kerran lapsena juttelin erään vanhoillislestadiolaisesta uskosta lähteneen kanssa, joka sanoi minulle pienelle lapselle, että kyllä taivaaseen pääsee muutkin kuin vanhoillislestadiolaiset. Sanoin, että sinullahan on tv ja kaikki tv:n omistavat joutuvat kadotukseen! Hän sanoi, että minulle on opetettu ihan väärin asiat.
Juttelin sitten samaisena päivänä erään vanhemman vanhoillislestadiolaisen kanssa ja hän sanoi, että tuo uskonsa kieltänyt ei käsitä uskonasioita eli siis hän ei ymmärrä niitä uskonasioita. Siksi hän ei ole vanhoillislestadiolainen, koska ei käsitä uskonasioita.
Siitä lähtien tyydyin ajatukseen, että jos joku ei ole vanhoillislestadiolainen, niin hän ei käsitä uskonasioita. Ihan kuin olisi jotenkin tyhmä ihminen, joka ei käsitä. No nykyään ajattelen enemmän avarakatseisemmin näitä asioita, mutta mieleeni on jäänyt se näkemys, että jos ihminen ei halua olla vanhoillislestadiolainen, niin hän ei käsitä uskoa eikä pelastu ja on siis jotenkin outo, kun ei käsitä.
Silloin opin, että vain vanhoillislestadiolaisuus on se oikea usko, sillä jos ei käsitä vanhoillislestadiolaisuutta niin ei pääse taivaaseen, sillä vain olemalla vanhoillislestadiolainen pelastuu. Hyvin ovat mieleen jääneet lapsena kuullut asiat, ne ei unohdu koskaan.
Opin, että jos joskus uskon kieltää ja ei enää ole vanhoillislestadiolainen, niin siitä alkaa matka helvettiin, ikuiseen tuleen ja kuolema kun voi yllättää milloin tahansa, niin jos ei ole vanhoillinen niin helvettiin joutuu, ikuiseen, kauheaan tuskaan ja tuleen ja vanhoillislestadiolaiset menevät taivaaseen, kun kaikki muut maailman ihmiset menevät viimeisellä tuomiolla sinne helvetin tuleen käryämään, sielunvihollisen kiusattavaksi, sillä hän pitää kiinni niistä, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia, hänkin haluaa omansa luoksensa ja sinne joutuvat kaikki muut paitsi vanhoillislestadiolaiset. Kyllä hän yrittää vanhoillislestadiolaisiakin houkutella mukaansa ja pienenä opin, että kaikki uskonsa kieltäneet ovat matkalla sinne kadotukseen elleivät tule seuroihin ja pyydä syntejään anteeksi joltakin uskovaiselta.
Pienenä ajattelin, että en ikinä uskalla olla muulla tavoin uskossa, kuin vanhoillislestadiolaisella tavalla, sillä sittenhän en enää käsittäisi uskonasioita, jos uskoni kieltäisin ja maailmaan lähtisin.
Minua odottaisi helvettiin joutuminen ja jos yhtäkkiä kuolisin vaikka liikenneonnettomuudessa, niin kadotuksen ikuiset piinaavat liekit vaanisivat ja syöksyisivät ylleni ja raatelisivat minut, jos en sitten kuolemani hetkellä olisikaan vanhoillislestadiolainen.
Jumala ei ole hätävara, senkin opin eli että ihmisen ei pidä siirtää parannuksen tekoa huomiseen, vaan se pitää tehdä tänään!
Jonkinlaiset masennukset ja itsensä kanssa epätasapainossa olemiset ovat vuosien tulosta, kamppailu jatkuvan pelon kanssa, että pääseekö taivaaseen vai meneekö helvettiin ovat aika piinaavia ja ei niissä asioissa osaa ammattiauttajat auttaa, he eivät voi ottaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.
Mutta niin syvään ovat opit juurtuneet, että kyllä sitä miettii nähdessään juopottelevan kiroilevan ihmisen, että tekisipä tuo parannuksen, jotta ei helvettiin joutuisi.
Ja minä kun en halua naimisiin välttämättä vanhoillislestadiolaisen kanssa, sillä en jaksa kymmeniä lapsia. Enkä halua, että yksikään lapsi joutuu kärsimään siitä, että vanhemmat ovat väsyneitä ja rahat tiukilla ja terveys reistailee. Kuitenkin minä olen uskomassa ja koitan parhaani mukaan noudattaa sääntöjä, vaikka olenkin itselleni oppinut olemaan armollisempi, että en enää ole niin ehdoton ja vaativa ja jyrkkä ja en pidä muulla tavalla uskomassa olevia automaattisesti helvettiin menevinä karteltavina ihmisinä.
Uskon, että kyllä Jumala ymmärtää ja antaa voimia uskoa häneen. Sillä enhän voi olla varma, että mikä nyt on oikein ja mikä ei, minä haluan vain uskoa. Minun uskonnollinen ajatusmaailmani on mennyt niin kiemuraiseksi ja kun joka puolella kinataan uskonopeista ja kukaan ei ole samaa mieltä vaan tuomitaan toisia, niin mistä sen voi yksittäinen ihminen tietää, että mikä tässä on lopulta enää oikein.
Juttelin sitten samaisena päivänä erään vanhemman vanhoillislestadiolaisen kanssa ja hän sanoi, että tuo uskonsa kieltänyt ei käsitä uskonasioita eli siis hän ei ymmärrä niitä uskonasioita. Siksi hän ei ole vanhoillislestadiolainen, koska ei käsitä uskonasioita.
Siitä lähtien tyydyin ajatukseen, että jos joku ei ole vanhoillislestadiolainen, niin hän ei käsitä uskonasioita. Ihan kuin olisi jotenkin tyhmä ihminen, joka ei käsitä. No nykyään ajattelen enemmän avarakatseisemmin näitä asioita, mutta mieleeni on jäänyt se näkemys, että jos ihminen ei halua olla vanhoillislestadiolainen, niin hän ei käsitä uskoa eikä pelastu ja on siis jotenkin outo, kun ei käsitä.
Silloin opin, että vain vanhoillislestadiolaisuus on se oikea usko, sillä jos ei käsitä vanhoillislestadiolaisuutta niin ei pääse taivaaseen, sillä vain olemalla vanhoillislestadiolainen pelastuu. Hyvin ovat mieleen jääneet lapsena kuullut asiat, ne ei unohdu koskaan.
Opin, että jos joskus uskon kieltää ja ei enää ole vanhoillislestadiolainen, niin siitä alkaa matka helvettiin, ikuiseen tuleen ja kuolema kun voi yllättää milloin tahansa, niin jos ei ole vanhoillinen niin helvettiin joutuu, ikuiseen, kauheaan tuskaan ja tuleen ja vanhoillislestadiolaiset menevät taivaaseen, kun kaikki muut maailman ihmiset menevät viimeisellä tuomiolla sinne helvetin tuleen käryämään, sielunvihollisen kiusattavaksi, sillä hän pitää kiinni niistä, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia, hänkin haluaa omansa luoksensa ja sinne joutuvat kaikki muut paitsi vanhoillislestadiolaiset. Kyllä hän yrittää vanhoillislestadiolaisiakin houkutella mukaansa ja pienenä opin, että kaikki uskonsa kieltäneet ovat matkalla sinne kadotukseen elleivät tule seuroihin ja pyydä syntejään anteeksi joltakin uskovaiselta.
Pienenä ajattelin, että en ikinä uskalla olla muulla tavoin uskossa, kuin vanhoillislestadiolaisella tavalla, sillä sittenhän en enää käsittäisi uskonasioita, jos uskoni kieltäisin ja maailmaan lähtisin.
Minua odottaisi helvettiin joutuminen ja jos yhtäkkiä kuolisin vaikka liikenneonnettomuudessa, niin kadotuksen ikuiset piinaavat liekit vaanisivat ja syöksyisivät ylleni ja raatelisivat minut, jos en sitten kuolemani hetkellä olisikaan vanhoillislestadiolainen.
Jumala ei ole hätävara, senkin opin eli että ihmisen ei pidä siirtää parannuksen tekoa huomiseen, vaan se pitää tehdä tänään!
Jonkinlaiset masennukset ja itsensä kanssa epätasapainossa olemiset ovat vuosien tulosta, kamppailu jatkuvan pelon kanssa, että pääseekö taivaaseen vai meneekö helvettiin ovat aika piinaavia ja ei niissä asioissa osaa ammattiauttajat auttaa, he eivät voi ottaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.
Mutta niin syvään ovat opit juurtuneet, että kyllä sitä miettii nähdessään juopottelevan kiroilevan ihmisen, että tekisipä tuo parannuksen, jotta ei helvettiin joutuisi.
Ja minä kun en halua naimisiin välttämättä vanhoillislestadiolaisen kanssa, sillä en jaksa kymmeniä lapsia. Enkä halua, että yksikään lapsi joutuu kärsimään siitä, että vanhemmat ovat väsyneitä ja rahat tiukilla ja terveys reistailee. Kuitenkin minä olen uskomassa ja koitan parhaani mukaan noudattaa sääntöjä, vaikka olenkin itselleni oppinut olemaan armollisempi, että en enää ole niin ehdoton ja vaativa ja jyrkkä ja en pidä muulla tavalla uskomassa olevia automaattisesti helvettiin menevinä karteltavina ihmisinä.
Uskon, että kyllä Jumala ymmärtää ja antaa voimia uskoa häneen. Sillä enhän voi olla varma, että mikä nyt on oikein ja mikä ei, minä haluan vain uskoa. Minun uskonnollinen ajatusmaailmani on mennyt niin kiemuraiseksi ja kun joka puolella kinataan uskonopeista ja kukaan ei ole samaa mieltä vaan tuomitaan toisia, niin mistä sen voi yksittäinen ihminen tietää, että mikä tässä on lopulta enää oikein.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Monissa seurapuheissa puhutaan lapsenuskosta ja siitä, että lapsenuskoinen on oikeauskoinen. Uskomisen tulee olla kritiikitöntä. On uskottava asiat sellaisessa muodossa, kuin ne seurapuheissa esitetään. Siinä mielessä uskominen on helppoa. Vaikeaksi se muodostuu sitten, jos pohtii, onko opetettu asia oikeasti oikein ja Jumalasta.
Uskomisen tekee helpoksi myös se, että ajatellaan vain vl:en olevan oikeita uskovaisia. Jos olet vl, olet uskovainen, jos et ole vl, et ole uskovainen. Tässä toteutuu toinen seurapuheissa korostettu uskon ominaisuus, yksinkertainen usko.
Mutta kolmas seurapuheissa korostettu uskon ominaisuus, omakohtainen usko jää usein toteutumatta. Kun uskomisella on ennaltakäsin selvät säännöt ja rajat sekä toimintatavat, ei omakohtaisuudelle jää paljonkaan tilaa. Kaikki tarjoillaan valmiina. Syöt joko kaikki tai et mitään.
" On uskottava asiat sellaisessa muodossa, kuin ne seurapuheissa esitetään."
Eihän tämä ole Raamatun mukaista. Siellä sanotaan: yksi puhuu ja toiset tuomitsevat. Ja puhutaanpa galatalaiskirjeessä sellaistakin, että jos joku, olkoonpa vaikka enkeli taivaasta, puhuu toisin, kuin saaneet olette, älkää uskoko. Siis kuulijoitten nimenomaan pitää tarkkana kuunnella, onko annettu opetus Raamatun mukaista.
