Pelaako Trumpin vaatimus Putinin pussiin ja onko Putinin Venäjä mikään uhka Suomelle ja Euroopalle pitkään aikaan?
Tuhoaako puolustusmenojen nosto 5% Suomen talouden
29
174
Vastaukset
- Anonyymi
NATON PUOLUSTUSMENOJEN NOSTAMINEN VIITEEN PROSENTTIIN BKT:STA TUHOAISI SUOMEN TALOUDEN JA SAATTAISI OLLA ALKUSOITTO MAAILMANSODALLE
Jos lukee iltapäivälehtien, tai laadukkaammankaan median otsikoita, niin voi saada helposti käsityksen siitä, että Venäjä olisi akuutti sotilaallinen uhka Suomelle, tai Euroopalle. Saman käsityksen saa, jos katsoo videoita youtubesta, tai seuraa nettikeskusteluita... Netti on täynnä hysteeristen ihmisten kommentointia siitä, kuinka Venäjä voi minä päivänä tahansa hyökätä Suomeen. Varsinkin naisilla tuntuu olevan tällainen käsitys.
Tämä on kuin rinnakkaistodellisuutta... Totuus on se, että Venäjällä on tällä hetkellä kaikki pelissä Ukrainassa, eikä se pysty avaamaan toista rintamaa mihinkään. Venäjä ei pystynyt tukemaan edes lähintä liittolaistaan, eli Syyrian diktaattoria Bashar Al-Assadia. Päinvastoin, Venäjä pyysi joukkoja Al-Assadilta ja Pohjois-Korealta taistelemaan Ukrainaan. Sotatoimien laajentaminen vaatisi Venäjältä yleistä liikekannallepanoa ja sitä Venäjän johto pyrkii välttämään kaikin keinoin, koska Venäjän kansalla ei olisi tukea sellaiselle hyökkäyssodankäynnille, mikä vaatii perus-sergeit rintamalle.
Kokoomuksen euroedustajan ja entisen tiedustelueverstin Pekka Toverin mukaan Venäjällä on tällä hetkellä vain kaksi tuhatta sotilasta Suomen lähellä ja, että tulee kestämään vuosia Ukrainan sodan päättymisenkin jälkeen ennen, kuin Venäjä saavuttaa edes puolustuskyvykkyyden Suomea vastaan.
Tällä hetkellä tilanne on käytännössä se, että jos Suomi, Ruotsi ja Puola hyökkäisivät yhdessä Venäjälle 3,5 miljoonan sotilaan voimin, niin vastassa olisi lähinnä hätäisen liikekannallepanon tarjoamia rekkakuskeja vailla sotilaskoulutusta. Tilanne olisi Venäjälle selvästi pahempi, kuin kesän 1941 Operaatio Barbarossa ja Moskova saavutettaisiin parissa viikossa. Ukrainaa vastaan taistelevat joukot jäisivät miljoonan miehen mottiin jonnekkin Kurskin-Donetskin suunnalle ja lopputulos olisi sama, kuin Kiovan ensimmäisessä taistelussa kesällä 1941, kun miljoona neuvostosotilasta jäi mottiin Kiovan alueelle.
Käytännössä Venäjän ainoa keino puolustautua on neuvostoaikaiset ydinaseet, joiden käyttö johtaisi maailmanlaajuiseen luonnonkatastrofiin.
Media on pitkään antanut valheellista kuvaa siitä, että Eurooppa olisi laiminlyönyt puolustustaan toisin kuin Venäjä. Tosiasiassa Venäjän armeijan iskukyky alkoi lähteä nopeaan alasajoon jo Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Venäjä saattaa poliittisen ideologian tasolla olla militaristinen, mutta Venäjän aseet ovat pääasiassa 70-80-luvuilta Neuvostoliiton varastoa, eikä rahaa uusien lentokoneiden, tai tankkien kehittämiseen ole ollut kuin iltapäivälehtien klikkiotsikoissa. Mig 1.42 häivehävittäjäprojekti kaatui jo vuosituhannen vaihteessa, eikä uutta Suhoi Su-57 konetta ole valmistettu, kuin prototyypit ja jonkinlainen esisarja. Su-57n häivekyvytkin ovat parhaissakin arvioissa korkeintaan Super Hornetin, tai Rafalen tasolla. Su-57 projekti onkin sekin keskeytetty. Tällä hetkellä Venäjällä on tuotannossa Su-35 hävittäjä ja Su-34 hävittäjäpommittaja. Näillä ei ole häivekykyä... Myös asevelvollisuuden on pitkän aikaa suorittanut alle puolet venäläisistä miehistä. Sotilaskoulutuskaan ei ole Venäjällä ollut koskaan järkevää, vaan siellä on jotain pakkotyötä taistelukoulutuksen sijaan ja simputus on sillä tasolla, että porukkaa kaatuu ja sankarivainajia tulee jo siinä vaiheessa.- Anonyymi
Pekka Toverin mukaan Suomen armeija on hyvällä mallilla ja hän piti puolustusmenojen nykyistä tasoa, eli 2,6% BKTsta, hyvänä. Samalla kannalla on ollut puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola. Viesti armeijalta on se, että kaikki on saatu, mitä on pyydetty. Toverin mukaan Trumpin esittämä 5% BKTsta on tarpeettoman korkealla tasolla ja Toveri huomautti, että rahat kannattaisi sijoittaa muualle, sillä myös terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta huolehtiminen on osa maanpuolustusta.
