Uhoo Purra. Ei muka persuäänestäjiltä enää? Kun Orpo ärähtää piialleen! Leikataankin taas vain persuäänestäjiltä!
Leikataan lisää!
Anonyymi-ap
42401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Suomessa on monta yhditystä, joiden jäsenet ovat mukana vain, kun iso osa kuluista maksetaan verorahjoilla. Omia rahoja eivät moiseen paskaan laittaisi.
Siinä on hyvä kohde ja samalla ajankäyttökin muuttuu fiksummaksi.
Joo ja nämä RY:t eivät maksa veroja vaikka saavat pitää kaiken maailman myyjäisiä ja tapahtumia kerätäkseen jäsenilleen "virkistys- tai opiskelumatkarahaa" tuien lisäksi.
Näitä liittoja ja ry:itä näkyy tuettujen lomien hakijaryhminä paljonkin.
Luulis kylpylöittenkin pärjäävän ilman näitä valtion eräille onnekkaille maksamia lomia.
Mikä hyöty yhteiskunnalle on jonkun eläkeläisten liikuntaryhmän tai takahikiän luku- tai ompelupiirin tai maataloushenkilöiden taimikerhon tai kotieläinten hoitokerhon tai tai tai tai . . .
Lisään listaasi vielä Taidetta ja kulttuuria Ry.
Nämä RY:t keräävät vielä jäsenmaksun harrastajilta.
Osa näistä tekee liiketoimintaa.
Entäpä säätiöt, maksavatko ne veron?
Ja paljonko säätiöihin tehdään verotarkastuksia ?
Hyvä että automaattiset tuet suuryrityksille tulee tarkasteluun.
Laivaliikenteen henkilöstökuluja tuetaan etteivät siirry halpamaiden lipun alle.
Huomaa kyllä että tuetaan, kun Shuttle laivoilla pääsee 5 tunnin tai 23 tunnin Viktoria risteilyllä viinanhakureissulle Viroon tai Ruotsiin ja matka kustantuu jo muutaman lonkerokorin tai vodkapullon hinnanerolla Suomen Alkon hintoihin.
Polttoainelisämaksu on tietenkin yritykselle verovapaa ?
Valtio maksaa yritystukea ja lisäksi Alkon myynnin menetyksinä. Tupakkaa tulee myös enemmän kuin sallitut 20 kpl hlö.
Kaiken maailman erilaisille järjestöile annetut tuet joista hyvänä esimerkkinä eduskunnan sisälläkin toimivia "kerhoja".
Nämä sähköistämisen tuet koskien autoja ja polkupyöriä kohdistuvat eriarvoisesti ihmisiin ja osa jää ilman. Samoin romutuspalkkiot. Sisäpiiritieto auttaa olemaan ensimmäisenä käsi ojossa. Lopetettava tai annettava kaikille mahdollisuus samaan.
Työmatkojen kilometrikorvaukset yrityksen autolla ja yrityksen sähköllä lopetettava. Kuten yksi kansanedustaja sanoi kannattavan päivittäin ajaa satoja kilometrejä kun on pelkkää tuloa ja valtio maksaa.
Piiri pieni pyörii kun työntekijöitä valitaan Kelan kuntoutukseen. Todella tarvitsevan hakemusta ei käsitellä ja toiselle sanotaan että lähdetkö olis vielä tilaa.
Samoin tuetut lomat eivät ole kaikkien saatavilla. Kun ajatellaan tuettuja lomia järjestävien normaalihintoja valtio maksaa erotuksena pitkän pennin joidenkin onnekkaiden all inclusiv viikon lomista.
Valtion hoitamille teille valittujen urakoitsijoitten lisäksi muuntorangaistuksena ämpäri käteen ja pika-asfalttia lappamaan auton renkaita hajottaviin monttuihin.
Samoin tämän kuntien ladattava sovellus jokavuotisen vieraslaji hävittämiseen kuluu vuosittain rahaa ja siinäkin nopeat syö hitaat. Tämänkin sovelluksen syntymiseen Busines Finland on myöntänyt suuren avustuksen. Se on sovellus ja sen avulla tehdään palkattua työtä. Tähänkin hommaan piisaa kyllä näitä muuntorangaistuksia yhdyskuntapalvelun paljousalennuksena saaneita.
Vai lähetetäänkö mekin näitä vankeja Viroon yli sadan tonnin vuosikustannuksella per hlö ?
Suomen vankiloissa rikollisilla on paremmat olot kuin vanhuksilla omaishoitajien minimipalkalla hoitaen tai laitoshoidossa.
Sillähän Viron uusi vankilakin on vajaakäytöllä kun siellä on otettu erilaiset muuntorangaistukset käyttöön ja nyt Ruotsi maksaa hunajaa näistä siirrettävistä vangeista.
