Hallitus vai Suomi täysin hukassa?

Anonyymi-ap

Israelin hyökättyä taas kerran Iranin kimppuun Suomen ulkoministeri kertoo Israelilla olevan oikeuden puolustaa itseään. Suomi antaa siis tukensa Israelille tämän tehtyä yksipuolisen "ennaltaehkäisevän" yllätyshyökkäyksen Iraniin jossa ainakin kymmenet siviilit ovat menehtyneet.

Miltähän se tuntuisi jos Venäjä tekisi Suomeen "ennaltaehkäisevän" iskun tai Suomi Venäjälle, onhan Venäjä uhonnut käyttävänsä jopa ydinaseita Suomea vastaan? Olisiko ulkoministerin mukaan silloinkin hyökkääjällä oikeus puolustaa itseään?

Suomen käsittämätön myötäily ja Israelin tekojen vähättely tekee Suomesta osasyyllisen kaikkiin Israelin tekemiin rikoksiin. Me emme ole enää laillisuuden, oikeudenmukaisuuden emmekä edes moraalin oikealla puolella. Me olemme kannustamassa maailman pahinta sotarikollista jatkamaan pahuuden tekojaan jatkossakin.

17

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen on turha puhua esim. laillisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta kun se samaan aikaan ei tee elettäkään Israelin sotarikosten lopettamiseksi.

    • Anonyymi

      Niin.
      Et ilmeisesti ymmärtänyt asiaa, vaikka toistit sen itse.
      Israelilla on oikeus puolustautua.

      Se tarkoittaa, että maalla nimeltään Israel on oikeus puolustaa itseään.
      Eikö sinun mielestäsi ole?

      • Anonyymi

        Puolustaa hyvinkin mutta nyt ei olekaan kyse Israelin puolustautumisesta vaan Israelin hyökkäyksestä Länsirannalle, Gazaan, Libanoniin, Syyriaan, Irakiin, Jemeniin, Jordaniaan... ja nyt viimeksi Iraniin.

        Venäjä puolustelee hyökkäystään Ukrainaan ihan samoin tavoin kuin Israel omia hyökkäyksiään muihin maihin, ennaltaehkäisevinä. Onko mielestäsi Venäjällä oikeus tehdä ennaltaehkäisevä isku Suomeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sitä, mistä sinä puhut.

        Suomen ulkoministeri puhui eri asiasta. Kun ulkoministeri sanoi, että Israelilla on oikeus puolustautua, se ei puhunut sinulle vaan yleisellä tasolla. Oikeus puolustautua on meille suomalaisille tärkeä koska naapurissa on valtio, joka on uhannut meitä.

        Jos kysytään, niin Suomen ulkoministeri on varmasti myös sitä mieltä, että Iranilla on oikeus puolustautua ja myös Venäjällä. Oikeus puolustautua ei ole kuitenkaan oikeus hyökätä eikä kukaan muu sitä väitä kuin sinä, kun tulkitset puheita väärin.

        Sanoiko joku Suomessa, että Suomi ei allekirjoita Venäjän ennaltaehkäisevää hyökkäystä Ukrainaan mutta Venäjällä on oikeus puolustautua?

    • Anonyymi

      Muistaakseni Iran ylpeili sillä, että se rahoittaa Hamasia ja järjesti iskun Israeliin.

      Onko joku niin huonomuistinen, ettei muista sitä?

      • Anonyymi

        Viikonloppuna menee helposti muisti, jos juo liikaa.

      • Anonyymi

        Israel oli Hamasin tukija kun Hamasia perustettiin, nykyisin Israel tukee muita terroristijärjestöjä. Minkäköhän takia ne Hamasilaiset hyökkäsivät Israelin kimppuun? Miksiköhän Varsovan geton juutalaiset nousivat aseelliseen kapinaan natsi-Saksan joukkoja vastaan kun heitä tarpeeksi getossa sorrettiin? Miten samanlaisia lopulta ovatkaan niin juutalaiset kuin Hamasin jäsenetkin kun fasistit heitä tarpeeksi kauan piirittävät ja estävät normaalin elämisen.

