Talo tulessa ja Riikka hokee maahanmuuttoa

Perussuomalainen talo, eli puolue on tulessa ja Riikka se vain hokee maahanmuutosta. Mitään annettavaa ei siis ole tavalliselle äänestäjälle.

Perussuomalaisista voisi sanoa , että maahanmuuton vastustamisesta sinä olet syntynyt ja maahanmuuton vastustamiseen sinä kuolet. Nimittäin uusia kannattajia tuo puhe ei tavoittanut. Olikohan siinä ajatuksena pitää edes jäljellä olevista kiinni?

38

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Persujen hollituvassa vallitsee totaalinen pimeys.

      • Anonyymi

        Tyhmille suomalaisille työläisille riittää kun rikkaat saa lisää ja Persut Kin

        Kohta puolet kansasta pystyy ostamaan vain punalaputettua leipää, mutta hallitus paukuttelee henkseleitään ikiomassa todellisuudessaan.

        Velkasuhteen kasvun pysähtyminen sopivasti hallituskauden viimeisen vuoden aikana perustuu Valtion Eläkerahastosta otettavaan miljardin euron pikavippiin. Hallituksen mielestä pikavippi ei ole lainaa eikä velkaa, vaan siltarahoitusta. Velka on velkaa, mutta ehkä tätä velkaa ei oikeasti aiotakaan maksaa takaisin.

        Haaveissa on mukava elää, mutta ei maata voi johtaa haaveilemalla. Jo kauan on tiedetty, että hallituksen säästötoimet eivät toteudu edes puoliksi, ja niiden työllisyysvaikutukset ovat tähän asti olleet negatiivisia. Hallitus lupasi säästötoimillaan 100 000 uutta työpaikkaa, mutta se on onnistunut kadottamaan entisiäkin 50 000. Lisäksi hallitus lupasi puolittaa toimeentulotuen saajien määrän, mutta heitä on tullut lisää 17 000. Nyt hallitus suunnittelee perustoimeentulotuen alentamista ja jopa mahdollisuutta evätä se kokonaan. Tämä suoranainen julmuus perustuu oletukseen, jonka mukaan köyhät ovat laiskoja tuilla makaajia.

        Haaveisiin ja työttömien kurittamiseen tuntuu uskovan myös uusi työministeri Matias Marttinen, joka ensi töikseen ilmoitti uskovansa hallituksen saavan aikaan ne luvatut 100 000 uutta työpaikkaa.

        Lopullinen ero hallituksen puheiden ja tekojen välille repesi puoliväliriihessä, kun hallitus päätti antaa rikkaille lisää verohelpotuksia ja maksaa ne ottamalla lisää lainaa. Lisätalousarvion mukaan lainanottoa lisätään tänä vuonna miljardilla eurolla, ja velat maksetaan dynaamisilla vaikutuksilla. Tämäkään sanapari ei tarkoita mitään, sillä se perustuu tarkoitushakuisiin laskelmiin, joiden mukaan rikkaille kertyvä varallisuus valuu alaspäin luoden lisää investointeja ja työpaikkoja.

        Hallitus on epäonnistunut ihan jokaisessa tavoitteessaan, mutta ei myönnä tehneensä yhtään virhettä. Vika on aina muissa: työttömät ovat laiskoja, duunarit vaativat mahdottomia, yritysjohtajat ovat surkeita, oppositio ja media valehtelevat ja suurin syyllinen kaikkeen on yhä vieläkin Marinin hallitus.

        Hallitus on sairastunut ylimielisyyden tautiin. Pääministeri laskettelee valheita, valtiovarainministeri haukkuu oppositiota ja kansaa, sosiaali- ja terveysministeri vetäytyy vastuustaan syyttämällä hyvinvointialueita ja hallituspuolueiden kansanedustajat räkyttävät sosiaalisessa mediassa syytöksiä joka suuntaan. Kukaan ei näe vikaa omassa toiminnassaan.

        Kohta puolet kansasta pystyy ostamaan vain punalaputettua leipää, mutta hallitus paukuttelee henkseleitään ikiomassa todellisuudessaan.Äärioikeisto diktatuuri hallitus ei sitä hyväksy

        Uepopurra

        Äänestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene töihin juuttaan pökiö!

        Vasuhallitus/keput antoi paperittomille täysihoidon elinikäisen, ei sentään kaikilla ole suomessa huonosti asiat kuten vasukka väittää.
        https://stm.fi/paperittomien-terveydenhuolto

        Tuo oli jo tiedossa vasu/kepu hallituksessa, silti annettiin 8 miljardia eu mafialle.
        https://yle.fi/a/74-20082794

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene töihin juuttaan pökiö!

        Polttopuita
        MITÄ
        Polttopuita
        Polttopuita
        MITÄ HELVETTIÄ
        Polttopuita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo oli jo tiedossa vasu/kepu hallituksessa, silti annettiin 8 miljardia eu mafialle.
        https://yle.fi/a/74-20082794

        Putinistipersun propagandaa.

    • Anonyymi

      Ei ole muuta annettavaa!

      Ei vain ole osaamista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasuputini tietää miten töitä löytyy, tappamalla naapureitaan ja samalla 200 tuhatta omaa.
        https://areena.yle.fi/1-64604360

        Putin on yhä kansalliskonservatiivinen aateveljesi Linkkipersu.

    • Anonyymi

      Talo on tulessa koska ollaan hyväksytty liian kallista maahanmuuttoa.

      • Anonyymi

        Eivät ne kaikki PS:n jättäneet lähteneet minkään maahanmuuttoon tyytymättömyyden tähden vaan siksi, että PS petti heidät antamalla 100 %:sen tukensa kokoomuslaiselle agendalle.

        Jep. Ja ilmeisesti nyt annettiin siunaus jatkaa samalla linjalla, joten eiköhän kannatus tipu lisää.

        Pääsevät taas sitten yllättymään eduskuntavaaleissa, kun nyt kenttä näytti vihreää valoa jatkaa kokoomuksen sylikoirana.

        Eiköhän tähän vielä mahdu matkalle Purran irvailua duunareille, köyhille, opiskelijoille ja sairaille. Ja tietysti jäsenien toilailuja jotenkin kännissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne kaikki PS:n jättäneet lähteneet minkään maahanmuuttoon tyytymättömyyden tähden vaan siksi, että PS petti heidät antamalla 100 %:sen tukensa kokoomuslaiselle agendalle.

        Ei persuja kukaan ole jättänyt, kannatus on vain palannut normaaliksi. Jytkyjen aika on ohi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Purra ja hillotolppahovi ohjastavat puoluejunaa päin seinää, suuntaa muuttamatta. Alamäki jyrkkenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra ja hillotolppahovi ohjastavat puoluejunaa päin seinää, suuntaa muuttamatta. Alamäki jyrkkenee.

        Riikalla ja Jussilla on jo EK:n hillotolppapaikat varmistettuna.
        Peruspersu jää nuolemaan näppejään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikalla ja Jussilla on jo EK:n hillotolppapaikat varmistettuna.
        Peruspersu jää nuolemaan näppejään.

        Jopa kirkkoslaavin osaajalle ja persujen puoluetoimiston kahvinkeittäjälle löytyy EK:n kautta aina hommia.

      • Anonyymi

        antipersuKOPIOKONE taas vauhdissa kopioineen..😂

    • Anonyymi

      riikka oli loistava puhe 🙂 minun ei tarvitse tehdä mitään , kun tietää että politiikassa on tällaisia ihmisiä ja heitä tarvitsee vain äänestää !!!

      • Anonyymi

        Eli sinua saa viedä kuin pässiä narussa

    • Anonyymi

      Timo Soinin sinitakit tulee. Ja pelastaa .pääministeri puolue.
      Timo on ostanut jo YLEn vaalityöhöön
      Sosialistit on päänisteri.. siis päänisteri puolue.

    • Anonyymi

      Kosiskelee taas rasismilla ettei näkyisi persujen petos . Jokatapauksessa purra ja hallaaho kusetti 6-0

    • Anonyymi

      Raukalla ei ole enää kuin rasistit enää, joiden ääniä kalastella.

      • Anonyymi

        Natsihenkiset rasistit jäävät persupuolueeseen viimeisiksi. Muutenhan heidän PS puolueen vallankaappaus kesällä 2017 menisi aivan hukkaan. Eikä heillä ole mitään muuta paikkaa mihin mennä. Esim. Sinimustat ovat tuon porukan mielestä kommunisteja.

        Sdp, perustettu 1918 kommunistisessa valtiossa nimeltä Venäjä.

        Mamumantara on kuin vanha pieru. Kiihottaa enää vain kovimpia peruSS-nazahtelijoita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sdp, perustettu 1918 kommunistisessa valtiossa nimeltä Venäjä.

        Aikas mielenkiintoinen väite.
        1918 Suomi oli jo itsenäinen.
        Kun Suomi sai itsenäisyyden, Venäjä ei ollut kommunistinen.
        SDP on perustettu 1899.

        Vuonna 1919 SDP:n puoluekokouksessa tehtiin pesäero radikaalin aineksen kanssa, minkä seurauksena kommunistit erkaantuivat SDP:sta ja perustivat SSTP:n. Sisällissodan ja lokakuun vallankumouksen seurauksena työväenliike jakautui laajemmin.

        Mutta ei kai se niin justiinsa ole. Kunhan pääsee trollaamaan.

    • Anonyymi

      Vihervasemmiston suvakkikommarit pitäisi polkaista suohon. Vai mitä?

      • Anonyymi

        Heil Hitler ?!?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heil Hitler ?!?!

        Heil Putin, meil Riikka ja orpolainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heil Putin, meil Riikka ja orpolainen.

        no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

        Kopiopersu palatkoon lataamoonsa!

    • Anonyymi

      Biudet hokee koko ajan maahanmuuttoa...

      • Anonyymi

        saisi hypätä suosiolla vassareihin. Vitsi ja huono sellainen hallituksen edustaja joka äänestää hallituksen esityksiä vastaan

    • Anonyymi

      Purra eli 2004 - 2016 sossuntuilla.

    • Anonyymi

      PS-Untergang.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      16
      2375
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      175
      2268
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      105
      1097
    4. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1080
    5. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      213
      1020
    6. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      887
    7. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      37
      880
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      794
    9. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      132
      790
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      724
    Aihe