Kerro lisää niistä kilometrikorvauksista, joita saa yhdessä autoedub kanssa.
Haluan testata oletko terve päästäsi.
Kilometrikorvauksilla varmaan tarkoitetaan verotuksessa tulevaa työmatkavähennystä.
Joillekin vähennys tulee julkisen kulkuneuvon kustannuksen mukaan ja joillekin oman auton käytöstä.
Varmaankin työnantajan nimissä olevalla autolla ajetut työmatkat ovat verotuksessa vähennyskelpoisia ?
Ehdotan itsellesi Mensa testiä. Kerro sitten tulokset meillekin.
Sekään ei tosin kerro onko terve päästään.
Valtion ja kuntien työntekijöiden oikeus valita työvuorojansa ja vapaaitaan ja kerryttää lomiaan on eri planeetalta kuin esim hihnalla tai raksalla työskentelevän. Virastoissa kirjoituspöytiensä takana istuvat suojelevat toisiaan krapulapäivien poissaoloista sun muista menoista. Palkanmaksajalta ja asiakkailta.
Kuka yksityisellä toimiva voi merkitä omia työviorojaan putkeen niin paljon kun sielu sietää ja sitten pitää pari viikkoa lomaa ? Kesällä ja talvella.
Mitenkähän tämä onnistuisi esim. ravintolapuolella ? Siellä joka 6:s viikonloppu vapaa ja vakkarihenkilökunnan kesälomat kiertää tasapuolisesti välillä toukokuu-syyskuu.
Saikkujärjestelmä on aivan eri kuin yksityisen puolen työntekijöillä.
Samoin lomien kertyminen.
Samoin palkattoman vapaan saaminen.
Arvatkaapa ketkä eniten pitivät vuorotteluvapaita, kun sen jälkeen työpaikka oli taattu ?
Kaikille ei ollut, vaikka laki niin sanoikin. Onneksi sekin rahareikä loppui.
Kyllä leikattavaa vielä piisaa.
Arkadianmäen porukka vois ensimmäisenä näyttää esimerkkiä.
Eikä tartte sitten ensimmäisenä ruveta valtion omaisuutta myymään kuten Finnairia tms.
Lentoasemien laukkulakkoilijoilla on oikeus lakkoilla ja palkanmaksajalla on oikeus nostaa palvelun ostajalle tarjouksen hintaa.
Palvelun ostajalla eli Finnairilla on sitten oikeus nostaa lippujen hintoja tai muuttaa muita palveluita.
Ruokaaetuun on puututtu käsimatkatavaran kokoon on puututtu.
Ruumaan menevä laukku on määrättyyn kilomäärään asti ilmainen.
Matkan viivästymiskorvaukset alenevat.
Vielä matkatavaran ja henkilön yhteispainoa ei yhteenlasketa ja ylimenevästä osasta laskuteta.
Vielä odotusaulassa odotteluaulaan pääsyssä ei ole sisäänpääsymaksua.
Vielä suurin osa koneen istumapaikoista on samanhintaisia.
Vielä matkavakuutukset ovat vapaaehtoisia.
Samalla kun korjataan suurten eläkkeiden saajien veronalennus vois säätää lain että osakeantia antavat ei tarvi yritystukiakaan.
Samaten yritystilojen käsittämättömille vuokrille vuokrakatto ja ylimenevälle osalle 50 % veronkorotus.
Anna, kun arvaan.
Lisäät niitä veroja, joita et itse joudu koskaan maksamaan.
Onpa epäitsekästä 🤣😂🤭
Sinä itsekin maksat esim.pakosta ravintolaruoan hintaan laskettua korkeata vuokraa.
Meni sen verta ohi etten huomannut kuka tässä on lisäämässä veroja ja kenelle.
Eikös tässä ole puhuttu turhista valtion kustannuksia nostavista avustuksista.
Progressiivisen verotuksen alentamisella oli tarkoitus lisätä työhaluja ja kasvattaa siten talouskasvua.
Hyvätuloisten eläkeläisten veronalennus oli hallituksen lipsahdus jonka se korjaa itse ilman kenekään mielipidettä ja kommenttia.
Lasi on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Hyvätuloisten eläkkeensaajien verotus ei kiristy, vaikka he eivät työtätekevien vähennystä saisikaan.
Suosittelen sinulle arvauksia veikkauksen sivuilla.
Mutta kokoomuksen rahoittajilta ei leikata! Lisää veroalea ehkä? Joten jää vain Purran entiset äänestäjät leikkauksen kohteeksi!
Turhaan Kelatukeen yksityisten lääkärien käyttämiseen ei kuitenkaan kosketa. Sillä yksityiset nostivat hintoja ja Kelakustannukset nousivat 58 miljoonaa.
Lisäkäyntejä tuli n. 37 000 eli lisäkäynnille tuli hintaa yli 1500 €. Olisi samalla rahalla olisi saatu lääkäreitä julkiselle puolelle, mutta se ei ole Kokoomuksen intressi ja PS on Kokoomuksen sylikoira.
Minun mielestäni kaikilla pitää olla yhtäläinen mahdollisuus saada hoitoa ilman, että yhdet saa sen ilmaiseksi ja toisten pitää maksaa oma hoito ja muiden hoito sen päälle.
Olemme samaa mieltä siitä, että hoidon pitää olla saman hintaista kaikille. Meidän näkemyksen ainoa ero on siinä tuottaako palvelun vain julkinen puoli vai julkinen puoli ja yksityinen yhdessä.
Ero on lopulta aika pieni, vaikkakin periaatteellinen.
Saatas nyt ensin selville ketkä kaikki Kokoomusta rahoittaa ?
Vaalien alla puolueille ja ehdokkaille annetut avustukset on saatava KAIKKI ilmoitusvelvollisuuden piiriin.
Siihen kyllä joku kehittää sovelluksen Busines Finlandin tuella.
Jos vanhukset opetetaan käyttään sovelluksia ja digiklinikkaa ja vastaileen ennakkokuyselyihin netissä, luulisi vaalissa kuin vaalisa olevan ehdokkaan ja lahjoittajan osaavan käyttää sovellusta joka ilmoittaa maksajan ja saajan nimen, summan ja avustuksen määrän.
Ostostapahtumissakin voi valita kredit tai debit.
Yksityinen lääkärijärjestelmä toimii näin.
65 vuotiaat saa 3 yleislääkärikäyntiä vuodessa terveyskeskusmaksun + kirjaamiskustannuksen hinnalla. Maksat kaikkineen:
- yleislääkärin vastaanotto +
kirjaamismaksu
- uusi aika erikoislääkärille +
kirjaamismaksu
- laboratoriokokeet lisäkokeineen +
maksu kokeiden tulkinnasta ja lisätoimenpiteistä, eli lääkärimaksu
- kuvauskustannukset lisäkuvauksineen + sama ruljanssi kuin labrakokeiden osalta
Kukaan ei puhu yksityisen puolen potilaiden oikeusturvasta ja korvausvastuusta pieleen menneestä kirurgisesta toimenpiteestä tai virheellisestä diagnoosista joka on julkisella puolella.
Tämäkin varmaan Kokoomuksen mielestä kuuluu yksityisen puolen tyyliin potilaan omavastuun jälkeen Kelan korvattavaksi ?
Persut on itsekin ruvennut pillittään kuinka ovat ottaneet hallitusvastuuta Kokoomuksen käsikassarana ja maksavat siitä pudonneena kannatuksena.
Ylimieliset lausunnot ja esiintyminen, sekä äänestäjien pettäminen on yhtä suuri syy kannatuksen romahtamiseen.
Nyt Purra jo nuoleskelee tulevia eduskuntavaaleja ajatellen pettämiään äänestäjiä.
Ei onnistu toista kertaa.
Pää tulee vetävän käteen ja kaikki on puristettu ja vatkattu persupuolueelle mitä on mahdollista pumpata valtion verenkierrosta.
Ministerinvaihdokset ja Kokoomuksen kanssa sovitut sopupeli nimitykset tuottavat vielä näille onnekkaille tulevaisuudessakin etuja vaikka persut ei enää hallitukseen näitä pääse jakamaan. Ei välttämättä Kokoomuskaan, vaikka sitä päivänselvänä pitääkin kosiskelu SDP:tä kohtaan on alkanut jo.
Ensi vaalien jälkee kun yhtä kansanedustajaa kohden yli sadantuhannen puoluetuki jäö persuilta pois, luulisi saksien heiluttelun ja köyhien pilkkaamisen vähentyvän.
Ero on todella suuri ja yksityisen puolen kustannukset kaatuvat kaikkien veronmaksajien maksettaviksi.
Yksityisen puolen Kelakorvauksina ja potilaan kukkarsta nousseina lääkärimaksuina ja sen lisäksi veroina.
LEIKKAAMINEN on vai yksi työkalu
kymmenien muiden konstien
TYÖKALULAATIKOSSA.
Työ on ainut mikä pelastaa.
Ay- valtaa on normalisoitava muiden eu- maiden tasolle
sekä verotusta alennettava.
Nämä on Ruotsissa tehty jo ajat sitten.
Myös työstäkieltäytyvä vasemmistolainen saa luvan tehdä jotain rahojensa eteen !
Persu voi kaivaa joutessaan persettään ja haistella sormiaan siellä sohvan uumenissa. Työttömiähän on eniten teissä persuissa.
Ei työttömät petospersuja äänestä!
Ruotsissa on ollut jo iät ajat yritysten hallituksissa työntekijöiden edustajat ja Ruotsissa Ammattiyhdistysliikkeet tekevöt yritysten kanssa rakebtavaa yhteistyötä!
Joten ei tartte pahemmin lakkoilla!!!
Ruotsissa on kautta aikojen ollut työmarkkinoilla valtavat määrät maahanmuuttajia pyörittämässä ruotsalaista yhteiskuntaa.
Ruotsissa sovitaan ja Ruotsissa sopii työntekijöiksi myös ulkomaalaiset ruotsalaisten ehdoilla.
Ruotsissa ei makseta asuntolainaa koskaan loppuun eli siellä asumien on paljon halvempaa kuin Suomessa.
Saksassa on vahva ay-liike ja sitä pidetään normaalina yhteiskunnassa.
Turha puhua Ruotsista yhtään mitään.
Tässä hiekkalaatikossa leikkivät on leikanneet köyhiltä ja siirtänyt saman verran rikkaille, siitä ei velka paljon lyhene ja talous kasva.
Ay ei pysty niin paljon palkkaa lisää vaatimaan että sillä matalapalkka-alalla työskentelevä tulisi palkallaan toimeen.
Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen on persuenemmistö uusissa sopeutumiseläkkeiden saajissa.
Eläkettä ne sitten nostaa ja kasvattaa yritystään joka ei tuota tulosta, mutta pystyy kasvattamaan omaisuuttaan.
Tässä yksi lakimuutosta vaativa porsaanreikä paikattavaksi.
Näillä takavuosien kansanedustajilla on pilvin pimein yityksiä joista heidän ei tarvitse nostaa palkkaa koska sopeutumiseläke riittää vallan mainiosti elämiseen. Samoin yrityksen edustuskulut ja henkilökohtaiset vaate-, kauneudenhoito-, matkustus- ym. kulut eivät ole palkkaa mutta antavat hyvän verottoman elintason.
Sopeutuseläkettä nostava ei saa harjoittaa yritystoimintaa.
Haarjoittaa sitä yritystoimintaa ilman valtion tukea ja palkkaa runsaasti henkilökuntaa, niin saadaan Suomi nousuun !
Nykyisetkin hallituspuolueiden edustajat ovat tulevia sosiaalitukien nstajia.
Joko sopeutuseläkkeen tai työttömyysturvan.
Yhtäkään työtöntä eivät tule työllistämään. Saatanan luuserit.
Purra ei osaa säästää, heiluu vain saksien kanssa ja leikkaa.
Saiko Fiskarssilta lahjuksena rahaa vai saksia ?
Purra sai puoluekokouksessa Lahdessa 730 ääntä, mutta niillä EI noita-akka pitkälle pötki.
Petetyt ja leikatut vähempiosaiset eivät enää hyväksy epäoikeudenmukaisen saksittaren kokoomuslaista politiikkaa.
Vaikka Purra olisii saanut kaikki äänet puoluekokouksessa se ei vaikuta eduskuntapaikkojen määrään.
Kokoomustakaan ei ole pakko ottaa tulevaan hallitukseen.
Kokoomus oli kymmeniä vuosia ulkona hallituksesta kun samaa politiikkaa tunnustavia ei ollut tarpeeksi.
Purra toimii sadistisesti tavallista pienituloista suomalaista kohtaan niin kauan kuin orpolaiset vaativat, sillä se on ehtona, että purrapersut saa pitää hillotolppansa hallituksessa.
Purralla iki oma napa tärkeintä.
Sen eteen tekee kuinka äärimmäisen kokkarimaista politiikkaa tahansa.
Purran valeet ja tavallisen suomalaisen tallaajan elämän järjetön heikentäminen on suorastaan irvokasta, kun samaan aikaan rikastuttaa varakkaita verorahoilla.
Purra seuraa Saarikon ja Marinin jälkiä ja nappaa rahakkaan pestin, koska rivikansanedustajan status ei enää riitä.
Purra uhosi puoluekokouksessa, että palkansaajan menetettyä ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden, niin työnantajapuolen jäsenmaksun vähennys poistuisi myös.
Pelkkää puhetta.
Rikkaille ahneille lisää raha velkarahalla.
Se olisikin hienoa, jos rikkaatkin saisivat välillä rahaa veroista.
Leikkaukset jäävät kylläkin seuraavan hallituksen, eli demareiden tehtäviksi! Heidän on pakko! Äänestäjät voivat silloinkin räksyttää hallitusta vastaan yhtä uutterasti kuin nyt!