Nyt yhtäkkiä kuitenkin meillä on kuitenkin tilanne, jossa jokainen eduskuntapuolue kannattaa Trumpin esitystä. Nyt siis poliitikot ovat alkaneet ajamaan yhtenä rintamana tätä puolustusmenojen nostoa lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä, vaikka armeija vastustaa sitä.
Sitten tuo Halla-Ahon satu... Olemme jo nyt kolmannessa maailmansodassa ja, että paras keino ehkäistä sotaa, on puolustusmenojen nostaminen. Halla-Aho esittää tämän olevan fakta historiasta... Halla-ahon historian tuntemus lienee peräisin apukoulusta, sillä nimenomaan maailmansotia on aina edeltänyt sotilasvarustelu, eikä toisinpäin. Ensimmäisen maailmansodan katsotaan olevan isolta osin seurausta Ison-Britannian ja Saksan varustelukilvasta... Kun oltiin 25 vuotta oltu tuossa kilpavarustelussa, niin koettiin suurta halua alkaa käyttämään niitä armeijoita ja aseita käytännössä... Varustelu luo myös psykologisen vaikutuksen siten, että sen kestäessä aletaan yleisesti ajattelemaan, että sota on vääjäämätön...
Natsi-Saksassa käytiin läpi voimakasta varustautumista läpi 1930-luvun. Sotilasvarustelu oli myös talouspolitiikan keskiössä, jonka jälkeen valloitussodista tuli osa talouspolitiikkaa.
Mielestäni yksi turhimmista ja haitallisimmista tavoista hassata yhteiskunnan varoja, on nostaa sotilasmenot lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että EU-maiden yhteinen sotilasbudjetti on jo nyt nelinkertainen suhteessa Venäjään...
Täysin epäselväksi jää, että mistä rahat tähän saadaan... Todennäköistä on, että tarvitaan joko massiivista velanottoa, tai massiivisia leikkauksia. Jokatapauksessa seurauksena on Suomen valtion alasajo.
Hieman olenkin miettinyt sitäkin, että onko tämä 5% BKTsta KGPn ketkujen keksimä juoni, millä saadaan NATO -maiden poliitikot tuhoamaan valtioidensa talous.

Yritin alkuun jakaa tänne seinälläni olevan kirjoituksen, mutta jostain syystä tänne tuli vain linkki tuohon Ilta-sanomien juttuun. Muokkasin alkuperäistä julkaisua ja kopioin jutun seinälläni olevasta julkaisusta. - Anonyymi
Purra on jo tuhonnut suomen talouden
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekka Toverin mukaan Suomen armeija on hyvällä mallilla ja hän piti puolustusmenojen nykyistä tasoa, eli 2,6% BKTsta, hyvänä. Samalla kannalla on ollut puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola. Viesti armeijalta on se, että kaikki on saatu, mitä on pyydetty. Toverin mukaan Trumpin esittämä 5% BKTsta on tarpeettoman korkealla tasolla ja Toveri huomautti, että rahat kannattaisi sijoittaa muualle, sillä myös terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta huolehtiminen on osa maanpuolustusta.
Nyt yhtäkkiä kuitenkin meillä on kuitenkin tilanne, jossa jokainen eduskuntapuolue kannattaa Trumpin esitystä. Nyt siis poliitikot ovat alkaneet ajamaan yhtenä rintamana tätä puolustusmenojen nostoa lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä, vaikka armeija vastustaa sitä.
Sitten tuo Halla-Ahon satu... Olemme jo nyt kolmannessa maailmansodassa ja, että paras keino ehkäistä sotaa, on puolustusmenojen nostaminen. Halla-Aho esittää tämän olevan fakta historiasta... Halla-ahon historian tuntemus lienee peräisin apukoulusta, sillä nimenomaan maailmansotia on aina edeltänyt sotilasvarustelu, eikä toisinpäin. Ensimmäisen maailmansodan katsotaan olevan isolta osin seurausta Ison-Britannian ja Saksan varustelukilvasta... Kun oltiin 25 vuotta oltu tuossa kilpavarustelussa, niin koettiin suurta halua alkaa käyttämään niitä armeijoita ja aseita käytännössä... Varustelu luo myös psykologisen vaikutuksen siten, että sen kestäessä aletaan yleisesti ajattelemaan, että sota on vääjäämätön...
Natsi-Saksassa käytiin läpi voimakasta varustautumista läpi 1930-luvun. Sotilasvarustelu oli myös talouspolitiikan keskiössä, jonka jälkeen valloitussodista tuli osa talouspolitiikkaa.
Mielestäni yksi turhimmista ja haitallisimmista tavoista hassata yhteiskunnan varoja, on nostaa sotilasmenot lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että EU-maiden yhteinen sotilasbudjetti on jo nyt nelinkertainen suhteessa Venäjään...
Täysin epäselväksi jää, että mistä rahat tähän saadaan... Todennäköistä on, että tarvitaan joko massiivista velanottoa, tai massiivisia leikkauksia. Jokatapauksessa seurauksena on Suomen valtion alasajo.
Hieman olenkin miettinyt sitäkin, että onko tämä 5% BKTsta KGPn ketkujen keksimä juoni, millä saadaan NATO -maiden poliitikot tuhoamaan valtioidensa talous.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että EU-maiden yhteinen sotilasbudjetti on jo nyt nelinkertainen suhteessa Venäjään...
Mielestäni yksi turhimmista ja haitallisimmista tavoista hassata yhteiskunnan varoja, on nostaa sotilasmenot lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Yritin alkuun jakaa tänne seinälläni olevan kirjoituksen, mutta jostain syystä tänne tuli vain linkki tuohon Ilta-sanomien juttuun. Muokkasin alkuperäistä julkaisua ja kopioin jutun seinälläni olevasta julkaisusta.Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa +40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )
https://velkakello.fi/
Tälllä menolla Suomen velka kasvaa
nyt 175
1. Nato 5 Vuosi . 196,5
2.Nato 5 % vuosi .218
3. Nato 5% vuosi 239,5
4. Nato 5 % Vuosi 281
5. Nato 5 % Vuosi 302,5
jne.... eihän tässä ole mitään järkeä ,eihhän kukaan (Kiina) anna meille edes velkaa montaa vuotat tuolla velkaantumisen tahdilla varsinkaan kun rahat käytetään sotaan !
(Kiina lainaa rahaa sen takia että sen oma rihkama teollisuus pysyy käynnissä ja nousee) Kiina ei juurikaan aseita myy... Ainakaan Suomelle kun Venäjän naapurissa olemme.
Suomelle jää 2 vaihtoehtoa
1.
-Lopettaa Ukrainan tuki joka on suurin meno erä joka tuhoaa Suomen taloutta
-Perua Nato korotukset
-Tendä täydellinen säästö kuuri ja säästökohteiden perkaus valtion talouteen siis kovat säästöt sosiaalikuluihin ja julkiseen sektoriin josta saadaan rahaa...ja samalla tehdä jotain jolla valuuttaa tuottavaa vientiteollisuutta saadaan houkuteltua Suomeen
( siis kustannusten verojen alennuksia)
Näin saadaan talous kuntoon ja velkoja meksettua vähemmäksi ,vasta sitten voidaan miettiä onko varaa sotia kun on rahaa millä sotia.
TALOUS PITÄÄ AINA OLLA YKKÖNEN EI PERSE AUKINEN VOI SOTIA VAIKKA KUIN UHLAILIS ISOA NAAPURIA JOS VELKAA VAAN ON
SUOMEN POLIITKOT LASKEE NYT VELAT SAATAVIKSI ! NE ON TOLLOJA !
2. Vaihtoehto
Suomesta on siirrettävä nopesti teoollista tuotantoa ulkomaille kahdesta syystä
-Että BKT laskee ettei Natolle tarvitse niin paljon maksaa !
-Että Suomen luotto luokitus romahtaa nopeammin ettemme voi velkaantua lisää enään..
Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa 40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )

Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa !Pitää muistaa se tosiasia että jos Hallitus kaatuuu ja tulee Kommunisti Hallitus asiat on vielä huonommin ne jakaa samanlailla rahaa Ukrainaaan.....Natollle ja ottaa turhuuksiin vielä enemmän velkaa ja kasvattaa maailman parhaiten toimivaa korruptiota entistä enemmän..
Korruptiota josta ketään ei voida tuomita....joka toimii juuri päin vastoin kuin Italian Mafia.
Suomen talous voitasiin parhaiten pelastaa niin että tänne kokoontuisi vaikutus valtainen esim. entisten yritysjohtajien ja Politikkojen yhteen liittymä ja keräisi kaikki epäkohdat paperille ja esittäsi ne Imf:lle ja suurimalle luotottajalle Kiinalle että saadaan velkaantuminen loppumaan..
Koska jokainen näkee joka vähänkään jotain tajuaa ettei tässä ole mitään järkeä...koko maa ajetaan tahallaan konkurssiin ja lamaan ja talous k riisiin ja sotaan...
Ihan Iranin malliin...niillä on sentään öljyä millä nosuta tuhkasta...
Meillä ei ole edes velkaaa kun nyt otetaan piikki täyteen... - Anonyymi
Lisäksi tuohon valtuus kuntaan voisi ottaa Venäjän Trollit (Esko Aho ja Paavo Lipponen )sillä ehdolla että pidetään huoli ettei ne pelaa omaan pussiin ja tee rahaa Suomen kustanuksella kuten aiemmin ...Koska niiillä on hyvät suhteet Naapuriin joita myös tarvitaan että sovussa voidaan elää ja kauppaa tehdä myös niiden kanssa.
Mutta naimisiin Ryssän kanssa ei kannata mennä kuten Neuvosto aikana Eikä Natsin kanssa kuten Eu aikana.. - Anonyymi
Sinä ap toistat vastauksissasi itsellesi mm. samat harhat jotka toistat avauksissasi. Sinun tänäänkin kirjoittaessa valtavan määrän avauksia kysymyksinesi itsellesi joihin olet miettinyt vastaukset ennen avauksen kirjoittamista. Kaava mitä olet toistanut 24 palstoilla jo yli 20 vuotta. Päivittäin ilman muuta elämää se kauhein asia kaikessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pekka Toverin mukaan Suomen armeija on hyvällä mallilla ja hän piti puolustusmenojen nykyistä tasoa, eli 2,6% BKTsta, hyvänä. Samalla kannalla on ollut puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola. Viesti armeijalta on se, että kaikki on saatu, mitä on pyydetty. Toverin mukaan Trumpin esittämä 5% BKTsta on tarpeettoman korkealla tasolla ja Toveri huomautti, että rahat kannattaisi sijoittaa muualle, sillä myös terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta huolehtiminen on osa maanpuolustusta.
Nyt yhtäkkiä kuitenkin meillä on kuitenkin tilanne, jossa jokainen eduskuntapuolue kannattaa Trumpin esitystä. Nyt siis poliitikot ovat alkaneet ajamaan yhtenä rintamana tätä puolustusmenojen nostoa lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä, vaikka armeija vastustaa sitä.
Sitten tuo Halla-Ahon satu... Olemme jo nyt kolmannessa maailmansodassa ja, että paras keino ehkäistä sotaa, on puolustusmenojen nostaminen. Halla-Aho esittää tämän olevan fakta historiasta... Halla-ahon historian tuntemus lienee peräisin apukoulusta, sillä nimenomaan maailmansotia on aina edeltänyt sotilasvarustelu, eikä toisinpäin. Ensimmäisen maailmansodan katsotaan olevan isolta osin seurausta Ison-Britannian ja Saksan varustelukilvasta... Kun oltiin 25 vuotta oltu tuossa kilpavarustelussa, niin koettiin suurta halua alkaa käyttämään niitä armeijoita ja aseita käytännössä... Varustelu luo myös psykologisen vaikutuksen siten, että sen kestäessä aletaan yleisesti ajattelemaan, että sota on vääjäämätön...
Natsi-Saksassa käytiin läpi voimakasta varustautumista läpi 1930-luvun. Sotilasvarustelu oli myös talouspolitiikan keskiössä, jonka jälkeen valloitussodista tuli osa talouspolitiikkaa.
Mielestäni yksi turhimmista ja haitallisimmista tavoista hassata yhteiskunnan varoja, on nostaa sotilasmenot lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että EU-maiden yhteinen sotilasbudjetti on jo nyt nelinkertainen suhteessa Venäjään...
Täysin epäselväksi jää, että mistä rahat tähän saadaan... Todennäköistä on, että tarvitaan joko massiivista velanottoa, tai massiivisia leikkauksia. Jokatapauksessa seurauksena on Suomen valtion alasajo.
Hieman olenkin miettinyt sitäkin, että onko tämä 5% BKTsta KGPn ketkujen keksimä juoni, millä saadaan NATO -maiden poliitikot tuhoamaan valtioidensa talous.
Kannattaa ottaa huomioon sekin, että EU-maiden yhteinen sotilasbudjetti on jo nyt nelinkertainen suhteessa Venäjään...
Mielestäni yksi turhimmista ja haitallisimmista tavoista hassata yhteiskunnan varoja, on nostaa sotilasmenot lähes kaksinkertaiseksi nykyisestä.
Yritin alkuun jakaa tänne seinälläni olevan kirjoituksen, mutta jostain syystä tänne tuli vain linkki tuohon Ilta-sanomien juttuun. Muokkasin alkuperäistä julkaisua ja kopioin jutun seinälläni olevasta julkaisusta.Vai olet sinä kremlin s24 trolli sitä mieltä, että puolustusmenojen tuplaaminen Suomen toimesta Putinin takia on p..ska idis? 😏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa 40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )
https://velkakello.fi/
Tälllä menolla Suomen velka kasvaa
nyt 175
1. Nato 5 Vuosi . 196,5
2.Nato 5 % vuosi .218
3. Nato 5% vuosi 239,5
4. Nato 5 % Vuosi 281
5. Nato 5 % Vuosi 302,5
jne.... eihän tässä ole mitään järkeä ,eihhän kukaan (Kiina) anna meille edes velkaa montaa vuotat tuolla velkaantumisen tahdilla varsinkaan kun rahat käytetään sotaan !
(Kiina lainaa rahaa sen takia että sen oma rihkama teollisuus pysyy käynnissä ja nousee) Kiina ei juurikaan aseita myy... Ainakaan Suomelle kun Venäjän naapurissa olemme.
Suomelle jää 2 vaihtoehtoa
1.
-Lopettaa Ukrainan tuki joka on suurin meno erä joka tuhoaa Suomen taloutta
-Perua Nato korotukset
-Tendä täydellinen säästö kuuri ja säästökohteiden perkaus valtion talouteen siis kovat säästöt sosiaalikuluihin ja julkiseen sektoriin josta saadaan rahaa...ja samalla tehdä jotain jolla valuuttaa tuottavaa vientiteollisuutta saadaan houkuteltua Suomeen
( siis kustannusten verojen alennuksia)
Näin saadaan talous kuntoon ja velkoja meksettua vähemmäksi ,vasta sitten voidaan miettiä onko varaa sotia kun on rahaa millä sotia.
TALOUS PITÄÄ AINA OLLA YKKÖNEN EI PERSE AUKINEN VOI SOTIA VAIKKA KUIN UHLAILIS ISOA NAAPURIA JOS VELKAA VAAN ON
SUOMEN POLIITKOT LASKEE NYT VELAT SAATAVIKSI ! NE ON TOLLOJA !
2. Vaihtoehto
Suomesta on siirrettävä nopesti teoollista tuotantoa ulkomaille kahdesta syystä
-Että BKT laskee ettei Natolle tarvitse niin paljon maksaa !
-Että Suomen luotto luokitus romahtaa nopeammin ettemme voi velkaantua lisää enään..
Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa !Sinä persuista pihalle potkittu persupakkomielteinen sometrolli hoet edelleen vuoden jokaisena päivänä totuuttasi jokaisella palstalla joita terrorisoit trollaamisellasi luotsinpestin suojista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa 40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )
https://velkakello.fi/
Tälllä menolla Suomen velka kasvaa
nyt 175
1. Nato 5 Vuosi . 196,5
2.Nato 5 % vuosi .218
3. Nato 5% vuosi 239,5
4. Nato 5 % Vuosi 281
5. Nato 5 % Vuosi 302,5
jne.... eihän tässä ole mitään järkeä ,eihhän kukaan (Kiina) anna meille edes velkaa montaa vuotat tuolla velkaantumisen tahdilla varsinkaan kun rahat käytetään sotaan !
(Kiina lainaa rahaa sen takia että sen oma rihkama teollisuus pysyy käynnissä ja nousee) Kiina ei juurikaan aseita myy... Ainakaan Suomelle kun Venäjän naapurissa olemme.
Suomelle jää 2 vaihtoehtoa
1.
-Lopettaa Ukrainan tuki joka on suurin meno erä joka tuhoaa Suomen taloutta
-Perua Nato korotukset
-Tendä täydellinen säästö kuuri ja säästökohteiden perkaus valtion talouteen siis kovat säästöt sosiaalikuluihin ja julkiseen sektoriin josta saadaan rahaa...ja samalla tehdä jotain jolla valuuttaa tuottavaa vientiteollisuutta saadaan houkuteltua Suomeen
( siis kustannusten verojen alennuksia)
Näin saadaan talous kuntoon ja velkoja meksettua vähemmäksi ,vasta sitten voidaan miettiä onko varaa sotia kun on rahaa millä sotia.
TALOUS PITÄÄ AINA OLLA YKKÖNEN EI PERSE AUKINEN VOI SOTIA VAIKKA KUIN UHLAILIS ISOA NAAPURIA JOS VELKAA VAAN ON
SUOMEN POLIITKOT LASKEE NYT VELAT SAATAVIKSI ! NE ON TOLLOJA !
2. Vaihtoehto
Suomesta on siirrettävä nopesti teoollista tuotantoa ulkomaille kahdesta syystä
-Että BKT laskee ettei Natolle tarvitse niin paljon maksaa !
-Että Suomen luotto luokitus romahtaa nopeammin ettemme voi velkaantua lisää enään..
Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa !Jaa jaa, vai ei puolustautumiseen tule sijoittaa muulloin kuin silloin kun siihen on rahaa ja Suomen talous elpyy tappamalla työpaikat Suomessa ja viemällä tuotanto halpamaihin yms. lataamokamaa?
ps. Mihin se nikit taas unohtui mielibidee, moktarkuppa jne? Kukaan muu kun ei puhun noin pehmeitä kuin sinä riippumatta teetkö sen jollain kymmenistä nikeistäsi vai anonyyminä. Arkistojasi massapostaten vastauksina itsellesi jokaisen viestiketjun ollessa taas sinun monologeja itsesi kanssa väitteluyinesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa 40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )
https://velkakello.fi/
Tälllä menolla Suomen velka kasvaa
nyt 175
1. Nato 5 Vuosi . 196,5
2.Nato 5 % vuosi .218
3. Nato 5% vuosi 239,5
4. Nato 5 % Vuosi 281
5. Nato 5 % Vuosi 302,5
jne.... eihän tässä ole mitään järkeä ,eihhän kukaan (Kiina) anna meille edes velkaa montaa vuotat tuolla velkaantumisen tahdilla varsinkaan kun rahat käytetään sotaan !
(Kiina lainaa rahaa sen takia että sen oma rihkama teollisuus pysyy käynnissä ja nousee) Kiina ei juurikaan aseita myy... Ainakaan Suomelle kun Venäjän naapurissa olemme.
Suomelle jää 2 vaihtoehtoa
1.
-Lopettaa Ukrainan tuki joka on suurin meno erä joka tuhoaa Suomen taloutta
-Perua Nato korotukset
-Tendä täydellinen säästö kuuri ja säästökohteiden perkaus valtion talouteen siis kovat säästöt sosiaalikuluihin ja julkiseen sektoriin josta saadaan rahaa...ja samalla tehdä jotain jolla valuuttaa tuottavaa vientiteollisuutta saadaan houkuteltua Suomeen
( siis kustannusten verojen alennuksia)
Näin saadaan talous kuntoon ja velkoja meksettua vähemmäksi ,vasta sitten voidaan miettiä onko varaa sotia kun on rahaa millä sotia.
TALOUS PITÄÄ AINA OLLA YKKÖNEN EI PERSE AUKINEN VOI SOTIA VAIKKA KUIN UHLAILIS ISOA NAAPURIA JOS VELKAA VAAN ON
SUOMEN POLIITKOT LASKEE NYT VELAT SAATAVIKSI ! NE ON TOLLOJA !
2. Vaihtoehto
Suomesta on siirrettävä nopesti teoollista tuotantoa ulkomaille kahdesta syystä
-Että BKT laskee ettei Natolle tarvitse niin paljon maksaa !
-Että Suomen luotto luokitus romahtaa nopeammin ettemme voi velkaantua lisää enään..
Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa !Tylyjä lukemia. Miten porvarit aikovat taklata konkurssin vai tyytyvätjö vain suojelmaan rikkaiden omaisuuksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olet sinä kremlin s24 trolli sitä mieltä, että puolustusmenojen tuplaaminen Suomen toimesta Putinin takia on p..ska idis? 😏
Porvariterveisin, hyvää alkanutta russofobiaa. #ruplajengi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus puolustus menojen nostojen MATEMATIIKASTA jotka nyt on 6,2 Mijardia vuodessa.
