Turkikset eivät mene kaupaksi edes venäläisille. "Saga Fursin tämän vuoden toinen huutokauppa päättyi tänään. Huutokaupassa oli myynnissä 3,9 miljoonaa minkinnahkaa sekä noin 200 000 ketunnahkaa.
Viimeisenä päivänä huutokaupattiin kaikki kettuturkikset, joista noin 150 000 oli sinikettujen nahkoja ja 50 000 hopeakettujen ja risteytyskettujen nahkoja. Kaikista kettuturkiksista myytiin 38 prosenttia, mutta merkittävimmistä eli siniketuista myytiin ainoastaan 24 prosenttia. Menekki oli heikompaa kuin kenties koskaan.
Sinikettujen keskihinnaksi jäi 36,4 euroa. Kun yhden ketun kasvatus maksaa tarhaajalle 80-100 euroa, tuli jokaisesta myydystä nahasta tappiota noin 40-60 euroa. Ja koska myymättä jäi 76 prosenttia nahoista, tulevat huonon huutokauppatuloksen taloudelliset vaikutukset olemaan laajat suomalaisille kettutarhaajille. Sinikettujen turkiksista ei ole maksettu näin alhaista keskihintaa ainakaan 25 vuoteen, ja kasvatus on muutoinkin ollut taloudellisesti"

Vastaukset 19
Vanhimmat
Näinhän se on mutta se turkistouhu on suojatyöpaikka
Touhu on eettiset arveluttavaa ja taloudellisesti kannattamatonta.
Miksi tuota edelleen pidetään yllä verovaroin?
Turkistarhaajille menee nyt jo 80 miljoonaa vuosittain, jotta ulkomaalaiset saisivat halvemmalla suomalaisa turkiksia. #ihanHelmi
Ihme ettei Suomen talous nouse, jos veronmaksajien pitää tukea yrittäjiäkin.
No, pääasia että Tiura ja Harkimo saa huippupalkkaa oleilusta
Kummallisuus tämä turkistarhaus. Ei tuota ollenkaan voittoa, pelkkä sosiaalietuuksien noston väline.
kommunismia elättää turhia elinkeinoja.
Aloittaja ei sitten ole kuullut kauppasaarrosta, joka on vasta muutaman vuoden ollut voimassa?
Toiset yritykset elävät yritystuilla, toiset pärjäävät omalla taidollaan ja ahkeuudellaan.
missäs näitä turkistarhoja on eniten ? niin mutta ei saa lakkauttaa🤣
eli ei ole suomalaisten bisnes
Suomessa ja Valko-Venäjällä saa enää tarhata turkiseläimiä.
Miksi veronmaksajien pitää tukea eläinten kidutusta ?
koska RKP ohjaa suomen politiikkaa 😠
Veronmaksajat tukevat yrittäjiä noin 10 miljardilla joka vuosi.
Lisäksi niille pitäisi tehdä puoli-ilmaiseksi töitä ja alistua niitten
kyykytykseen,
Ei ne RKP-yrittäjät muuten elä.
Miten tuo sitten liittyy veronmaksajiin ? Tappiot voidaan vähentää tuloksesta tulevien vuosien aikana, jos tulosta ei tule, tulee konkurssi.
Pitääkö veronmaksajien tukea duunareita ja muita luusereita.
Nämä elukat nyljetään elävänä. Ettei turkis tahraannu. Tiesittekö?
AI-yhteenveto
+1
Turkistarhauksen kannattajat painottavat usein alan taloudellista merkitystä ja työllistävää vaikutusta, erityisesti tietyillä alueilla Suomessa. He korostavat myös sitä, että turkistarhaus on tarkasti säänneltyä toimintaa, joka noudattaa eläinsuojelulainsäädäntöä. Lisäksi kannattajat saattavat mainita, että turkistuotanto on osa suomalaista perinteistä elinkeinotoimintaa ja että tarhattujen eläinten nahat ovat korkealaatuisia ja haluttuja kansainvälisillä markkinoilla.
Turkistarhauksen taloudelliset näkökulmat:
Työllistävä vaikutus:
Turkistarhaus luo työpaikkoja etenkin Pohjanmaan alueella, jossa suurin osa tuotannosta on keskittynyt.
Vientitulot:
Suomen turkistuotanto on merkittävä vientiala, ja turkikset tuovat maahan valuuttaa.
Alueellinen merkitys:
Turkistarhaus on monille alueille elinehto ja tärkeä osa paikallista taloutta.
Turkistarhauksen eläinsuojelulliset näkökulmat:
Lainsäädäntö ja valvonta:
Turkistarhausta säädellään tarkasti ja toimintaa valvotaan eläinsuojelulainsäädännön mukaisesti.
Hyvinvointiohjelmat:
Alan toimijat ovat kehittäneet eläinten hyvinvointia parantavia ohjelmia.
Tieteellinen tutkimus:
Eläinten hyvinvointia ja tarhausta tutkitaan jatkuvasti alan toimijoiden ja tutkijoiden voimin.
Turkistarhauksen perinteiset ja kulttuuriset näkökulmat:
Pitkät perinteet: Turkistarhaus on pitkäaikainen elinkeino Suomessa, jolla on vahvat juuret.
Kulttuurinen merkitys: Turkistarhaus on osa suomalaista maaseutukulttuuria ja perinteitä.
Korkea laatu: Suomalaiset turkikset ovat kansainvälisesti arvostettuja ja korkealaatuisia.