Syynä on politiikka. Ennen nykyisen hallituksen aikaa en koskaan ahdistunut poliittisista päätöksistä. Nyt tämä hallitus on kyykyttänyt ihmisiä ja repinyt kansaa kahtia, josta syystä elämä ei ole enää samaa kuin aikaisemmin. Toivon, että nämä ääriryhmät saadaan savustetuksi pois hallituksesta, niin että elämä voi palata normaalille raiteilleen. Asioita voi hoitaa muutenkin kuin leikkaamalla tietyltä kansanosalta ja pönkittämällä massimaijojen ja pukupettereiden elämää.
Minusta on tullut äreä ja hermostunut
Anonyymi-ap
3215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perheväkivalta kovin kasvaa kun hermot.menee . Kaikki muukin rikollisuus kasvaa rajusti tän äärioikeisto tuhohallituksen aikana .
Eliitti voi nauraa kun katsoo pankkitiliään .
Minustakin tulee äreä, kun katson eduskunnan kyselytuntia.
Eikö isot ihmiset osaa käyttäytyä ja puhua, riitelemättä.
Ei ihme, että politiikkojen maine on mennyt.
Olisi nopeasti siirryttävä Ruotsin vaalisysteemiin.