritseekö se, vai jotain siltä väliltä?

8

937

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ihan miehenä kerron mitä olen kuullut naisten kokemuksesta.

      On naisia jotka ovat joskus jutelleet asiasta, mutta asia on jäänyt juttujen tasolle. Heillä asia on mahdollisesti edennyt sen verran, että porukan jäsenet ovat kuitenkin antaneet toisten kastoa pillujaan, mutta asia ei ole koskaan edennyt sen pidemmälle.

      Olen kuullut myös sen kuinka aivan randomisti nainen on kertonut asian toiselle naiselle ja siitä ei ollut hyvä seurannut.

      On myös tilanteita joissa kaksi naista tai tyttöä ovat masturvoineet yhdessä.

      Mitä mieltä olen? Siis eihän tuossa asiassa ole mitään pahaa. Meidän miestenkin pitäisi kokea se itsessämme mitä naisilta haluamme tehdä. Varmaan miehissäkin on sellaisia jotka ovat ottaneet suihin, itsekin olen ottanut suihin ja ollut bottominen. Vaikka olenkin, niin ei se tarkoita, että toisen tarvitsee tykätä asiasta.

    • Anonyymi

      Heteromies, mitä mieltä olisit jos sun miespuolinen ystäväsi ottaisi sinulta suihin?

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2025-06-14 15:01:00

        Kommentoi.

        Me miehethän mietitään naisten suhteen aika koviakin asioita. Jos pyytää naiselta esim. suihinottoa, niin pitäisi varmaan itsekin olla valmis siihen ja ihan yhtälailla nielemään. Sama muissakin asioissa.


    • Kyllähän tuo kuulostaa oikein hyvältä ehdotukselta! Sopivan dominahenkinen niin sattaisin pienen painostuksen alla suostua vastapalveluksiin. Ajatuksissa kyllä pyörinyt, roshkeus vain uupuu. 😅

    • Anonyymi

      Olin uimahallin saunassa tiesin naisen sinkku lesboksi. Katsoi lämpimästi mua mä 22hän 40.

      Tuli hillitön himo tuutko ilta teelle kysyin.
      Tee jäi juomatta hän otti olkkarin matot olla ihanaasssssssttyttiii🌺❤❤❤🌹🌺🌺😍❤😍😍😍❤😍😍😍😍😍

    • Anonyymi

      Naisena osaisin kohdistaa kieleni sinne, missä tiedän tekevän sen parasta nautintoa, voi kun joskus osuisi itseni kohdalle, sukupuolella ei merkitystä, olen estoton kun on oikea hetki kaikkeen. N 36

      • Anonyymi

        M32 osaisi kohdistaa kielen kanssa oikeeseen paikkaan.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe