Pidän 50+ ikäisistä naisista, todella paljon. Seksi tuntuu paljon paremmalle kuin ikäisteni, tai nuorempien naisten kanssa. Eritysesti jos kohdalle osuu mukava, estottomampi vanhempi nainen. Tuollaista kutsun timantiksi ja sellaista etsinkin, keskustelut eivät kaadu turhuuksiin eikä nipottamisiin, seksissä osataan arvostaa toista ja ollaan ymmärtäväisiä kaiken matkaa. Aivan ihanaa, tuollaisen naisen kanssa tuntee olevansa oikeassa paikassa elämässä. Mutta, koska aina on se kuuluisa mutta.
Mistähän tuollaisen päältäpäin tavallisen naisen, mieleltään tuhman ja halukkaan naisen löytäisin. Suurin osa tuntuu hakevan parisuhdetta, loppuelämän kumppanuutta, dinnereitä ja ulkomaan matkoja. Tuollaista juttua en hae, heille löytyy varmasti ottajia myös jonoksi asti.
Ideaalitilanteessa tällainen vanhempi ihana nainen asuisi lähellä, jotta tapaamiset onnistuisivat kohtuu matalalla kynnyksellä. Vapaa, varattu, yksin, yhdessä. Kaikki kiinnostaa minua, kunhan seksikaveruus saisi tilaa kasvaa pitkäkestoiseksi....vaikka seksin suhteen elämänmittaiseksi.
Pelkkiä hyviä kokemuksia, samanhenkisiä naisia vaan todella vähässä.
Jos nyt resonoi ja olet vanhempi nainen, pääkaupunkiseudulta, niin tutustutaan.
En odota mitään, enkä ränkytä perään/huutele inhottavuuksia jos ei juttu jostain syystä luistakaan. Elämä jatkuu.
Mukavaa kesää kaikille!
ps. Ainiin, oon 44v mies ja Vantaalta

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nosto
Tutustuin kuntosalilla varattuun 50v rouvaan, yksi asia johti toiseen. Rouva kutsui kahville kotiaan mies oli töissä, kahvitellessa rouva yllättäen suuteli sanoi pane häntä. Menimme makkariin revimme toisiltamme vaatteemme, kiimasempaa koskaan nainut, rouva huusi suoraa huutoa kun orgasi tuli. Puoli vuotta tapailtu kerran viikkoon, naidaan tunti kerrallaan ja loppua ei näy. M 29v
Kuulostaa sille kun yrittäisit myydä jääkaappia eskimolle.. ..monilla ei paikat toimi enää, eikä loppuja kiinnosta pätkän vertaa…