Suomen bkt on 300 Miljardia /v siitä 5 % on 15 Miljardia , Eli noston tarve on 8,8 Miljardia .
Suomi ottaa tällä hetkellä velkaa 12,7 Miljardia .
Tämän hetkinen velkaantuminen ja puollustus menojen lisäys on yhteensä 21,5 Miljardia /vuodessa
Hallitus on aikonut lopettaa velkaantumisen ! Mistä tuo 21,5 Miljardia a meinataan säästää ? Pitää muistaa että tuolla velkaantumisella pelkästään valtiolainan korkomenot kasvaa 40 % Vuodessa siis. 0,7 Mijardia vuodessa (korkomenot nyt on n. 5 Miljardin luokkaa )
https://velkakello.fi/
Tälllä menolla Suomen velka kasvaa
nyt 175
1. Nato 5 Vuosi . 196,5
2.Nato 5 % vuosi .218
3. Nato 5% vuosi 239,5
4. Nato 5 % Vuosi 281
5. Nato 5 % Vuosi 302,5
jne.... eihän tässä ole mitään järkeä ,eihhän kukaan (Kiina) anna meille edes velkaa montaa vuotat tuolla velkaantumisen tahdilla varsinkaan kun rahat käytetään sotaan !
(Kiina lainaa rahaa sen takia että sen oma rihkama teollisuus pysyy käynnissä ja nousee) Kiina ei juurikaan aseita myy... Ainakaan Suomelle kun Venäjän naapurissa olemme.
Suomelle jää 2 vaihtoehtoa
1.
-Lopettaa Ukrainan tuki joka on suurin meno erä joka tuhoaa Suomen taloutta
-Perua Nato korotukset
-Tendä täydellinen säästö kuuri ja säästökohteiden perkaus valtion talouteen siis kovat säästöt sosiaalikuluihin ja julkiseen sektoriin josta saadaan rahaa...ja samalla tehdä jotain jolla valuuttaa tuottavaa vientiteollisuutta saadaan houkuteltua Suomeen
( siis kustannusten verojen alennuksia)
Näin saadaan talous kuntoon ja velkoja meksettua vähemmäksi ,vasta sitten voidaan miettiä onko varaa sotia kun on rahaa millä sotia.
TALOUS PITÄÄ AINA OLLA YKKÖNEN EI PERSE AUKINEN VOI SOTIA VAIKKA KUIN UHLAILIS ISOA NAAPURIA JOS VELKAA VAAN ON
SUOMEN POLIITKOT LASKEE NYT VELAT SAATAVIKSI ! NE ON TOLLOJA !
2. Vaihtoehto
Suomesta on siirrettävä nopesti teoollista tuotantoa ulkomaille kahdesta syystä
-Että BKT laskee ettei Natolle tarvitse niin paljon maksaa !
-Että Suomen luotto luokitus romahtaa nopeammin ettemme voi velkaantua lisää enään..
Siinä on Suomen 2 vaihtoehtoa !Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa, sanoo vnha kansa.
- Anonyymi
Hallitus ei varmasti ole selvittänyt tätä. Uskovat kerta toisensa jälkeen seonnutta Trumppia sokeasti.
- Anonyymi
Lammassieluiswt porvarit haluavat Suomen maksavan koko Euroopan puolustuksen - montako miljardia Viro on laittanut puolustukseen. Pitääkö Suomen puolustaa myös Baltian maita?

Lammas sieluinen kirstun vartija jakaa velka rahaa ja määkii.... mä,mä mää,...määkii kuin vuohi jota Pääpiru narsisti Halla-aho taluttaa kohti Ukrainaan ja Brysseliä...
Tyhmät määkijät ei tajua varoitus merkkejä kun velka kasvaa ja rahat meinaa loppua ja lammaslaumasta on jo puolet -50% kadonnut taivaan tuuliin..(Persujen kannatajat mennyt nukkumaan)
Koska kannattajat on viisaita eikä hyväksy Määkijän rahat Ukrainan politiikkaa...
Politiikka jota todellisuudessa johtaa taluttaja Jussi.
Persujen kannatajat (Suomalaisten rahat Suomalaisille politiikkaa kannattavat) tulee vähenemään tämän hulluuden takia kiinhtyvällä tahdilla...
Määkijä kun huomaa tämän ,niin se kaataa Hallituksen...
