"Äidiksi" vai miksi teinitytölle

Olen 24-vuotias nainen. Miehelläni(30) on 12-vuotias sisko.Tytön äiti asuu ulkomailla eikä ole juurikaan yhteyksissä kotimaahan. Tyttö on siis asunut melkein kokoikänsä isänsä ja veljiensä kanssa. Olen tuntenut tytön noin 5-vuotta, mutta asumme eri paikkakunnilla.
Nyt on kuitenkin ollut puhetta että tyttö muuttaisi, minun ja veljesä luo yläasteelle mentaessä. Hän saisi minusta naisen mallin ja koska asumme isommalla paikkakunnalla hänen olisi helpompi kehittyä voimisteluharrastuksessaan (urheilujakoulutus).
Tyttö itse on innoissaan ja samoin mieheni, mutta minua jännittää kauheasti. Kuinka selvitä? Millaisen roolin otan? Äidillisen vain enemmän sisko/kaveri pohjalta? (huomaa pieni ikäeromme).
Perheeseemme kuuluu myös vuoden vanha poika.
Onko kellään kokemuksia?
91770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

et ole äiti, etkä ihan siskokaan ja silti vähän kaikkea. Maalaisjärki mukana ja hyvin menee.

Äänestä

olet kasvattava aikuinen, joka pienen (12v) ikäeron turvin kuitenkin voi ehkä ohjata nuorta myös "näin meidän kesken".

äidiksi älä pyri. asemasi perhesuhteissa on veljen vaimon. siis kälyn. silti sinä olet kotonasi se joka rajat asettaa.

Äänestä

oon 14-wee tyttö. ja mun mielestä sun kandee ottaa se sisko/kaveri pohja.. ja antaa sun miehen sit käskyttää. ja myös sellanen ihminen mille se sisko voi luottamuksellisesti jutella. ja voithan sä keskustella miehes kanssa että miten homma hoidetaan.

Äänestä
  • nyt harvinaisen fiksu 14 vuotias olet!
    onnea

    Äänestä

  • m78.. kirjoitti:

    nyt harvinaisen fiksu 14 vuotias olet!
    onnea

    oliks toi vittuiluu vai kohteliaisuus? haluun vaa varmistaa! O_o

    Äänestä

  • ~JonZa~ kirjoitti:

    oliks toi vittuiluu vai kohteliaisuus? haluun vaa varmistaa! O_o

    Ja mä oon samaa mieltä.

    Äänestä

kyllä se äitirooli on varmasti paras kun murkkuilutkin tulossa. eli sääntöjä ja rajoja peliin mutta toisaalta kasvatus olisi vanhempien vastuulla.. nehän ei sitä toisaalta voi tehdä matkan takia. voit olla myös kaveri ja tehdä tyttöjen kivaa mutta ei päättömyyksiä... eli ole aina kuitenkin se aikuinen ja kyllä se siitä lähtee kun alkuun mietit tietoisesti asioita!

Äänestä

Samaa mieltä tämän fiksun 14-vuotiaan kanssa. Itselläni on melko samanlainen tilanne, tosin kyseessä on mieheni oma lapsi. Olen ottanut hänen kanssaan aikuisen kaverin roolin. Aikuinen ohjaa ja neuvoo, tarvittaessa myös käskeekin (tosin tämä on pääosin lapsen isän tehtävä). Aikuisena myös olen vastuussa lapsesta kun isä ei ole paikalla ja myös lapsi tietää tämän. Kaverina sitten tehdään kaikkea kivaa ja lapsella ei ole kynnystä tulla kysymään minulta asioista. Olemmekin tehneet sopimuksen, että minulta voi kysyä aina ihan mitä tahansa, täysin häpeilemättä ja minä vastaan totuudenmukaisesti.

Meillä roolijako on toiminut erinomaisesti. Kiukuttelua välillä on, mutta niinhän sitä on joka lapsen kanssa, roolista riippumatta. Äidin roolia älä kuitenkaan yritä ottaa, missään nimessä. Tästä lapsi voisi hämmentyä ja oikea äiti ehkä hieman loukkaantua.

Äänestä

Mielestäni sinun tulisi ottaa hitusen äidin roolia, ja loput sitä siskoa/kaveria. Rajathan pitää tuon ikäiselle laittaa, ja siinä se äidin rooli tuleekin.
Mitä muuhun tulee, et voi koskaan sitä koko äidin roolia hänelle antaa, mutta olla tukena siinä sisko ja kaveriroolissa.

Tsemppiä, hyvin se sujuu. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori itsekin kirjoitti:

Olen 24-vuotias nainen. Miehelläni(30) on 12-vuotias sisko.Tytön äiti asuu ulkomailla eikä ole juurikaan yhteyksissä kotimaahan. Tyttö on siis asunut melkein kokoikänsä isänsä ja veljiensä kanssa. Olen tuntenut tytön noin 5-vuotta, mutta asumme eri paikkakunnilla.
Nyt on kuitenkin ollut puhetta että tyttö muuttaisi, minun ja veljesä luo yläasteelle mentaessä. Hän saisi minusta naisen mallin ja koska asumme isommalla paikkakunnalla hänen olisi helpompi kehittyä voimisteluharrastuksessaan (urheilujakoulutus).
Tyttö itse on innoissaan ja samoin mieheni, mutta minua jännittää kauheasti. Kuinka selvitä? Millaisen roolin otan? Äidillisen vain enemmän sisko/kaveri pohjalta? (huomaa pieni ikäeromme).
Perheeseemme kuuluu myös vuoden vanha poika.
Onko kellään kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu