Sisäänpäinkääntyneisyys karjassa pilannut kaiken

Anonyymi-ap

Sisäänpäinkääntyneisyys ja vieraspaikkakuntalaisten syrjintä on estänyt koko maakunnassa kehityksen. Karjalassa suositaan oman porukan geenejä mikä on luonnollisesti erittäin huono asia.

Karjala tarvisi erityisen kipeästi muualta maasta väkeä jotta saataisiin uusia näkökulmia ja ideoita sekä uutta verta alueelle. Karjala on kaukana sivistyksestä ja siksi muualta tuleva muutto olisi elintärkeää.

Mutta Karjalassa toimitaan täysin päinvastoin kuin kannattaisi, eli syrjitään muualta saapuvia kaikin mahdollisin tavoin. Jopa vainoamiseen saakka. Sitten ihmetellään kun lisääntyminen pienen piirin kesken aiheuttaa ongelmia.

Pyöritetään pieni piiri pyörii-leikkejä omalla porukalla ja ollaan fiksumpien kimpussa. Lisäksi aina halutaan hyötyä toisesta ihmisestä. Kateutta nyt ei tarvisisi edes enää mainitakkaan koska kaikki tietää että karjalaiset on kateellinen kansa. Kateus on henkistä kypsymättömyyttä ja minäminä-ajattelua jossa ajatellaan vain mitä itseltä puuttuu eikä osata iloita muiden onnistumisista-

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ikävä sinua

        Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
        Ikävä
        35
        4463
      2. Oletko sä oikeesti varattu?

        Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
        Ikävä
        55
        3065
      3. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        46
        2958
      4. Horoskooppikysely

        Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
        Ikävä
        30
        2763
      5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

        Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
        Maailman menoa
        341
        2685
      6. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        8
        2665
      7. Rakas, kerro mulle

        Miltä se tuntuu?
        Ikävä
        38
        2339
      8. Kesäseuraa

        Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
        Ikävä
        54
        2085
      9. Suuri tulipalo

        Missä mikä palaa?
        Kiuruvesi
        5
        1981
      10. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        46
        1703
      Aihe