Aiemmin sai bensan lisäksi kahvilapalvelua ja elintarvikkeita ja kaikkea mökkielämässä tarpeellista pikku tavaraa. Mites sille kävi kun enää ei? Rasintupa toki käy kahvilasta, mutta noita muita ei sieltä saa.
Vaskiveden SEO
Anonyymi-ap
241390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kalliit polttoaineiden hinnat ja siirtyminen batteriautoihin vie perinteiset bensa-asemat pois maisemasta. Eikä kahvilan pitäminenkään matkailijoiden ja mökkiläisten takia näemmä lyö leiville. Maaseutu kurjistuu.
Siis nythän on menossa vaihe että sähköautojen myynti on maailmalla tipahtanut ja yleisesti nähdään että hybridit taikka sitten ihan polttomoottoriautot on parhaimpia kuljetusmuotoja. Nykysähköjen akut on riittämättömiä vielä oikeasti järkevään matkantekoon. Esim. ajat vaikka pk-seudulta Pohjanmaalle niin joudut yhden täysstopin pitämään matkan varrella. Ei kauhea kätevää jotain puoltatuntia istua kahvilassa. Niiden ilmoitettu kantama on laskettu vähiten kuluttavalla ajolla mitattuna. Entä jos tekee kunnon kiihdytyksiä tai ajaa motaria? Kantama tipahtaa järjettömästi. Ja talvellahan sähköauton kantama on noin puolet ilmoitetusta. Mutta tulevaisuudessa noin käy jossain vaiheessa, bensa-asemat muuttuvat latauspaikoiksi ja kahviloiksi. Ei vielä - sähkön ongelma on se että sitä on vaikea varastoida ja varastointi vie paljon tilaa, oli sitten kyseessä aurinkovoimala tai sähköauto.
Mitä Vaskiveden SEO:on tulee niin, muistaakseni, alkuvuotena siinä oli ovessa joku sisätilaremonttilätkä, muuta en osaa sanoa.
Höpsis. Aika harva tarvitsee autoa päivittäiseen todella pitkään matkaan. Tietysti jos tarvitset, ei sähköauto ole oikea valinta.
Suurimmalle osalle sähköauto riittäisi toimintamatkansa puolesta vallan hyvin. Toinen asia on sitten hinta ja muut ongelmat, jotka tuovat ongelmia.
Joo kyllä, juuri kukaan ei tarvitsekaan autoa päivittäiseen pitkään matkaan. Mutta kun ihmiset ostaa autoja on hyvä tietää että sillä voi taittaa pitkänkin matkan ilman latausasemakartan avulla tehtävää matkareitin uudelleensuunnittelua ja ylimääräisiä odotteluita asemilla. Voit kuitenkin uskotella itsellesi mitä haluat - käytettyjen Teslojen arvo on pohjalukemissa.
Aika hullua vedota pitkällä matkalla lataamiseen vaikeuteen, jos kerran niitä pitkiä matkoja tulee harvoin. Harva sitä montaa tuntia putkeen kuitenkaan ilman taukoja ajaa.
Suunnitelmallisuutta sähkö vaatii, mutta varmasti kykyjensä puolesta riittää useimmille
Ja mitä Tedlasn tulee, niin maailmasta löytyy monta muutakin sähköllä kulkevaa autoa
Täälläkö taas joku diisseliroksottimen omistaja laukoo totuuksia. Totuus on kuitenkin se että hybrideissä saat molempien järjestelmien huivit puolet. Joko tai mutta ei sekäettä
Kaikkien sähköautojen jälleenmyyntiarvo on surkea verrattuna muihin autoihin.
Kyllä kuluttajat haluaa toimivuutta, siksi vaikka ei joka päivä aja pitkää matkaa on hyvä olla auto jolla oikeasti pääsee hyvin kaikkialle. Ei sitä ihmiset joka käänteessä ehdi kartoittamaan missä notkelmassa on laturi. Voithan sinä ajella sillä Teslallasi en minä sitä estä, sen kaksisataa kilometriä jonka sillä talvella pääsee.
Hybridi on mullakin, ja veikkaan että kalliimpi kun sulla.
Se, ettei sähkäri sovi sulle, ei tarkoita etteikö se sopisi jollekin muulle. Toisaalta, onhan se niinkin, että köyhälle kaikki on kallista ja siksi joidenkin on ajettava vanhoilla.
Hybridissä saat kahden järjestelmät viat ja voit vääränlaisella käytöllä tuhota helposti koko auton.
Nykysähköjen toimintakyvyn huomioonottaen tilanteeseen sopii paremmin sanonta se ei ole tyhmä joka pyytää vaan tyhmä joka maksaa
Järjestelmien "huivista" en osaa sulle nyt kertoa mitään. Valitettavasti en ymmärrä kieltäsi, jolla yrität kommunikoida.
Hybrideissä saadaan kaksi vikaherkkää tekniikkaa yhden sijaan. Juuri hybrideissä on isompia ongelmia ollut. Jos sähkö kiinnostaa mieluiten takuunalainen täyssähkö.
On niissä hybridienkin akuissa takuuta. Omassa kaheksan vuotta.
En tuossa väittänyt, ettei niissäkin olisi. Polttomoottori ruostuu keulalle, jos sitä ei käytetä lämpöiseksi kuin vain harvoin. Hybridi akkua taas ei ole tehty pelkällä sähköllä ajoa varten koska se kuormittuu liikaa. Kaksi tekniikkaa vaatii kahden verran huoltoa, siksi suosisin jompaa kumpaa joko täyssähköä tai polttista.
Tai sitten kaksi voimansiirtotapaa vaihtoehtona vähentävät ajan kanssa kuormitusta molemmilta moottoreilta, se on ihan että kysyykö sitä Teslakuskilta vai kunnon hybridin omistajalta.
Sähköauto on ongelmajätettä, joten emme halua tuhota luontoa.
Siis onks se auki vai ei?? Mitä myy?
Waskikulma löytyy FB:stä. Aukioloaikoja en vielä löytänyt, enkä tarkempaa tietoa palveluista. Ruokaa nyt ainakin.
Mites se huoltoasema,
Tässä keskustellaan nyt hybrideistä joten ole vaiti.
Joo ei. Alunperin keskusteltiin lakkautettavista matkabaareista, mutta sähköautovouhottajat väänsivät keskustelun raiteiltaan.
Mitä tulee SEO:n kahvilaan, niin en ole pitkään aikaan kulkenut siitä ohi, mutta netissä löytyy infoa, että joku Waskikulma on avattu. Liekö tämä jatkoa aikaisemmalle kahvilalle?
Jep. Uusi yrittäjä ja uusitut tilat. Käykää tukemassa toimintaa.
Aivan. Aiemmin toimintaa pyörittivät, Pohjanmaalta kotoisin olevat huijarit, jotka häipyvät maisemista, vain velat ja maksamattomat verot mukanaan. Nyt on oikea meno ja aukioloaikoihinkin voi taas luottaa.
HS: SEO on kiinnostunut neuvottelemaan Teboil-kauppiaiden kanssa - Suomenmaa.fi https://share.google/8w7FiWWYW8qplHAoa