Määkijä / Jussi kuvitteli viimme vikon puolue kokouksen jälkeen että kun syytetään kaikesta EUROA Kannatajat juoksee takaisin perässä kuin lammas lauma ja määäkiii...
Kun PURRA MARKKAA TARJOAA..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lammassieluiswt porvarit haluavat Suomen maksavan koko Euroopan puolustuksen - montako miljardia Viro on laittanut puolustukseen. Pitääkö Suomen puolustaa myös Baltian maita?
Vastaus klo 07:59 kommentoijalle: Pinta- alaltaan Suomen kokoinen Italia sijoittaa vuosittain puolustukseensa noin 36 miljardia ja Suomi noin 5 miljardia ja esim. Ranska yli 60 miljardia jne.
On aika kaukaa haettua väite että Suomi maksaisi koko Euroopan puolustuksen.
Viro sijoittaa niin BKT:nsa, pinta- alaansa kuin väestömääriinkin suhteutettuna puolustukseensa enemmän kuin Suomi.
Tietysti Suomen Nato- maana pitää puolustaa toista Nato- maata jos vihollinen sinne hyökkää... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaus klo 07:59 kommentoijalle: Pinta- alaltaan Suomen kokoinen Italia sijoittaa vuosittain puolustukseensa noin 36 miljardia ja Suomi noin 5 miljardia ja esim. Ranska yli 60 miljardia jne.
On aika kaukaa haettua väite että Suomi maksaisi koko Euroopan puolustuksen.
Viro sijoittaa niin BKT:nsa, pinta- alaansa kuin väestömääriinkin suhteutettuna puolustukseensa enemmän kuin Suomi.
Tietysti Suomen Nato- maana pitää puolustaa toista Nato- maata jos vihollinen sinne hyökkää...Tai katsokaa millaiset asevoimat Israelilla on. Israel käyttää vain 20 miljardia vuosittain ja sourittaa ilmaiskuja 200 hävittäjällä.
- Anonyymi
Noilla puolustusmenoluvuilla maan rikkaimmatkin joutuvat maksamaan lisää veroja.
Rauhallisemmat ajat palaavat ainakin joksikin aikaa, kun herra Putinin peukalo lakkaa heilumasta itänaapurissa. Joka tapauksessa puolustus on syytä pitää kunnossa.- Anonyymi
Noin se aina menee ap. Ensin kirjoitat valtavia määriä viestejä tilastoinesi jne. joissa vesität esim. tarpeen varautua sotaan Putinin kanssa. Minkä jälkeen marssitat vastakkaista mielipidettä edustavan sivupersoonasi ampumaan kaikki väittämäsi alas ja kas, ikiliikkuja on keksitty. Sinun rähistessä taas jokaisessa viestiketjussa itsesi kanssa saaden perinteiset itkupotkuraivarit kun yksinpuhelujasi häiritään.
- Anonyymi
Meillä on varaa👍
- Anonyymi
Koska meillä on vaara, on meillä oltava varaa.
- Anonyymi
5 % prosentin lisäys puolustusmenoihin tarkoittaisi noin 250 miljoonaa Euroa vuosittain!
Aloittaja taitaa olla persu eikä osaa ilmaista asiaansa oikealla tavalla?- Anonyymi
Jos persujen talousosaaminen on tällä tasolla, niin Suomi on konkurssissa alle kahdessa vuodessa.
- Anonyymi
jos puolustus hankinnat tehdään Suomesta, niin se tukee taloutta.
Mutta jos rahat haaskataan ulkomaille, se vain rasittaa Suomen yli-velka taloutta !
Naivisti politikkomme pelailee velka- ja verovaroin vaarallista peliä...
Suomi köyhtyy... elintaso laskee... verorasitus kasvaa..- Anonyymi
Persuilla on ratkaisu tähän eli FIXIT.
- Anonyymi
Ei tuhoa. Mutta venäjän hyökkäily halut se tuhoaa. Kouluttiko venäjä suotta pihkovassa suomea puhuvat erikoisjoukot? Tosin taitaa nuokin olla jo jauhelihana Ukrainan aroillla.
- Anonyymi
Oletko russofobinen porvari?
- Anonyymi
Talous on pitkään ollut tuhon partaalla, joten sotaintoilu ei taloutta paranna ainakaan tavallisen kansan kohdalla.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 933481
- 1183215
- 562365
Olisitpa rakkaimpani
Kaipaan sinua. Ikävä sinun läsnäoloa ja kaikkea sinussa. Päivistä, jolloin nähdään tulee onnellisia päiviä. Sinun seuras112094- 252025
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201755Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..111710Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein241566Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131421Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin381414