IS 13. päivä kesäkuuta kirjoitaa Saga Vannisesta kertovassa jutussaan,
"Ihan hyvin se meni, vaikka 200 metrin enkka olisikin maistunut, oli nuorukaisen arvio illan suorituksesta."
Kuinka media voi vaihtaa ihmisen sukupuolta? Luulisi olevan jonkinlainen rikos.
Suomen kieli katoaa pian kokonaan, nuorempien toimittajien taito suomen kielen osalta on jo järkyttävän huonoa.
Tilannetta pahentaa vielä tekoälyt, jotka sotkevat asian lopullisesti. Niille on opetettu englanniksi tekstit sekä asiat, niistäkö sitten kääntävät suomeksi, en tiedä, mutta virheitä esiintyy jo paljon.
Mediassa on jätetty tekstien tarkistaminen kokonaan tietokoneiden harteille. On turha olla huolissaan peruskoululaisten kirjoitustaidosta, jos ei pidetä edes suomen kielestä huolta.
Esim. yksi asia osuu silmään tosi ilkeästi aikaisempina vuosikymmeninä opiskeelle, on "iso" sanan käyttö. Sanaa iso ja suuri käytettiin eri yhtedessä, nyt on jäänyt englannin myötä kai vaiko mainoksestako lienee syöpynyt järkeen käyttää aina sanaa iso, lause muuttuu monessa tapauksessa täysin. Kielitoimistokin lienee tarpeeton laitos nykyisin, kope hallitus voisi säästää siinäkin ja lopettaa kokoninstanssin, ja Purra lisäksi riemastuisi, voisi jotakin muistella kun on saanut kenkään persujen johtajana.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.