        En tiedä, mutta kerro sinä.

        Sinulla on vaikeita kysymyksiä. Minä en tiedä, mistä Palestiinan kierre sai alkunsa ja epöilen, että kukaan voisi osoittaa hetkeä, jolloin tehtiin esnimmäinen asia, josta koston kierre alkoi.

        Voisit muuttaa edes hetkeksi esim. Länsirannalle, Gazaan, Itäjerusalemiin, Libanoniin, Syyriaan, Iraniin, Irakiin, Jemeniin jne. Kun Israelin siionistinatsin saapas tai pommi potkaisee yöllä asuntosi ovet sisään, hakkaa sinut henkihieveriin, lanaa asuntosi maan tasalle ja ajaa sinut pois seuraavan kukkulan taakse pois siirtokuntien tieltä niin ehkäpä tietoisuutesi asioista paranee. Tuohon voi auttaa sekin, että Israelin fasistivoimat pommittavat osan sukulaisistasi ja ystävistäsi osan hengiltä ja osan vammauttaen. Jos saat vielä seurata sivusta kuinka lapsesi kuolee pommituksissa saatuihin vammoihin ilman mitään mahdollisuutta sairaanhoitoon on tietoisuutesi ihan varmasti kasvamassa.

        En halua koska en saa koulutusta, en saa mennä töihin, minulla ei ole omaisuutta ja sen sijaan olen mieheni omaisuutta ja orja enkä saa liikkua yksin ulkona.

    • Anonyymi

      Eiköhän meidän hallituksella ole ihan omia, ettei tarvitse toisten maiden ongelmia ratkoa! Sama kansalaisilla! Luulisi olevan tärkeämpíäkin asioita!

    • Anonyymi

      Taitaa ulkoministeri olla hukassa.

    • Anonyymi

      Edes USA ei tee ennaltaehkäiseviä iskuja esim. Pohjois-Koreaan vaikka maa on uhannut tuhota USA:n.

      Toisaalta voisinhan mä antaakin tuen Israelin iskulle. Itse asiassa mä toivon, että Israel ja Iran lähtis lähestyyn tankeilla toisiaan. Hyvän kapinan pilaa välissä olevat naapurivaltiot.

      • Anonyymi

        Israelin sotahulluutta ei länsimaat halua suitsia millään tavoin. Turhaa sanahelinää esitetään mutta mitään pakotteita tms. ei saada aikaiseksi. Iranin ydinase taitaa olla ainoa keino saada Israel noudattamaan kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia sekä lopettamaan massiivinen valtioterrorinsa muita kohtaan.

        Kuka nyt palestiinalaisista välittää, nehän on kaikki terroristeja ja aiheuttavat pelkkää haittaa. Niitähän saa tappaa vapaasti, mitä enemmän sitä parempi. Joskus tuossa asemassa olivat esim. juutalaiset natsi-Saksassa, nyt sorrettujen paikalle on asetettu palestiinalaiset. Noiden ihmisryhmien tuhoamista kannattivat natsit ja kannattavat siionistinatsit. Osa myös sulkee tapahtumilta silmänsä tänäkin päivänä ja viis veisaa meneillään olevasta kansanmurhasta.

    • Anonyymi

      Suomi voisi olla hiljaa lähi-idän sodata. Keskittyä työllisyyteen kotimaaassa, puhua siitä. Aina pitää toitottaa
      asioista jotka eivät kuulu meille. Kyllä Israel j a Iran saa sotia ilman Suomen suuri suita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3233
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2925
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2192
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1635
    5. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1484
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      8
      1447
    7. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      17
      1431
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      18
      1375
    9. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1341
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1315
    Aihe