" Vaikeaksi se muodostuu sitten, jos pohtii, onko opetettu asia oikeasti oikein ja Jumalasta."
Näin kuitenkin meidän tulee tehdä, tutkittava ja pohdittava, onko saarna ihmisistä vaiko Jumalasta. Sama suu sanoo asioita molemmissa tapauksissa.
"Uskomisen tekee helpoksi myös se, että ajatellaan vain vl:en olevan oikeita uskovaisia."
Tosiaan, ylle lainattu teksti osoittaa, että jos noin uskotaan, on uskominen helppoa. Se vain ei kuitenkaan ole Raamatun mukaista, valitettavasti. Se on uskoa vanhoillislestadiolaisuuteen, ei uskoa Jumalaanja Jeesukseen. Uskolla vanhoillislestadiolaisuuteen ei pelastuta, siksi tälläkin asialla on väliä.
"Kun uskomisella on ennaltakäsin selvät säännöt ja rajat sekä toimintatavat, ei omakohtaisuudelle jää paljonkaan tilaa. Kaikki tarjoillaan valmiina. Syöt joko kaikki tai et mitään."
Tuo lainaus taas osoittaa, mikä on tilanne vl-liikkeessä nyt. Usko liikkeeseen ja sen sääntöihin ja sen asettamiin rajoihin estää tehokkaasti omakohtaisen uskon. Siis on uskottava "koko paketti", muuten et ole oikein uskomassa. Siinä ei jää tilaa meidän uskovaisten omalle kotiopettajalle ja opastajalle, Pyhälle Hengelle.
alempaa JanHusin kirjoitus, etenkin sen loppuosa (otsikko :suviseurasatoa)
Epäröit mistä tietää mikä on oikea oppi ja usko. Siihen antaa vastauksen Raamattu.
Kaikki opit ja opetukset tuomitaan Raamatulla. Ne ovat joko Raamatun mukaisia tai sitten ei. Jumalan sana on tuomari nyt ja myös viimeisenä päivänä.
Apostoli Paavali kehoittaa Timoteusta ahkerasti tutkimaan Raamattua.
1 Tim. 4:16 "Ota itsestäs vaari ja opista, pysy alati näissä; sillä jos sinä sen teet, niin sinä itses autuaaksi saatat ja ne, jotka sinua kuulevat". Samoin Johannes Joh. 5:39 ja monessa muussa Raamatun paikassa annetaan sama neuvo.
Ap.T. 17:11 kerrotaan miten Berealaiset tutkivat Raamatuita, oliko niinkuin Paavali opetti. On siis otettava opista selvää Raamatun perusteella.
Täällä on kirjoitettu myös lapsenuskosta. Raamattu varoittaa ettemme silleen ole lapset, että meidät moninaisilla ja muukalaisilla opetuksilla vietellään.
Oppeja ja opetuksia on monia. Raamattu sanoo: Joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa hänellä ei ole Jumalaa.
Lapsenuskolla tarkoitetaan että uskomme epäilemättä Jumalan sanan, siihen luotamme kuin lapsi isään.
Jumalan sana on se vahva perustus jota ei Tuonelan portit voita. Väärät opit ovat portteja helvettiin.
2 Piet. 1:19 "Ja meillä on vahva propheetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte niinkuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niinkauvan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne."
pysyä ja miettiä, mikähän herätysliike vai olisiko pelkkä evankelisluterilaisuus se oikea. Ihminen joka ei pysy Kristuksessa lähtee palvomaan muita asioita esim. patsaita, uskomaan jälleensyntymään että syntyy eri henkilönä kuolemansa jälkeen maan päälle, yms ja hylkää Raamatun, Jumalan, Jeesuksen.
Ja muistakaa aina, että psyykkisesti hauras ihminen on herkempi horjumaan kuin he, joilla ei ole sielullisia vaikeuksia.